31.1.18

Flaggning.

Pedersöre 48, 22.6.1918

I år skola vi dansa kring midsommarstången med en variant av den ryska jaktklubbsflaggan i toppen, upphöjd till rang och värdighet av landets nya flagga. "Har den dugat åt en stormakt, duger den väl ät oss”, replikerade ju ett par fennomaner i lantdagen, då likheten med den ryska vimpeln påpekades. Och detta blev sedan utslagsgivande. Det hjälpte icke, att man från förnuftigt t. o. m. finskt håll sökte ändra. Själva Akseli Gallén-Kallela protesterade, framhållande gult och rött ur historisk, heraldisk och estetisk synpunkt som de enda rätta färgerna. Huru många Kalevalagubbar och -gummor han än ritat åt nationen, hade han härvidlag ingen talan och nödgades retirera. Förmodligen med sin fiuskhet icke så litet komprometterad.

Kom så frågan om flaggan upp till lantdagens avgörande. Och gick det som det gick.

Orätt vore det dock att påbörda den nya flaggans anhängare, att de direkt sökt dess förebild i öster väg fast det föll sig så illa, att det hela blev något ryskt. Anorna leda egentligen upp till Topelius, blått och vitt. Som känt föra anhängarna av de gulröda färgerna dessas anor upp till tiden för Finlands upphöjelse till storfurstendöme, den första sjäivständighetsryckningen med andra ord. Så vad åldern anbelangar borde ju färgerna varit klara.

De blåvitas upphov var Topelius, en stor skald, som hade oturen att födas svensk och dikta på svenska, fastän hans sinne mera var stämt i de finska tongångarna.

Det hände sig engång att farbror Z. var i Sverge vid en badort, och hur det var kom han på idén, att med ett sällskap glada svenskar liksom representera Finland i flaggväg. En flottilj av lustbåtar, det var någon liten utflykt i görningen, utrustades med vimplar i blått och vitt. Det var nu Finlands riktiga färger förklarade Topelius. Svenskarna, som med nedärvd aktning för tradition och anor ville tro att gult och rött ändå voro Finlands historiska färger, stodo till först en smula oförstående inför de blåvita vimplarna. Men huru det var tinade de upp, av punschen kanske och sin älskvärda gäst, och gingo med acklamation in på den nya flaggan. Och det hela gestaltade sig förmodligen till en ganska trevlig hippa. Först sedan bar det av i väg med de nya färgerna och Topelius till österland. Precis som de oslippliga svenskarna för många hundra år sen, under vikingatiden styrde kosan dit. Så desto mera finska äro de färgerna inte än att de sett dagens ljus på svensk botten.

*

När den nya flaggan i söndags hissades å Senatsborgen förmäla tidningarna att en rätt fåtalig allmänhet närvar. Man skulle ändå ha väntat, att artigheten mot den nya flaggan från finskt håll varit mera i ögonen fallande. Lindrigast sagt. Men i detta landet är allt ju så, att man aldrig riktigt vet vilken vind det blåser.

Till sist en liten historiett, belysande för de oberäkneliga kastvindarna i finskhetsrörelsen. När Sveaborg omdöptes, vilket tillfälle väl måste anses som ett av de mest finska i nationens liv och allt som då företogs dikterat av finskhetsskäl, hissades på fästningen under salut och högstämda tal den numera muséerna blott tillkommande lejonflaggan. Och regeringschefen yttrade till dess ära bl. a. som följer:

Nu är Finland fritt. Nu svajar Finlands flagga på krönet av denna fästning. Till minne härav har även senaten beslutit, att namnet på Sveaborgs fästning hädanefter skall vara Suomenlinna. Aldrig må någon fiende mäkta draga ned denna flagga, utan här må den alltid svaja!

Emellertid. En månad senare svajar en annan över Sveaborg.

Och fienden, som kapade lejonflaggan? Den här gången varken vikingen, ryssen eller rödingen, fuga andra sen att välja på än de, som det ögonblicket då Sveaborg blev Suomenlinna, höllo i repet och med ljudeliga eläköön hälsade lejonflaggan, där den stolt och majestätiskt höjde sig över fästningsvallarna.

Och i dag svajar där ren en ny flagga.

Men vad är det man brukar säga om dårarna. De äro värst mot sig själva.

- Spex.

30.1.18

Wäriteollisuudelle raaka-ainetta sulfiittisellulosateollisuuden jätteistä.

Pohjanlahti 30, 15.3.1917

Sulfiittisellulosateollisuudessa tulee raaka-aineeksi käytetystä puusta wain noin puolet käytetyksi, toinen puoli on saanut juosta järwiin ja jokiin turmelemaan wesistöjä. Meillä Suomessa on täten noin 100,000 tonnia puuainetta jäänyt käyttämättä. Wiime aikoina on aikaisemmin huktaan menneistä jätteistä kumminkin yhä suurempia määriä alettu ottaa talteen ja nykyisin owat menettelytawat kehittyneet sellaisiksi, että näistä jäte-aineista walmistetaan polttoainetta, parkkiainetta, paperiliimaa, puuspriitä, tawallista alkoholia, cymolia ja fursorolia y. m.

Wäriteollisuuteen soweltuu näistä tärpätin kaltainen cymoli. Aiwan äskettäin on Wäriteollisuus O. Y:n alotteesta keksitty menettelytapa muuttaa tämä aine kiwihiiliterwasta saatawien aineiden muotoihin ja siitä syntyy silloin samanlaisia wärejä kuin tästäkin. Keksinnölle on haettu patentti Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Wenäjällä ja Sweitsissä. Skandinamian maista Suomi niihin luettuna saataisiin nykyisen sulfiittisellulosateollisuuden jätteenä noin 300,000 kiloa cymolia, jonka suhteellisen yksinkertaisin keinoin woi muuttaa keltaisiksi ja punerwiksi puuwilla- ja willawäreiksi sekä monimutkaisempien keinojen awulla muunkin wärisiksi.

Tarkoitus on aiwan lähimmässä tulemaisuudessa saada cymoliwärien walmistus käyntiin Wäriteollisuus O. Y:n tehtaassa Tampereella. Walmistawiin toimenpiteisiin asian johdosta on jo ryhdytty. Walmistamia kemiallisia tutkimuksia uusien wäriteknillisten raakaaineiden löytämiseksi kotimaisista raaka-aineista jatketaan warsin woimaperäisesti.

29.1.18

221. Keino walkoisten lankojen keltaisiksi wärjäämiseen.

Pellervo 21, 11.1921

Walkoiset langat saadaan kauniin keltaisiksi, kun niitä keitetään noin puolitoista tuntia padassa, johon on pantu sipulinkuoria. Wäri tulee sitä kauniimpaa, mitä enemmän kuoria on. Itse olen pannut 15 litran wetoiseen pataan lähes kilon sipulinkuoria. Kehoitan siis ottamaan talteen sipulinkuoretkin, sillä niistäkin koituu näin pieni hyöty.

Tuleehan naiswäelle usein tarwis saada tämänkinwäristä. Koettokoopo silloin tätä keinoa, joka ei tule kalliiksi.

M. L.

28.1.18

Kukkaisten, ruohojen ja sammalien kuivaamisesta ja värjäämisestä.

Puutarha 6, 1899

(Tanskl. Havetidn.)

Ulkomaalla on kukkain, ruohoin ja sammalten kuivaaminen ja värjääminen melkelsen teollisuuden esineenä; meilläkin yksi ja toinen antaumalia tällaiseen toimeen voisi saada tehtävää ja toimeentuloa ja ne rahat, jotka kuivatuista kukkasista menevät ulkomaalle, voisivat jäädä kotimaahan. Itse kuivaamisessa menettely ei ole sitä konstikkaampaa, kuin että kuka tahansa, jolla vaan on hyvä tahto, voipi sen helposti oppia.

Kukkasia voipi kuivata joko rikkihöyryssä tahi kuivassa hiekassa. Rikkihöyrvssä sopii kuivata sellaisia lajia, joilla on moninkertaiset ja torvimaiset kukat, niinkuin toiset asterit, hyvin moninkertaiset, hiljan auenneet, heleänpunaiset, tummanpunaiset ja tulipunaiset ruusut, moninkertaiset fuksiat, moninkertaiset Robiniat (n. k. Robinia Decaisnea v. m.) sekä Spirea callosa, S. Douglasii, S. tomentosa, ruusunpunaiset ja tummanpunaiset pionit y. m. m.

Hiekassa kuivataan parhaiten Dahlioita (Georgiineja), pelargonioita, orvokkia, lobelioita, samettiruusuja (Tagetes), lemmikkejä (Myösotis) y. m.

Kuivattaviksi aijottuja kukkia tulee ottaa korjuuseen silloin, kun ilma on kuiva.


Kukkien kuivaamisesta rikkihöyryissä.

Kun aikoo kuivata kukkia rikkihöyryssä, tarvitsee ensin hankkia ilmanpitävä liikkuvalla luukulla varustettu laatikko. Tuollaisen laatikon sopiva koko on ½ metrin korkeus ja leveys sekä metrin pituus. Ruukku asetetaan laatikon etusivulle ja laatikon sisäsivuille sovitetaan kapeita liistakkeita noin 10 sentin välimatkoilla toisistaan. Niille asetetaan kapeita keppiä ja näille riipustetaan kukkaset, ei kultenkaan liika likelle toisiaan, jotta rikkikaasut voisivat vaikuttaa kaikin puolin kukkasiin.

Kun sitte laatikko on täynnä kukkasia, asetetaan moniaita ei liian suuria rikkikappaleita sekä vähän rikkilankaa lautaselle, joka asetetaan laatikon pohjalle, jonka jälkeen rikki sytytetään. Laatikko suljetaan nyt ja kaikki sen saumat tilkitään tarkoin. Kahdella laatikon vastakkaisella sivulla on kaksi pientä reikää, jotka voipi sulkea korkeilla tahi puutapilla. Nämät pidetään auki niinkauan kun rikki palaa noin 5-8 minuuttia ja tukitaan sitte vasta kun laatikko on täynnä rikkihöyryä. 24 tunnin jälkeen avataan laatikko ja jos kukat silloin ovat kyllin rikitetyt, ovat ne saaneet valkean värin. Ne ripustetaan nyt kuivaan ja ilmavaan, vaan varjoisaan paikkaan, esim. ilmavaan vinttiin kuivamaan ja kun ne ovat kuivaneet, saavat ne jälteen luonnollisen värinsä. Kun tämä on tehty, kastetaan kukkaset seokseen, joka sisältää 1 osan sievettä ja 11 osaa vettä; vesi puistetaan pois sitte ja kukkaset ripustetaan kuivamaan samalle paikalle kuin ennen.


Kukkien kuivaaminen hiekassa.

Kerätään hienoa valkoista järvihietaa ja pestään se ja kun se on kuivaa, lasketaan se hienon seulan läpitse. Nyt se kaadetaan savivatiin tahi muuhun astiaan ja pidetään tulella, kunnes se on hyvin kuumennettua. Sitte seotetaan siihen pari luotia jauhennettua valaan rasvaa (sperma ceti) ja pari luotia steariinia, joka hyvin seotetaan hietaan ja kun se on jäähtynyt, lasketaan se moneen kertaan seulan läpi. Nyt on varalla 20—30 sentimetrin korkuinen laatikko, joka on niin laitettu, että voipi vetää ulos itse pohjan, ja laatikon alimmalle neljännekselle sovitetaan teräslankaverkko, mutta niin harva, että hiekka helposti voipi juosta siitä läpitse. Laatikko täytetään yllä kerrotuin tavoin valmistetulla hiekalla sen verran, että hiekka ulottuu vähän yli teräslankaverkon. Nyt asetetaan kerros kukkasia hiedalle ja peitetään ohuisella hietakerroksella. Samoin voipi panna 3—4 kerrosta kukkasia laatikkoon aina oliut hietapeitto joka kerroksen välille. Laatikko peitetään sitte lasilla ja asetetaan paikalle, joka on täydellisesti auringon paisteen alaisena, ilma on lämmin, voipi ottaa ulos kukkaset montaan päivän perästä, joka tapahtuu siten, että pohja vedetään laatikosta, joten santa juoksee teräslankakudoksen läpitse alas siirtämättä kukkasia niiden asamasta. Ne otetaan sitte varovasti laatikosta ja säilytetään jossakin paikassa, jossa ovat suojassa ilmaston vaikutuksilta. Ne säilyttävät tällöin muotonsa ja värinsä useita vuosia.

Kukkia laskettaissa laatikkoon on kuitenkin noudatettava moniaita varovaisuusseikkoja. Kaikki moninkertaiset ja torvimaiset kukat ovat niin asetettavat, että teriö on käännetty ylöspäin, jotta hiekka valuiisi kukan sisälle ja jokaisen yksityisen terälehden ympärille. Siten säilyttää kukka muotonsa. Kaikki yksinkertaiset ja latisköiset siihen sijaan asetetaan kukkaperä ylöspäin. Jos tahtoo kuivata sellaisia, joihin hieta ei voi tunkeutua itsestään, kuten kalseolarioihin, täytyy täyttää joka kukka sisäpuolelta hiedalla.


Immortellien (ijäisyyskukkien) värjäys.

Värjätessä Ammobium alatum'ia, jotta sille saataisiin punainen väri, anilini punainen (Anilin fuchsin), liuennetetaan se väkiviinassa ja sitte säilytetään hyvin tulpitetussa pullossa kunnes sitä käytetään, vaan moniaat kukat ovat värjättävät, ostetaan mieluimmin liuotettua anilinia. Kaaäetaan kiehuvaa vettä lasitettuun saviastiaan ja kaadetaan siihen sen verran väriä, että vesi näyttää kauniisti punaiselta ja sitte pidetään kukkaset siinä niinkauan, kunnes ovat itseensä imeneet niin paljon väriainetta, että ovat tulleet hyvin painetuiksi. Nyt ne huuhdotaan kylmässä vedessä ja kuivataan riipustettuina kuivaan paikkaan. Tulipunaista saadaan siten, että seotetaan aniliinipunaista ja aniliinisinervää yksin verroin. — Jotta kukille annettaisiin sinipunerva väri, käytetään aniliinipunervaa; sinistä väriä saadaan käyttämällä aniliinisinistä, johon pannaan hiukkanen rikkihappoa ja ennenkun kukkaset kastetaan värinesteessä, on sitä kiehutettava 5-10 minuuttia. Jos seottaa yhden verran aniliinipunervaa ja aniliinisinervää, saapi siten kauniin punasinerviä kukkia. - Saadakseen sitroonikeltaista väriä, liuotetaan pikriinihappoa kiehuvaan veteen, joka sitten kaadetaan haaleaan. Kukat pidetään siinä, kunnes ovat ennättäneet imeä kyllin väriä, mutta niitä ei huuhdota. Pikriinihappo on myrkyllistä, siksi täytyy noudattaa varovaisuutta sitä käyttäessä. — Oranssikeltaista väriä saadaan kukkiin siten, että käytetään aniliinioranssia, jolloin niitä käsitellään samalla tavalla kuin värjätessä aniliinipunaisella.

Värjätessä Xeranthemum annuun kukkaa, voipi valkoisiin muunnoksiin nähden menetellä samalla tavalla kuin Ammobium'ia painaessa. Punakukkaiset saavat heleämmän värin kun hiljan leikatut kukat kastetaan seokseen, jossa on 1 osa sievettä ja yhdeksän osaa puhdasta vettä.

Keltaiset Helichrysum'it saavat kauniin tulipunaisen värin siten, että niitä kastaa liuotettuun poraksiin.

Muut immortellit painetaan ylimalkaan samalla tavalla kuin Ammobium. Jotta niille saataisiin vihanta väri, liuotetaan luoti indigo-karmiinia ja 2 luotia alunaa yhteen kannuun kiehuvaa vettä ja kukkia pidetään siinä, kunnes kukat ovat täysin värjätyt, mutta niitä ei huuhdota jälestäpäin, Jos tahtoo saada niitä punaisiksi, sinipunerviksi tahi sinerviksi, tävtyy ensin poistaa niiden luonnollinen väri, joka tapahtuu niin, että niitä moneen kertaan kastetaan suopaveteen tahi helpoinmin siten, että niitä vaalistetaan auringonpaisteessa. Itse värjäys tapahtuu niinkuin ammobium'iakin käsitellessä.


Kaunistusheinäin värjäystä.

Kaunistusheiniä värjätään, jos niiden tulee tulla punaisia, punasinerviä tahi keltaisia, samalla tavalla kuin ammobium. Jos niistä pitäisi tulla karmosiinipunaisia, käsitellään niitä samalla tavalla kuin Xerantnemum. Ruohojen tulee kuitenkin liota värinesteessä kauemmin kuin kukkaisten, jatta voisivat saada värin.

Allekirjoittanut on telinvt kokeita tavallisilla n. s. pakettiväreillä värjätä erilaisia ruohoja ja viljalajeja, nk. ruista, ohraa, kauraa, timoteitä y. m. ja kokeet ovat hyvin onnistuneet, semminkin kun olen liuottanut värit hiukkasella väkiviinaa.

Myö[s]kin niintä, sekä tavallista että raffiaa voipi vallan helposti värjätä pakettivärillä.

Sammaltakin voipi värjätä samalla värillä. Sammal painetaan joko yhteen sidottuna pieniin kimppuihin tahi valmiiksi sidottuna seppeleeksi, joka kuitenkin on vaikeampi suorittaa kuin edellämainittu ja sitäpaitsi menee siihen paljoa enemmän [v]äriä.

V. N.

27.1.18

Suomen graniittien teknillisistä ominaisuuksista.

Rakennustaito 8, 1.4.1912

(Professori J. J. Söderholm Teknikern-lehdessä.)

Jat. n:o 4, s. 45.


Punainen graniitti.

Niillä graniiteilla, joilla on enemmän tai vähemmän eloisa punainen maasälpä, voi tämä antaa koko kivilajille aivan punaisen värin. Väliin on maasälpä enemmän vatunvärinen eli pompeijin punainen, väliin taas tiilenvärinen. Ruskahtava eli sinipunertava vivahdus, sellainen joka on Hangon graniitin eri muunnoksissa ja siinä kauniissa kivessä, jota saadaan Elfvikistä, Espoossa, lähellä Helsinkiä, voi toisinaan antaa ikäänkuin luotettavamman leiman koko kivelle. Yleensä arvostellaan kuitenkin se graniitti paraiten, joka on niin kirkkaan ja puhtaan punaista kuin suinkin. Paljon painoa pannaan myöskin kvartsin laadulle. Missä tämä on tumman harmaa, tekee se värin syn kemmäksi ja tummemmaksi, missä se on vaale ampi, vaikuttaa se vähemmän sellaiselta. Osalla graniiteista, esim. sillä kuuluisalla, ruotsalaisella jonka jyvät ovat keskikokoisia ja saadaan Graversfersista lähellä Norrköpinkiä ("Swede Rose") on kvartsi kirkkaan orvokinsininen, mikä saa aikaan hauskan värivastakohdan kirkkaan punai sen maasälvän kanssa. Jonkun matkan päässä sulautuvat värit kuitenkin, ja väri kokonaisuudessaan tulee enemmän hillityn punaiseksi. Myöskin siinä paljon monumenttikivenä käytetyssä graniitissa, jolla on keskikokoiset jyväset ja joka on kotoisin Vanevikistä Smålannissa, on kvartsi sininen, kuitenkin enemmän harmaaseen vivahtava.

Selvästi ruskeavärinen kvartsi on myöskin punaisten graniittien värin puhtaudelle vahingollinen. Usein esiintyy niissä paitsi punaista kalimaasälpää, myöskin viheriää plagioklasmaasälpää, joka lähempänä pintaa usein tulee likaisen ruskeankellertäväksi, jota vastoin sillä tuoreissa möhkäleissä on kirkkaampi väri. Muuta muutosta se ei saa aikaan punaisessa päävärissä, kuin että sen voima jonkun verran alenee. Musta biotiittikiille tekee tietysti myöskin punaisen graniitin tummemmaksi. Suomen etelärannikolla olevissa graniiteissa on hyvin vähän kiillettä ja puuttuu se useasti kokonaan. Jootnisissa graniiteissä on sitä enemmän ja tekee se niissä tummanharmaan kvartsin kanssa värin tummemmaksi.

Se graniitti, joka brittiläisissä maissa on määrännyt maun punaisen kiven suhteen, on Peterhead kivilaji lähellä Aberdeeniä, "kivi" (the stone), joksi skotlantilaiset sitä kutsuvat. Tästä graniitista tehdyillä hiotuilla pylväillä ja pilastareilla ovat puotikerrokset Lontoossa ja muissa englantilaisissa suurkaupungeissa suurimmaksi osaksi koristetut. Meidän suomalaisista kivilajeista muistuttavat jotniset graniitit tätä, joita saadaan Taivassalosta ja Vehmaalta ("Balmoral Red"). Viimemainittu on kuitenkin hienompi jyväinen kuin peterheadiläinen kivi, mutta se on sen sijaan tummempi väriltään ja sen vuoksi kauniimpi. Tämän johdosta on suomalainen punainen graniitti viime vuosina saavuttanut enemmän alaa brittiläisillä monumenttikivimarkkinoilla ja samalla karkoittanut skotlantilaisen kiven vähitellen.

Peterhead-kiven ohella ovat myöskin muutamat ruotsalaiset punaiset graniitit saaneet suurta suosiota ulkolaisilla kivimarkkinoilla ja olleet siellä makua määräävinä. Ne ovat, paitsi ne jo ennen nimitetyt, suurijyväiset punaiset graniitit Virbosta Smålannissa, jolla on jokseenkin hillitty punainen väri ja joka johtuu tumma värisen kvartsin ja mustien kiillejyväsien sekoituksesta, samanlainen, mutta hyvin kirkkaan punainen Uthammar-graniitii ("Bonaceord Red") samalta seudulta, sekä viimeksi punainen graniitti Jungfrun saarelta Kalmarsundissa ("Virgo"), joka hyvin muistuttaa Mosshagan graniittia lähellä Ahvenanmaata. Graversforsin lähellä on myöskin suurijyväistä helakkaväristä graniittia, jolla on tarkka yhdenmukaisuus Obbnäsin graniitin (Uudellamaalla) kanssa.

Koko monumenttivalmisteen raa'an kiven paljous, jota vuosittain tuodaan Aberdeeniin, jossa kaupungissa maailmaa hallitseva skotlantilainen graniittiteollisuus on keskitettynä, tekee 20— 30,000 tonnia ja jakautuu kahteenkymmeneen erilaiseen, mutta keskenään voimakkaasti kilpailevaan graniittilajiin, värin vaihtelevaisuuteen ja rakeisuuteen nähden. Myöskin enimmän pidettyjä graniitteja tuodaan ainoastaan muutaman tuhannen tonnin erissä; tuskimpa on yksikään tuottanut 2,000 m3 vuodessa. Tämän asianhaaran täytyy kaikkien graniittien vientikauppiaiden ottaa huomioon, varsinkin tehdessä korkobiliteettihinnoitteluja uusia kauppoja varten.

*) Vuonna 1908 lähetettiin Ruotsista graniittimöhkäleitä 3,766,473 kruunun arvosta, tästä 2,382,080 kruunun edestä Saksaan. Koko summasta jäi 2,584,098 kruunua Blekingin ja Kristianinkaupungin lääneille, joista pääasiallisesti "mustaa graniittia" lähetetään. Kalmarin läänistä, jossa on kaunista punaista graniittia, on lähetetty ainoastaan 97,705 kruunun arvosta Myöskin mustaa kiveä on siellä. Bohusläänistä lähetetyn graniitin arvo oli samana vuonna 82,670 kruunua.Saksassa ja Ranskassa ei ole yhtään pohjoismaisiin ja skotlantilaisiin verrattavaa punaista graniittia, jonka tähden siellä laajalti tuotetaan pohjoismaista kiveä. Pääasiallisesti kuitenkin Saksaan tuodut monumenttikivet tehdään ruotsalaisesta "mustasta graniitista".*) Meissenin graniitti Sachsenissa muistuttaa rakenteeltaan Vehmaan graniittia, mutta on se enemmän vaaleanpunaista.

Loistavimman väriset suomalaiset graniitit saadaan Ahvenanmaalta. Mineriaalit eivät yleensä ole läpinäkyviä, jonka tähden pinnasta puuttuu eloisuus, jonka saa aikaan valontaittuminen. Pienempiin koriste-esineisiin, varsinkin sellaisiin, joita käytetään sisällä, sopii tällaisia kiviä erinomaisen hyvin käyttää sisällä. Sillä monasti rakoilemisen ja haurauden takia on sitä vaikea suurempiin eriin käyttää.

Niinkuin näkyy edellisestä, on meillä Suomessa vastaavia graniittilajeja tunnetuimmille ulkomaalaisille punaisillle graniiteille. (Jatk )

26.1.18

"Armeijamme vaatetuksesta eli sotaväen tamineista."

Sana ja miekka 4, 28.2.1927

Hiukan vastinetta "Eräälle esiupseerille".

Ensinnäkin: armeijan pukukysymys on kyllä paraillaan käsiteltävänä ja huomattavia muutoksia voidaan odottaa.

Toiseksi: kysymyksen käsittely julkisuudessa saattaa kylläkin olla hyödyksi virkapukukysymystä ratkaistaessa, mikäli se sotilashenkilöiden puolelta rajoittuu sentapaisten julkaisujen kuin "Sanan ja Miekan" palstoille eikä siirry päivälehtien polemiikkiosastoon; samoin mikäli käsittely pysyttelee asiallisella pohjalla.

Ja sitten muutamiin kirjoituksessa käsiteltyihin seikkoihin.

Nykyisten virkapukujen ulkonaisesta aistikkuudesta lienee turha väitellä. Makuasioissahan arvostelu on aina enimmältä osaltaan subjektiivista. Nykyisiin virkapukuihin liittyvät epäkohdat ja niiden soveltumattomuus sekä epämukavuus erinäisissä suhteissa on aikoja sitten ollut kaikille käyttäjilleen tunnettua, jotenka "Erään esiupseerin" sitä koskeva analyysi ei nähdäkseni tuo mitään uutta, muutamia kaunokirjallisia vertauksia lukuunottamatta. Muuten on tässäkin suhteessa arvostelu subjektiivista ja eriäviä mielipiteitä on esitetty, joista tietenkin jokainen on oikea.

Mitä taas tulee väitteeseen, että asevelvollisten puvut ovat "huonosti istuvia", niin että joukko niissä näyttää "ryysyläissakilta", niin on tässä tuntuvasti liioiteltu. Pukuja valmistetaan siksi monta eri suuruusnumeroa, esim. takkeja 22 eri suuruutta, että sopiva puku voidaan saada jokaiselle asevelvolliselle. Jos taas joku alokas ruumiinrakenteeltaan on ollut sellainen, ettei mikään yleisistä suuruusnumeroista ole hänelle sopinut, on hänelle erikoisesta tilauksesta teetetty puku Intendenttiosaston kustannuksella. Jos sotilaita on näkynyt huonosti istuvissa puvuissa, on syy etsittävissä asianomaisen päällikön välinpitämättömyydestä. Sitäpaitsi riippuuhan puvun ulkoasu myös suureksi osaksi tavasta, millä sitä kannetaan. Oliko entinen ryssien "piehootta" kauniimmin puettu kuin nykyinen jalkaväkemme, on, samoinkuin hajun paremmuus tai pahemmuus, makuasia, josta väitteleminen on jokseenkin hyödytöntä.

Eipä silti, etteikö olisi syytä saada armeijallemme kokonaisuudessaan erikoiset hienommat juhla- ja esiintymispuvut. Siitä kai kaikki periaatteessa ovat yksimielisiä. Mutta rahakysymys kiristää. Arveleeko "Eräs esiupseeri", että vaalea teräksenharmaa diagonaali on niin tuntuvasti halvempaa kuin esim. punaiseksi tai siniseksi värjätty, jotta sekä päällystön että miehistön varustaminen erikoisella, mainitusta kankaasta valmistetulla esiintymispuvulla ja "komeampien edustuspukujen" antaminen toistaiseksi vain kaartinjoukoille ja joillekin erikoisjoukoille tulisi verrattain halvaksi?

Muuten "Eräs esiupseeri" panee kirjoituksessaan pääpainon juhla- ja ulosmenopuvun ratkaisemiselle, mikäli allekirjoittanut on häntä oikein ymmärtänyt. Vai riittääkö kenttäpukukysymyksen ratkaisemiseksi, että niihin saadaan "hienompi väri ja kuosi ja että ne tehdään paremmasta kankaasta ja paremmin istuviksi"? Kenttäpukukysymys on "Erään esiupseerin" mielestä yksinkertaisimmin ratkaistavissa siten, että kun nuo hienosta kankaasta tehdyt esiintymispuvut ovat siinä määrin kuluneet, etteivät enää kelpaa alkuperäiseen tarkoitukseensa, niin ne yksinkertaisesti värjätään tummanharmaiksi ja muuttuvat näin kenttäpuvuiksi. Onko tummanharmaa siis havaittu taktillisesti edullisimmaksi väriksi? Ja missä ne kokeilut ovat suoritetut, joiden nojalla "Eräs esiupseeri" on asettunut tummanharmaan kannalle? Allekirjoittanut ei voi karkoittaa mielestään epäilystä, ettei "Eräs esiupseeri" ole ottanut huomioon, että jalkaväelle esiintyy, vieläpä ylen tärkeänä, eräs käsite, joka sotilasterminologiassa tunnetaan nimellä maastoutuminen.

Antaessaan asianomaisten pukujen suunnittelijain kuulla, mitä "ne tuhannet ajattelevat, jotka näitä pukuja joutuvat kantamaan", tarjoo "Eräs esiupseeri" myös ehdotuksen uusiksi virkapuvuiksi. Kun allekirjoittanut ei tunne niitä käytännöllisiä, sekä taktillisia että teknillisiä kokeiluja, joiden tuloksille ehdotus rakentuu, niin allekirjoittanut ei uskalla ruveta ehdotusta arvostelemaan. Sillä pois se, että allekirjoittanut epäilisi "Erään esiupseerin" ehdotusten syntyneen yhden aikakauslehtikirjoituksen laatimiseen tarvittavan suhteellisesti lyhyen ajan kuluessa!

"Erään esiupseerin" vaatimuksen, että virkapukujen uudistus on toteutettava ajoissa ennen ensi kesää, kyllä ymmärtää, samoinkuin sen kärsimättömyyden, jolla sotilaspiirit yleensä suhtautuvat ratkaisun viipymiseen. Ratkaisu ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen ja nopeasti suoritettavissa. Kaikille lienee tunnettua, että kysymyksen ratkaisemista varten on viime syksystä asti työskennellyt sitä varten asetettu Virkapukukomitea. Ratkaisun viipyminen ei johdu siitä, että Komitea olisi aika ajoin ollut toimettomana. On tarpeen tietää, että kysymyksen ratkaisussa esiintyy monta eri puolta, jotka kunkin vaativat osakseen perusteellisen ja huolellisen käsittelyn. Sillä jos tekeillä oleva virkapukujen uudistus valmistellaan puutteellisesti ja ratkaistaan löyhillä perusteilla, niin on meillä parin vuoden päästä kysymys uudelleen päiväjärjestyksessä. Ja onhan sitäpaitsi kysymys miljoonista. Esimerkkinä niistä syistä, jotka hidastuttavat asian nopeaa päätökseensaattamista, mainittakoon vain, että villatehtaat tarvitsevat verrattain pitkän ajan uusien väri- ja kangasnäytteiden luomiseen. Niinpä kun villatehtailta pyydettiin värinäytteitä sotilaspukukankaita varten, saapuivat ensimmäiset kolmen viikon kuluttua. Kun sitten värinäytteiden perusteella tilattiin muutamia kangaspakkoja, kesti toista kuukautta, ennenkuin ne saapuivat. Virkapukukomitean suunnittelemien kuosien ja samalla eri värien taktillisen sopivaisuuden kokeilemiseksi on valmistettava eri kankaista joku määrä kokeilupukuja. Niiden paraikaa käynnissä oleva valmistaminen Armeijan Pukimossa vie n. kuusi viikkoa. Sitten seuraavat kokeilut. Kun sopiva kuosi ja väri on määritelty, on vielä tutkittava asiantuntijoiden ja ammattimiesten apua käyttämällä eri värien javärjäysmenettelyjen sekä kangaslaatu jeaa kestävyys teknilliseltä kannalta, valittava valmistukseen sopivimmat villalajit, lankalajit, otettava selville niitä varten tarvittavien raakaaineiden hankintamahdollisuudet j. n. e. (On nimittäin huomattava, että sama värisekoitus käytettynä erilaisista villoista ja erilaisista langoista, samoinkuin erilaista kudontaa käyttämällä valmistettuihin kankaisiin antaa erilaiset tulokset. Väri ei niissä enää ole sama). Vasta kaikkien näiden valmistustöiden jälkeen voidaan uudet virkapuvut "lyödä kiinni."

Lopuksi vielä, mitä tulee "Erään esiupseerin" jälkikirjoituksessaan esittämään huomautukseen, ettei "upseeriyhdistysten mieltä juuri ole kysytty, kun on minkälaisia pukuja upseerien on kustannettava omilla varoillaan ", niin mainittakoon vain, että esim. v. 1923 on kaikilta joukko-osastoilta pyydetty lausunnot nykyisten virkapukumäärä jästen johdosta. Nämä lausunnot, osalta hyvinkin laajat ja perusteelliset, muutamilta joukkoosastoilta taas parilla rivillä kuitatut, ovat Intendenttiosaston hallussa. Mitään uudistusta tai muutosta nykyisiin virkapukuihin ei ole pantu toimeen, ilman ettei asianomaisen joukko-osaston tai aselajin t. m. s. mieltä sitä ennen olisi kysytty.

- Eräs intendentuurivirkailija.

25.1.18

Kiihoittavia värejä.

Punkalaitumen Sanomat 26, 30.6.1922

Naisten puvussa niin ilmeisen voimakkaina esiintyvät värit vaativat jokapäiväisessä elämässä kiinnittämään värin, psykologiseen arvoon suurempaa huomiota kuin tähän saakka on tapahtunut. Seikka, että värit aiheuttavat voimakkaita tunneaistimuksia, on vanha kokemus, josta varsinkin Goethe on uudelleen huomauttanut "Väriopissaan”. Mutta nykyaikainen ihminen ei kiinnitä kyllin suurta huomiota tähän värien ärsyttävään ominaisuuteen, ja senvuoksi on seuraelämässä jo sattunut monenlaisia onnettomuuksia, ja selkkauksia, kuten Elisabeth Hatt Woolf mainitsee eräässä kirjoituksessaan "Miehet eivät usein tiedä, mikä heidät äkkiä tekee niin hermostuneiksi ja levottomiksi”, kirjoittaa hän. "Mutta se on naisen puvun värin vaikutusta. Asianomainen voi näyttää yhtä miellyttävältä kuin tavallisesti, mutta hän herättää kuitenkin miehessä vastenmielisyyttä ja hermostunutta ärsytystä, koska hänen pukunsa väri saattaa miehen levottomaksi. Kerrotaan, että punainen hattu olisi ollut ensimäisenä syynä erääseen kuuluisaan erojuttuun. Puvun väri voi sopia naiselle varsin hyvin; mutta siitä riippumatta, miltä hän näyttää, herättää nainen ympäristössään levottomuutta ja kiihtymystä. Naisen tulisi muistaa tämä, eikä saattaa ympäristöään pois sielullisesta tasapainosta liian voimakkailla värivaikutuksilla. Lapsien suosion voi melkein aina saavuttaa väreillä. Samalla kun useimmiten pelkäävät mustaa väriä, herättävät kirjavat värit niissä ihastusta. Se on alkuperäisten ja vielä hermostumattomien ihmisten käsityskantaa. Kevään kirkkaat, hienot värit herättävät tunteissa iloisuutta ja keveyttä. Räikeitä, raskaita värejä, jotka muistuttavat syksyisen luonnon väri loistoa, tulisi ainoastaan kypsyneessä iässä olevien naisten käyttää, kun taas elämän talvessa ollessa voimakkaat värit herättävät sopimattoman vastakohdan tunteen. Kuinka tärkeä osa värillä on ravintoaineissa, lienee yleisesti tunnettua. Eräs kuuluisa lääkäri, joka äskettäin on tehnyt värin vaikutusta koskevia kokeita, väittää että punainen väri virkistää ymmärryksen toimintaa; esim. matemaattisten töiden tulokset paranevat, jos työ suoritetaan punaisessa valossa. Malarian sanotaan aiheutuvan sinisen ja vihreän yhdistyksestä, influenssan punaisen ja vihreän yhdistyksestä ja kaatuvataudin ruusunpunaisesta ja oranssiväristä.


23.1.18

Coccionella.

MDS (Album - a candidatis pharmaciæ consociatis editum), 1912

Nykyaikainen, korkealle kehittynyt kemia, on tehnyt ja tekee tieteelle ja käytännölliselle elämälle suuria palveluksia. Useat luonnosta saadut teknilliset tuotteet ovat saaneet väistyä keinotekoisten tieltä ja kun nämät keinotekoiset ovat paljoa halvempia kuin luonnolliset, niin eipä ole ihmeteltävä jos jälkimmäisten alkuperä joutuu melkein unholaan. Coccionellaa ei nyt tosin ole keinotekoisesti tehty, mutta aniliini-teollisuus on sen kuitenkin jo apteekkien laatikoista karkoittanut vinnien tahi kellarien komeroihin.

Coccionella-hyönteinen tavataan hyvin monenlaisina muunnoksina Meksikossa, mutta "viljellään" sitä Keski-Ameriikassa, Brasiliassa, Perussa, Algierissa ja Länsi-Indian saarilla. Urospuoliset hyönteiset ovat pieniä, väriltään punaisia, naaraat ovat suurempia, selkäpuolelta harmahtavia, mutta muutoin tummanpunaisia. Koiraat elävät vain yhden kuukauden ja lentävät vasta muutamia päiviä aikaisemmin kuolemaansa. Naaraat, jotka eivät osaa lentää ja joita on noin 200 kertaa enemmän kuin urospuolisia, elävät kaksi kuukautta ja kuolevat heti synnytettyään lukemattomat jälkeläisensä. Värin mukaan eroitetaan monta erilaista kauppatuotetta. Löytyy hopeanharmaita, mustia, punertavia ja ruskeita Coccionellia. Mutta kun hopeanharmaita alettiin väärentää, niin ei näitä markkinoilla juuri mielellään kaupata. Huomattava on että ainoastaan naaraat ovat käyttö-arvoisia. Honduras-naaras on kaikista arvokkain ja luonnollisesti kalliimpikin. Väärennykset saadaan muun muassa selville siten, että Coccionellit keitetään vedessä jolloin, jos tavara on väärentämätöntä, hyönteiset paisuvat noin kolme kertaa suuremmiksi ja eri ruumiinosat voi silloin hyvin helposti nähdä. Hager kertoo kerran löytäneensä Coccionellain joukosta pieniä hiekanpalasia, joita oli kasteltu luultavasti talkkiin ja johonkin punertavaan väriaineeseen.






Coccionella elää kaktuskasvin lehdillä, joihin se upottaa pistin- ja imuelimensä, imee täten ravintoa mehevästä lehdestä. Kun hyönteinen on lehdellä syöntihommissa, niin on kaktuksen lehti ikäänkuin pienien paisumien peitossa. Kun nyt eläin on aikansa elänyt, niin on sen ruumis täynnä munia, joista jonkun ajan kuluttua kehittyy poikasia. Vuodessa ennättää kehittyä noin 5-6 sukupolvea. Syyskuussa kerätään tavallisesti ensimmäinen sato, jolloin naaraat ovat jo kuolleita. Tämä sato on vähempiarvoinen, sillä silloin on niissä hyvin vähän väriainetta, jonka takia niitä kerätään. Toinen sato saadaan tammi- tai helmikuussa, jolloin naaraat ovat nuoria ja täysikasvuisia. Ne tukehdutetaan heti kun ovat munineet noin puolet koko munamäärästä ja tämä sato on jo parempaa kuin edellinen. Kaikista parhainta tavaraa saadaan kuitenkin huhtikuun sadosta, jolloinka ne eivät vielä ole munineet, ja näitä kutsutaan kuivattuna "grana"ksi. Tukehduttaminen tehdään joko kuumalla vesihöyryllä tai uunissa lämpimien rautalevyjen päällä. Sitten levitetään ne auringon paisteeseen, jolloin niistä haihtuu noin 2/3 osaa niiden märkyydestä. Aivan kuivaa tavaraa on melkein mahdotonta saada, sillä Coccionellit sisältävät myöskin rasvaa aika lailla, jonka tähden niistä on hyvin vaikea valmistaa pulvis subtilissimusta. Hienontamalla alunan tahi sokerin kanssa saadaan kuitenkin jo aika hienoa pulveria.

Kuten edellisestä näemme, niin viljellään Coccinellaa järkiperäisesti. Monet sadat köyhät edellämainituissa maissa saavat elatuksensa tällaisilla farmeilla, kokoamalla Coccionellihyönteisiä. Elää se myös villinäkin, mutta kokoaminen on hyvin vaivaloista eikä laatukaan ole kehuttavaa.

Coccionellit sisältävät väriainetta, karmiini-happoa, karmiinia. Kaupassa esiintyvä karmiini ei ole ollenkaan puhdasta karmiini-happoa. Sitä valmistetaan siten, että Coccionellakeitos filtreerataan, lisätään alunaa ja annetaan sakan laskeutua pohjalle, joka sitten kuivataan 30° lämmössä.

Tähän liittyvässä kuvassa nähdään hyönteisten kokoojia työssään.




X.

22.1.18

Wärjätyn kahwin kauppa meillä.

Savolainen 148, 24.12.1914

Kaikin puolin wahingollisena on sitä ryhdyttäwä poistamaan.

Wiime perjantaina pohjustiwat Helsingin Kauppiaiden Yhdistyksen kokouksessa kauppias Oskar Lindfors ja tohtori S. W. Hintikka kysymyksen siitä taloudellisesta tappiosta ja terweydelle waarallisesta seikasta, mikä koituu wärjätyn ja kiillotetun kahwin kauppaamisesta. Katsoen asian tärkeyteen otamme tähän yhteenwedon pohjustajain lausunnoista ja kuuluu se seuraawasti:

Kauppiaille on tunnettua, miten meillä kaupassa esiintywä kahwi on suureksi osaksi keinotekoisesti kaunistettua, wärjättyä ja kiillotettua. Niinikään he tietäwät, että ostawasta yleisöstä melkoinen osa waatii täten alkuperäisestä muodostaan muunnettua kahwia, huolimatta siitä, että tiedetäänkin, ettei se sellaisenaan ole puhdasta luonnontuotetta. Edelleen tietäwät he, että wärjäys ja muu keinotekoinen muokkaus ei suinkaan kahwia maultaan paranna, waan päinwastoin.

Onhan ensinnäkin luonnollista, että se wieras nuttu, jonka kahwi wärjätessä saa, lisää jonkun werran painoa, sillä wäriaineethan owat ylimalkaan raskaita ja kun maalattaessa lisäksi tartwtaan myös aina täyte- eli spakkeliaineita, niin tarwitaan niitä kahwissakin ja sellaisiksi käytetään m. m. sahajauhoa, jota sopii melkoinen määrä warsinkin rikkinäiseen kahwipapuun. ja onhan taas itsestään selwää, että huonoa ja särkynyttä kahwia silloin etupäässä käytetäänkin, kun rakojen täyttämisestä ja wärjäämisestä on kysymys, sillä eihän luonnostaan hywä ja ehjä paikkaamista tarwitse eikä kaunistelemisia kaipaa. Mutta wärjärimestarit kyllä puolestaan osaawat pitää huolen siitä, että kaikki käy oikeassa järjestyksessä, ja niinpä ensin seulotaan esim. "Santos"-kahwista suurimmat pawut erilleen ja niin saadaan niistä sopiwassa wäriaineessa liottelemalla oiwallista "Salwador"-kahwia; "Rio"-kahwista taas saadaan samaa keinoa käyttämällä erinomaista "Guatamala"- ja "Porto Rica"-kahwia j. n. e. Santos- ja Rio-kahwin huonot ja särkyneet pawut taas tietenkin wärjätään paremmaksi Santos- ja Rio-kahwiksi. Toisinaan saattaa koko kahwilasta haaksirikon tai jonkun muun tapaturman kautta joutua joksikin aikaa mereen tai muuten pilaantua, mutta siitä ei ole warsin suurta wahinkoa, sillä sopiwaa wärjäysmenettelyä käyttäen siitä syntyy entistä ehompaa. Ostajan on useimmissa tapauksissa warsin waikea huomata sitä, milloin kahwilla on kokonaan wieras nuttu yllä, ja arwokkaammaksi wain se siitä on käynyt, niinkuin muutenkin usein lainanutulla saattaa arwoaan kohottaa. Niinpä on alkuperäisten ja wärjäämälla toiseksi lajiksi muunnettujen kahwien hintoja wertailemalla tultu näkemään, että hintaero nousee 7-10 pfenningiin Saksan naulalta eli puolelta kilolta. Ostaja tulee siis kärsimään melkoista wahinkoa, joko hän sitten ostaa wärjäämälla toiseksi lajiksi muunnettua kahwia tai waan wärjättyä kahwia ylimalkaan.

Mitä tulee wäriaineitten laatuun, niin ainakin Englannissa, Ranskassa, Italiassa ja Saksassa, josta wiimemainitusta maasta meidän wärjätty kahwimme on peräisin, on lakisäädöksillä kielletty käyttämästä kahwiwärjäykseen myrkyllisiä ja epäterweellisiä wäriaineita; walwonta niissä maissa on ankara. Wientikahwia ei kuitenkaan tarkasteta, joten siihen woidaan käyttää mitä wärejä tahansa. Onhan kyllä totta, että kahwi paahdetaan, mutta kaikki wäriaineet eiwät silläkään keinoin tyyten poistu ja jääwät ainakin tuhkana lisäämään kahwille wäkewämpää niakua.

Kahwin wärjäyksen loistoaika Keski-Euroopassa ja erityisesti Saksassa näkyy alkaneeen 90-luwulla, ja tutkimukset owat näyttäneet wärjäyksestä seuraawaa:

Mustaksi eli mustanharmaaksi wärjättiin ja wärjätään hiilijauheella, siis werrattain waarattomalla aineella. Wihreäksi ilmoitetaan 90-luwulla wärjätyn ultramariinilla, sopimien keltaisten ja sinisten kiwennäiswärien sekotuksilla, malakiittiwihreällä y. m. Näistä wäreistä saattawat useat kiwennäiswärit olla sangen wahingollisia, ja esim. malakiittiwihreä on kowasti myrkyllistä ja woimakkaasti tulehduttawaa sekä yleensä kaikki n. s. emäksiset aniliiniwärit waikuttawat haitallisesti etenkin silmiin. Siniseksi wärjättiin 90-luwun tiedonantojen mukaan berlininsinisellä, ultramarinilla, terwawäreillä, parkkihappojen rautasuoloilla. Keltaiseksi lyijykromaatilla, terwawäreillä, okralla. Näistä pelottaa etenkin lyijykromaatti, koska, lukuunottamatta lyijyä, kromaatit owat jo sinänsäkin kauheita myrkkyjä. Valkoiseksi wärjättiin kalkkikiwijauheella y. m. Sitäpaitsi käytettiin usein talia, wahaa, hartsia ja kumilajeja ja yleisesti aina lyijykromaattia peruswäreinä.

Meille Suomeen tuotu kahwi näkyy yleensä olewan wärjätty organisilla lakkawäreillä, joiden laatu on tietenkin sangen waihtelewa, sekä kalkkikiwijauholla, okralla y. m.

Meillä ei tietenkään ole muuta tilastoa alkuperäisen ja wärjätyn kahwin myynnistä maassamme kuin mitä Suomen Osuuskauppojen Keskusosuuskunta omalta kohdaltaan on laatinut. Sen wuosikirjasta näkyy, että keskusosuuskunta on esitelmien ja keskustelujen awulla koettanut saada osuuskaupoista ostawaa yleisöä luopumaan wärjätyn kahwin käytöstä. Edistystä sen tilasto wuosi wuodelta osottaakin. Wuonna 1905 esiin, keskusosuuskunnan myymän alkuperäisen kahwin menekki oli wain päälle 23%, mutta koko wiisiwuotiskaudella 1905—1910 ilmoittaa keskusosuuskunta myyneensä keskimäärin noin puoliksi kumpaakin. Mitä kuluwaan wuoteen tulee, arwelee keskusosuuskunta myyneensä noin 70 % alkuperäisestä ja siis 30 % värjättyä, mutta että alkuperäiseen myynnin nousemiseen lienee jossain määrin syynä se, että Saksasta tuonti sodan johdosta on seisauksissa.

Waikkei yleistä tilastoa olekaan olemassa, niin jokainen kauppiaas omasta kohdastaan tuntee asiantilan ja jokainen saattaa hywin käsittää, mikä tappio wärjätyn kahmin käytöstä on maallemme, ehkei otettaisikaan lukuun mahdollista terweyswaaraa. Meidän on siis wapauduttawa siinä suhteessa saksalaisten holhouksenalaisuudesta ja wapautettawa heidät wäittämästä, että Suomeen myydään wain huonoa kahwia, niinkuin eräs sikäläinen kauppamatkustaja lienee kerran kerskaillut.

Kun ostawan yleisön puolelta ei parannusta ole piankaan odotettawissa, niin pitäisi mielestännne kauppiaitten yleisen edun nimiessä ryhtyä toimiin asian auttamiseksi. Wähemmällä siitä tuskin selwitään, kuin sillä, että koetetaan saada aikaan lainsäädäntötietä wärjätyn kahwin maahantuontikielto.

Kauppias Lindforsin alustus päättyi seuraawaan ponteen:

Kun nykyinen asema näyttäisi tekewän ehkä mahdollisesti sellaisen lakisäädöksen saannin, niin ehdotan, että yhdistys kääntyisi Suomen Kauppawaltuuskunnan Keskuswaliokunnan puoleen ja pyytäisi sitä huolehtimaan, että wärjätyn kahwin myyntiä koskewa kysymys otetaan Tampereella pidettäwässä XIV:ssä yleisessä kauppiaskokouksessa käsiteltäwäksi ja että kauppiaskokous antaisi keskuswaliokunnan tehtäwäksi ryhtyä toimenpiteisiin, että saadaan aikaan lakisäädös, jolla kielletään maahamme tuomasta ja täällä myymästä wärjättyä kahwia.

Kokous hywäksyi ponnen sinänsä.

21.1.18

12. Miten ulkomaalaus on suoritettawa.

Maakansa 82, 9.4.1927
Karjalan Ääni 40, 9.4.1927

Lauantaiveistelmiä. Haasteli Lauri Kuoppamäki.

Ensin asetetaan isokokoiseen pataan noin 2 tal 3 kiloa raakaa alunaa eli vihtrilliä ja hämmennetään sitä veden  seassa, kunnes se sulaa. Kun sitten vesi on alkanut kiehua, hämmennetään siihen ruisjauhoja niin paljon, että siitä  tulee tavallista ruisjauhovelliä. Kun se on kiehunut tulella vähintään tunnin ajan, sekoitetaan siihen sitä variä, jolla aijotaan maalata. Koko seoksen annetaan sitten kiehua 2 tai 3 tuntia, sitä parempi mitä kauemmin sitä kiehutetaan, sillä sitä kestävämpää tulee väri. Kun se on tarpeeksi kiehunut ja sitten jäähtynyt, voidaan sillä alkaa siveleminen. Sellaisenaan sillä ei kuitenkaan käy maalaaminen, sillä se on jäähdyttyä liian paksua. Sen takia olisi tarpeen olla jotakin suolaista lientä, jolla variä voidaan ohentaa, esim. sillin suolavettä t. m. s. Kiehutetulla vedellä se tietysti myös käy päinsä, vaan se heikontaa jonkun verran värin kestävyyttä. Väriin voidaan myös keitettäessä sekoittaa joku määrä vernissaa, jolloin se tulee kestavämpää.

Hyväksi havaittu "resepti" on myös seuraava:
10 litraa vettä
2 kg. ruisjauhoja
3/4 kg. suolaa
1/4 kg. alunaa (vihtrilliä).
Ruisjauhot sekoitetaan veteen ja keitetään velliksi, mihin sittemmin lisätään suola. Kun kaikki ovat täysin sulaneet sekoitetaan punamultaa kohtuullisen värivahvuutten asti. Punamultaa sekoitettaessa on varottava, ettei maali kuohu ylitse.

Kun väriä on tarpeeksi ohennettu, voi sillä maalata ken hyvänsä ilman mitään harjoittelemista, sillä sitä voidaan sivellä pitkin ja poikin, miten vaan parhain sopii, pääasia vaan, että ei jää paljaita paikkoja.

Vesiväriä on hyvä maalata sateisella ilmalla, jos ei juuri sada niin rankasti, että se viruttaa värin heti pois seinältä. Sadeilmalla ei nimittäin puu ime niin paljon väriä kuin kuivalla poutailmalla, ja maalauskin tulee tasaisempaa. Kun poutasää sen taasen kuivattaa, niin se ei vähennä värin kestävyyttä, vaikka tämä onkin kostealla ilmalla sivelty.

Nykyjään on kaupoissa myös n, s. mineralivärejä ulkopuolimaalausta varten. Näitä tarvitsee vaan sekoittaa veteen ja  maali on valmista. Niistä voi sitäpaitsi sekoittaa erilaisia värejä, aivan luin öljy- ja liimaväreista, mutta se vaara on suuri saada näillä väreillä joko liian laimeita tai ärsyttäviä väriasteita. Kestävyydessä ne kyllä yleensä vetävät vertoja keitetylle vesivärile mutta kalliimmaksi niiden käyttäminen kyllä tulee.

20.1.18

Kemian saavutuksia. I. Kivihiili ja sen tuotteet.

Somero 1, 1928

Lukijan näköpiirin awartamiseksi ja antaaksemme kemialle sen arwon kuin sille kuuluu kaiken nykyisen siwistyselämän kehityksessä lähtekäämme pikaiselle käynnille kemistien työmaata tarkastamaan.

Kun 1480 oli keksitty rautamalmin waluraudaksimuuttamismenetelmä, suoritettiin se sulatoissa puuhiillä käyttämällä. Siitä oli seurauksena metsien loppuminen Englannissa ja Sajsassa ja piti ottaa käytäntöön kiwihiili. Se ei kuitenkaan sellaisenaan kelwannut sulattoihin. Se piti kuumentaa, niin ettei ilma sen kanssa päässyn kosketuksiin. Tällä tawoin siitä saatiin poistumaan aineet, jotka waikeuttiwat raudan sulattamista. Näin syntyi koksia. Se oli ensimäinen tuote, jota kiwihiilestä osattiin walmistaa. Mutta wain puolet kiwihiilen painosta saatiin koksia. Tämä kiinnitti kemistien huomiota ja he rupesiwat tutkimaan, mihin häwiää toinen puoli. Kokeissaan he käyttiwät kuiwatislausmenetelmää. Klwihiiltä kuumennettiin umpinaisessa säiliössä, mistä syntyneet kaasut johdettiin jäähdyttäjään. Täällä ne kylmyyden waikutuksesta muodostuiwat nestemäisiksi aineiksi. Tällä tawoin saatiin kuumennettaessa syntyneistä kaasuista tiiwistetyksi paksuhkoa, mustaa massaa, jota sanotaan kiwihiiliterwaksi, sekä pahalta haisewaa wettä, jota nimitetään kaasuwedeksi. Se sisältää ammoniakkia ja käytetään mm. tekolannoittimien walmistukseen. Sen lisäksi kaasumaisena poistuu walokaasua, jota käytetään nykyään useissa kaupungeissa walaistus- ja polttoaineena. Kiwihiili on siis jo jakautunut useaksi käyttökelpoiseksi aineeksi pelkästä kuumeutamisesta.

Lähtetäämme katselemaan sitä ihmemaailmaa, jota awautuu eteemme, kun kemisti ryhtyy kasittelemään yhtä näistä kiwihiilen kuiwatislaustuotteista nimittäin kiwihiiliterwaa.

Kiwihiiliterwa on yhdistys monen monesta aineesta, jotka taasen kuiwatislauksen awulla woidaan eroittaa ja jäähdyttämällä muuttaa nestemäiseen muotoon. Eri lämpömäärissä eroawat eri aineet ja niin esim. jo 80 ast. lämmössä ilmestyy jäähdytysputkeen bentsooli ja sitten toluoli nimiset n. s. kewyet öljyt, joista puhumme myöhemmin. Wähän korkeammassa lämmössä ilmaantuwat keskiöljyt, jotka sisältäwät karbolihappoa, naftaliiniä, kresolia y.m. desinfisioimiseen käytettyjä aineita. Sen jälkeen tulewat n.s. raskasöljyt, joista helposti eriää naftaliiniää ja joita sellaisenaan käytetään dieselmoottorien käyttämiseen ja ratapölkkyjen, puhelinpylwäiden y.m. kyllästyttämiseen. Wielä saadaan antraseeuia, erästä öljyä joka sisältää suurimmaksi osaisi karbolineumia, puun säilytysainetta.

Kaitti edellisessä mainitut aineet owat wasta raaka-aineita mitä moninaisemmille hienommille tuotteille, joista nyt käymme puhumaan. Mitä mullistawin merkitys on kiwihiiliterwan tuotteella wäriteollisuiden alalla. Ottakaamme siis ensiksi käsiteltäwäksemme wäriaineet.

Indigo oli ennenwanhaan yleisimpiä wäriaineita, mutta se tuotiin etelämaista ja tuli kalliiksi. Se saatiin erään kaswin lehdistä ja koska tuota kaswia ei woinut wiljellä Euroopassa, rupesiwat kemistit etsimään sille korwiketta.

Jos ennenmainittua bentsolia ja salpietarihappoa käsitellään yhdessä, syntyy nitrobentsoli niminen aine. Tämä woidaan muuttaa aminobentsoliksi eli aniliiniksi. Samaa ainetta oli sisältänyt indigo ja nyt oli siis awautunut tie uusien wäriaineiden luomiseen. Aniliini on wain wäriteollisuuden raaka-aine. Ensimäiset tässä saadut wäritoliwat sinipunerwa ja punainen. Kun sitten aniliiniä ja metallikloridia kuumennetaan yhdessä, syntyi fuksiini nimistä, myöskin punaista wäriä. Se on saanut nimensä fuksian kukan (werenpisaran) mukaan ja herätti keksittäessä mitä suurinta huomiota sillä komeinkin kokenillipunainen näytti sen rinnalla himmeältä. Koska keksinnöllä oli patentti, koetettiin sitä kiertää käyttämällä äskeisen metallikloridin asemasta jotain muuta ainetta. Sellaiseksi huomattiinkin arsenihappo. Tämän aineen ansiota on, että aniliiniwärit oliwat kauan huonossa maineessa myrkyllisyytensä tähden. Siitähän on nykyään päästy, kun wärin walmistukseen käytetään meille edellisestä tuttua nitrobentsolia arsenihapon asemasta. Monet wuodet pilasi aniliiniwärien huono kestäwyys niiden mainetta mutta myöskin tämä seikka on jo täydellisesti muuttunut. Jopa walmistetaan sellaisiakin wärejä ns. indantreniwärit joiden kestäwyys on itse wärjättäwän aineen kestäwyyttä parempi. Voidaan walmistaa erilaista käytäntöä warten waloa, pesua, wettä, hikeä ja silitystä kestäwiä wärejä. Yhteensä lienee wärjäämöissä käytännössä nykyään 400—500 erilaista keinotekoista wäriainetta.

Krappi oli toinen entisajan huomattawa wärikaswi. Se oli aasialainen kaswi mutta menestyi myös Euroopassa. Wäri saatiin kaswin juurista ja nimitettiin matarapunaksi eli turkinpunaiseksi. Alettiin tutkia mitä tuo krappi eli matarapuna sisältää ja saatiin tulokseksi antraseenia, josta olemme puhuneet. Nyt oli siis wain tehtäwänä keksiä menetelmä, miten antraseenista saadaan matarapunaa. Se löytyikin. Antrasenia kuumennettiin tarpeellisten lisäaineiden kanssa kattilassa johon lisättiin paljon happea. Täten saaliin erinomainen tulos. Waikkakin kiwihiiliterwassa on wain 0,4 pros. antrasenia, niin riittää se helposti tyydyttämään wärjärien matarapunan tarpeen ja siksi on krapinwiljelys loppunut. Keinotekoista matarapunaa nimitetään tawallisesti alitrasiiniksi. [alitsariiniksi]

Niinkuin muistamme, saadaan naftaliinia keskiöljyistä. Sen tunnemme koinhävityskeinona. Siitäkin saadaan eräs uusi wäriaine, nimittäin hydronsininen eli merensininen, jolla jo kauan ennen maailmansotaa wärjättiin matruusten kaulukset. Se on kestäwämpi ja huokeampi kuin indigo jota ennen tähän tarkoitukseen käytettiin. Tämän lisäksi mainittakoon malakiitti wihreä eli santarminsininen, joka walmistetaan nitrobentsoolista. Tästä johdetaan myös monet hajnaineet.

Wielä 50 wuotta sitten eiwät huokeimmista aineista walmistetut saippnat tuoksuneet juuri hywiltä, mutta sittemmin on niiden paha haju saatu poistetuksi lisäämällä niihin hiukan nitrobentsoolia, joka kulkee mirbaniöljyn nimellä, ja jolla aiwankuin sattumalta on karwasmantelin tuoksu. Samaten woidaan toista tietä walmistaa itse karwasmanteliöljyä keinotekoisesti. Täten woidaan käyttämällä perusaineena etupäässä bentsoolia walmistaa nykyään mitä hienoimmat ja moninaisimmat saippuoiden ja useiden rohdoskauppatawaroiden hajuaineet m.m. myski, jota alkuperäistä sen korwike mitä pettäwimmällä tawalla muistuttaa lääkeaineet., ja Antiseptiset

Paljon suurempi merkitys kuin kaupallisella alalla on aniliiniwärien keksimisellä kuitenkin lääketieteen alalla. Opittiin wärjäämään bakteereja noilla wäreillä. Silloin oli helpompi tutkia noita pikkuolioita ja se johtikin pian uusien ennen tuntemattomien bakteerien keksimiseen. Näin löytyi mm. w. 1882 tuberkelibasilli setä paljon myöhemmin sukupuolitautten aiheuttajat. Keksittiin sitten myöskin salwarsani, wiimemaintttuja tauteja wastaan käytetty lääke. Se on johdettu bentsoolista yhdistettynä monen muun aineen m.m. hopean ja suolahapon kanssa. - Kuten tunnettua, muowauttaa luonto monilla kasweilla aineita, joilla on hämmästyttäwä waikutus ihmisruumiiseen. Sellaisia owat kuumeläake kiniini, unilääke morfiini, silmäterää laajentawa antropiini ja paikallisesti kuolettawa kokaiini. Kauan askarrutti taas kemistejä keinotekoisen kuumelääkkeen keksiminen. Wasta w. 1909 löydettiin aine jolla oli samanlaiset ominaisuudet kuin kiniinillä. Sitä nimitettiin kinoliiniksi. Se saatiin syntymään kuumentamalla yhdessä aniliinia, nitrobentsoolia, glyseriiniä ja rikkihappoa. Se ei sellaisenaan kuitenkaan kelwannut lääkkeeksi mutta wähäsen muuntamalla siitä saatiin nuo tunnetut kuumelääkkeet: antipyrini, fenafetini ja antifebrini.

Jos sitten kuumennetaan bentsoolia 186° saakka ja samalla lisätään siihen happea, muuttuu se karbooliksi. Se on antiseptinen, bakteereja tappawa aine, joka on tuottanut aitanaan mitä suurinta siunausta m.m. tappotantereilla saaden sodat jollakin tawoin inhimillisemmiksi.

Bentsooli woidaan muuttaa bentsoehapoksi ja karbooli salisylihapoksi. Molemmat owat antiseptisiä aineita. Edellistä käytetään ulkomailla margariiniin tekemään sitä kestäwäksi, meillä myös samassa tarkoituksessa marjasäilykkeihin aiwan samoin kuin salisylihappoa. Salisylihappoinen natriumi ja asperiini owat myös karpoolista johdettuja lääkkeitä, edellinen niwelreumatismia ja jälkimainen kuumetta wastaan.

Suorasti tai epäsuorasti polweutuu siis kiwihiiliterwan tislaateista ei ainoastaan peloittawimpien wihollistemme, sairautta synnyttäwien bakteerien tuntemiswälineet, waan myöskin niitä on paljon tärkeämpää niiden wastustamisaineet, ja siten se on johtanut yhteen kaikkien aitojen suurempia edistysaskeleita.

Kummallisinta on ehkä se, että tähän kiwihiiliterwasta johdettujen aineiden sarjaan woimme liittää myös mausteet.

Äskeisestä bentsoehaposta on hywin helposti johdettawissa sakariini. Se on aine joka saa aikaan makuwaikutuksia aina 500 kertaa woimakkaampia kuin sokeri mutta sillä ei ole rawintoarwoa. Sitä sanotaan sentähden mausteeksi.


Räjähdysaineet.

Mainitsimme juuri siitä laupeuden työstä jota karbooli taistelutantereilla on saanut aikaan. On kuin kohtalon iwaa, että juuri sama aine on saanut olla lähtökohtana yhä uusien sodan häwitysteinojen keksimiselle, ja se siis on saanut sodat myös kauheammiksi seurauksiltaan. Wanhan ruudin aineosat oliwat salpietari, rikki ja hiili. Se synnytti sawua räjähtäessään. Jos annetaan salpietarihapon waikuttaa määrätyllä tawalla karboliin, syntyy pikriinihappoa. Se on uusi ruutilaji tai oikeammin lähtöaine uusitte ruutilajeille, jotka kaikki räjähtäwät sawuttomasti. Tästä on walmisteltu m.m. meliniitti, ensimäinen ranskalainen sotaruuti. Se hylättiin kuitenkin koska se osoitti taipumuksia itsesyttnmiseen kun sitä pitempiä aikoja säilytettiin warastossa. Jättämällä syrjään muut sawuttomat ruudit mainitkaamme wielä ns. trinitrotoluoli, jota pidettiin ihanteellisempana sotaruutina mailmansodan aikana. Se on walinistettu toluolista joka oli eräs terwan tislaateista. Sen etuja on m.m. tärähdyswarmuus ja myrkyttömyys.

Lopuksi mainittakoon wielä samaan kiwihiiliterwan tuotteiden sarjaan parkkiaineet.

Niinkuin tunnetaan käytetään nahkojen parkitsemiseen puun kuoria. Kun ne käwiwät wähiin saiwat taasen saksalaiset aiheen keinotekoisin ainein korwata tuon luonnosta saadun partitsemisaineen. Sekin löydettiin terwan tislaattien joukosta ja nykyään jo meilläkin käytetään paljon näitä keinotekoisia parkitsemisaineita.

Näin olemme luoneet yleiskatsauksen kiwihiiliterwan jalostamisen tärkeimpiin tuloksiin. On tunnettua. että kaikki merkityksellisin tällä alalla on saksalaisten aikaansaamaa. Warsinkin aniliiniwäriteollisuus on pysynyt ja pysyy yhä edelleenkin saksalaisten hallussa. On epäilemättä olemassa yksityisiin teknillisiin aloihin suuntautuwaa kansallista erikoislahjakkuutta. Saksalaiset owat tällä alalla suorittaneet suurtyön, jonka merkityksen siwistywälle maailmalle huomaamme muistellessamme ylläesitettyä.

19.1.18

Colors and Their Meaning.

The Continental Monthly 2, elokuu 1864

In order to a due understanding of the signification of colors, it is necessary we should  commence at the foundation. Accordingly I shall begin by saying that colors are primary, secondary, and tertiary.

Primary colors are three: red, yellow, and blue.

Red is the color of greatest heat.

Yellow is the color of greatest light.

Blue is the color of chemical change.

In accordance with this philosophical truth, we should naturally expect to find a preponderance of blue rays from the sun in the spring time, and so it is.

These rays preponderate at the time of ploughing, sowing, and germination.

In the summer time, after the plant has started from the ground, and requires vigorous leaves to bring it to perfection ere the cold winter rolls around once more, we have the yellow rays. 'Light, more light,' is then the cry of nature, and as not even length of days affords this element in sufficient completeness, the sun darts his brightest beams in 'the leafy month of June.'

Later still in the year, after germination is past and growth perfected, comes the necessity of heat rays to ripen fruit, vegetables, and grain, and nature's behests are obeyed in the then preponderance of the red rays. Much of this effect may be due to the media through which the sun's rays pass. A sensitized photographic paper is not colored as much at an altitude of three miles in half an hour as is a similar paper upon the earth's surface in one moment. At any season of the year, gardeners can either stimulate or retard germination as they place a blue or yellow glass over the nursling. That the growth of plants is not due alone to the rays of the sun we can, without experiment, convince ourselves, as even ordinary observers are well aware that upon some days plants shoot up so rapidly as to grow almost visibly under their eyes, and in other conditions of the atmosphere seemingly remain dormant for days.

The germinating influence, let it be due either to peculiar rays alone, or to atmospheric state, does not contain much coloring matter. The first spring flowers are of a pale color; as summer advances we have brighter hues, but not until the approach of fall do we see Flora in all her gorgeousness of coloring. The paleness of mountain and arctic flowers, and the brilliancy of those of the tropics, point to the same cause which gives the temperate zones their brightest flowers when heat rays preponderate.

As depth of color seems connected with the red or heat rays; so perfume belongs rightfully to the summer blossoms; when light is the strongest, then we have our pinks, and roses, and lilies.

There are also in the spectrum four secondary colors: orange, green, indigo, and violet. The secondary colors are alternate with the primary in the spectrum, and are formed by a mixture of the two primary nearest them—as orange, formed by a union of red and yellow; green, by a mixture of yellow and blue; indigo and violet, of blue and red. Thus:

Red,
Orange,
Yellow,
Green,
Blue,
Indigo,
Violet.

Tertiary colors are many more than both primary and secondary. They are hues not found in the spectrum. They are nature's stepchildren rather than children, and many of them might not inappropriately be called children of art; yet although most of them are of inventions that man has sought out, they are at best but shades, and must all look back to the spectrum as their common parent.

Each of the primary colors forms a simple contrast to the other two; thus blue is contrasted by yellow and by red, either of which forms a simple contrast to it; but as it is a law of color that compound contrasts are more effective than simple in the proportion of two to one, it follows that a mixture of either two of the primitive colors is the most powerful contrast possible with the other.

Red and yellow form orange, the greatest and the most harmonious contrast to blue; red and blue form violet or purple, so much admired in contrast with yellow in the pansy; yellow and blue form green, the contrast to red, and the color needed to restore the tone of the optic nerve when strained or fatigued by undue attention to red. This is the most common and admirable contrast in the vegetable kingdom; the brilliant red blossom or fruit, with green leaves, as instance the fiery tulip, the crimson rose, the scarlet verbena, the burning dahlia, the cherry and apple trees, the tomato or loveapple of my childhood, and the scarlet maple and sumach of our American October.

There are two distinct harmonies of color: the harmony of contrast, and the harmony of shading. The former is the harmony of striking diversities found in nature, and the other a mellowing of colors, or blending of similar hues, attributable to art.

From this little synopsis of the effects and uses of the prismatic colors, we shall be enabled the better to understand both the ancient and modern popular ideas as to colors as representatives and correspondences. Colors have a mental, moral, and physical significance—a good and a bad import. The one to which I shall first direct your attention is that which most readily strikes the eye.


Red.

Which Thoreau called the 'color of colors,' in the Hebrew signified to have dominion, and in early art was symbolical or emblematic of Divine love, creative power, etc. The word Adam, we have been taught, signifies red man; it does mean 'the blood,' which, of course, originated 'to be red,' as a secondary signification. Lanci, the great interpreter of Sacred Philology at the Vatican, deems 'The Blusher,' to be the true meaning of the word Adam. God created man, male and female created He them, and called their name Adam. A blush, so becoming on the countenance of feminine beauty, is generally deemed a sign of weakness when visible upon a man's face. But if the above interpretation be correct, a blush is a man's birthright, which no sense of false shame should prevent him from modestly claiming. Red, as signifying perfection, dominion, fruition, was appropriately the name of our first parents, whether we regard the account of the creation to be literally understood, as the old theologians believe, or spiritually and typically, as the modern ones insist.

Red is the color of what is intense, be it love or hatred, kindness or cruelty. It denotes the fulness of strong emotions; alike the glowing of conscious love or the blazing of fierce anger, the fiery ardor of daring and valor, or the fierce cruelty of hatred and revenge. Of our own star-spangled banner, we sing:

'The red is the blood of the brave.'
The red garments of cardinals, and especially their red hats, are supposed to betoken their readiness to spill their blood for Jesus Christ.

Red is the color of undeveloped ideas. It is the hue which most quickly attracts the attention of children and savages. All barbarous nations admire red; many savages paint their faces vermilion before entering battle, to which they look forward as the means of attaining enviable position in their tribe; for with barbarians physical prowess is the only superiority.

Some animals are excited to madness by the sight of this color. The bull and the turkey take it as a signal of defiance, which they rush to meet. 'Come, if you dare,' they read it, and impetuously hasten to the onset.

When the bloody Jeffreys was in his bloodiest humor, he wore into court a red cap, which was the sure death warrant of those about to be tried.

The death garment of Charlotte Corday was a red chemise—fit emblem of the ungovernable instincts, the wild rioting in blood of that reign of terror.

Christ was crucified in a scarlet robe, and in that color of love and perfection, perfected his offering of love for mankind.


Yellow

Anciently symbolized the sun, the goodness of God, marriage, faith, and fruitfulness. Old paintings of St. Peter represent him in a yellow mantle. The Venuses were clothed in saffron-colored tunics; Roman brides of an early day wore a veil of an orange tinge, called the flameum, a flame—a flame which, kindled at Hymen's torch, it is to be hoped was ever burning, never consuming. As every good has its antipodal evil, so every color has its bad sense, which is contrary or opposite to its first or good signification.

In a bad sense, yellow means inconstancy, and the æsthetic Greeks, fully carrying out this meaning, compelled their public courtesans to distinguish themselves by mantles of saffron color. The radical sense of saffron is to fail, to be hollow, to be exhausted. In tracing customs, it is easy to see the bias unknowingly received from natural significations, significations which take their rise in the spiritual world. The San Benito or auto-da-fe dress of the Spanish Inquisition was yellow, blazoned with a flaming cross; and, as a mark of contempt for the race, the Jews of Catholic Spain were condemned to wear a yellow cap. Distinguishing colors in dress have ever been one of the most common methods of expressing distinction of class and differences of faith, until thence has arisen the imperative adage: 'Show your colors;' and he who refuses to do so is despised as a hypocrite or changeling.

Yellow, as a color, finds but few admirers among modern enlightened nations; it is recognized as the color of shams; but in China, that country of contrarities, where printing, fish breeding, gas burning, and artesian wells have been known and stationary for centuries, where almond-shaped eyes, club feet, and long cues are types of beauty, where old men laughingly fly kites, and little boys look gravely on, where white is mourning, and everything is different from elsewhere—there yellow is the most admired of colors, restricted to the use of royalty alone under penalty of death.

Yellow is the most searching of colors, as indeed it should be from its correspondence with light. It is gaudy, and does not inspire respect, for it brings into view every imperfection. Every defect in form or manner is rendered conspicuous by it, and we involuntarily scan the whole person of the unfortunate and tasteless wearer of it.


Blue
In early art, represented truth, honor, and fidelity, and even at this day we associate blue and truthfulness. Christ and the Virgin were formerly painted with blue mantles, and blue is especially recognized as the Virgin's color. We can never turn our eyes upward without seeing truth's emblematical color. How appropriate that the heavens should be blue! Of truthfulness and faithfulness it should be our constant reminder.

Primary blue enters as a compound into three other colors of the spectrum: green, indigo, and violet. As a primary color, it is much more rarely seen in nature than either red or yellow. We have few blue birds, few blue flowers, few blue fruits. As one of a compound, it is oftener found than red. The grass, the leaves, everywhere proclaim the marriage of good, as yellow anciently represented, and truth, as blue symbolized. There is a deep significance in the change that has come over mankind's view of the meaning of the first of these colors. With the loss of faith, the tearing apart of truth and goodness, has come a change of correspondence. Men have everywhere turned away from the light, though still professing to strive for truth.

Each color possesses a character of its own, which proclaims to the close observer the peculiar qualities of that to which it belongs. The horticulturist reads the peculiarities of the fruit as readily by its color as the phrenologist reads his by his 'bumps.' The red one, he will tell you, is sour, the white one sweet, the pale one flat, and the green one alkaline; that one is a good table apple, this one a superior cider apple; and if you further ask the characteristics of a good cider apple, he will tell you again it is known by its color, not only of the skin, but also of the pulp, and that it can be foretold whether cider will be weak, thin, and colorless, or possess strength, or richness, or color.

The botanist, too, regards color as indicative of quality, the yellow flower having a bitter taste and a fixed, unfading hue, the black, a poisonous, destructive property, etc., etc.

Truth, of which we have seen blue was the correspondent, is never superficial, and, although apparent truths lie upon the surface, yet a common adage locates truth at the bottom of a well. Seamen acknowledge deep indigo blue of water to be indicative of profound depth. Of the three or primitive colors, the red or heat color, which has been termed light felt, the yellow or light color, which has been called heat seen, and the blue, a color of chemical change, which is the color of growth, these correspond in an unknown degree to the love, wisdom, and truth of the Supreme One; heat to love, for love is heat; light to wisdom, for wisdom is light; and germination and growth to truth, for by truth souls grow into wisdom and love. The more we explore the arcana of nature the more we will be enabled to discover the correspondence of the natural with the spiritual world.


White

Is the emblem of light, every white ray of light containing all the prismatic colors; and as it symbolizes innocence and purity, it is the color must appropriate for clothing infants, brides, and the dead. We think of the angels as clothed in white. At the transfiguration of our Lord and Master, his raiment became shining, exceeding white as snow, as no fuller on earth can white them; and in one of the Evangelists his raiment is described as at that time as white as the light, and so our highest comparison of whiteness is 'as white as the light.'


Black
Formed by a combination in equal proportions of the three primitive colors in equal intensity, is the color of despair. As mourning, it is only suitable for those who despair of the future of their friends; but it is preëminently unsuitable to be worn for those who die in Christian faith with a Christian hope. Despite its gloomy hue, it has almost become a sacred color among Christian nations, being worn as the dress of the priest in his ministerial office, and doubly hallowed from its association with the dead.

Black, as an ornamental color, should be below all others, for artistic effect. An artistic dressmaker places the dark or black plaids or stripes beneath the others. This natural correspondence is almost universally recognized among enlightened nations in clothing for the feet. They not only look smaller and more tasteful in black shoes than in colored, but economy also sanctions them as more useful. The universal tendency of the nineteenth century is to utilitarianism; the one question asked is: What is the use? and in use is beauty ever found.

Ethnological investigation shows that black or dark-colored races have invariably preceded settlement by the whites. This is in accordance with the law of color above laid down, viz., that, artistically, black is below the other colors (and now, in order that I may not be misunderstood, I explicitly say that because, artistically, black is the lowest color, it by no means follows that I deem black or olive or yellow races subjects for slavery, or unworthy of social and political rights). In accordance with the above axiom, savage and half-civilized races are found to be at the present day black haired and black eyed. I will also venture the assertion that nine tenths of all the people in the world have black hair.

The Hindoo legend of the eighth incarnation of Vishnu under the name of Crishna, makes him then of a bluish-black color, which the name Crishna signifies. His supposititious father, Wanda, said:

'When I named him Crishna, on account of his color, the priest told me he must be the god who had taken different bodies, red, white, yellow, and black, in his various incarnations, and now he had assumed a black color again, since in black all colors are absorbed.'

Although among Caucasian nations, and especially in cosmopolitan America, we do not adduce intellectual superiority from the shades or degrees of whiteness, yet it is said of the Moors that the more the color approaches the black, the handsomer and of more decisive character are the men.

It is a physiological fact brought to light partially through the census, that black-eyed races and black-eyed people are more subject to blindness than others. It has also been shown that black-eyed men are not as good marksmen as blue-eyed or light-eyed men.

Not only are different races of men subject to different diseases, but statistics prove that among Caucasian nations, complexion and disease are in some way connected, as for instance, consumption is more rife among dark-haired and dark-eyed people than others, and more rapid with those dark-haired and dark-eyed people who have very fair complexion. As the difference between golden and black hair lies in that there is in the one case an excess of sulphur and oxygen with a deficiency of carbon, and in the other an excess of carbon and a deficiency of sulphur and oxygen, it can easily be seen why such deficiency or excess, if arising from idiosyncrasy of the system, should predispose to dissimilar diseases. But here a wide field yet lies open for experimental and physiological research.


Green.
There is scarcely a color but has been or is held sacred by some nation or religion. With Mahommedans green is the sacred hue. The prophet originally wore a turban of that dye, and the sultan shows due preference for that color.

The tomb of David, which is in possession of the Mahommedans, and which was at great hazard visited by a lady within the past few years, is covered by a green satin tapestry, and over it hangs a satin canopy of red, blue, yellow, and green stripes, the three primitive and the sacred, compound color.

Green also seems to have been the sacred color in ancient Peru, virgins of the sun wearing robes of that hue. The ancient Mexican priests also, in the performance of their functions, wore crowns of green and yellow feathers, and at their ears hung green jewels. Precious stones of a green color were held in higher estimation by the Aztecs than any other. When the Spaniards were first admitted to an audience with Montezuma, he wore no other ornament on his head than a panache of plumes of royal green.

Green comes in the class of secondary colors, being a compound of yellow and blue, and signifies pale, new, fresh, growing, flourishing (like a green bay tree); and also unripe, when applied to either fruits or men, which, as far as the human is concerned, is a term of reproach. A person without experience, either in position, behavior, or use of anything, is termed green, and laughed at. They are fresh, new, and, instead of the admiring exclamation, How green it is! as applied to a plant, is the reproachful one, How green he is!

At different seasons of the year, different colors are appropriate in dress. Light green is the color of freshness, youth, and spring, and more suitable to be worn in the spring of the year and by young persons, than later in the season or by mature women. Dark green, like crimson and orange, is a warmer, more intensified color, with less of liveliness and freshness.


Purple.
Is the type of monarchical enlightenment. With Caucasian nations it has been the symbolic color of royalty, until 'invest with the purple,' in the course of ages, comes to mean kingdom, government, power, to rule. Purple is formed by the union of blue and red, truth and valor. Happy the people who are truly governed by truth and valor! The Tyrian purple was famous in Homer's days, and our dreams of Tyre and its splendor are all colored by this most gorgeous of dyes, the manufacture of which from a species of shell fish gave this ancient city a celebrity which all its other arts combined could not equal. This was one of the symbolic colors with which the high priest's robe was wrought in figures of pomegranates upon its skirt; and when Solomon sent to Hiram, king of Tyre, for a cunning workman to assist in building the temple, he did not fail to require he should be skilled in purple. During the time of the Roman emperors, the Tyrian purple was valued so highly that a pound of cloth twice dipped was sold for about one hundred and fifty dollars. Even a purple border about a robe was a mark of dignity.


Violet.
Is a color that has often been worn by martyrs; formed of a union of red and blue, it signifies love and truth, and their passion and suffering. It is the court mourning color all over Europe, with the exception of England. It is the softest of the prismatic colors, and its very name carries us in thought to the modest sweet flower which is Flora's emblem of humility.


Of one of the colors of the spectrum I have failed to speak, because there was so little to say. Orange is a bright, warm color, not quite as intense as red, still one which the eye does not readily seek. Its suitableness in dress is confined mainly to children. Upon them our eye naturally seeks for bright, warm colors, and rests with a kind of pleasure upon rich hues. There is nothing upon which the public taste requires more education than upon the arrangement and modification of colors. Gardeners need it in setting their plants and putting in their seeds; florists, in the arrangement of their bouquets; furnishers, in the decoration of apartments; and especially the fashion leaders, who decide what colors or shades must or must not be worn together. Sometimes hues are conjoined by them, that, no matter how loudly proclaimed au fait, the height of style, or à la mode, are never artistic, and no dicta can make them so. A fashion framer should needs be a natural philosopher, and hold the rudiments of all science in her grasp. Botany, mineralogy, conchology should walk as handmaidens to philosophy; optics should steer the rudder of color's bark when launched upon the sea of taste.


If, when dressed, the aim is to present a light and graceful toilet, light and delicate shades of color must be worn; no crimson, dark green, purple, or indigo, but rose, light green, azure, or lavender, with a due admixture of white, must be the hues chosen. White serves as an admirable break, and prevents the appearance of violent transition. It is none the less requisite in bouquets, where no two shades of the same color should be allowed without either white or green as a separator. Very handsome self-colored bouquets can be arranged by giving a finish of the complementary shade. One of the most beautiful I ever remember to have seen was scarlet verbenas with a base of rose-geranium leaves, the whole set in a small antique green-and-gold vase.

Although the mature fall of the year clothes itself in gay colors, it is deemed an evidence of immaturity for women in the fall time of life to sport crimson and scarlet and orange. Sober grays (which mean old, mature), quiet brown, and even sombre blacks, are rather what are looked for. To dress young when people are old, deceives no one. There is a beauty of age as well as a beauty of youth. Those who live to be old have had their share of the former: why should they seek to deprive themselves of the latter? Aside from the appropriateness of color as to age, there are yet others as to size and complexion. Light-haired men should always wear very dark cravats, in order to give tone and expression to the face. Large women should wear warm colors, if they wish to create a pleasant impression. They cannot attain grace by any aid of color, while they will lose the dignity they might naturally claim if they confined themselves to warm, grave shades.

An unartistic arrangement of light or drapery in an apartment will totally destroy the harmony of the most carefully prepared toilet. Rooms can be toned warm or cold, but, unless some especial object is sought, neutral tints should predominate, and violent contrasts should be avoided.

Who has failed to notice the fantastic tricks played at times upon some body of worshippers, where light to the church is admitted through stained glass windows? A lambent red flame lighting up the hair of a man's head, while at the same moment his beard is blue and luminous. Over the shoulders of another, the purple mantle of royalty seems about falling, investing him for a moment with regal splendors, while perhaps the cadaverous hue of his next neighbor's face well fits him to be some imagined victim of his new majesty's anger.

Color ranks as one of the earliest arts. No nation is so low but it makes some attempt at decorative color, and we may be well assured it was one of the earliest, if not the earliest method employed in transmitting intelligence. When this country was first discovered, the Peruvians were making use of small knotted cords of various colors, termed quippu, as mediums of records and messages. Our own North American savages employed wampum, made from various colored shells, for a similar purpose. Color played its part in ancient Egyptian hieroglyphics. It speaks to the eye sooner than form. A black flag hoisted upon the battle field proclaims louder than words the demoniac cruelty that reigns, while a white signifies that submission has been decided upon. Joseph's coat of many colors proclaimed the father's favoritism to his brothers, and worked a mighty change in the history of the race to which he belonged. This very instance, if we possessed no other, would prove to us the high estimation in which color was held, and its symbolic meaning, in the most ancient times.

The ermine is an animal of such spotless purity it will tolerate no stain on its fur, and by this symbolic name we designate the judge, who should be stainless, unbiassed, and incorruptible.

The highest art of the florist is put forth to procure change of color. Self tulips are valueless beside sports, and to induce this breaking various methods are put in requisition, as there is no sporting of colors from natural causes among flowers. A green rose, a blue verbena, are hailed as triumphs, and secure the propagator an enviable name either as an amateur or professional florist.

Perhaps the most curious thing connected with color is that some stars give colored light; and in one instance, in a northern constellation, a double star gives forth blue rays from one and red from the other. How our fancy might be permitted to soar away beyond the stars themselves in wondering fancies as to the meaning of this—truth and love united in a star, not as a compound color, but each retaining its own hue of blue and red! What a happy abode of truthful, loving spirits we can imagine this the dwelling place! And may there not here be a symbol of such a union?

The art of color is yet in its infancy, and although Tyrian purple was magnificent and famous, and the highly prized Turkey red unfading, yet modern chemical discovery has opened a wide variety of hues unknown to the ancients.

Colors obtained from vegetable substances have been the most numerous, those from the animal kingdom the most brilliant, and from the mineral the greatest variety from the same substance. A buff, a blue, and a black, and again a red, a blue, a purple, and a violet, are produced from the same metal.

The recent discovery of aniline colors, to be extracted from coal refuse, has given art new, beautiful, and durable shades of red, blue, purple, and violet. We know but by description what the lauded Tyrian purple was, for monopoly caused the art to be lost; but for softness, richness, and beauty of purple we have none to approach that extracted from this refuse. Nature means nothing to be lost, and waste arises from ignorance. She is a royal mistress when royally represented.

To the mineral kingdom we are indebted for most of the mordants which fix the hues derived from other sources. That in union is strength is taught by the most common art.

Much is yet to be learned in regard to color. Men have understood its correspondence sufficiently to associate red and cruelty as its lowest expression, so that the men of the bloody French Revolution received an undying name from the red cap of the Carmagnole costume—and yellow with shame, for a ruff of this color on the neck of a woman hanged drove this fashion out of England—and white with purity, as the ermine of the judge shows; although, thousands of years ago, the men of Tartary and Thibet prized the wool of the Crimean sheep stained of a peculiar gray by its feeding upon the centarina myriocephala, and although modern gardeners deepen the hues of plants by feeding them judiciously, yet few attach the requisite importance to color as history. Writers for the most part pass silently by this great aid to a correct understanding of past events. Color in costume is no less essential to a true description or representation than form; in some instances it is more so.

The color of the silken sails of Cleopatra's vessel, as she sailed down the Cydnus, proclaimed her royalty as no other could have done.

A fairy could not be depicted without her green robe, or young Aurora unless tinted with the hues of morn.

Here lies the great fault of all sun pictures. The distinctive hues of complexion, hair, and eyes are not preserved. The flaxen, the auburn, the brown hair alike take black. Light eyes and dark are undistinguishable; the clearest complexion becomes muddy[Pg 207] and full of lines if the color of the dress is such as to throw the shade upon it.

A mixture of colors in dress in which either two of the primitives predominate, is a token of barbarism, even if occurring among so-called enlightened people.

Color is an exponent of the degree of civilization.

Red finds its fitness among savage races, and with undeveloped natures.

Yellow indicates transition from barbarism to civilization.

Green, advanced civilization.

Purple, monarchical enlightenment, which is will individualized in but one.

Modification and harmony are only with people free to follow taste and select for themselves. Among the most enlightened nations these five states are all found. The highest type, shown by culture, discovery, art, literature, science, equity, and government, exists with but a few. The mass are civilized, and continue 'the mass.' It is the natural tendency of enlightenment to individualize. In proportion to genius, culture, and perseverance, is one set apart, becomes a leader of the masses, and should be a teacher of the harmony and correspondence of color, both by precept and example.

Strong contrasts are admissible in what is designed to illustrate particular things, and especially if to be viewed from a distance. To me no sight is ever more beautiful than the American flag, red, white, and blue, as the breeze opens every fold and waves it abroad for the gaze of men; the blue signifying a league and covenant against oppression, to be maintained in truth, by valor and purity; the very color proclaiming to despots and tyrannized man that in one land on the broad face of the earth liberty of conscience prevails, and freedom of speech exists. We shall not want to change it when this war is over. It is the symbol of an idea which has never yet found its full utterance. When Liberty and Union become one and indivisible, it will be the harmonious exponent of those grand ideas rooted, budded, blossomed, and bearing fruit forevermore.

18.1.18

Miten postikorteille voi kirjoittaa kahteen kertaan.

Etelä-Suomi 48, 1.5.1920
Keski-Uusimaa 33, 5.5.1920

On tunnettu asia, että katsoessa viheriäistä esinettä punasen lasin lävitse, näyttää tämä esine miltei mustalta, kun taas punanen esine katsottuna punasen lasin lävitse, joka väri on kutakuinkin samallainen kuin esineen väri, esiintyy hyvin valkeana ja jos vielä tausta on valkoinen tulee tuo punainen esine melkein näkymättömäksi. Päinvastoin näyttää punanen esine viheriäisen lävitse katsottuna melkein mustalta, kun taas viheriä väri valkealla taustalla viheriän lasin lävitse näyttää melkeen kadonneen.

Tästä ilmiöstä johtuu, että voidaan kirjoittaa kahteen kertaan kirjoituksen tulematta epäselväksi.

Kirjoitetaan ensin punaisella musteella ja kun se on kuivunut, niin sitten viheriällä musteella punaisesta kirjoituksesta välittämättä. Tällöin käy sivullisten vaikeaksi ilman muuta lukea kirjoitusta. Kun nyt kirjoitusta katsoo viheriäisellä lasilla, näkyy ainoastaan punainen kirjoitus, punaisella lasilla taas voidaan lukea viheriäinen kirjoitus.

17.1.18

Rumpu-, eli raa'an nahan (luunahan) valmistus-menetelmä. *)

Suomen nahkalehti 17, 10 1924

*) Huomaa, tältäkin nahalta puttuuu oikea nimitys. Koska ammatti-alallamme saadaan sovinnaiset nimitykset?Tietääkseni ei meillä vielä kukaan valmista varsinaisesti "koffertti", matkakirstu- eli rumpunahkoja, vaikka siinäkin kyllä työalaa olisi, vieläpä perin yksinkertainen, riippumaton ulkomaalaisesta parkki-aineksesta y. m. Siksi sen valmistusmenetelmästä muutama sana.

Mainitunlaisiksi nahoiksi otetaan tavallisesti huonoimmat, siis viilteiset sekä muuten laatuominaisuuksilleen huonoimmat, kuten vanhojen sonnien ja lehmien vuodat, taikka itse kuolleen eläimen nahat. Viimeisessä tapauksessa kuitenkin useammin värjäten, tavallisesti mustiksi.

Raakanahka liotetaan ja kalkitaan kuten tavallisesti. Tahdottaessa erikoisemmin pehmeätä nahkaa, pidennetään kalkitus-aikaa. Alkutyöt muutkin, karvonta, leikkuu ja kehnäys (strykäys) tehdään tunnetulla tavalla, eli että vasta tästä alkaen päätelläänkin, mitkä vuodat erotetaan raa'an nahan valmistukseen. Tällaista nahkaa ei kuitenkaan saa neutraloida, koska kalkki siinä on kypsytysvälineenä, eli kuitujen eristyskerroksena. Sentähden on myös tarpeellista nahka kalkita eikä vaan rikkinatrionilla karvontaa toimituttaa.

Tällainenkin nahka voidaan värjätä, mikä varsinkin mustaksi tehdessä ei tee suurta vastusta, mutta tavallisemmin tyydytään luonnon taikka sitten parkki-väriin, joista jo saadaan eri vivahteita, riippuen parkkiaineen laadusta ja sen liemen vahvuudesta. Näin värjättäessä virutetaan nahka pinnallisesti, jossa vedessä saa olla joku määrä esim. ½ kahvikupillista rikkihappoa 66 Be. saavilliseen vettä. Heti virutuksen tapahduttua kastetaan nahakset avoimina parkkiliemeen, niin, että ne kauttaaltaan samalla kertaa tasaisesti tulevat liemen yhteyteen, jossa se enemmin tai vähemmin muuttuu tumman ruskeaksi, mutta joka kuivuttuaan paljon vaalenee. Tummuus riippuu siitä, mitä vähemmän nahaksia on virautettu. Tämän jälkeen nahka heti levitetään kuivumaan. Ensin vartaille, josta ne alkutoimituksen tehtyä aletaan pingottaen naulata kuivumaan. Kuivumisen voipi tehdä seinäänkin naulaamalla mutta paremmin se käy sitä varten tehdyissä raameissa pintapuoli sisäänpäin. Jos nahkaan tahdotaan saada pehftieämpi tuntu kuivataan hitaasti, vieläpä talvisaikaan pakkasessa sekä myös lihanpuolelle muutaman kerran jotain kivennäisöljyä voitelemalla, esim. Kid-finis öljyä (koneöljyä). On vaan huolehdittava, ettei nahka kuivuessaan pääse irtaantumaan naulauksesta, jolloin se vetäytyy rumaan kurttuun.

Kuivuttua ovat nahat valmiit, taikkä voidaan niitä lihtaus-kuuraudalla lihan puolelta ennen raameista irrottamista puhdistaa, joka samalla on pehmennystä ja jonka työn edellä nahka onkin vähän kostutettava vesirievulla. Jos taas nahka tahdotaan vallan mustaksi, on se pinnalta väkevällä kuumalla parkkivedellä harjattava kosteaksi ja sen jälkeen jotakin mustausainetta päälle siveltävä, sekä edelleen jätettävä kuivumaan, jonka tapahduttua nahka on valmis.

Rumpunahat, jotka tavallisesti tehdään valkeiksi (vaalen kellertäviksi) pingotetaan heti tuoreina rummulle kuivumaan, mutta voidaan myös jo kuivattu nahka uudestaan kostuttaa sitä pysyvään kohtaan asetettaessa. Esim. matkakirstuja tehdessä kostutetaan vaan taitekohtia. Kostutus tapahtuu nopeammin jos kostutusveteen on pantu runsaasti spriitä (denaturoitua).

Mainitunlaista nahkaa kutsutaan myös luunahaksi, varsinkin silloin, kun sitä käytellään erinäisissä paikoissa tarvittavan hammasrattaitten tekoon. Tällaiseen tarkoitukseen prässätään tuoreet nahakset yhteen, joka sitoutuu liimaaineittensa kautta. Sitte kuivatetaan kovaksi ja jyrsitään hampaille.

U. L. L:nen.

16.1.18

Kodin kauneus taideteollisuuden valossa. III. Sisustaide.

Suomen nainen 18, 22.5.1920

(Jatk.)

Käymme sitten hetkiseksi levähtämään pikku vierashuoneeseen eli naisen huoneeseen, sillä välin kun oletettu emäntämme valmistaa kahvia. — Naisen huoneessa viihtyy parhaiten, jos tapetista, samoinkuin kaikesta muustakin, henkii kepeää siroutta ja hienoutta. Naisenhuoneen tapetissa voi olla joko huonekalujen (usein empiiri- tai rokokoo-tyydset) mukaisesti valittuja tyyliornamenttimalleja, tahi yleensä valkoiseen sovellettuja vaalennettuja puna-sini-kelta- ja vihreitä värejä, yhtyneinä hentoihin kukkaismalleihin.

Ja nyt siirrymme ruokahuoneeseen kahvipöydän ääreen antaen samalla ajatuksiemme ja tuulentupasuunnitelmiemme vapaasti liehua. Ruokahuoneen katon laudoitamme, tai ainakin seinän alaosassa on meillä lautavuoraus (paneeli), muodostettu joko ovipeilimäisesti kehystetyistä, tahi pystysuoraan asetetuista laudoista. Paneelin yläosa rajoittuu hyllyyn, jonka täytämme mukavilla esineillä jossakin tulevassa tutkielmassamme. Nyt kiintyy huomiomme vain tapettnn. Se on huonekaluston värivahvuuden mukaisesti tumma tai puolitumma, väreissään monivivahteinen, mutta samalla sulan hillitty, gobeliinimainen, hedelmä- ja kasviaiheinen.

Ruokailuhuoneesta on vain askel saliin, jos kuvittelemme sellaista suurellisuutta paperoimisinnoissamme. Pienenlainen salihuone on tavallinen nykyajan kodeissa eikä ole niin vaativainen kuin suuri; sitä voikin nimittää parhaiten seurusteluhuoneeksi, jossa perhe ja vieraat nauttivat musiikista ja hupaisesta yhdessäolosta. (Vieläkin ahtaammissa asunto-oloissa saa usein sulloa koko tämäntapaisen mukavuuden "ruokasalin".) Pikku salongin seinäpapereissa yhtälailla kuin huonekaluissakaan ei saa olla liikaloisteliaisuutta, kuten kultaa ja valkoista, niinkuin suurissa saleissa, vaan silti voi sellaisen huoneen saada vaikutukseltaan hienon ylhäiseksi, kun sovelluttaa seinäpapereihin jalojen puuainesten värien (mahongin, pähkinäpuun, ebenholtsin j.n. e.) kanssa harmoniseeraavia värejä, esim. eri tarpeitten mukaisesti tummennettuja ja vaalennettuja okkerinkellerviä soinnutuksia, okkeri kun on kullan paras vastike. Isoissa saleissa, joita yksityisperheissä harvoin onkaan, on kullan esiintyminen välttämättömyys ja sen ohella joko valkea, vaaleankeltainen tahi vaaleansininen väri, riippuen kalustuksesta.

Makuuhuone on se kodin sopukka, jota harvoin vieraille näytetään, mutta jonka miellyttäväisyys on kotiväelle ehkä kaikista tärkein seikka. Ja seinäpaperi, jos mikä, loitsu juuri "hengettäret" makuusuojaan. Siksipä sen väritys ei saa olla punaista eikä keltaista, se olisi vallan liian eloisaa, mutta ei myöskään syvää merensinistä, niinkuin useimmissa perheissä näkee kuin yhteisestä sopimuksesta valitun, se, vaikkei olekaan suoranainen virhe ja vaikuttaa kylläkin silmää lepuuttavasti, on kuitenkin kylmäkiskoista ja sairashuonemaisen kalseata. Parhaan viihtyisän rauhan luo yksivärinen tahi hyvin hämärästi kuviollinen harmaa ja harmaapitoiset vihreät tai violetit värisävyt.

Entäs lastenhuone sitten! Sen sisustamisenhan pitäisi olla naisten ja äitien mieluisimpia harrastuksia, mutta tuottaa sekin hieman päänvaivaa. Moni ei tiedä, mitä tapetiksikaan valitsisi. Taideteollisen sisustajan vaatimus kuuluu: värit iloiset, vaan ei silti vallan räikeät. Kuviollisuus koko pinnan täyttävää ja samalla pienimuotoista lajia, joka ei vilise lasten silmissä. Ylhäällä figuuriaiheinen leikillinen tahi opettavainen friisi. Paperin alaosan voi, jos tahtoo hygienisesti mukavan lastenhuoneen, laittaa pestävästä lakeeratusta tapetista asettamalla sen ja toisenlaisen tapettipinnan väliin friisin ja ylös vain pienen listan.

Tässä yhteydessä, ja ennenkuin vaellamme keittiöön, mainitsen vielä, että juuri friisin valinnassa näkee suurimmat ja epätaiteellisimmat seinäkoristelurikokset. On nimittäin vallan väärin ja kamalaa käyttää friiseissä banaaleja maisemakuvia ja kuvia yleensä. Samoin on usein laitettu tapettikaupoista saatavissa jotakin määrättyä seinäpaperia varten valmistettua friisiä, jossa tapetin omassa mallissä esiintyvä kukkaryhmä tai sen osa hiukan suurennetussa tahi pienennetyssä koossa on friisin aiheena, taikka vaikkapa samassakin koossa, mikä on hiukan oikeammin tehty, samaa ornamenttia ei näet samassa koristelussa, esim. käsityössäkään, saa käyttää eri mittakaavoissa. Liika saman aiheen toistaminen tympäisee koristelut aiteessa, kuten toistaminen kirjoitus tyylissä. Friisin luonne on kuin nauhan, siinä on oleva loppumattomiin toistuva juokseva ornamentti ja mallin tulee jatkua luontevsisti. Tämän nojalla kehoitan epäonnistumisen välttämiseksi friisiä valitessa mieluimmin aina tyytymään yksinkertaiseen kapeaan kultalistaan, joka sinänsä on kylläkin kaunis.

Myöskin huoneen korkeussuhteita ajatellessamme on muistettava eräs pieni temppu, jolla matalahkon huoneen saa näyttämään hiukan korkeammalta. Se on pystysuoran viivan markkeeraus tapetissa.

Ja sitten vieläkin eräs tärkeä seikka. Jos huone on huonovaloinen, on sen seinäpaperien väriasteikkoa suhteellisesti vaalennettava, jotta huone vaikuttaisi valoisammalle.

Myöskin eri vuodenaikoina käytettävät huoneet vaativat eri värejä, talvihuoneet tummahkoja ja lämpöisiä, kesähuvilan huoneet taas voivat olla aika helakoita ja vaaleita ja yksinkertaisia kaikin puolin.

Vihdoinkin voimme jättää "herrashuoneet" ja taivaltaa tutkimaan emännän ehkä tärkeintä työpajaa, keittiötä.

Keittiöstä saatavan vaikutelman pitää olla iloinen ja siisti. Yleisväritys tuntuu kotoiselta, jos se on vaalean keltapunainen. Lakeerattu pestävä tapetti, jossa tavallisesti on valkealla pohjalla geometriset kuviot, on suositeltava, se yhtyy kauniisti kaakelihellin valkeaan väriin. Kokonaan kiedetty on taiteellisesti katsoen puun syitä matkiva, imiteeraava, n. s. tammitapettilaji.

Nytpä olemme jo koko talon seinät pääpiirteissään paperoineet. Ja koska tulimme pääovesta niin lähdemme väsyneinä ulos keittiön kautta muihin askareihin, mutta palaamme pian uudestaan ja silloin kalustamme ja käsitöin somistamme joka sopen.

- Kyllikki Malm.

15.1.18

Värit ovat oikein käytettyinä oivallisia mykkiä myyjiä.

Ilmarinen 3-4, 1916

Värien oikea ryhmittely on ikkuna- ja myymälä)ärjestelyn tärkeimpiä ja arimpia kohtia. Näyteikkunat, joissa ei joku väärin harkittu vastakohta ja sommittelu loukkaisi silmää, ovat meillä samoin kuin muuallakin vielä harvinaisuuksia, ja ellei kauppias sitä huomaisikaan omasta ikkunastaan ja omista hyllyistään, näkee hän sen kuitenkin tarkastamalla kilpailijansa töitä. Mutta vaikka onkin verrattain helppoa huomata, että tuossa ja tässä on joku vika, ei samanlaisen ja vielä pahemmankin virheen välttäminen kuitenkaan ole ollenkaan yhtä helppoa. — Tavaroiden väriominaisuudet esitetään asettamalla niitä vierekkäin päivänvalossa, keinotekoisessa valossa ja värillisin lampuin. Mutta näitä ominaisuuksia ymmärretään vielä kovin vähän. Tästä ei kenenkään tarvitse erikoisesti loukkaantua, näin on asianlaita melkein kaikkialla. — Unohtavatpa kauppiaat ja myyjät usein heille niin tärkeän peruslainkin värien käytössä, sen nimittäin, että moni väri, joka yksinään on hyvin kaunis, saattaa menettää makunsa kun se asetetaan toisten värien rinnalle. — Seuraavassa on erään jo pienestä pitäin ikkunäyttelyjen ja myymäläsisustuksen alalla työskennelleen ammattimiehen neuvoja ja ohjeita värien oikeasta ryhmittelystä, niiden tekemisestä "mykiksi myyjiksi".


Punainen ja vihreä ovat kaikkein kansanomaisimmat värit.

Punainen on kansanomaisin väri. Se on jokaisen kehittymättömän ja villin raakalaiskansan ensimäinen väri. Jo silloin kuin ihminen alkuasteellaan raapi karvojaan ruumiistaan, maalasi hän paljaat paikat punavärillä. Kenellä vain oli runsaimmin punaisia paikkoja, hän oli komein. Punainen väri kiihottaa eläimiäkin.

Jos annat lapselle värilaatikon, käyttää se ehdottoman varmasti eniten punaista väriä. — Vihreä, kun se ei ole räikeätä, vaan hiukan kellertävää, siten kuin se esiintyy luonnossa, on rauhallinen väri. Punaisen jälkeen on se kansanomaisin. Mutta peruspunaisen ja perusvihreän yhdistely esittää kaksi tavattoman voimakasta ja kiihottavaa väriä. Ne ovat toistensa komplementtivärejä, ja kun ne asetetaan rinnakkain näkyy kumpikin tehokkaimmassa loistossaan. Tällöin punainen näyttää punaisemmalta ja vihreä vireämmältä.


Naiset ovat väriherkempiä kuin miehet.

Kun naiset kiinnittävät enemmän huomiota väreihin, joita he pitävät itse ja joilla he koristavat kodin, ovat he myöskin kehittyneet herkemmiksi kuin miehet. Jokainen myymälänikkuna, jokainen myymälä itsessään, osa siitä, tarjoo kauppiaalle tilaisuuden käyttää hyväkseen tätä väriherkkyyttä. Kun sitä oikein käytetään, on väri mitä oivallisin mykkä myyjä.

Sivistymättömillä on väriaisti alkuperäinen ja räikeä. Sivistys ja kasvatus tuovat mukanaan hienostumisen tässäkin suhteessa. Tavallinen maalaistyttö luulee olevansa kovasti hieno ja aistikas pukiessaan päälleen punaisen liivin ja vihreän paidan, kumpikin väri myrkyllisimmässä ja alkuperäisimmässä loistossaan. Ja kun näillä väreillä on aivan yhtä suuri vetovoima sivistyneeseen naiseen, käyttää hänkin niitä, mutta toisella tapaa. Vihreän hän muuttaa hyvin tummaksi, melkein mustaksi, ja tähän hän yhdistää punaista vain hiukkasen, esim. vain yhden ainoan ruusun.


Luonto käyttää vain säästelien puhtaita perusvärejä.

Luonnossa on vihreätä suuret määrät, vaikkakin vain harvoin tämän värin räikehnmässä puhtaudessa. Keväällä, jolloin luonto leikkii vain muutamin värein, esiintyy vihreä ruohossa ja lehdissä kirkkaimmillaan, mutta kun muut värit tulevat, muuttuu vihreä tummemmaksi ja harmaammaksi, muodostaen vain taustan muille väreille. Punaista ei luonto koskaan tarjoo suurin joukoin, vain kukkasissa, muutamissa lintulajeissa ja eräissä perhosissa. Lapsi täyttää mielelläään kummankin kätensä punaisilla ruusuilla. Nainen, jonka makuaisti on kehittynyt, tyytyy yhteen ainoaan parin vihreän lehden ympäröimään ruusuun. Tämä tosio on myyntitaidon värinkäytön avain. Väärin on käyttää niitä värejä, joita luontokin käyttää vain säästellen, suurin joukoin. Hienous vaatii noudattamaan suuren oppi-isän: luonnon, valintaa.

Punainen liivi ja vihreä paita ovat aivan barbaarisen maun todistus. Valinta on kyllä luonnollinen, mutta sangen alkuperäinen, vailla sitä hienostumista, jota luonto itse osottaa. Tumman vihreä puku, jota punainen ruusu koristaa, on hienon maun osotus samoja värejä käyttämällä: siten kuin luontokin.


Älköön myyjä näyttäkö samaa väriä liian kauan.

Näitten yleisten perusteiden mukaisesti ymmärtänee myyjä, että on epäviisasta näyttää ostajalle useita samanvärisiä esineitä, taikka jättää hänelle näyttämättä jonkun tavaran komplementti väristä tavaraa.


Tavaroitten järjestelymyymälän pöydille ja hyllyille.

Muistaen, että värillä on eri loisto asetettuna jonkun toisen värin viereen ja että se menettää puhtautensa kun se esiintyy ilman komplementtiväriään, on ravymälää sisustettaessa mitä tarkimmin noudatettava tätä sääntöä. Tekstissä olevat väritaulukot osottavat eri yhdistelyjen vaikutuksen ja seuraava erikoisesimerkki selittää niiden sovelluttamisen käytäntöön.

Otaksukaamme, että tämän kevään väri on purppura.

Muuan kauppias järjestää tämän värin muitten tummien esineitten joukkoon, joitten vallitseva väri on joko sininen tai punainen. Kun ostajan silmä siirtyy hyllyiltä, joilla on sinisiä tavaroita, takaisin violettiin, niin violetti näyttää punertavammalta tai enemmän purppuralta. Jos silmä siirtyy hyllyiltä, joilla on tummia punertavan-ruskeita kankaita, takaisin violettiin, näyttää tämä väri sinisemmältä, ja tämä sininen on hiukan vihertävää. Tällainen järjestely saattaa ostajan epäilemään saako hän ollenkaan haluamaansa väriä.

Mutta kauppias, joka ymmärtää värien sopusoinnun lakeja, sijottaa violettinsa hyllyille, joilla on myöskin keltaisen-valkeita kankaita, ja viereisille hyllyille asettaa hän vaaleankeltaisia kankaita. Ellei tällainen järjestely käy päinsä, asettaa hän kuitenkin johonkin lähelle violettia, keltaisia kankaita tai saattaa ostajan silmän muuten kiintymään keltaiseen.

Otaksukaamme taas, että muotiväri on violetti, joka on enemmän punaista kuin sinistä. Tuntien värien lait asettaa kauppias tämän värin sinisten kankaitten viereen, jolloin punainen värituntu esiintyy voimakkaammin.


Ikkunanäyttelyn tausta.

Paitsi pysyvässä näyttelyssä, jossa sillä on määrätty osa värisuunnitelmasta, ei tausta koskaan saa olla kirkkaaksi kiillotettua puuta, olkoon minkä väristä hyvänsä. Jollakin tavoin värjättyä puuta käytettäköön vain taustana tavaroille, joita käytetään vain samanlaisten ehtojen vallitessa. Esim. miesten päällysvaatteiden ulkoasu ei kärsi siitä, että ne ripustetaan konttorien ja virastojen kiillotettuja paneeliseiniä vasten, mutta jos näyteikkunan pohja on kauttaaltaan raskaan värinen, niin eivät värilliset kankaat ja puvut, joitten väri ei ole taustan komplementtiväri, esiinny edukseen.

Jos kiillotettua puuta käytetään naisten kankaita esittävän ikkunan taustana, on tämän värin oltava esim. hopean-harmaa ja väritunnun hyvin vaalea. Vaalean harmaa kangas tai joko hiukan sinertäväksi taikka kellertäväksi maalattu pohjaväri on paras ikkunalle tai huoneelle, jossa näyteltäviä esineitä usein vaihdellaan.

On yleensä tunnettua, että tumma tausta vastakohdan lain mukaan aina tekee esineet vaaleammaksi; ja päinvastoin. Tumma tausta antaa ikkunalasille peilin heijastavat ominaisuudet. Vaalea tausta poistaa nämä ominaisuudet.


Tapa ja traditsio ikkunanäyttelyssä.

Monet meidän päätelmistämme ja teoistamme johtuvat tavasta ja traditsiosta. Näin myöskin ikkunanäyttelyjen järjestelyissä. Jonkun esikaupungin kauppias panee ikkunaansa esim. vihreällä kankaalla päällystettyjä punaisia huonekaluja tai päinvastoin, koska niin on siellä tapana ollut jo pitkiä aikoja; kun taas valtakadun kauppias panee ikkunaansa tummanvihreitä esineitä, jonkun tummaksi värjätyn tammisen kirjakaapin, jonka hyllyiltä näkyy pari kolme punaisiin tai vihreisiin kansiin sidottuja kirjoja. Ensimainittu ikkunajärjestely on alkuperäistä ja kehittymätöntä makua varten; jälkimäinen hienoa ja kehittynyttä makua silmällä pitäen valittu. Nämä kaksi esimerkkiä sopivat aivan yhtä hyvin vaatetusliikkeille. Kummassakin tapauksessa on samoilla väreillä, vihreällä ja punaisella, tahdottu kiinnittää ohikulkijan huomiota.


Värien yhdistelyn selitystä.
Lait, jotka vallitsevat toisen värin vaikutusta toiseen ja kaikkien vaikutusta silm ään, ovat käsiteltävät sen mukaan kuinka ne vaikuttavat tavalliseen maallikkoon, eikä niiden vaikutusten mukaisesti erikoisesti taiteilijoihin. Täten jaamme spektrin kolmeen primääriväriin, punaiseen, keltaiseen ja siniseen, ja kolmeen sekundääriväriin, oranssiin (punaisen ja keltaisen sekotukseen), vihreään (keltaisen ja sinisen sekotukseen) ja violettiin (sinisen ja punaisen sekotukseen). Kun näissä sekotuksissa käytetään toista väriä enemmän kuin toista, syntyy uusia vivahduksia. Siten esim. käyttämällä punaista enemmän kuin sinistä muuttuu violetti purppuraksi jne. Kolme primääriväriä oikein määrin käytettynä antaa tulokseksi mustan, ottamalla niitä ohuesti eikä täydessä loistossaan saadaan harmaata. Jos tässä viimeksimainitussa sekotuksessa käytetään enemmän yhtä väriä kuin muita, saa harmaa tämän värin vivahduksen, sinisen-harmaan, keltaisen-harmaan jne.


Minkä tähden värit muuttuvat himmeiksi ja menettävät puhtautensa.

Musta tekee väriseoksen tummemmaksi, valkoinen vaaleammaksi. Lisäämällä valkoista keltaiseen saadaan oljenväristä; musta lisättynä punaisen ja sinisen sekotukseen muuttaa tämän indigoksi. Samassa määrin kuin pigmentit, joita me nimitämme väreiksi, heijastavat muutamia säteitä ja pidättävät toiset, me menetämme sinisen ja keltaisen puuaisista esineistä ja näemme vain punaiset säteet. Me menetämme punaiset säteet vihreistä esineistä ja näemme siniset ja keltaiset säteet, jotka yhtyneinä ovat vihreitä.

Jotta voisimme nähdä jonkin värin täysin puhtaana täytyy silmähermojen saada vaikutteita kaikista värillisistä säteistä, jotka silloin muodostavat valkoisen. Samaten tiedämme, että jonkun värin komplementti on se väri tai ne värit, joita kysessäolevassa värissä ei ole. Vihreä on punaisen komplementti ja punainen vihreän. Kun kauppatavaroita asetetaan näytteille ilman komplementti väriä, vaikuttaa tämä komplementtiväri asteettain kuin filmi silmiin ja näyttää olevan se kotettu alkuperäiseen. Täten katsellessamme punaista me asteettain menetämme sen puhtauden ja näemme sen vihreään vivahtavana. Mutta nähdessämme vihreätä yhdessä punaisen kanssa vihreät säteet keskittyvät tähän esineeseen ja kumpikin väri näkyy puhtaimpana. Viitaten taulukkoomme vastakohtien sopusoinnusta, muistutamme, että vaikkakin puhtaat spetraaliväritovat kaiken tieteellisen väri-johtopäätöksen tekemisen pohja ja peruste, ne kuitenkin ovat liian voimakkaita ja raakoja yleensä käytettäviksi, ne sopivat vain pienin määrin.

Samaten kuin kauppias vain harvoin esittää täysin intensiivistä väriä, on näyttelyn järjestelyssä mitä tarkin huomio kohdistettava kunkin värin laatuun. Esim. jos näytteille pannut esineet ovat harmaita, jotka lähettävät silmään vain vähän puhdasta väriä, näyttää joku yksityinen vastakkainen spektraaliväri sangen eloisalta ja huomiota kiinnittävältä.


Johtajan huoneen oikeat värit.

Johtajan huone taikka virasto, jota käytetään keskitettyä harkintaa vaativiin neuvotteluihin, on järjestettävä "mataloitten" värien, kuten oliivin, ruskean, punertavan-ruskean tai harmaan sopusointuun. Jos pöydät, kaapit ja tuolit ovat tammessa tavallisesti käytetyn kiillotetun ruskean väriset, on maton oltava oliivin-vihreä, suunnilleen saman asteista kuin kalustonkin. Nämä kaksi väriä - ruskea ja oliivi - voivat olla joko tummia tai vaaleita, huone on kummassakin tapauksessa hyvin rauhallinen. Jos huone on sisustettu vain yhtä ainoata väriä käyttämällä, kuten esim. oliivin-ruskeata, sinisen-harmaata, punaisen-harmaata tai hopean-harmaata, ei siinä voi pitkää yhtämittaa oleskella hermojen; väsymättä. Vaaleat harmaan-vihreät värit ovat sangen rauhalliset silmille, mutta jokaisessa konttorissa ja virastossa, jossa työskennellään kauan yhtä mittaa, täytyy olla myöskin joku näitten värien komplementtiväri silmien virvokkeeksi. Luonnollisestikaan ei riitä, että tämä väri esiintyy yksityisin loistavin kohdin, niinkuin esim. vihkosena punaisia ruusuja oliivin-vihreässä huoneessa, taikka keltaisia krysanteemeja sinisen harmaassa huoneessa, sillä tällainen räikeä polttopiste vetää silmää liiaksi puoleensa ja häiritsee ajatusta.

Selitykseksi esimerkki:

Kuvitelkaamme miestä, jolla on oliivin-ruskea puku ja hattu, ruskea päällystakki, ruskeat kengät, punaisen-ruskea , kravatti ja kravatissa smaragdi. Kuvitelkaamme edelleen, että hän astuu konttoriin, joka on järjestetty kauttaaltaan ruskeaksi, ja panee hattunsa ja takkinsa paikkaan, josta ne näkyvät hänen silmiinsä, mutta ei sen, jonka kanssa hän keskustelee. Tällöin hänellä on jo suuri etu "vastustajansa" rinnalla. Jos hän tuntee tarkoin kauppaamansa tavaran ja kykenee selvästi esittämään sen ominaisuudet, on hän kuin kilpajuoksija, joka on saanut etumatkaa toisesta. Samalla kuin hänen takkinsa ja hattunsa oliivinväri lepuuttaa ja rauhottaa hänen omia silmähermojaan, kiinnittää smaragdi, joka hänen vastustajalleen on ainoa huoneen värin komplementtiväri, tämän huomion puoleensa ja vähentää vastaväitteitä, joista hänen on selvittävä,


Hintalaput ja kortit.

Hintalapun ja jokaisen muun tavaraan kiinnitetyn kortin tulee olla tavaran värin komplementtivärin mukainen. Se ei koskaan saa olla niin suuri eikä uiin voimakasvärinen, että se näyttää rumalta ja heikontaa itse tavaran värin. Valkeat tavarat on saatava näyttämään puhtailta tai sinertävän-valkoisilta vaalealla, oranssiin vivahtavalla kortilla; jos ne halutaan näyttämään kellertäviltä, "crem"-värisiltä, käytetään vaalean sinistä korttia. Joka tapauksessa ovat painetut sanat painettavat samalla värillä kuin kortitkin, tietysti vain tummemmalla, taikka oransilla kellertävälle kortille ja sinisellä valkoiselle kortille. Samaa perustetta seuraten on oranssinväristä korttia käytettävä sinisissä tavaroissa, keltaista violeteissa, vihertävän-keltaista purppuranvärisissä, vihreitä punaisissa, sinistä oranssinvärisissä, violettia keltaisissa, purppuraa vihertävän-keltaisissa ja punaista vihreissä.

Jos tavaroitten väri on vaalea, käytettäköön vaaleata korttia, sanat painetut tummemmalla samalla värillä. Jos tavarat ovat tummia, olkoon korttikin tumma, painatus mustaa punaisella, keltaisella ja vihreällä, sekä valkoista sinisellä, violetilla ja purppuralla. Koska kortti on pienempi kuin tavara, on sen värin myöskin oltava intensiivisempi.



----------------------


Myyntitaidon värinkäytön ymmärtämisen helpottamiseksi jakakaamme spektri kolmeen primäärejä kolmeen väriin; värisekotukset tarkottavat väriaineita eikä värillisiä valoja.

Primäärivärit.
Punainen, keltainen ja sininen

Sekundäärivärit
Oranssi (punaisen ja keltaisen yhdistys)
Vihreä (keltaisen ja sinisen yhdistys)
Violetti (sinisen ja punaisen yhdistys)

Harmaat värit
Keltaisen-harmaa (oranssin ja vihreän yhdistys)
Punaisen-harmaa(oranssin ja violetin yhdistys)
Sinisen-harmaa (violetin ja vihreän yhdistys)

Muist.: Kaikki yllämainitut värit voidaan tummentaa lisäämällä mustaa väriä ja vaalentaa lisäämällä valkoista. Kahden tai kolmen primäärivärin sekotus, joko lisäämällä tai lisäämättä valkeata tahi mustaa, hävittää sekotuksessa vallitsevan värien "huutavuuden". Värejä käytettäessä kaupan palvelukseen on noudatettava ylläesitettyjä lakeja ja johtopäätöksiä.

Joka värillä on komplementtivärinsä, ja kun nämäkaksi väriä pannaan rinnakkain niin näkyy kumpikin kauneimmassa loistossaan. Spektrin yksinkertaisin jako osottaa seuraavat kolme komplementtiväri=paria:
Punainen ja vihreä
Keltainen ja violetti
Sininen ja oranssi

Laajempi jako osottaa seuraavat viisi paria:
Punainen ja sinertävänvihreä
Oranssi ja sininen
Keltainen ja violetinsininen
Vihertävänkeltainen ja violetti
Vihreä ja punertavan-violetti

Monta muutakin paria voidaan muodostella. Punaisen ja oranssin välisten värien komplementtivärit ovat etsittävät sinertävänvihreän ja sinisen väliltä. Oranssin ja keltaisen välisten värien komplementtivärit taas sinisen ja violetin sinisen väliltä jne.


Ellei seuraavia värejä eroteta mustalla tai valkealla loukkaavat ne pahasti toisiaan ja näyttävät tummemmilta tai vaaleammilta:
Tummemmilta:
Punainen
Oranssinpunainen
Oranssi
Oranssinkeltainen
Kellertävän^vihreä
Vihreä
Vihreänsininen
Sininen
Punaisensininen
Violetti
Purppura

Vaaleammilta:
Oranssinpunainen
Oranssi
Oranssinkeltainen
Keltainen
Vihertävänkeltainen
Kellertävän=vihreä
Vihreä
Vihreänsininen
Sininen
Purppura
Punainen

Värit, jotka eivät hyvin sovellu toisiinsa, saadaan sopu sointuisammiksi erottamalla ne toisistaan mustalla, valkoisella tai harmaalla. Musta vastakohtana panee kaikki värit näyttämään valoisammilta, kun valkoinen taas tummentaa ne. Harmaa neutralisoi kaikki keski-väritunnut, vaikuttaa samoin kuin valkoinen väri tummissa väreissä ja mustan tavoin vaaleissa väreissä. Mustaan, valkoiseen ja harmaaseen vat eri värivasiakohdat seuraavasti:


Mustan tekee
keltainen ja oranssi siniseksi; punainen muuttaa mustan viheriämmäksi; vihreä, sininen ja violetti tekevät sen himmeäksi ja likaiseksi.

Musta on aina varsin sopiva käytettäväksi kahden loistavan värin kera ja parempi kuin valkoinen seuraavissa yhdistelmissä:
Punainen ja oranssi
Punainen ja keltainen
Oranssi ja keltainen
Oranssi ja vihreä
Keltainen ja vihreä.


Valkoinen muuttuu seuraavasti:
Punaisen vieressä vihertäväksi; oranssin vieressä sinertäväksi: keltaisen vieressä sinertäväksi ja kirkkaamman valkoiseksi; violetti muuttaa sen kellertäväksi, vihreä punertavaksi.

Valkoinen lisää kaikkien värien intensiivisyyttä ja sitä on mieluummin kuin mustaa käytettävä seuraavissa väriyhdistelmissä:
Punainen ja sininen
Punainen ja violetti
Oranssi ja sininen
Oranssi ja violetti
Keltainen ja sininen
Vihreä ja sininen
Vihreä ja violetti.


Harmaaseen vaikuttavat värit
samoin kuin valkoiseen, kuitenkin sillä poikkeuksella, että se näyttää selvemmältä sinisen ja violetin vieressä.

Harmaata on käytettävä mustan asemesta seuraavissa yhdistelmissä:
Oranssi ja violetti
Vihreä ja sininen
Vihreä ja violetti.


Jonkun yksityisen värin vaaleat ja tummat väritunnut sopivat aina hyvin yhteen. Mutta saman värin eri värivivahdukset, kuten punettavan-keltainen ja vihertävänkeltainen, kellertävän-punainen ja sinertävän-punainen, punertavan-sininen ja vihertävämsininen, eivät muodosta kaunista värisointua, eikä niitä koskaan saa panna vierekkäin.


Vierekkäin asetettuina eivät tummat värit ainoastaan tee vaaleita värejä vaaleammiksi ja vaaleat värit tummia tummemmiksi, vaan komplementtivärit vaikuttavat aina vastaväriin päin. Jos komplementtivärit ovat vastakkaisia värejä, ovat värivastakohdat sopusointuisat; ellei, niin näkyy vaikutus seuraavasta taulukosta:
Punainen, jonka
vastavärinä on oranssi, näyttää purppurammalta
» » keltainen » »
» » vihreä » helottavammalta
» » sininen » oranssimmalta
» » violetti » »
» » purppura » »

Oranssi, jonka
vastavärinä on punainen näyttää keltaisemmalta
» » keltainen » punaisemmalta
» » vihreä » »
» » sininen » helottavammalta
» » violetti » keltaisemmalta
» » purppura » »

Keltainen, jonka
vastavärinä on punainen näyttää vihreämmältä
» » oranssi » »
» » vihreä » oranssimmalta
» » sininen » helottavammalta
» » violetti » »
» j> purppura » vihreämmältä

Vihreä, jonka
vastavärinä on punainen näyttää helottavammalta
» » oranssi » sinisemmältä
» » keltainen » »
» » sininen » keltaisemmalta
» » violetti » »
» » purppura » helottavammalta

Sininen, jonka
vastavärinä on punainen näyttää vihreämmältä
» » oranssi » helottavammalta
» » keltainen » »
» » vihreä » violetimmalta
» » violetti » vihreämmältä
» » purppura » »

Violetti, jonka
vastavärinä on punainen näyttää sinisemmältä
» » oranssi » »
» » keltainen » helottavammalta
» » vihreä » purppurammalta
» » sininen » »
» » purppura » sinisemmältä

Purppura, jonka
vastavärinä on punainen näyttää sinisemmältä
» » oranssi » »
» » keltainen » punaisemmalta
» » vihreä » helottavammalta
» » sininen » punaisemmalta
» » violetti » »

Ikkunanäyttelyssä, jossa on paljon tummia esineitä, on mitä edullisinta käyttää joitakin hohtavan-kirkkaita värejä. Koristajan persoonallisuus on tässä niin tärkeä tekijä, että on mahdotonta laatia tarkkaa sääntöä värien ryhmittämisestä, mutta sivuilla 76-77 oleva taulukko on kuitenkin hyvä "ojennusnuora":


Värivastakohtien vaikutuksia:

Erinomainen:
Normaali-punainen ja sininen
Oranssinpunainen ja sininen
Oranssinkeltainen ja violetti
Keltainen ja violetti
Vihertävänkeltainen ja violetti

Hyvä:
Tulipunainen ja turkoosi
» ja sininen
Oranssinpunainen ja violetti
» » ja turkoosi
Oranssi ja violetti
» ja turkoosi
» ja sinisenvihreä
Oranssinkeltainen ja purppura
» ja sininen
Keltainen ja purppura
Vihertävänkeltainen ja purppura
» » ja normaalUsininen
Kellertävänvihreä ja sininen
Sinisenvihreä ja violetti

Hyvä, mutta voimakas:
Normaali-punainen ja sinisenvihreä
» » ja vihreä
Oranssi ja sininen
Kellertävän-vihreä ja normaali-vihreä

Soma:
Normaali-punainen ja vihreänkeltainen
Tulipunainen ja vihreä
Oranssinpunainen ja keltaisenvihreä
Oranssinpunainen ja purppura
Oranssi ja vihreä
Oranssinkeltainen ja turkoosi
Vihertävänkeltainen ja oranssinpunainen
Sinisenvihreä ja purppura

Voimakas ja kova:
Vihertävän-keltainen ja tulipunainen
Normaali-vihreä ja purppura
» » ja oranssinpunainen

Köyhänmakuinen:
Normaali-punainen ja keltainen
Tulipunainen ja keltainen
Oranssinpunainen ja sinisenvihreä
Oranssinkeltainen ja sinisenvihreä
Keltainen ja normaalupunainen
Keltainen ja turkoosi
Keltaisenvihreä ja purppura
Nermaali-vihreä ja tulipunainen

Huono:
NormaalUpunainen ja violetti
Tulipunainen ja violetti
Oranssi ja purppura
Oranssinkeltainen ja vihreä
Keltainen ja sinisenvihreä
» ja vihreä
Vihertävänkeltainen ja turkoosi
Normaali-vihreä ja turkoosi
Sinisenvihreä ja sininen
» » ja vihreä
» » ja kellertävänvihreä
» » ja turkoosi


Muutamia väriyhdistelmiä, jotka eivät noudata sopusoinnun ja vastakohdan sääntöjä:
Punainen ja keltainen on parempi kuin punainen ja oranssi.
Punainen ja sininen on parempi kuin punainen ja violetti.
Keltainen ja punainen on parempi kuin keltainen ja oranssi.
Keltainen ja sininen on parempi kuin keltainen ja vihreä.
Sininen ja punainen on parempi kuin sininen ja violetti.
Sininen ja keltainen on parempi kuin sininen ja vihreä.
Punainen ja violetti on parempi kuin sininen ja violetti.
Keltainen ja oranssi on parempi kuin punainen ja oranssi.
Keltainen ja vihreä on parempi kuin sininen ja vihreä.


Jos silmä pitkän aikaa näkee samaa väriä väsyy se ja näkee tämän värin komplementtivärin, joka silloin näyttää sekaantuneelta alkuperäiseen väriin tehden sen harmahtavaksi ja likaiseksi. Kun silmä siirtyy toisesta värivastakohdasta toiseen, näyttää jälkimäinen väri muuttuvan seuraavasti:

Jos silmä ensin näkee: | ja sen jälkeen | näyttää jälkimäinen
punaista oranssia keltaiselta
» keltaista vihertävänkeltaiselta
» vihreää sinertävänvihreältä
» sinistä vihertävänsiniseltä
» violettia sinertävän vihreältä
oranssia punaista punertavanvioletilta
» keltaista vihertävänkeltaiselta
» vihreää sinertävänvihreältä
» sinistä violettiinvivahtavalta
» violettia sinertävänvioletilta
keltaista punaista punertavanvioletilta
» oranssia punertavan=oranssilta
» vihreää sinertävänvihreältä
» sinistä violetinsiniseltä
» violettia sinertävänvioletilta
vihreää punaista violettiinvivahtavalta
» oranssia punertavanoranssilta
» keltaista oranssinkeltaista
» sinistä violetinsiniseltä
» violettia punertavan-violetilta
sinistä punaista oranssinpunaiselta
» oranssia keltaisemmalta
» keltaista oranssin=keltaiselta
» vihreää kellertävän^viheriältä
» violettia punertavanvioletilta
violettia punaista oranssinpunaiselta
» keltaista hiukan vihertävältä
» oranssia kellertävänoranssilta
» vihreää kellertävänvihreältä
» sinistä vihertävänsiniseltä

Edelläolevien tosioiden tuntemisen tärkeydestä niitä sovelluttaessa myyntitaitoon saa käytännöllisen kokemuksen tarkastamalla vaikutusta, joka on seurauksena, kun annetaan ostajan ensin katsoa täysin primääriväriä ja sen jälkeen aistikasta värisointua, jossa on vähemmän alkuperäistä väriä kuin sitä komplementtiväriä, joka muodostuu ostajan silmiin. Hyvin vaalea sinertävän harmaa nähtynä vihreän jälkeen näyttää likaisen punertavan-harmaalta. Sommitellessa alkuperäisen värin komplementtiväriä on aina pidettävä silmät normaalina, muuten komplementti näyttäytyy seuraavassa värissä.


Kaupassa tulevat värit siis nähtäviksi neljässä eri valaistuksessa: välittömässä auringonvalossa, himmennetyssä päivänvalossa, keinotekoisessa valossa ja värillisessä valossa. Kaupan olevaa tavaraa voidaan vain harvoin näyttää välittömässä auringonpaisteessa, koska se riistää voimaa väreiltä ja saattaa ne näyttämään raskailta ja harmailta. Epäsuora päivänvalo, varsinkin pohjoisesta päin, on ihanteellinen näyttämään värit oikeissa arvoissaan. Keinotekoinen valaistus kellertää eli lämmittää kaikkia värejä ja se on varsin vaikuttava pantaessa näytteille tavaroita, joita pidetään tai käytetään samanlaisten olosuhteitten vallitessa. Värillinen valaistus muuttaa värit siten kuin allaoleva taulukko osottaa.

Värillisen valaistuksen vaikutukset:

Punaiset valonsäteet
saattavat mustan näyttämään purppuranmustalta
» valkoisen » punaiselta
» punaisen » punaisemmalta
» oranssin » punaisemmalta
» keltaisen » oranssimmalta
» vaalean-vihreän » punertavan-harmaalta
» tummanvihreän » punaisenmustalta
» sinisen-violetin » » violetilta
» violetin » purppuralta

Oranssi-valonsäteet
saattavat mustan näyttämään kastanjanväriseltä
» valkoisen » oranssilta
» oranssin » eloisammalta
» keltaisen » oranssinkeltaiselta
» punaisen » tulipunaiselta
» vaaleanvihreät! » keltaisen-vihreältä
» syvän vihreän » sameanvihreältä
» vaaleansinisen » oranssin-harmaalta
» syvän sinisen » vähemmän oranssi-pitoiselta harmaalta
» indigon » oranssin-ruskeahtavalta
» violetin » punaisen-ruskeahtavalta

Keltaiset valonsäteet
saattavat mustan näyttämään oliivinkeltaiselta
» valkoisen » keltaiselta
» keltaisen » eloisammalta, yleensä oranssinkeltaiselta
» punaisen » oranssilta
» oranssin » keltaisemmalta
» vihreän » keltaisen-vihreältä
» vaalean=sinisen » vihreänkeltaiselta
» syvän sinisen » vihreä-viiruiselta
» syvän indigon » oranssinkeltaiselta
» violetin » keltaisenruskeahtavalta

Vihreät valonsäteet
saattavat mustan näyttämään vihreän ruskealta
» valkoisen » vihreältä
» vihreän » intensiivisemmältä ja kirkkaammalta
» punaisen » ruskealta
» oranssin » heikon vihertävän=keltaiselta
» keltaisen » kirkkaan keltaisenvihreältä
» sinisen » vihertävän-siniseltä
» tumman indigon » himmeän vihreältä
» violetin » sinertävän-vihreän-ruskealta

Siniset valonsäteet
saattavat mustan näyttämään sinisenmustalta, tehden mustan kauniimmaksi
» valkoisen » siniseltä
» sinisen » eloisammalta
» punaisen » violetilta
» oranssin » violetin-ruskealta
» keltaisen » keltaisenvihreältä
» vihreän » sinisen-vihreältä
» syvän indigon » sinisen-indigolta
» violetin » sinisen-violetilta

Violetti valonsäteet
saattavat mustan näyttämään violetin-mustalta
» valkoisen » violetilta
» violetin » syvemmän violetilta
» punaisen » punaisen-violetin-purppuralta

Violetti valonsäteet
saattavat oranssin näyttämään vaaleanpunaiselta
» keltaisen » punaisen-ruskealta
» vihreän » vaaleanpurppuralta
» sinisen » violetinsiniseltä
» syvän indigon » syvän violetinsiniseltä


Onnistunut ikkunanäyttely näyttää myytävänä olevien esineitten sopusoinnun siten järjestettynä, että kaikki esiintyvät värit ovat tehdyt selvemmiksi ja kauniimmiksi. Tähän tulokseen päästään yhdistämällä sen värin tai niiden värien, jotka ovat määrätyt pohjaväreiksi, eri vivahdukset ja asteet; yhdistämällä kolme tai useampia värejä ja lisäämällä niihin mustaa, valkoista, harmaata, taikka kultaa, tai hopeata, tahi kaikkia näitä; yhdistämällä kaksi komplementtiväriä tai niiden vivahduksia: yhdistelmällä, jossa yksi väri on vallitsevana ja muut värit tai muu väri on lievennytty tai vain taustana. Mitä miellyttävimpiä värivaikutuksia aikaansaadaan kokoomalla yhden värin vivahdukset ja asteet vastakohdaksi sen komplementtivärille. Värit, joissa on punaisen, keltaisen ja keltaisen-vihreän lämpimät tunnut, sopivat erinomaisesti pohjoiseen päin oleviin ikkunoihin. Värit, joissa on sinisen, violetin ja sinisen-harmaan kylmät tunnut, kuuluvat kadun aurinkoiselle puolelle.


Päivällispöytä.
Valkoisesta puhtaaseen primääriväriin vaihteleva keltainen sopusointu, jonka vastakohdaksi pannaan joku yksityinen purppuran*sininen vaikute: valkoinen pöytäliina, kiinalaista ja kultakoristeisia laseja, keltainen keskiesine, kynttilöitä ja krysanteemeja, keltaisenruskeita manteleja, tumman purppuraisia rypäleitä.

Miesten hattuja.
Vaalean harmaa tausta, tummemman harmaita pehmeitä hattuja heikon harmailla pystykannattimilla, mustia silkkihattuja helakanpunaisilla kannaitimilla.

Vaatetustavaroita.
Hienon tai sinisen vivahteisia tuotteita luunvalkoista taustaa vasten, johon on pantu sinne tänne kullan tai kultaisen oranssin vivahduksia.

Tumman sinisiä tuotteita, esim. indigon värisiä, vasten joko sinisen harmaata taustaa, johon on pantu ruskean-oranssin tai vanhan kullan tai punaisen vivahduksia.

Tuotteita, joitten väri vaihtelee ruskean vivahduksista keltaisesta punaisen kautta mustaan harmaan-vihreätä taustaa vasten, jossa on hiukan vihreän eri vivahduksia vastakohdan lakien mukaisesti.

Tuotteita, jotka ovat kellertävän-valkoisen vivahduksen värisiä vaalealla sinisen-harmaalla tai valkoisella pohjalla, jossa on hiukan violettia.


Muotiliike.
Kylmää harmaan-vihreätä taustaa vasten hattuja, joitten väri on keltaisen, ketoneilikan ja sinisen vivahduksia. Näitten joukkoon pannaan suuri musta hattu mustine töyhtöineen ja kaksi valkoista hattua. Keltaiset hatut on pantava lähelle mustaa hattua ja neilikanväriset ja siniset lähelle valkoista.

Miesten vaatetusliike.
Himmeätä taustaa vasten pannaan keltaisen-ruskeita, punaisen-ruskeita, vihreän-sinisiä ja mustia tavaroita, kolme viimeksimainittua väliä yhdessä, ensimäisen muodostaessa liitosvävin taustaan. Vihreän-sininen on välttämätön väri ruskean kauniiksi tekemiseksi.

Huonekalumyymälä.
Pankaa näytteille vaiti yhtä ainoata puulajia ja yhtä ainoata väriä yhtenä ajanjaksona. Valitkaa taustan väriksi näytteillä olevien esineitten matala komplementtiväri ja käyttäkää jotakin yksityistä komplementtiväristä esinettä, esim. kukkia tai kirjoja eloisamman vaikutuksen aikaansaamiseksi ja yksitoikkoisuuden välttämiseksi.

Säilykekauppa.
Valitkaa joka neljäs vihreä- ja joka neljäs valkeakansinen rasia. Vihreän lähelle pankaa muutamia punaisia, jatkakaa tästä väristä ketoneilikan väriin asti ja lähelle tätä väriä pankaa vaalean sinistä. Tämän jälkeen käyttäkää mustaa, tumman keltaista, kultaa ja purppuraa valkoisen kera.

Tapettimyymälä.
Älkää panko kirkkaaseen päivänvaloon tapetteja, jotka ovat tarkotetut keinotekoisessa valossa käytettäviksi. Käyttäkää kirkkaita loistavia värejä, jotka vaikuttavat ulkona, kuten esim. luonnollisia kukkia ja lehtiä esittäviä.


Tutkikaa tarkoin näitä väritaulukkoja. Taiturillakin on niissä jotakin oppimista; alottelija säästää niiden avulla monta päänvaivaa; viisas käyttää hyväkseen niitä kokemuksia, joita kokeneet hänelle tarjoovat.