Waatteuksesta.

Ahti 27, 5.7.1879

Waatteuksesta.

(Jatko ja loppu edelliseen n:roon.)

Wärit moimme jakaa kahteen lajihin: tummiin ja waaleisiin. Tummat wärit omat: täydellinen wärittömyys, musta, sitte harmaa, ruuni ja sininen; wiheriä ja punainen owat rajana tummain ja waaleain wärien wälillä ja woidaan lukea kumpiin tahansa. Waaleita wäriä owat: kaikkien wärien yhtyys eli walkoinen, sen naapuri keltainen, ja n. s. gredlini. Wiheriä ja punainen woidaan, miten sanottu, lukea kumpiin tahansa.

Tummat wärit kuwailemat yleisesti synkkyyttä ja wakamuutta. Kiilloittamaton musta kuwailee ehdottomasti sywää surua; kiilloitettu musta paremmin juhlallisuutta ja ylewyyttä. Wakawissa juhlallisissa tiloissa on siis kiiltämä musta pukimena aiwan paikallansa, kiiltämätön musta taas katkerassa surussa. Ruuni ja harmaa owat tawallisen olon, jokapäiväisen uutteruuden, toimen ja säädyllisyyden wärejä ja sopimatkin pariaten sellaisissa tiloissa. Näissä wäreissä on, tummia kun owat, paljo wakawuutta, jonkatähden ne paremmin sopiwat iäkkäämmille ja totisille, kuin nuorille ja iloisille ihmisille. Terweyden suhteen on muistettawa, että tummat wärit kaikki imewät itsehensä auringon sädetten lämpöä runsaasti ja sentähden omat soweliaampia talmella käyttää, kuin kesällä. Waaleat, waloisat wärit kuwailemat iloisuutta, ja puhtaudellansa miellyttäwät waloa ja wiattomuutta kaipaawaa ihmishenkeä. Näihin on paitse jo mainituita myös waalean sininen luettawa. Se waikuttaa tyyneyttä ja kylmyyttä tunteissa. Se on taiwaan, siis toiwonkin ja myös wiattomuuden wäri, sekä sopii nuorille ja waaleille ihmisille; ijäkkäät ja tummat se helposti tekee naurettawan näköisiksi. — Toiwon wäri on myös wiheriä, mutta se ou mäös kesäisen runsauden märi. Se syntyy sinisen ja keltaisen sekoituksesta, jouka tähden sillä onkin mähän sekä sinisen wakamuutta että myös kepämielisyyttä; ja näitten yhdistyksestä se juuri luo sen ylewän, sopusointuisen, kaswimaailmassa niin aiwan tawallisen wärin, jonka katseleminen tekee hywää silmille. Wiheriä puku sopii paremmin kuin mikään muu kaikille ihmisille ja kaikissa tiloissa, kuitenkaan ei niitä kowin yleisesti käytetä, mikä warmaan tulee siitä että luonnossa niin runsaasti on tätä wäriä, jotta sen ainainen näkeminen synnyttäisi tunteen yksitoikkoisuudesta. — Punainen on tawallansa wiheriän wastakohta. Se waikuttaa warsin woimakkaasti silmiin ja herättää tulista intoa, jopa raiwoakin esim. eläimissä. Se on sydänweren - kiihkeän rakkauden wäri. Punaisen hehkuwaisuus ja lämpö osoittawat runsasta elonwoimaa, jonkatähden se sopii hywin nuorille ja woimakkaille henkilöille. - Gredliniwärissä on wähän sekä waloa että lämpöä. Wiimeisinä aikoina on sitä ruwettu käyttämään. Se wiwahtaa sekä punaiselle että siniselle, waan ei ole kumpaakaan; se on epätietoinen niinkuin nykyinen aika. — Myös keltaisessa on wähän lämpöä, mutta runsaammin waloa. Keltainen ottaa helposti likaa ja kuwailee sillä petollisuutta; waikka sillä woisi olla kullan puhtaus, on se kuitenkin kewytmielinen. Iloisissa juhlatiloissa on se paikallansa. — Valkoinen on iloisen wiattomuuden märi. Se waatimattomuudessaan heittää kaikki walo- ja lämpösäteet luotansa, eikä se oikeastaan olekaan mikään wäri, waan walo itse. Waloon pitää olla kaikilla oikeus, niin myös tähän wäriin; nuorille se kuitenkin paraiten sopii. Se ei lämmitä ja on sentähden, miten kaikki waaleat wärit, soweliaampi kesällä, kuin talwella käytettäwiksi.

Waatekappaleen teon, muodon eli kuosin määräsi ennen wanhaan pää asiallisesti kunkin kansan oma erityinen tapa. Ja niinkauan kun erityiset kansaluokat, säädyt ja ammattikunnat eliwät kukin itsekseen muista jyrkästi eroitettuna omaa elämäänsä, oli kullakin luokalla ja säädyllä oma omituinen pukunsakin, josta heti woitiin tietää puwunkantajan säätykin. Näin on wieläkin osaksi laita esim. Suomessa. Eri kansat käyttäwät warsin erilaisia pukuja, joita myöskin wielä Suomessakin on jälillä, waikka ei jokapaikassa. Kuitenkin pyrkii nyky-aikainen maailma puwussaan yhdenmukaisuuteen. Nuo yleiset waateparren kuosit eli n. s. muodit, jotka enimmiten Ranskasta lewiämät kaikkeen maailmaan, owat suuressa määrässä jo tulleet käytäntöön kaikkialla; ja sellaisissa maissa, joissa ihmisellinen tasa-arwo on täydellisesti tunnustettu, ei useasti enään woikkaan puwusta miestä tuntea, sillä kaikki ihmiset käywät jotenki samaan tapaan puettuina. Siksi se tietysti wähitellen on tulewa kaikkialla. Siinä ei auta kirjat eikä saarnat. Kansallistunnon herättyä on kyllä monessa maassa ajaksi alettu uudestaan kansallisia pukujakin käyttämään, ja sellainen pyrintö nyt meilläkin on herännyt. Uskoni kuitenkin on, että ne taas, aikansa oltuaan, katoawat; koska siwistys muuten muuttaa ihmiset toistensa kaltaisiksi, eiwät erilaiset puwutkaan woi pysyä.

Suonette anteeksi, jos käsityksemme näissä asioissa ei olisi kyllin kypsynyt. Tahdommekin nyt wähäksi aikaa ottaa erään kansallisen kirjailijan awuksemme.

Muoti ja ajanhenki owat liittolaiset. Kumpaakin wastustetaan ja puolustetaan. Mikä on kaunista, sitä ei woi kieltää, mikä on jaloa, sitä ei woi wastustaa. Muodissa on aina jotakin kaunista niinkauan kuin naisissa löytyy siweellistä kauneus-aistia; ajan hengessä on aina jotakin jaloa niinkauan kuin Jumalalla on lupa ihmiskunnan historiassa waikuttaa ja maailmaansa johtaa. Kun milloin muoti kuwailee kewytmielistä turhamaisuutta on ajanhenki syyllinen samoista wirheistä. Kumpainenkin woi olla ihmisellisesti erehtynyt ja eksynyt, waan eiwät ne senwuoksi ole olemattomiin tuomittawat. Niille saarnattakoon puhdistusta eli reformia, waan ei kuolemaa. Ajan henki ponnisteleiksen ihmiskuntaa edistyttääksensä; se ilmaisee kullakin ajalla kansain käsityksen heidän elämänsä tarkoituksesta, se on maailman edistyksen mahtipontisin kiihoittaja, jonka käskyjä jäykkäniskaisimmatkin wanhalla-olijat kerran owat pakoitetut kuulemaan. Muoti taas on ajan hengen ulkonainen ilmaus, sen piwnempäinkin oikkujen orja. Se on ajan hengen ulkokuori, jonka läpitse sisältö heijastuu.

Pienimpäinkin kaupunkein asukkailla waihtuu muoti wiimeistään wuoden päästä; wähän suuremmissa kaupungeissa syntyy uusi muoti jokaisen uuden kuun syntyessä: waan maailman suurissa kaupungeissa kohtaa uusi muoti jokaisen aamuauringon nousussa, wieläpä waihtumat nämä päiwän kaunotarten koristeet usein iltatähden walaistessa. Niin on maailma muuttumainen ja waihtuwainen, katoowainen ja jälleen uudistuwainen. Myöntäkäämme että tämä on turhuutta. waan juuri noissa samoissa maailman sydän-kaupungeissa myöskin yhtä herkkähermoisesti tunnetaan ajan hengen jokainen pienempikin tuulahdus. Niihin sähkösanomat salamoina maan kaikilta reunoilta kiitäwät ja niistä taas käskewänä woimana ylt'ympäri lewiämät. Waan wiimeksi saapuwat nuo ajan aallot pienille syrjäisille pesille, joille tiet huonot ja kulkuneuwot kehnot estäwät yhtäpian joutumasta. — Tosin on hauskaa kerran nähdä Jääsken kaunottaren tepastelewan esi-äidiltä perityssä puwussaan täytenä wastakohtana nyky-ajan waihtelewalle muoti-wallalle, waan ikäwältä tuntuu, kun huomaa, että ajan edistyksen henki ei liioin ole muuttanut esi-äidistänsä erilaiseksi. Siten näemme, että ihminen yhdyttyänsä aikakautensa edistyswirtaan ei enään kanna hartioillaan muinaismuistoja, waan tottelee ajan wirtaa, joka kehoittaa häntä rannoiltansa yhä poimimaan uusia kukkia, samalla kun se tuopi yhä uusia rientoja ja harrastuksia.

Lopuksi nyt, pitempiä puheita wälttääkseni, tahdon wielä waan kertoa muutamia mielestäni tärkeitä waattetusta koskewia totuuksia.

Waatteuksen tarkoituksenmukaisuus ruumiin werhoksi on pää-asia, sen kauneus on toiwottama ja hywä; mutta puwun muotojen ja kuosien alituinen muutteleminen, josta pian seuraa ompelijain ja korukauppiasten jumaloitseminen ynnä kaikellaisten hepsujen ja killuttiinien sowitteleminen pukuunsa — tämä kaikki on ja pysyy turhamaisten ihmisten mielitoimena, jota järjelliset naurawat tai surkuttelewat.

"Pue itsesi warojesi mukaan, ei turhamaisen näköisesti; hywin, waan ei korskeilewaisesti, sillä puku useasti ilmoittaa miehen." - Samoin kuin welmollisuutemme ja menestymisemme maailmassa waatii, että olemme ihmisille ystäwälliset ja kohteliaat, on hywin pukemisellakin yhtäläinen päämäärä. Jos sen woimme tehdä, on welmollisuutemme ulkonaisella pukimellakin miellyttää niitä ihmisiä, joitten yhteydessä elämme. Tähän kuuluu että koemme, miten mahdollista, olla puetut siiwosti ja tasaisesti, niin ettemme koskaan erinäisellä koreilemisella eikä myös huolimattomuudella herätä ihmisten huomiota. Waatetus ei pidä olla pää-asia ihmisen elämässä; kellä niin on, sen sielu kaswaa turhamaisuuden rikkaruohoa. Mutta pukusi ei myöskään saa olla sellainen, että sinua huolettomaksi woidaan kutsua sen johdosta. Ainoa täysin sowelias on se waatetus, joka muihin ihmisiin ei tee minkäänlaista erityistä waikutusta; niin että jos joku näkee sinun missä tahansa eikä ollenkaan erityisesti huomaa eikä jälkeenpäinkään muista kuinka olit puettu, silloin oli waatteuksesi hywä ja sowelias. Ainoastaan sen saawat muut puwustasi muistaa, että sinä tawallisesti olet jotenki siisti, et huolimaton, etkä turhamainen, silloin on puku parasta mitä se olla woipi.

W. Leppä.