29.11.22

Action of Colored Light on the Eye.

Scribners monthly 6, APR 1875

M. Kunkel gives in a recent number of "Pflüger's Archives," an account of experiments made to determine the time required for various colors to produce their maximum effect on the eye. The results are as follows:

1st. The different parts of the spectrum require different lengths of time to produce their maximum of effect. In all cases, the red took the least amount of time, then followed the blue and green in the order maintained.

2d. For the same color the greater brightness produces the maximum of effect in a shorter time.

3d. With the brightness, the color, tone and saturation also vary, the tendency being toward an impression of white, which, in the case of the blue, passes directly into white, while, in the case of the green and red, the passage to the white is through a yellow.

Vanhoja muistelmia Pitkärannasta. VII.

Laatokka 195, 27.8.1943

Niinkuin sekä teoreettisesti että saavutettujen käytännöllistenkin kokemusten perusteella on tunnettua, eivät aineet kemiallisesti niitä häviä olemattomiin, vaan ainoastaan joko muuttavat alkuperäistä muotoaan, tahi jakautuvat eli hajoavat alkutekijöihinsä, joista ne ovat kokoonpantuja. Tämä tosiasia antoi sysäyksen eräiden uusien teollisuushaarojen syntymiseen Pitkärannassakin. -

Seuraavana keväänä sen jälkeen kun edellisessä "muistelmassani" mainittu "Uusi ruukki" oli valmistunut ja pantu käyntiin, sattui insinööri Gröndal kävelemään pitkin sen viemäriojan vartta, jota myöten tehtaan kemiallisten liuosten sekaista jätevettä johdettiin Laatokkaan. Silloin kiintyi hänen huomionsa siihen, että ojan varrella pitkin matkaa oli paikka paikoin vesirajan yläpuolella valkoisia läikkiä ja ojan pohjalla ruosteenkeltaista, mutamaista sakkaa. Heti sieltä tultuaan lähetti hän laboratoriopojan astian kanssa ottamaan kumpaakin näitä jäteaineita ja tuomaan laboratoorioon lähempää tarkastelua varten. Ja tutkittaessa niitä siellä havaittiin, että edellinen niistä oli muiden sivujätteicen sekaista natriumsulfaattia ja jälkimmäinen samanlaisessa tilassa olevaa rautakloriinia. -

Olen jo aikaisemmin maininnut, että kuparia kemiallisesti eroitettaessa malmista käytettiin tehtaassa suuret määrät sekä keittosuolaa että romurautaa. Ja nämä ne olivat, jotka suoritettuaan niille tarkoitetun alkuperäisen tehtävänsä, juoksivat nyt, joskin toiseen muotoon muuttuneina, jätevesien mukana mereen.

Käytännöllisenä ja asioita ymmärtävänä miehenä insinööri Gröndal oivalsi heti, että oli liian kallista lystiä antaa niiden memnä menojaan, kuten siihen asti oli tapahtunut. Ja niin ryhtyi hän tekemään erilaisia kokeita niiden talteenottamisesta ja hyväksikäyttämisestä. Rantaan kuparitehtaan alapuolelle kaivettiin kaksi useamman sadan neliömetrin laajuista ja noin metrin syvyistä kuoppaa, joihin vuoron perään johdettiin juoksemaan edellämainitut jätevedet joissa ne muodostuivat suuriksi lammikoiksi. Kun jätevesi oli sittan muutamia viikkoja seisonut lammikoissa, haihtui siitä suurin osa ilmaan ja loppuosa poistettiin pumppuamalla, minkä jälkeen lammikon pohjalle kokoontunut sulfaatin ja kloriidin sekainen sakka otettiin talteen jatkuvaa käsittelyä varten. - Samanaikaisesti teki insinööri Gröndal kokeita erilaisilla konstruoimillaan pienoisuuneilla tämän sakan kuivattamisesta sekä erilaisten menetelmien mukaan paisuttamisesta. Ja kun hän siinä monien vaikeuksien jälkeen vihdoinkin onnistui, oli asia sikäli valmis, että voitiin ajatella sulfaatti- eli glaubarsuola- ja punamultatehtaiden rakentamista. Kustannusarvion laadittua ja esitettyä asian tehtaan hallinnolle Pietarissa, tuli se siellä hyväksytyksi ja niin ryhdyttiin rakentamaan näitä tehtaita heti. Ne valmistuivatkin käyntiinpantaviksi v. 1887 ja tuli niiden teknilliseksi, insinööri Gröndalin ylijohdon alasena toimivaksi johtajaksi insinööri Axel Vahrholm Ruotsista.

Punamullan valmistukseen tarvittiin rautakloriinin sekaan jonkunverran siihen sopivaa savea, mutta sitäkin oli saatavissa omalla paikkakunnalla.

Pitkärannan punamulta oli laadultaan erittäin hyvää ja väriltään kaunista kirkkaanpunaista, joten se jo heti alusta sai hyvän menekin ja tuli tunnetuksi ympäri Suomen. Mutta kun kuparitehtaan jätemäärä oli rajoitettu, eikä sallinut tuotannon lisäämistä, niin ryhdyttiin tehtaalle kuljettamaan suomalmia Salmin Räimälästä. jota talvisaikana ajettiin jopa viisinkymmeninkin hevoskuormin päivässä, ja sekoitettiin sitä rautakloriitin sekaan ennen sen pasuttamista. Tuotanto saatiinkin siten kyllä nousemaan, mutta kun Räimälän malmi oli laadultaan karkeata ja väriltään tummaa, vaikutti se punamullankin laadun huonontumiseen, muuttaen sen ennen niin kauniin heieänpunaisen värin liian tummaksi. Asiaa koetettiin kyllä korjata sillä, että ryhdyttiin sitä valmistettaessa sekoittamaan siihen myöskin Onkamosta, Pohjois-Karjalasta tuotettua, väriltään vaaleampaa ja hienompisyistä rautamalmia. Laatu saatiinkin siten kyllä taas paranemaan. Mutta tuon malmin kuljetus niin pitkältä matkalta, verraten punamullan halpaan myyntihintaan, ei ottanut oikein kanmattaakseen. Ja niin punamullan valmistus, ollen sen parhaimmillaan ollessa yli viisikintuhatta astiaa vuodessa, alkoi vuosi vuodelta laskea, tehden se v. 1896 enää vain 1400 astiaa, jonka jälkeen tehdas kokonaan lakkasi toimimasta.

Glaubersuolan menekki, niin hyvää ja valkoisen puhdasta kuin tavara olikin laadultaan, oli jo aivan alun perin hyvin heikkoa, tapahtuen sen myynti pääasiassa vain apteekkeihin ja rohdoskauppoihin. Siksipä jo heti alussa ryhdyttiinkin suunnittelemaan sille käyttömahdollisuutta omalla paikkakunnalla. Ja niin sai alkunsa ajatus lasitehtaan perustamisesta Pitkärantaan. Tämä sitäkin suuremmalla syyllä, kun paitsi edellämainittua glaubersuolaa eli sulfaattia, jota lasinvalmistukseen ei edes tarvinnut niin huolellisesti puhdistaa ja raffinoida, oli päiväkunnalla riittävästi saatavissa sekä kalkkikiveä että kvartsipitoista hiekkaa. Ja lasin sulatukseen tarvittavat suuret polttopuumääratkin tiedettiin helposti saatavan tehtaalle siedettävien ajo- ja uittomatkojen päässä siihen aikaan vielä runsaista sekä valtion että yksityisten metsävaroista. -

Lähempi kuvaus tämän tehtaan rakentamisesta ja käynnistä sekä niiden yhteydessä olevista muistakin seikoista lienee parasta jättää seuraavaan "muistelmaan".

- A. O:la

Hyönteisten väriaisti.

Luonnon ystävä 1, 1905

Kokeiden kautta on saatu selville, että eri värit houkuttelevat eri hyönteisiä eri suuressa määrin. Niinpä lentävät mehiläiset mieluimmin siniselle, muurahaiset taas pitävät sinipunaista, hepokatit ja heinäsirkat valkeaa ja yleensä kirkkaita värejä paraimpina. Heinäsirkat hyppelevät useimmin vaaleille kuin tummille vaatteille. On huomattu, että valkeat perhoset lentivät erään punaseksi ja valkeaksi maalatun ladon valkeille osille, tummat ja punertavat yökköperhoset taas sen punaisille osille. Huonekärpäset rakastavat taas enemmän tummia värejä, ne kiusaavat enemmän tummapukuisia kuin vaaleapukuisia ihmisiä. Varsinkin pitävät ne vihreästä väristä, keltainenkin vetää niitä puoleensa, sen sijaan ei valkea. Mettä imevät kärpäset käyvät enempi punaisissa kuin sinisissä kukissa. Suuren merkityksen saa tämä väriaisti niihin hyönteisiin nähden, jotka esiintyvät tautien levittäjinä, kuten horkkasääsken. Kokeilla on osoitettu, että horkkasääsket mieluimmin lentävät tummansiniselle, ja että myös tummanpunainen ja punanruskea niitä houkuttelevat; sen sijaan ei esim. valkea, punakeltainen ja vaaleankeltainen väri, jota englantilaisten sotamiesten khakipuvuissa käytetään, niitä puoleensa vedä. Kun vaan näitä kokeita tehdään enempi, voi niistä saada tärkeitä johtopäätöksiä pukuväriin nähden horkkataudin ahdistamissa seuduissa.
- A. S. Packard'in mukaan; Journ. New York Entom. Soc. XI, siv. 132—137; 1903