Auta Coloriastoa
Coloriaston tavoitteena on mm. julkaista tärkeimmät suomalaiset vanhat värjäys- ja maalaus-aiheiset kirjat.
Minulla on valmiiksi skriptattuna muutamia kirjoja ja useita lehtiartikkeleita, joiden julkaisuun minulla on julkaisijan luvat, mutta joiden kirjoittajatiedot puuttuvat.
Lisäksi tällä sivulla mainitaan kirjoja, joita etsin Coloriastoa varten ja joita minulla ei ole vielä missään muodossa.
Julkaisemisen kannalta olisi tärkeää tietää kirjoittajan kuolinvuosi (kun on kulunut 70 vuotta kirjoittajan kuolemasta, tekstit saa julkaista), mutta muulta kannalta myös kaikki muu tieto kirjoittajasta olisi mukava tallentaa Coloriastoon. Siinä tapauksessa, että kirjoittajan kuolemasta ei ole kulunut 70 vuotta, luvan tekstin julkaisemiseen voivat antaa kirjoittajan perilliset. Tämän vuoksi kaikki vihjeet esim. elinpaikasta jne. sukulaisten jäljittämiseksi olisivat tarpeellisia!
Coloriasto vastaanottaa mielellään pieniäkin tiedonsirkamia, esim. tietoa siitä, millä paikkakunnalla kirjoittaja on vaikuttanut tai missä työssä hän on ollut - tai mitä tahansa muuta, joka auttaa selvittämään tekstien julkaisuoikeutta. Ota siis yhteyttä, jos tiedät alla mainituista kirjoittajista:
- elinvuodet
- jälkeläisten yhteystiedot tai jos hänellä ei ole jälkeläisiä
- asuinpaikan
- työpaikan
- tms. tietoa, joka voi helpottaa tietojen löytymistä
Voit jättää tietosi tämän viestin kommenttiin (myös anonyyminä) tai lähettää sähköpostiini paivi.hintsanen@coloria.net
-------------
Kirjat
-------------
Alina Hellen: Neuvoja kotivärjäykseen kasviaineilla
TILANNE: Kirja on hallussani, mutta lupa julkaisuun puuttuu. Kirjan julkaisseelta Kansanvalistusseuralta on saatu lupa julkaista Alina Hellenin kirja. En kuitenkaan tiedä Hellenin elinvuosia ja onko kirja jo julkaisuvapaa.
AUTA: Jos tiedät Hellenin elinvuodet, ilmoita ne minulle TAI jos sinulla on tietoa Hellenin jälkikasvusta/sukulaisista, joilta lupaa voisi kysyä, lähetä tiedot minulle sähköpostitse: paivi.hintsanen@coloria.net
V. J. Kallio: Ammattimaisesta vanhanaikaisesta tekstiilituotteiden värjäyksestä yleensä ja erikoisesti Liljeroosin tehtaassa Tampereella
TILANNE: Kirjan sisältö on hallussani, mutta lupa julkaisuun puuttuu. Ilmeisesti lehtori V. J. Kallio on kuollut 18.1.1946 ja hän on toiminut Matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorina Helsingin suomalaisessa lyseossa 1919- AUTA: Jos sinulla on tietoa Kallion jälkikasvusta/sukulaisista, joilta lupaa voisi kysyä, lähetä tiedot minulle sähköpostitse: paivi.hintsanen@coloria.net
-------------
Lehtiartikkelit
-------------
Eva Anttila: Hiukan värien merkityksestä (Käsiteollisuus 5/1925); Eva Anttila (1894 Tampere - 1993 Espoo) on parhaiten tunnettu kuvakudos- tekstiilitaiteilijana. Hänellä oli kaksi lasta: 1918 syntynyt Eila ja 1929 syntynyt Paavo. Lupa artikkelin julkaisuun tarvitaan heiltä tai heidän jälkeläisiltään. Yhteystietoja kaivataan.
Elvi Erämetsä: Vähäisen värikasveista (Omin käsin 2/1946); Elvi Erämetsä on (naimisiin mennessään?) muuttanut nimensä Elvi Pakariseksi, muuta tietoa en ole hänestä löytänyt. Elinvuosia ja/tai perikunnan yhteystietoja kaivataan.
Emilia Fogelklon: - Väri-ilon historiaa (Käsiteollisuus 2, 1928); ei mitään tietoja kirjoittajasta. Elinvuosia ja/tai perikunnan yhteystietoja kaivataan.
Anna Henriksson: - Pellavalankain valkaisemisesta, numeroimisesta ja värjäämisestä (Käsiteollisuus 3/1917). Biografiakeskus kertoo: Anna Henriksson (1874 - 1963) kuului pitkään suomalaisen kotiteollisuuden keskushallinnon uranuurtajiin. Hän toimi myös aktiivisesti käsi- ja kotiteollisuuden luottamustehtävissä ja pyrki osaltaan nostamaan suomalaisen osaamisen ja alan ammattilaisten arvostusta. Perikunnan yhteystietoja ja lupaa artikkelin julkaisuun kaivataan.
Ellinor Ivalo: Jaavalaisista aidoista batik-töistä (Kotiliesi 12/1925); Ellinor Ivalo (o. s. Wikström) (1875 Jyväskylä - 1957 Helsinki) oli kotiteollisuuden ja käsityötaidon edistäjä. Lupa artikkelien julkaisuun tarvitaan hänen jälkeläisiltään. Perikunnan yhteystietoja kaivataan ja lupaa artikkelin julkaisuun kaivataan.
Elsa Kallio: Batiikki - harvojen harrastus (Omin käsin 1/1949); ei mitään tietoja kirjoittajasta. Elinvuosia ja/tai perikunnan yhteystietoja kaivataan.
Anna-Liisa Saalas: Kankaan kuvittamisesta. II Batiikkivärjäys. (Käsiteollisuus 2 / 1926) Taidekasvattaja, julkaissut kirjan Luovat kädet; toiminut vielä 1960-luvulla aktiivisesti taidekasvatuksen alalla. Elinvuosia ja/tai perikunnan yhteystietoja sekä lupaa artikkelin julkaisuun kaivataan.
-------------------
Coloriasto etsii kirjoja
Jos sinulla on hallussasi allaolevat kirjat ja haluat lahjoittaa ne Coloriaston käyttöön, lainaa niitä skannausta varten tai ota valokopiot.
Elvi Pakarinen: Sinisen, harmaan ja mustan painamisesta kasviaineksilla Suomessa, Virossa ja Liivinmaalla
TILANNE: Kirjaa / sen sisältöä EI ole hallussani ja lupa julkaisuun puuttuu. Kirjasta ja kirjoittajasta ei juurikaan tietoja; Pakarinen on kirjoittanut "Kertomus matkastani liiviläisten maalle", joka on julkaistu v.1929 & v.1931, eli todennäköisesti teksti sijoittuu 1900-luvun alkupuoliskolle. Pakarinen on kirjoittanut myös Kotilieteen. Entinen Elvi Erämetsä? (Kts. Lehtiartikkelit -kohtaa)
MYÖS MUITA VANHOJA VÄRIIN LIITTYVIÄ KIRJOJA, ARTIKKELEITA, MITÄ VAAN vastaanotetaan skannattuina, kopioina tai lainana.
-------------------
Coloriasto etsii lahjoituksena vanhoja väriin liittyviä julkaisuvapaita tekstejä: lehtileikkeitä, artikkeleita, kirjoja - ja ennenkaikkea vanhoja ihmisten omia väreihin (värjäys/maalaus) liittyviä muistiinpanoja! Myös vanhaa kuvamateriaalia otetaan vastaan.
Coloriasto etsii kielitaitoisia vapaaehtoisia, joilla on mahdollisuus kääntää muunkielisiä tekstejä suomeksi. Käännöstä kaipaavat tekstit löytyvät yllä olevasta hakusanalistasta kohdasta käännettävät. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä ja kerro minkä tekstin aiot kääntää.
Coloriasto etsii puhtaaksikirjoittajia, joilla on intoa kirjoittaa vanhoja tekstejä kuvasta tekstimuotoon. Puhtaaksikirjoittamista kaipaavat tekstit löytyvät yllä olevasta hakusanalistasta kohdasta kaipaa puhtaaksikirjoitusta. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä ja kerro minkä tekstin aiot kirjoittaa puhtaaksi.
0 kommenttia | > kysy, kommentoi, anna palautetta...:
Lähetä kommentti