27.3.19

Red of Sorghum.

Scientific American 5, 28.7.1866

It is a fact long known, that sorghum contains a red coloring-matter. The following is the process used by Mr. Winter to extract it: -

The canes of the sorghum are stripped of their leaves and reduced to a pulp in a rolling mill, and well pressed, to extract the juice from them. The juice is used to make sugar or alcohol. The ligneous tissue soon begins to ferment rapidly. Case must be observed to prevent too rapid fermentation, because by an elevation of temperature, the mass will become putrid. When the operation has well proceeded, and the mass, after fifteen days, has acquired a red or brown color, stop the fermentation by drying and grind the matter to divide it.

To isolate the coloring matter, infuse the powder for twelve jours in cold water, which dissolves a little coloring proerty. Press the mass strongly and put it to macerate with a very weak caustic lye, filter, press, and saturate the liquors with sulphuric acid. The coloring matter is separated in red flakes, which are collected on a filter, washed, and dried. This color is nearly pure, very soluble in alcohol, alkalies, weak acids, etc.

To dye silk and wool with it, use the ordinary tin mordant. Mr. Winter has noticed that the dyes made with this red resist the action of light, and a moderate bath of hot soap. The extraction and uses of this coloring matter are known and practiced in China, where sorghum is cultivated on a large scale.

- Bulletin de la Soc. d'encour

25.3.19

Signification of Colors.

The Living Age 733, 12.6.1858

The following, which I recently met with in an old common-place book, may not prove an uninteresting note, particularly as in some parts of the country certain colors have still a proverbial signification, such as blue, true; yellow, jealous; green, forsaken, &c.:

*) A dark reddish-brown, called by the heralds sanguine.Ash color ... Repentance.
Black ... Mournefull.
Blue ... Truth.
Carnation ... Desire.
Crimson ... Cruelty.
Greene ... Hopeful.
Mouse color ... Fearefull.
Murry* ... Secret Love.
Orange color ... Spitefulnesse.
Purple ... Nobility.
Sky color ... Heavenly.
Tawny ... Forsaken.
White ... Innocency.
Willow Color ... Despaire.
Yellow ... Jealousie.
- Notes and Queries.

24.3.19

Mitenkä lasta ympäröivää luontoa, lapsen kotiseudun ja kodin ihmiselämää ja lapsen omia ruumiillissielullisia voimia ja elämyksiä voidaan kansakoulussa käyttää siveysopetuksen pohjaksi ja minkälaisilla havaintokeinoilla tällainen opetus saadaan lapsentajuiseksi? [Väriä koskevat osat]

Kansakoulun lehti 6-8, 1920

Kirj. Josua Järvinen.

[---]

1. Ylempien aistimien toiminta.

Täysikasvanut ja lapsi reagoivat aivan eri tavalla ulkoa saatuihin vaikutteihin. Edellisen aistimuksiin sekaantuu hyötynäkökohdat ja tämä hämmentää aistimuksien puhtautta. Lapsi ei vielä tunne "leipäkysymystä". Sen saamat valo-, ääni- ja tuntovaikutteet ovat alkuperäisiä. Sully sanoo: Lapsi nauttii verrattomasti enemmän kuin täysikasvanut valo-, ääni- ja tuntoaistimuksista.

Kun seuraavassa tulee puheeksi pikku asioita on hyvä pitää mielessä Pestalozzin sanat: "Jumala tietää, kuinka tärkeitä lapsille ovat pikku-asiat."

a. Näköaistimukset.

Kun lapsi on syntynyt maailmaan, näkee hän ensiksi vain valoa yleensä, ei erota erivalonlähteitä, tämän jälkeenalkaa hän havaita värejä ja vihdoin muotoja. Tässä esityksessä kiinnitetään huomio vain värivaikutteisiin. Kokeellinen sielutiede on näyttänyt että lapsi pitää voimakkaasti spektrinväreistä, sinisestä, punaisesta, violetista, keltaisesta j.n.e. Sen sijaan harmaa, ruskea ja musta eivät lasta miellytä. Tällä pikku asialla on enemmän kantavuutta kuin ensi näkemällä voisi arvioida. Otan muutamia esimerkkejä. Muistamme kuinka pienenä poikana ollessamme laskimme mieluimmin sellaisilla kivikynillä, joitaympäröitsi sini-ja punaraitaiset paperit. Ollessani 6 vuotias, osti isäni minulle Raamatun, jossa sana "Biblia" oli painettu punaisilla kirjaimilla. Nuo kirjaimet olivat minulle niin rakkaat, että viemisilläkin käydessäni kiiruhdin katsomaan onko naapurien Raamatussa punaisia kirjaimia. Ellei ollut, oli se huono Raamattu. Koululapset lukevat mieluimmin sellaisia oppikirjoja, joissa on kaunisväriset kannet. Kaikissa noissa mainituissa esimerkeissä rakkaus kohdistuu ensin puhtaaseen väriin. Siitä se sielullista vaikuttimen siirtolakia seuraten siirtyy esineeseen, jossa on väriä ja vihdoin siihen toimintaan mitä tuolla esineellä suoritetaan. Tunteen perusominaisuuteenhan kuuluu, että se pyrkii laajenemaan. Tieto sen sijaan keskittyy. Vähäpätöinen paperille painettu punainen "Biblia"-sana voi olla myöhemmän uskonnollisen harrastuksen pohjana.

Lapsien värimieltymystä on kouluelämässä otettava enemmän huomioon kuin tähän asti. Koulun pihamaan aita, veräjät, ulkoseinät, ovet, uunit, opetusvälineet on maalattava lapsen mieliväreillä. P. Barth sanoo: "Helmitaulun helmet on maalattava heleän sinisiksi eikä ruskeiksi. Aakkosetkin olisi painettava sinisillä kirjaimilla keltaiselle pohjalle." Mieliväri kiihoittaa isojen aivojen harmaata kuoriainetta, se panee tunteen liikkeelle ja tunne liikuttaa tahtoa. Käsitöissä, paperileikkelyssä, koulupuutarhan hoidossa y.m. on värikysymys huomioon otettava. Kun koulu näin menettelee, antaa se lapsen näköaistimelle mieluisaa toimintaa, herättää rakkautta itseensä j arakkautta siihen työhön, jota koulussa tehdään. Myöhemmässä elämässä koulusta pois päästyä mielikuva tuollaisesta mieluisaa toimintaa antaneesta koulusta muodostaa voimakkaan vastapainon intohimojen värittämille mielikuville.

Luontoon tehtävillä retkillä on suurinta painoa pantava luonnossa löytyviin lapsen mieliväreihin. Sully, Waitz, Barth y.m. yksimielisesti sanovat, että lapsi ei vielä kykene luonnossa näkemään yhtenäisiä laajoja maisemia ja saamaan niistä vaikutteita, vaan lapsen huomio kiintyy pikku kohtiin ja tällaisia pikku kohtia ovat juuri värit. Mutta tässä huomioimisessa lapsi tarvitsee opettajan apua. Ensin rakkaus kukkien, sammalien, lehtien väreihin, niistä luontoon, missä kukkia kasvaa ja siitä ajan kuluessa koko isänmaahan. Useankin suuren isänmaan ystävän ensimäisenä rakkauden pohjana on kotinurkalla kasvaneiden kukkien värit.

[---]

Suomen lippu.

Karjalan Aamulehti 74, 30.3.1917

Siitä puhutaan nykyään paljon, ja olemme mekin jo sanoneet leijonalippua kannattavamme. Mutta lukijoillemme lie mielenkiintoista kuulla, mitä monista lippuohdotuksista ja millä perusteilla pääkaupungin eri piireissä puolustetaan. Siinä uskossa selostamme Helsingin sanomalehtilausuntoja asiasta.

Jo noin viikko sitten luuli Hels. S:n Tiitus Suomen vanhan lippukysymyksen sillä ratkenneen, että manifestipäivän aamuna, t. k. 21 p:nä. Yliopiston, Senaatintalon, Säätytalon, Valtioa ikisten ja Suomen Pankin katoilla hulmusivat leijonaliput, minkä näyn hän kaikkien saapuvilla olleiden kertoo myöntäneen sytyttäväksi ja unohtumattomaksi. Suuri leijonalippu, hän sanoo, on uljas ja mahtava. Keltainen leijona keskellä hehkuvan punaista lippua! Siinä väri, jonka alle Tiitus otaksuu kaikkien suomalaisten olevan kypsyneitä kokoontumaan. Lippukysymyksestä meillä on keskusteltu paljon ja kauan. Sinivalkoisella on puolensa ja puoltajansa, joiden perustelujen pätevyyttä Tiitus ei tahdo ryhtyä arvioimaan. Samoin punakeltaisella. Mutta näistä kiistellen emme koskaan pääse mihinkään yhtenäisyyteen emmekä yksimielisyyteen, hän väittää. Ja kumminkin sanotaan eräässä Hels. S:n toimitukselle lähetetyssä kirjotuksessa - "vapautuneella Suomella täytyy olla yhteinen lippu, yhteisen isänmaan merkki. Miksi me kieltäisimme oman vaakunamme värit? Kunnia sinivalkoisen muistolle? Mutta meidän täytyy luopua noista rakkaista väreistämme yhtenäisen Suomen vuoksi Punainen leijonalippu on ainoa, jonka me kaikki voimme tunnustaa omaksemme. Siinä on vallitsevana kansanvaltaisuuden puna, siinä on historiamme ja yhteisten muistojemme punakoita yhtymä, siinä on lakiomme leijona..."

Siis:

"Ejaa, sä lippu leijonan!"

Näin huudahtaa Larin Kyösti Hels. S.lle sepittämässään Lippulaulussa.

Myös tri U. T. Sirelius on iloinen siitä, että leijonalippu valtaa itselleen sijan yhä useampien kansalaisten sydämissä. Hän pitää sitä komeana, sen värejä lämpiminä ja kauan kantavina ja sitäpaitsi ainoina oikeina, "sillä ovathan miltei kaikkien kansakuntain kansallislippujen värit samalla vaakunan päävärit", hän huomauttaa ja jatkaa, että jos leijonalipusta, jolla jo on historiansakin, sillä liehuihan se jo kruunajaisissa 1896 senaatin ja yliopiston talon yllä, ja näillä ja monilla muilla paikoilla näimme sen myös suurlakon muistorikkaina päivinä, niin, jos leijonalipusta tosiaankin tulee Suomen lippu, ei se myöskään tule olemaan ainoa, jota maan vaakuna koristaa. Tämähän on myös Portugalin, Itävalta-Unkarin y.m. kansallislipuissa." Ja sitte tri S. kertoo, että vanhin tunnettu Suomen vaakunan kuva on Kustaa Vaasan sarkofagissa, joka vaimistui v. 1583 eli pari vuotta senjälkeen kuin Juhana III korotti Suomen suuriruhtinaskunnaksi, minkä toimenpiteen 1580 suoritettn Käkisalmen linnan ja läänin vallitus varsinaisesti aiheutti. Hauska tosiasia on, että tämä tapaus kuvastuu Suomen vaakunassa: Karjalan vaakunasta lainattiin kotkankahvalla varustettu käyrä, itämainen miekka leijonan takakäpäläin alle ja suora länsimainen miekka teräksisine hansikkoineen oikeaan etukäpälään. Päähän pantiin Karjalan herttuallinen kruunu, josta nämä miekat niin kauan olivat otelleet. Käkisalmen läänin liittämisen jälkeen muun Suomen yhteyteen kasvoi sen maakuntain luku yhdeksäksi, mikä merkittiin yhdeksällä tähdellä. Värit ovat vanhastaan tunnetut: kultainen leijona punaisella pohjalla, jolta hopeaiset tähdet, teräksiset miekat ja hansikas hohtavat Vaakunan värit ovat siis punainen, keltainen ja valkoinen. Nämä värit ovat samalla Suomen monisatavuotiset kansallisvärit, lopettaa U. T. S.

Myös eräs U. S:n lähettäjä kirjotti manifestipäivän ylihuomenna, että tuona häikäisevän kirkkaana maaliskuun aamuna, jolloin taivas näytti heleimmän sinensä ja aurinko valoi kultaansa ja lämpöään läpi kiristävän pakkasen, jolloin ilmassa oli juhlamieliä ja Suomi tervehti nuorta vapauttaan, - että silloin humaus kävi läpi ihmisjoukon. Valtavana hulmusi vasten taivaan sineä Suomen lippu: keltainen leijona hehkuvan punaisella pohjalla. Liehui lippuja muunkinlaisia - kertoo kirjottaja - sinivalkoisia, juovikkaita punakeltaisia ja kolmivärisiä valtakunnan lippuja. Mutta katse suuntautui niistä yhä uudelleen punaiseen leijonalippuun ja päätös varmistui varmistumistaan mielessä: siinä on Suomen oikea lippu, kaikiksi ajoiksi, keltainen leijona punaisella kankaalla, yhdistelmä, jota ei ole kellään muulla, Suomen vaakunan historialliset värit, jotka jo kaukaa pistävät silmään, kohottavat mieltä, nostavat pään pystyyn.

Ja tottahan onkin, että kovin on jo hempeä tuo sinivalkea yhdistelmä. Vastaa talviemme lunta ja järviemme sineä, sanoi setä Topelius, ja ehkä kansan mieltäkin, lisäämme me. Mutta onhan lunta muuallakin ja vesi sinistä, ja uskaltaahan toivoa suomalaisten hiukan reipastuvan, etenkin jos he nyt valitsevat repäisevän lipun henkensä symbooliksi.

Mainittua lähetettyä kirjotusta on U. S:ssa muilta tahoilta ilomielin tervehditty. Syrjään on heitettävä ne liput - sanotaan - sinivalkoinen ja punakeltainen, jotka aina ovat olleet eripuraisuutemme ja pienmielisyytemme nlkokiiltoisina vertauskuvina. Sininen on kylmä väri ja keltainen kovin vieroittava. Lain leijona sopii kumminkin kullan kellalla hyvin merkittäväksi vapauden punaiselle pohjalle. Mutta valkoistakaan ei lipustamme pidä unohdettamaan, muistuttaa eräs. "Jotta sen aivan tuntisi omakseen, korkeimman ja kannattavimman riemunsa symbooliksi jokaisen suomalaisen sydän, ei lipustamme saa puuttua ylevän järkähtämättömän oikeuden vaikea väri." Voisikin ehkä ajatella, että vaakunan, josta puitteet kaikissa tapauksissa on jätettävä pois, hopeiset kohdat merkittäisiin lippuun valkoisiksi. Mutta toiselta puolen on liikaa kirjavuutta mauttomuuden ehdottomana ilmauksena tarkoin vältettävä, ainakin valkoisia juovia, jolta myös on ehdotettu. Senkin uhalla, ettei lippua sen lerpallaan ollessa helposti voisi tuntea, kuten muuan mielensä-ilmaisija pelkää. Sillä vasta liehnnnastaan han lippu lipuksi tiedetään.

U. S. on asian johdosta toimeenpannut telefonikyselyn. Leiionalippua, jolle ansioksi mainitaan myös, että se Tukholman olympialaisissa kisoissa käytettynä ulkomaalaisissakin herätti yleistä ihastusta, ovat kannattaneet m m. seuraavat tunnetut kansalaiset: prof. Robert Kajanus, senaattori Otto Stenroth, vapaaherratar Ida Yrjö-Koskinen (leijonalippua valtiolliseksi, sinivalkoista kansalliseksi), rva Tilma Hainari (yksimielisyyssyistä), ylitarkastaja U. Brander (jos on kysymys vain yhdestä lipusta), tri Eino Kaila, kirjailija L. Onerva, prof. E. N. Setälä, tri K. R. Melander, tri Fredr. Lindström, opettaja Alpo Noponen, tri Juha ni Aho, prof. Allan Serlachius, kirjailija Maila Talvio, tri V. Tarkiainen, prof. Matti Ayräpää, prof. G. Komppa ja prof. Hugo Suolahti. Tri E. Nevanlinnalla ei lipusta ole mitään mieltä. Pääasia hänelle on, että jokin siksi saadaan yhteisen päätöksen perusteella. Prof. E. G. Palmen, senaattori Hugo Rautapää ja tri K. A. Paloheimo kannattavat sinivalkoista. Tri Hjalmar Appelgren- Kivalo ja rva Anna Paasi kivi suunnittelevat sinivalkoista muodostelmaa, johon liitettäisiin punakeltainen vaakuna. - Tri O. V. Louhivuori kirjottaa lippukysymyksestä oman kirjotuksen. Hän ei kannata leijonalippua, ensiksikin koska sitä nuorisoseurat eivät keskuudessaan voi valmistaa (huomautamme tähän, että niitä tullaan tehtaissa tukuttain valmistamaan), ja toiseksi, koska leijona on ulkomaan elukka. Tähän sanomme me, että leijona on otettava vertauksellisesti. Vielä vihaa hra L. keltaista vilpin värinä ja pitää punaista sopivana vain vallankumousten aikoina. Kannattaa sinivalkoista jo senkin vuoksi, ettei suomenkielisten aina yksimielisyyden saavuttamiseksi tarvitse antaa perään. Tämän perusteen suhteen määrätköön lukija kantansa omin päin. Me puolestamme jäämme odottamaan, että uusi hallitus tekee eduskunnalle esityksen Suomen virallisen kauppalipun määräämiseksi, käytettäköön sitä sitte yksin tai ulkomailla rinnan vai taknnnan yhteisen llpnn kanssa.

Hbl. on hvvillään siitä, että lippukysymys on otettu esille suomenkielisellä taholla ja että on löydetty lippu, joka mahdollistuttaa entisten erimielisyyksien unohtamisen tässä suhteessa. Lopuksi mainittakoon vielä, että V. A. Koskenniemi on komealla runolla vihkinyt leijonalipun tarkotukseensa.

23.3.19

Kaikilta ilmansuunnilta. Erämaan salaisuus.

Iltalehti 160, 12.7.1928

Heimot, jotka asuvat Turkestanin laajoilla tasangoilla pystytellen telttojaan vanhojen linnanraunioiden ja uudenaikaisten puhelinpylväiden väliin, tuntevat salaisen keinon, jonka avulla saadaan silmien väri muuttumaan. Tätä keinoa ei käytetä usein, mutta silloin kun se tapahtuu, ei kukaan vieras saa oleskella teltan läheisyydessä. Syynä siihen, miksi silmien väri on on muoti, jonka lait Turkestanissa ovat yhtä ankarat ja lahjomattomat kuin kaikkialla muuallakin maailmassa, missä kauniit naiset tahtovat miesväkeä miellyttää. Ja Turkestanissa tämä laki sanoo, että naisilla täytyy olla mustat silmät, mikään muu väri ei ole sallittu. Valitettavasti tapahtuu kuitenkin sellaista, että maailmaan Turkestaninkin alueella syntyy tyttöjä, joilla on harmaat tai siniset silmät. Se tuottaa vanhemmille mitä suurinta surua. He vetäytyvät häpeissään telttaansa ja peittelevät onnetonta lastaan vieraan katseilta. He odottavat kunnes lapsi on neljän vuoden vanha ja tarttuvat silloin vanhaan tunnettuun keinoon onnettomuuden auttamiseksi. He kokoovat erämaasta kaikille muille tuntemattomia yrttejä. Ne hienonnetaan ja niin saatu mehu keitetään vanhan reseptin mukaan, jonka jälkeen ainetta sivellään lapsen silmiin. On hirvittävää nähdä sen ensimäistä vaikutusta! Silmät turpoavat, tulevat punaisiksi ja märkivät kuin inhoittavat haavat. Muutamaan kuukauteen ei lapsi näe mitään, ja veristäviä haavoja kirvelee ja särkee, mutta lapsi ei valita, sillä sille sanotaan, että tuska on ohimenevää, ja aikaa myöten silmät paranevalkin. Punaisten turvonneiden luomien alta alkaa näkyä silmäterä. Päivä päivältä ne avautuvat yhä enemmän, luomet paranevat, ja niiden alta eivät enää katsele maailmaa, ei harmaat eikä siniset silmät, vaan turkestanilaisen tytön oikeat pikimustat silmät. Joukko eurooppalaisia lääkäreitä on turhaan yrittänyt päästä tämän salaisuuden perille. Villit erämaan asukkaat säilyttävät salaisuuden, jolla on voima muuttaa heidän kaunottariensa silmien väri. Pienten, pitkäharjaisfen ratsujensa selässä he pakenevat pois uteliaiden vieraiden parista erämaansa keitaille, jossa he istuvat telttojensa ovilla ja laulevat kansansa tytärten kauneudesta, heidän pitkistä palmikoistaan ja sysimustista silmistään, joista erämaan salaisuus puhuu.

22.3.19

Ornamental Glass. Frosted Glass.

Manufacturer and Builder 1, 1876

The main feature of "frosted" or enamelled glass, is the absence of color, the ground being produced by white enamel and the pattern by the transparency of the glass at those parts from which the enamel has been removed; and though one element of beauty is wanting, yet there is so much chasteness and elegance in the material itself, and so great an advantage in its reasonable price, that this manufacture deserves cultivation, and only requires a fair share of attention to become of a very considerable importance as branch of decorative art.

The first process in the manufacture is to cover one side of the sheet of glass with an even and thin coating of white enamel, which is ground to an impalpable powder and mixed with gum or milk and water; when dry, the coatig afheres, though not very strongly, to the surface. The pattern is cut out of pasteboard or some pliable material, and is used as a stencil-plate, with this difference however, that instead of any color being brushed on, as in the usual mode of stencilling, the enamel is brushed off, through the openings of the pattern. By this simple method a sheet is rapidly covered with a pattern, and it is then ready for fixing.

So far as the manufacturers have had experience in this branch of trade, there atears to be no salable medium class of ornament between these cheap designs and such as are executed entirely by hand, and therefore partake of the character of drawings or paintings. By using a "sytle" to remove the enamel from the glass, the most elaborate drawings can be executed, each stroke of the style answering to a stroke of the pencil upon paper, the beauty of the design in such cases being limited only by the skill of the draughtsman. The style is occasionalkly used in conjunction with stencillings; a bunch of fruits is stencilled, the leaves and berries being cut out of the plate, and the stems and fibers are put in by hand with the style, and both the style and the stencil-plates are sometimes combined with the painting upon glass. A very usual and advantageous mode of combining these various kinds of work is to surround a window with a richly colored and painted border, and to fill up the center squares with stencilled patterns.

21.3.19

A New Brown Dye from Coal-Tar

Manufacturer and Builder 7, 1875

A New Brown Dye from Coal-Tar has been patented in England; it is made by treating four parts of the residue obtained by the purification of carbolic acid with a mixture of one part oxalic and one part sulphuric acid, and keeping it for about a week at a temperature of about 300° Fah, The mixture is then repeatedly washed with water, and again heated to drive out all moisture; it is then dissolved in alcohol, and may be used for dyeing brown.

20.3.19

Något om djurens färg.

Finlands jakt- och fisketidskrift 5, 1924

Med all säkerhet kan man påstå, att djurens färgbeteckning icke beror på en slump eller nyck. Var man än färdas fram i naturen, ser man hur samstämmighet i viss mån råder mellan djuren och den omgivande naturen. I synnerhet är detta fallet i de tropiska länderna. Vissa ödlor och ormar, som hava en ljusbrun färg, leva på sandiga marker, då däremot den gröna ödlan lever bland trädens lövverk. I de tropiska skogarnas ojämt fördelade ljus är det svårt att urskilja den fläckiga leoparden, medan djungeln väl döljer den randiga tigern. Och sist och slutligen, huru svårt är det ej att få syn på vår hare och rapphöna, ehuru de trycka endast lå steg ifrån oss.

Genom flera försök har man kunnat konstatera, att den enfärgade färgbeteckningen är den för djuren oförmånligaste. En engelsk konstmålare med skarpt öga för färger och deras betydelse förfärdigade några djurkroppsliknande figurer, av vilka han målade en del helt och hållet mörka och en annan del vita på undersidan, dock så att färgerna småningom gingo över i varandra. Så ställde han dem ut på ett fält, och det visade sig, att de helt mörka figurerna framträdde tydligt på ett betydande avstånd, medan de tvåfärgade figurerna kunde urskiljas endast på helt kort avstånd.

Ett annat experiment gjordes med kycklingar. På ett fält utsläpptes 300 kycklingar. Av dem voro 240 st. antingen helt svarta eller helt vita, medan 60 st. voro brokiga. Kråkorna bortsnappade 24 kycklingar, men av dessa var endast en brokig och de övriga helfärgade. Proportionen hade helt säkert varit en annan, om dödligheten berott på en slump.

Som vi ju alla veta är vissa djurarters färgbeteckning icke konstant året om. Med avseende å denna djurens färgförändringsegenskap hava vi att särskilja mellan tvenne stora huvudgrupper nämligen:

I. Färgväxling beroende på årstiden
II. Frivillig färgväxling.


Det problem jag nu vill behandla, är således förmågan hos djuren att i färg och teckning antaga likhet med antingen döda föremål eller andra djur, allt med ändamål att undgå fiendens blickar.

Härvid bör man dock ej förledas att tro, att varje likhet med det omgivande mediet är förknippat med en skyddsanordning. Pilfisken t. ex., som bebor de stora haven, är genomskinlig som glas, beroende på att dess vävnader äro så pass vattenhaltiga, att dess specifika vikt är mycket nära havsvattnets. Osynligheten räddar dock icke djuret från att slukas av de stora havsdjuren, som med vittutspärrat gap tillgodogöra sig havets skördar.

I det följande skall jag först behandla färgförändringar beroende på årstiden. Detta problem har naturen löst på tvenne olika sätt nämligen:
a). Färgväxling genom ruggning
b). Färgväxling utan ruggning (resp. hårfällning).

Då färgförändringsföreteelsen hos djur tillhörande den första gruppen i allmänhet är välkänd och erbjuder föga fysiologiskt intresse, kan denna grupp på ett par species när gärna förbigås.

För en del läsare är det måhända okänt, att vår vanliga ripa ruggar tre gånger om året. Ripans sommardräkt är brunspräcklig på översidan med rödbrunt inslag. Om hösten blir ryggen grå och om vintern är hela fjäderskruden vit, så när som på några fina svarta ränder på vingarnas yttersta pennor. Vinterfjädrarna sakna alltså färgämne, varom närmare i det följande.

Den bruna vesslan (Mustela erminea) blir vinterns vita hermelin, så när som på svansspetsen, som bibehåller sin svarta färg. Den vita vinterpälsen utgör ingalunda för hermelinen ett skydd, då hermelinen knappast har någon annan farlig fiende än skogvaktaren och jägaren, utan den hjälper djuret att smyga sig på sitt rov.

Färgväxling utan ruggning resp. hårfällning erbjuder däremot vida större intresse i fysiologiskt hänseende i de fall, där färgen övergår till helt vit.

Först skola vi göra klart för oss varpå det beror, att djuret synes vitt, ehuru ett vitt pigment icke existerar.

Intrycket vitt beror på total reflexion av allt ljus från otaliga små ytor av mikroskopiska kristaller eller gasblåsor. Det vita är av samma slag, som det vi finna hos snö och havsskum.

*) Se referatet av hans bok "Svenskajaktboken" i denna tidskrift häft. 4.Vad haren beträffar, så har man, tvärtemot prof. Lönnberg*) funnit, att själva håret förlorar sitt färgämne såsom fallet är hos människan då hon grånar.

Metchnikoff, som ingående studerat harens färgväxling och som tillsvidare åtminstone måste anses som en av de förnämsta auktoriteterna på området, har kommit till det resultat, att de vita blodkropparna — kroppens amöboida vandrareceller — vandra upp i hårstråna och föra bort pigmentet, som ersattes av mikroskopiska gasblåsor, vilka reflektera allt ljus.

Nu kunna vi fråga; varför blir haren vit till vintern? De flesta läsare torde utan vidare svara: "Skyddande likhet". Emellertid torde den vita vinterdräkten, tillkommit delvis åtminstone, för ett helt annat ändamål.

Varmblodigheten är en företrädesrätt, som tillkommer endast däggdjur och fåglar och innebär, att temperaturen skall hållas vid en bestämd värmegrad dag och natt oberoende av den omgivande temperaturen. Detta åstadkommes genom inre automatiska anordningar, som reglera värmetillförseln från musklerna och värmeförlusten genom hud och lungor. Nu veta vi, att haren är utrustad med mycket svag, nästan papperstunn hud, som med lätthet genomsläpper det värmeöverskott, som uppstår genom långvarig muskelansträngning. Denna anordning är oundgängligen nödvändig just för haren, vars enda försvarsmedel är snabb flykt. Nu vore emellertid harens bruna päls ensamt för sig icke tillräckligt värmebevarande under den kalla årstiden, och därför har naturen inrättat det så vist, att haren till vintern anlägger den fysiologiskt bästa skrud, just den vita, som av alla "färger" genomsläpper den minsta grad av värme. Inför detta faktum torde man ej stå tveksam beträffande motivet till harens vita vinterskrud.

Ett annat fall, där färgförändring försiggår utan ruggning, må ännu nämnas.

Den som observerat skrattmåsen (Larus ridibundus) har säkert lagt märke till, att främre delen av denna fågels huvud är om sommaren mörkbrun men om vintern vit. Här ersattes pigmentet liksom hos haren av små gasblåsor, som reflektera allt ljus, ty skrattmåsen ruggar icke "över huvudtaget".

Så komma vi då till den andra huvudgruppen:
Frivillig färgväxling.

En del flata benfiskar hava en underbar förmåga att mycket hastigt förändra ej allenast sin färg utan även delvis mönstret efter omgivningen. Så t. ex. kunna rödspottan och sjötungan rätta sin färg efter det underlag, över vilket de leva. Man bar t. o. m. efter infångandet placerat dem på konstgjorda underlag och därvid konstaterat, att total färgförändring skett på kortare tid än en minut. Denna förmåga beror på storleken, byggnaden och läget av hudens kromatoforer.

Då denna färgförändringsförmåga försvinner totalt om fisken berövas sin syn, har man konstaterat, att ögat är den apparat, som reglerar förändringen. Impulsen till färgförändring ledes genom synnerven till hjärnan och från denna till det sympatiska nervsystemets ganglier, vilka i sin tur påverka de nerver, som utgående från ryggmärgen, reglera hudens funktioner. Allt detta sker på mycket kortare tid, än den, som åtgår till att genomläsa dessa rader.

Vissa arter av bläckfiskar hava förmågan att blixtsnabbt förändra färg, om de utsättas för nervös retning.

Den store naturforskaren Gamble har ingående studerat färgförändringsfenomenet hos en räk-art och konstaterat, att räkan antager en brun färg, då den vistas bland vanlig havstång. Överflyttas den bland sjögräs blir den grön, och bland rödalger anlägger den en med algen överensstämmande färg, Om räkan ifråga säger Gomble vidare: "Vid skymningens inbrott antar den, vilken dess färg än varit under dagen, alltid en genomskinlig azurblå färg. Dess förra slöhet ger vika för' en nervös iver, och vid minsta dallring i vattnet gör den'häftiga skutt och simmar verksamt från växt till växt sökande sin föda. Den blå färgen varar till morgongryningen, då den utbytes mot räkans dagsfärg". —

Sin kulmen når färgförändringsförmågan dock hos vissa ödlearter. Till namuet torde alla känna kameleonten, som bebor Afrikas, Andalusiens, Ceylons och Indiens yppiga skogar. Då den sitter bland trädens starkt belysta lövverk, antar den en ljusgrön färg. Retas djuret blir det karmosinrött. Kameleonten använder sig av två olika motiv vid sin maskering. Dels avser den att bliva "osynlig", dels går det hela ut på att bluffa.

En kameleont, som anfölls av en foxterrier, vände sig, då ingen möjlighet till flykt fanns, mot terriern och spärrade upp sin stora, röda mun mitt för "ansiktet" på hunden, samtidigt som den över hela kroppen anlade en nästan svart färg. Förbryllad häröver drog sig terriern skamsen undan.

Kameleontens färgförändringsförmåga beror dels på storleksförändringen av hudens färgförande celler, dels på ljusbrytande kristaller av guanin — ett kvävehaltigt avfallsämne — i djurets hud.

Inom insektsvärlden finnes en oändlig variation av "skyddande likhet", men det skulle taga alltför mycket av tidskriftens utrymme i anspråk att i detta sammanhang beröra de enskilda fallen.

Helsingfors i maj 1924.

- Selim Rödlin.

19.3.19

Neuvoja pesemisessä.

Emäntälehti 12, 1915

Vaaleanpunainen ja vihreä väri pysyy pestessä, knn huuhdeveteen pannaan hiukan etikkaa.

Samaa ainetta panemalla viimeiseen huuhdeveteen saadaan pesussa vaalistunut heleänpunainen väri entiselleen.

Sooda säilyttää punasinervän, purppuran ja lyijynharmaan värin.

Puhdas potaska palauttaa ja parantaa värin mustassa villavaatteessa.

Jos väri on mennyt tahrapilkun poistamisesta, niin se useimmassa tapauksessa tulee ammoniakilla autetuksi.

Lipeäaineen vaikutuksesta mennyt väri saadaan tavallisesti takaisin etikalla.

Arkavärisiä vaatteita voidaan pestä perunavedessä, joka valmistetaan raaoista, kuorituista perunoista murentamalla ne ja sekoittamalla kylmään veteen ja sitten siivilöimällä kankaan läpi. Tätä pesuvettä suositetaan erittäinkin monivärisille vaatteille ja kirjaville koruompeluille.

Arkavärisiä pumpulikankaita, samoinkuin silkkiä ja atlastakin pestään myös näin: murennetaan raa'altaan kuorittuja perunoita ja puserretaan ne vaatteen läpi; hiukan silkkisaippuaa keitetään perunamehuun. Kun seos on haaleata, pestään vaate siinä, huuhdotaan sitten ja silitetään puolikuivana kuumalla raudalla.

Arkavärisiä pumpulikankaita pestessä saattaa menetellä näinkin: otetaan joko Perfekt- tai Sunligt saippuaa tai jotakin muuta hienompaa saippuaa, joka hienonnettuna keitetään vedessä, kunnes se sulaa. Tämä liuos tehdään hyvin väkevä ja pannaan hiukan sitä lämpimään pesuveteen. Kun pesun tulee tapahtua mahdollisimman pian, täytyy olla saatavilla useita astioita pesuja huuhdevesineen. Pestävä vaate pannaan ensin kylmään veteen, hierotaan käsin tahrat, ja ellei ole väänninkonetta, niin puserrellaan vaate käsien välissä, vääntää ei saa milloinkaan. Sitten pestään vaate kahdessa haaleassa saippuavedessä, joihin on sekoitettu hiukan suolaa, joka estää viirien sekaantumasta toisiinsa, ja huuhdotaan sitten vaate useita kertoja kylmässä vedessä. Toiseen huuhdeveteen voi panna hiukan etikkaa, viimeisen täytyy olla paljasta vettä. Siimeksessä vaate sitten kuivataan.

H. R. A.

17.3.19

Kasvatusopillista kirjallisuutta. V. M. J. Viljanen: Värien sommittelu.

Aamulehti 32, 9.2.1912

V. M. J. Viljanen: Värien sommittelu.
Käsiteollisuus, kirjasto n:o 7. Kustantaja Kansanvalistusseura. Siv. 24 +5 liitettä. Hinta —:75. On ilahuttava ilmiö, että jo usella seuduilla maatamme lamaantumaan päässyttä käsiteollisuutta on taas ruvettu harrastamaan, ja vieläpä verrattain monipuolista. Ja epäilemättä oikeaan on osattu toimittamalla kotiteollisuuden harrastajille halpahintaista neuvokirjallisuutta. Se tosin on vasta alussaan, mutta sila tervetulleempi on jokainen sen uusi numero. Viimeisimmäksi on ilmestynyt insinööri Viljasen laatima lyhyt, helppotajuinen esitys värien sommittelemisesta.

Sopivien värien valitseminen ja niiden soinnuttaminen ei ole niinkään helppo tehtävä kuin tottumaton mahdollisesti sen luulee. Veistossa, kudoksissa, ompeluksissa y. m. pääsee sangen usein valtaan jos jonkinlaiset toistensa kanssa tai muuten aivan sopimattomat värit, jotka häiritsevät silmää ja tylsyttävät kauneusaistiamme. Näkee usein verrattain tai hyvinkin onnistuneita tuotteita, jotka ovat kerrassaan pilatut sopimattomilla väreillä tai värisommitteluilla. Eikä suinkaan kehitystä pitäisi siihen suuntaan päästää kulkemaan. Senvuoksi onkin aivan paikallaan, eitä ne, jotka värien kanssa tulevat tekemisiin, myös tarkoin tuntevat niidenkin kesken vallitsevat lait. — Kirjanen on laadittu kohtalaisen suppeaan ja tällaisen sarjan julkaisuksi sopivaan muotoon. Esitystapa on lyhyttä ja selvää, niin ellen luule sitä lukiessa tottumattomimmallekaan jäävän hämäriä kohtia. Suosittelen sitä senvuoksi jokaisen käytettäväksi, joka vähänkin harrastaa töissään värien mielivaltaisuuksien rajoittamista.

Kirjaseen liittyy vielä kolme väritaulua ja kaksi varikuviota. Kielellisesti on tekijä noudattanut sanojen hyvin johdonmukaisuutta muualla paitsi tauluihin on päässyt pujahtamaan "punanen, "keltanen" j. n. e., vaikkakin samoissa tauluissa kyllä taas kirjotetaan "sekoituksia". Tämä tietenkään ei kirjasen ansioita vähennä.

A.S—o.

16.3.19

Kauniin maalaisen rakennustavan kymmenen käskyä.

Alavuden, Kuortaneen ja Töysän Sanomat 10, 18.3.1926

I. Rakenna taloosi mahdollisimman matala katto.
Selitys: Puisesta maalaistalosta voi ehdottomasti sanoa, että mitä matalampi katto sen kauniimpi rakennus. Poikkeuksen tekevät tietysti kirkot, seuratalot ja muut sellaiset rakennukset, joissa suuri kokoussali edellyttää myös eriluonteisen ulkokaton, useinkin mahdollisimman korkean. Mutta mitä tavallisiin asuinrakennuksiin tulee, on niissä jo suoran kulman muodostamat katot liian korkeat, ja juuri tämän suuruinen kulma on myös rumin yksinkertaisista kattolajeista. Älköön missään tapauksessa kukaan eksykö rakentamaan mansardi- eli taitekattoa, vaikkakin nämä katot maalla jonkinlaisena muotina näkyvät leviävän kuin saastainen rutto. Taitavan arkkitehdin voi joskus onnistua tällaisestakin kaunista luomaan, rakennusmestarin, "timpermannin" ja ominpäinsuunnittelijan ei koskaan.

II. Rakenna rakennuksesi rajoittaen sen leveyttä, mutta sen sijaan venyttäen sitä pituussuuntaan.
Selitys: Leveä, pohjamuodoiltaan liian tasasivuisen neliön muotoinen rakennus tekee aina kovin pakkilaatikkomaisen, kankean, tylyn ja muodottoman vaikutuksen. Sivakampia ja kauniimpia maalaisrakennuksia ei tapaa kuin nuo matalat, pitkät vanhanajan Keski-Suomen rakennukset tai vastaavat pohjanmaalaiset kaksikerroksiset.

III. Rakenna rakennuksesi symetrisesti määrättyjä korkeusviivoja silmälläpitäen, tarkoituksenmukaisesti ja myös sisustusta ajatellen. Vältä kaikkia torneja, turhia katoksia, vuolemalla koristeltuja listoituksia y.m.
Selitys: Puuarkkitehtuuri edellyttää luonteensa mukaisesti rakennukselle mahdollisimman ehjää ja yksinkertaista kokonaismuotoa. Yksinkertainen, ehjä, suora katto, jossa ei ole minkäänlaisia pieniä päätykatoksia y. m, sellaisia, on ehdottomasti kaunein. Tornia ei pitäisi sinisukka!- sen ritaritaudissa uinuvankaan rakentaa. Torni, sikäli kuin sille maamme arkkitehtuuri voi olemassaolon oikeutta lainkaan myöntää, kuuluu kiviarkkitehtuuriin, periytyen vanhojen linnojen puolustustorneista.
Puurakennuksen, johon saattaisi ajatella tornin sovellutetuksi, tulisi olla tavattoman suuri tai sitten tornin erikseen rakennettu ja ainoastaan jotenkuten yhdistetty itse rakennukseen jos nim, tällaista näkötornia ehdottomasti kaivataan. Kaikenlaiset erkerit eli seinän ulospäin mutkitukset ovat yhtä tuomittavat.
Puuarkkitehtuurissa tulee, kuten sanottu, pyrkiä mahdollisimman selvään yksinkertaisuuteen. Niin ei kyllä aina saavuteta jotakin uutta auringon alla, mutta sitä ei tule yleensä tavoitellakaan. Todella kaunista on luotava eikä erikoista. Talon ympäristö, puutarha ja istutukset, kaivot y.m. sekä sisustukset, joissa luomisvapaus on paljon suurempi, antavat rakennukselle lopuksi tarvittavan persoonallisen leiman.
Myös rakennuksen sisustuksessa on pyrittävä mahdollisimman suureen symetriaan. Ikkuna olkoon aina mieluummin keskellä seinää kuin toisessa huoneen nurkkauksessa. Missään tapauksessa ei ikkuna saa olla liian likellä nurkkauksen muodostavaa seinää. Ovet samoinkuin ikkunat tulee myös sovittaa symetrisesti. Kaunein tapa on perättäisessä huonerivissä asettaa ovet samalle kohdalle, niin että huonerivin toisesta päästä näkyy toiseen Jotta jäisi tarpeellista seinäpintaa kalustole, ei ole syytä tällöin sijoittaa ovea aivan keskelle seinää, vaan useammin esim, likemmäksi ikkunaseinää. Näin oven synnyttämän seinä jaon tulee olla niin selvä, että silmä heti havaitsee nämä molemmin puolin ovea syntyneet seinäpinnat erisuuruisiksi, Jos ikkunat ovat ainoastaan yhdellä huoneen seinämällä ja huoneen muilla seinillä kullakin on ovi, tulee ikkunaseinän vastainen ovi sijoittaa keskelle seinää ja nuo kaksi muuta ovea niin kuin äsken mainittiin. Tämä ovien sijoittelu, joka on kaunein, joskaan ei aina ehdottomasti käytännöllisin, on tietysti myöskin osittain riippuvainen uunin paikasta huoneessa, Niinpä jos uuni sijaitsee ikkunaseinän vastaisessa nurkkauksessa, on parempi, että ovi näyttää olevan keskellä seinää, vaikkeikaan se todellisuudessa matemaattisesti niin ole. Jotta ovi näyttäisi sijaitsevan keskellä seinää, on se asetettava nurkassa olevan uunin takia hieman lähemmäksi toista nurkkaa.
Ovea ei koskaan saa asettaa liian likelle nurkkausta. Todella mauttomia ovat tuollaiset oven sijoitukset, joissa nurkkaukset ovat niin likellä ovea, että vuorilaudoistakin on ollut pakko viiltää osa pois.
Sanalla sanoen: kartettakoon rakennettaessa ikkunoitten ja ovien liian summittaista, järjestelemätöntä sijoittelua huoneistoissa ja varattakoon myös huonekaluille ehjiä seinäpintoja. Mautonta on asettaa piironkia, sohvaa y.m. nurkittain, kuten maalla seinäpintojen puutteen takia on tapana.

IV. Rakenna rakennuksesi tasasuhtaisesti (symetrisesti) neliömäisen pihan ympärille.
Selitys: Vanhaan aikaan oli tapana rakentaa suuremmat maalaistalot ulkorakennuksineen linnoituksen muotoon, sulkien keskelle rauhoitetun pihamaan. Tämä rakennustapa on etenkin tasamaalla ehdottomasti kaunein. Pihamuoto saisi olla mielellään tällöin hieman pitkänomainen, ja eri rakennusten korkeuden tulee olla sama. Ehdottomasti on ainakin yhden sivun rakennusrivin rakennusten oltava saman korkuiset tai sitten keskusrakennuksen oltava muita, yhtä pitkälle ulottuvia ja yhtä korkeita sivurakennuksia korkeampi. Ellei ainakin kahdella pihan vastakkaisilla puolilla sijaitsevalla talorivillä ole samaa korkeutta, horjuu tasapaino. Raskaampi eli korkeampi rakennus on siis sijoitettava aina aivan pihan yhden sivun keskukseen ja mieluimmin pihan lyhyemmälle sivulle. Talon vieremät saattaa tällaisessa rakennustavassa hauskasti koristaa istutuksilla, ja etenkin on kaunis tuo vanha tapa istuttaa keskelle pihaa kotipihlaja ja ympäröidä sen runko penkillä. Jos tarvittavat rakennukset eivät riitä muodostamaan kyllin suurta suljettua pihaa, voi rakennuksien puutteen pihan kaikissa neljässä kulmassa korvata puusta tai luonnon kivistä rakennetulla aidalla, ruusuistutuksella tai muulla sellaisella. Rakennukset saattaa myös sijoittaa tarvittaessa kolmelle (jossain tapauksessa kahdellekin vastakkaiselle] pihan sivulle ja rajoittaa järven puoleiseen rantaan tai ellei se niin pitkälle ylety jättää muuten järven tai yleisen maantien puoleinen pää avoimeksi, aitauksella ainoastaan erottaen pihamaan.
Pienet töllit ja kovin epätasaiselle mäkitöyräälle pystytetyt rakennukset saattavat sensijaan olla hauskoja vapaamminkin sinne tänne sijoitettuina, kukin omalla mäen nyppylällään. Tällöin tulee aivan erikoisella huolella valita kullekin rakennukselle oma paikkansa, niin että rakennukset kauniisti yhtyvät itse luontoon jarytmikkäästi nousevat ja laskevat.

V. Kata talosi päreillä, älä konsaan pellillä.
Selitys; Katon päällystäminen päreillä on ehdottomasti kaunein kattamistapa, Puupäreet soveltuvat tietysti hyvästi yhteen puuseinien kanssa, joskin niitten käyttö on yhtä maukas etenkin hieman paksumpina kivisissä rakennuksissakin. Myös yhtyy pärekatolla varustettu talo aina kauniisti ympäröivään luontoon, niinkuin olki- ja turvekatotkin, myös kattopäreitten toistuva, suomumainen limitys antaa katolle hauskan elävän vaikutuksen. Kattotiilillä peitetyllä katolla on myös oma viehätyksensä silloin kun rakennus muuten on luonteeltaan raskaaampi ja jykevämpi. Joissakin tapauksissa voi hyväksyä asfalttihuovan (suomulevyin) käytönkin, mutta peltikattoa ei milloinkaan. Peltikatto pilaa kauneimmankin rakennuksen antaen sille omituisen sieluttoman, kalsean leiman. Sulautumatta ympäröivään luontoon vaikuttaa rakennus jollain tavoin eksyneeltä ja vieraalta.

VI. Maalaa talosi puna- tai keltamullalla.
Karta öljyväriä. Selitys; Maalla ja kaupungeissakin ennen maalattiin yleensä rakennukset puna- tai keltamullalla maalaustapa, jota kauneusnäkökohdalta katsottuna ei mikään voita. Valkoisine hirrenpään suojelulaudoituksineen ja ikkunalautoineen oli talo väritykseltään vilkkaanakin rauhaisan kaunis. Keltainen, valkea ja vanhojen kattopäreitten harmaa tai vastaava punainen, valkea ja harmaa on sitäpaitsi aina erittäin kaunis väriyhtymä. Kelta- ja punamullalla on vielä se hyvä ominaisuus, että ne ajan varrella ikäänsä myöten käyvät yhä kauniimmiksi. Keltaiselta häviää tuo alussa hieman liian täyteläinen luonne, mutta etenkin punainen vanhempana käy ihastuttavan syväksi ja tumman pehmeäksi, samettimaiseksi. Juuri pehmeydessä on multavärien suurin tenho, ne todella antavat oikean kotitunteen, ja tällainen himmeähkö väri aina kauniimmin yhtyy ympäröivään luontoon kuin vastaava rakennusten öljyväri, joka kovan kalseana samoin kuin peltikattokin tuntuu ympäristössään oudolta. Öljyvärin kova, kalsea pinta, joka jo ehdottomasti tappaa puun syyrakenteen ehkäisten sitä esiintymästä, on niin herraskaiselta kuin se maalla "ei herroista" tuntuukin kauneusarvoiltaan hyvinkin puutteellinen. Viime aikoina on kauppaan ilmaantunut eräänlainen näitten kahden värin välimuoto, n,s. kylmävesivärit (saatavaan ainakin Helsingistä Suomen Värija Vernissatehtaan myymälästä, os, Etelä-Esplanaadink. 8), Näillä väreillä on päinvastoin kuin öljyväreillä pehmeä, kiilloton pintavaikutus ja saattaa niillä auttavasti maalata tavallisen öljyvärinkin päälle, joten siis muinoin tehdyt synnit käy sovittaminen. Viime aikoina on talon maalaamiseen käytetty myös tervavettä, joka petroleumi-seoksena on kestävää (pelkän tervaveden huuhtetelee sade tuoreena pois) ja soveltuu kenties paraiten hieman Gallenin henkisiin rakennuksiin, siis karumpiin, m.m. sellaisiin, joitten katot on vuorattu kattotiilillä. Vanhuuttaan harmaantuneet hirsirakennukset ovat myös värissään ihastuttavan kauniita. Niillä on vanhan pietistin oma, yksinkertainen, arvokkaan vakaa järeys.

VII. Valitse rakennuksellesi kaunis paikka ja suunnittele se mainittua paikkaa silmälläpitäen.
Selitys: Tässä suhteessa on vaikea lyhyitä neuvoja jakaa, kun rakennuksen ympäristö saattaa olla niin moninainen. Kuitenkin sanottakoon vain yleisesti, että rakennuksen tulee aina soveltua paikkaansa, ja on se niin suunniteltava, että se valmiina on ikäänkuin osa ympäröivää luontoa.

VIII. Tee ikkunat pienehköiksi, pienine samankokoisine toistuvine ruutuineen.
Selitys: Vanhoissa rakennuksissa tapaa meillä maalla, yleensä nuo samankokoisina toistuvat pienehköt 6 ruutua käsittävät ikkunat, jotka aivan suoralla, yksinkertaiseila profiililaudalla varustettuina soveltuvat mainiosti puurakennuksiin ja ovat vieläkin todella esimerkiksi kelpaavat. Joku aika sitten tuli maaseudulla käytäntöön nuo kolmiosaiset, naamatauluiksi nimitetyt ikkunat, joissa on kolme suurehkoa ruutua, yksi makaava ylhäällä ja kaksi aukaistavaa pystysuunnassa alhaalla. Onneksi nämä puutaloihin täysin soveltumattomat ikkunat, jotka juontavat alkunsa Italian kivipalatseista, ovat jääneet yhä enemmän syrjään nyt jo maaseudullakin. Sensijaan on ikkunain kehystyksissä villitys viimeisillään. Ei riitä kaikenlaiset nuhalaudoitukset kuten niitä timpermannit kutsuvat, vaan raamin ääriviivoja vuollaan jos jonkinlaisiksi, ja tietysti tippuvat sivulaudan päät aina alilautaa pidemmälle, jolloin toisinaan muodostetaan jonkunlaista "arkkitehtuuriakin" ulottamalla ne aina seuraavan kerroksen ikkunakehyksen jatkoksi tai sitten johonkin vaakasuoraan listoitukseen. Myös tuo vanha kaunis rakennustapa, jossa samankorkui- ALAVUS—VIRRAT set ikkunat yhdensuuruisina toistuvat rytmikkäästi samalla etäisyydellä, on kadottanut pyhyytensä ja ikkunoita näkee nyt-jo maalaisrakennuksissa jos jonkinlaisia ja -kokoisia vailla järkeä ja järjestystä maalaisen rakennustavan ihana bolshevistinen svaboda. Kauneussyistä tulee myös kannattaa pienikokoisia ikkunoita sellaisina kuin ne esiintyvät vanhassa, esimerkiksi kelpaavassa maalaisarkkitehtuurissamme. Liian suuret ikkunat pienentävät ikävästi rakennuksen seinäpintaa tehden sen hataran näköiseksi ja vieden siltä sen muurimaisen varmuuden, joka yleensä aina liittyy hyvään arkkitehtuuriin sen perusominaisuutena. Tässä yhteydessä on syytä myös huomauttaa, että ikkunaa ei konsaan saa rakentaa liian likelle talon nurkkausta. Leveät nurkat myös antavat talolle varmuutta ja ryhtiä.

Jatk.

15.3.19

Finlayson & C:o, Aktiebolag, i Tammerfors.

Dagens Tidning 263, 27.9.1913

Finlayson & C:o Aktieholags i Tammerfors bomullsmanufakturverk har i Citypassagen, midtemot Landtmannabanken anordnat en omfattande utställning af firmans samtliga alster och därjämte exponerat ett bomullsmanufakturverk iminiatyr, hvilket verk hålles igång alla dagar under finska veckan 11—1 och 5—8 utom den 4 oktober, då tiden är 10—12.

I det stora fönstret emot passagen står i midten en modell af verket med en i framtill liggande skala, så att man kan bedöma dess storlek. Modellen är omgifven af bomullsbalar, rensfall, förgarn, fingarn. fiskargarn, snören, linor, mercierisradt brodergam, cops, färgad lös bomull etc. samt färdiga tyger, af hvilka dessutom draperats ett antal medhängande från taket. På golfvet under dessa har anordnats flaneller, eskimå, filtar m. m. samt å fönsterbrädena uppstaplade kollektioner af diverse tyger bland hvilka särskildt förtjäna framhållas de af firman nyss införda Zefyrerna i 32 olika mönster. Dessa zefyrer är det finaste i bomullstyg, som väfts i landet af hemspunnet garn.

För att gifva en föreställning om storleken af firman Finlayson & C:os verksamhet må anföras att under sonaste ar förbrukats 12 000 balar rå bomull, hvilken för transporten erfordrat öfver 700 godsvagnar. Sammanlagda längden af alla väfda varor var under 1912 16 099 024 meter eller 1.25 gånger jordens medeldiameter och sammanlagda längden af allt spunnet garn var 15 991 100 meter eller rundligt 10 gånger solens medeldiameter.

Bomullen importeras från Amerika och Egypten i starkt hoppassade balar och uppvisaren fiberlängd af ungefär 30 millimeter vid en tjocklek af c:a 0.015 millimeter.

Enär bomullsfiberns längd eller "stapel" är relativt liten i förhållande till de erforderliga garnlängderna och då hållfastheten äfven hos det finaste garnet bör vara möjligast stor, måste hvarje tvärsnitt af garnet uppvisa mer än en bomullsfiber. För att erna detta måste fibrerna som i balen ligga oordnade om hvarandra, utsträckas och ordnas möjligast parallellt. Spinningen sönderfaller därför i tvenne hufvuddelar:

1) förberedandearbeten: och
2) den egentliga spinningen.

De förberedande arbetena bestå i öppnandet af bålarna, uppteckning och rensning af bomullen från skal, bladdelar, knoppar, sandkorn m. m. blandning af olika, sorters bomull samt parallisering af fibrerna och bildandet af ett band af likformigt fördelade fibrer. Balöppningen och rensningen har blifvit undanstökad i på fabriken i Tammerfors i därtill ägnade maskiner, hvilka förutsätta stor golfyta och dammsugning, allt sådant som för en tillfällig utställning icke kan åstadkommas. Genom denna behandling erhållos bomullen ganska fri från vidhäftande orenlighet samt upplindad i spiralformiga breda band kallad "rensfäll". Denna fäll, som företer ett ganska propert yttre förelagges följande maskin, kardmaskinen, hvilken är den första maskinen i fabrikationsserien å utställningen. Fällen gripes af matarvalsarna och indrages mellan vals- och länkkardorna; hvilka äro försatta i en långsam kontinuerlig rörelse så att de delar af länkkardorna; som för ögonblicket icke arbela, automatiskt rengöras. Kardvalsarne och länkkardorna äro omklädda med läder eller kautschukväf, fullsatt med kardnålar af stal till ett antal af 30—120 per kvadratcentimeter". Kardningen är ett sägs kamning af materialet i syfto att aflägsna den sista orenligheten och ernå en god parallelliscring af fibrerna.

Från ytan af den stora kardcylindern aftages bomullen genom en vippkam i form af ett ytterst tunnt flor, som genom en tratt samlas till ett band och nedgår i den s. k. presskannan. Totala sträckningen är ungefär 3 000-faldig. d. v. s. en viss vikt kadband är ungefär 3 000 gånger längre än samma vikt rensfäl, som infördes i kardmaskinen.

Följande bearbetning sker i sträckmaskinen, som ytterligare sträcker bandet och därigenom paralliseras fibrerna. Maskinen på utställningen är blott en del af maskinen på fabriken, hvarför materialet å utställningen måste passera flere gånger för att ernå den åsyftade bearbetningen. Materialet samlas åter i presskannor och förelägges följandemaskin.

Den egentliga spinningen, som har till ändamål att, af bandet sno garn kan endast ske gradvis. Bandet från sträckmaskinen inmatas i förspinnmaskinen och erhåller en svag snodd produkten genomgår 3-5 förspinnmaskiner innan den kommer till finspinningen. Förspinnigsmaskinerna å utställningen äro äfven förkortade till 1/3 af fulla längden.

Förspinningen sker antingen å rinngspinnmaskiner eller å Selfactorer och afser att förvandla förgarnet till färdigt garn af en bestämd finhet eller nummer. Ringspinnrmaskinen ger i regeln ett garn af hårdare snodd, hvilket garn bättre lämpar sig till ränning i väf. Selfaetoms arbetssätt som är mycket, inveckladt och synnerligen sinnrikt, indelas i 5 särskilda perioder; maskinenär synnerligen intressant t.o.m. för icke fackman och borde vara ägnad att draga mycken uppmärksamhet till sig. Utställningsmaskinen utgör endast en liten del af en fullmaskin, hvilken å Finlayson & C:os verk omfattar icke mindre än 1200 spindlar. Denna afkortade maskin som af Finlayson & C:o tidigare skänkts till Tekniska högskolans samlingar och nu lånats till expositionen, har däremot endast 80 spindlar. Garnet upplindas i Selfactorn å den bara spindeln, ined tillhjälp af en alldeles kort pappershylsa för att fästa ändan i små spolar af dubbelkonisk form. Dessa spolar kallas "Cops" och äro afsedda att direkt placeras i väfstolens skyttel. Skall garnet däremot begagnas till andra behof, underkastas detsamma en efterbehandling, hvaraf dock vid denna utställning endast visas upphasplingen.

Uppvisningen afslutas med tvenne väfstolar, af hvilka å den ena väfves ett nationalkostymtyg och a den andra Cambric, en ny fin kvalitet hvitvara, den flnaste af inom landet spunnet garn, en nyhet som Finlayson & C:o nyss infört i handeln.

I afseende å färger har Finlayson & C:o sträfvat till att utan afseende å kostnader kunna erbjuda allmänheten det mest hållbara. Firman har infört den moderna färgteknikens allra senaste uppfinningar, men därjämte bibehållit de bästa af de sedan gammalt berömda växtfärgerna. Föratt underlätta valet af färger har firman i sin färgkarta infört benämningen "extra" på alla synnerligen akta ny a färger, hvaremot det icke ansetts nödigt att på något särskildt sätt påpeka äktheten af Finlayson & C:os från förra tider välkända och öfverträffade märken såsom t. ex. svart, patentsvart, diamantsvart, patentblått, pärlblått, mörkblått, turkisktrödt, citrongult, orange m. fl. Med indigo blåfärgade varor — i färgkaran: ljusblått, mellanblått och mörkblått I — äro till sina egenskaper välkända; varan färgar af sig vid torrifning men förblir vackert blå huru mycket den än tvättas och belyses, dessutom slår den ej öfver i tvätten. De flesta konkurrensfärger till indigo färga ej af sig vid torrifning, men blifva efter tvättning grådaskiga om de utsättas för solljus. Innan någen ny färg införeshes Finlayson & C:o pröfvos dess äkthet på det sorgfälligaste.

Några resultat af sådana undersökningar äro utställda å ett staffli i skådefönstret och man ser att t. o. m. de allra ljusaste nyanser, som undergått kraftiga belysningsprof, knappast alls förändrats. Tvättäkthetsprofven hafva blifvit formligen misshandlade med kokande tvål och soda, grundligare än den mest nitiska tvätterska vore i stånd till, utan att färgerna hvarken fällt eller slagit öfver. En flicka demonstrerar tvättning med kokande tvålvatten så att allmänheten är i tillfälle att själf bedöma förhållandet.

Maskinerna a utställningen drifvas med elektromotorer tillverkade ai A.B. Gottfrid Strömberg O.Y. härstädes och den erforderliga belysningsinstallationen är utförd af Helsingfors Elektriska Installations Affär. Kaserngatan 27.

Alla sex flickorna samt de två männen, som betjäna maskinerna, äro klädda i kostymer af Finlaysen & C:os egna tillverkningar. Endast spetsarna till förklädena, och kring näsdukarna i håret härstamma från A.B. Korukutomo O.Y. i Tammerfors.

14.3.19

Astraalisen auran, henkisten valojen, numeroiden ja kukkien merkitys.

Etsijä 2, 1929

Kirj. Pastori Lydia Hubbard Morris.

Ihmisen ruumista ympäröi aura, kuten sitä kutsutaan. Se on munan muotoinen ja ympäröi noin kuuden tuuman levyisenä fyysillistä ruumistamme. Sen voi nähdä vain hengen silmillä.

Tämä aura antaa paljon tärkeitä tietoja sille, joka voi nähdä. Kerron tässä muutamista, joiden merkityksen henkinen opettajamme on selittänyt. Jos näkee punakellanvärisen auran jonkun henkilön ympärillä, niin se merkitsee, että tämä henkilö on hyvä ja saavuttaa maallista onnea.

Ruskea aura - Ahneutta, tyytymättömyyttä ja häpeätä.
Viheriäinen aura - Iloa ja hupia.
Keltainen aura - Hämmästyttäviä tietoja; jos se ei ole kirkas, niin se merkitsee epämiellyttäviä uutisia.
Sininen aura - Älykkyyttä; hyvyyttä.
Sinipunerva aura - Henkisyyttä; mahdollinen henkiseen näkemiseen.
Valkoinen aura - Hyvin hyvää ennustava.
Musta aura - Vaikeuksia, vaaroja; pahaa ennustava.
Punasininen aura - mieltymystä ja hyvää tahtoa.
Punainen aura - kiihkoa; intohimoa.

Kaikkien ympärillä ei voi nähdä näitä auroja. Sen sijaan voi nähdä valoja ihmistä ympäröivän. Selitämme näiden valojen merkityksen:
Punainen valo - Rakkauden symbooli; voi merkitä myöskin sitä, että vedät puoleesi intianien henkiä. Jos näkee punaisen valon liikkuvan, niin se merkitsee vaaraa.
Viheriöinen valo - Toivoa; tahraisena se merkitsee petollisuutta, ole varovainen.
Sininen valo - Onnea; suurta siunausta.
Keltainen valo - Aineellisessa merkityksessä kateutta ja sairautta.
Keltainen valo - Henkisessä merkityksessä viisautta.
Sinipunainen valo - Henkivoimat ovat luonasi; onnea, vaurastumista. (Tämä valo harvoin on ihmisen lähellä, ellei hän elä henkistä elämää). Vetääkseen tätä valoa puoleensa, täytyy elämän ja ajatusten olla puhtaat.
Musta pilvi - Jos on sairautta, niin silloin se merkitsee sairaan henkilön kuolemaa; mutta jos sitä ympäröi sininen valo, niin henkilö tervehtyy. Jos näkee tummanharmaata valon yhteydessä, niin se merkitsee tapaturmaa; vaalean harmaa sairautta.

Numeroitten henkinen merkitys.
1. Numero yksi puhtaan valkoisen valon yhteydessä merkitsee yksimielisyyttä, sopua; muitten värien yhteydessä uuden yrityksen alkamista; muutoksia.
2. Numero kaksi valkoisen valon yhteydessä voimaa; vaaleitten värien yhteydessä tietoa näkymättömissä asioissa.
3. Numero kolme syntymistä, luomista.
4. Numero neljä vaaleitten värien yhteydessä uutta ja menestyksellistä muutosta; tumman punaisen yhteydessä menetystä.
5. Numero viisi innostusta.
6. Numero kuusi rakkautta.
7. Numero seitsemän on mystillinen numero. Merkitsee voittoa ja on aina hyvä.
8. Numero kahdeksan, että on olemassa hankaluuksia, jotka kuitenkin pian poistuvat.
9. Numero yhdeksän sotaa
10. Numero kymmenen on täydellisen ympyrän symbooli. Se merkitsee magneettista voimaa ja väkevyyttä.
Joskus voivat numerot merkitä päiviä, kuukausia ja vuosia. Mutta usein se ei tapahdu, ja se joka voi hengensilmällä nähdä, voi sen tulkita.

Kukkien henkinen merkitys.
Valkoinen ruusu - Puhtautta, hienoutta.
Punainen ruusu - Rakkautta.
Keltainen ruusu - Viisautta.
Vaaleanpunainen ruusu - Alakuloisuutta.
Punainen neilikka - Todellista rakkautta.
Chrysanthemum - Iloisuutta.
Puna-apila - Toimeliaisuutta.
Rautatammi - Kärsivällisyyttä
Voikukka - Kiittämättömyyttä.
Vaaleanpunainen neilikka - Rohkeutta.
Tammen lehdet - Urhoollisuutta.
Syreeni - Luottamusta.
Orvokki - Uskollisuutta.
Omenankukat (valk.) - Petollisuutta.
Omenan kukat (vaaleanpun.) - Mieltymystä.
Valkoinen lilja - Puhtautta.
Keltainen lilja - Petosta ja viekkautta
Paju - Hyljittynä olemista.
“Hedelmätöntä puuta kutsutaan elämän puuksi”.

Muita symbooleja
Valkoinen kyyhkynen - Rauhaa; sanantuoja kaukaa.
Pöllö - Viisautta.
Musta korppi - Kärsimystä ja surua.
Kotka - Rahallista tappiota; joskus se ilmoittaa tarkastuksen tapahtumista.
Riikinkukko - Petosta, epärehellisyyttä ja turhamaisuutta.
Sateenkaari - Taloudellisten huolien poistumista ja onnen tuloa. Voi myöskin merkitä ajatusten vaihtelevaisuutta.
Tuli - Vihaa ja hävitystä.
Vankilaristikko - Jos henkilön takana, niin se merkitsee laillista vankeutta; edessä, ennakolta ajateltua rikosta.
Käärmeet - Pahaa, kehnoutta; varoitus.
Ihmissilmä - Musta merkitsee, että sinua pitää silmällä vihamies; sininen silmä, ystävää.
Risti - Surua, ikävyyttä, hankaluuksia.
Valkoinen tie - Hyvää matkaa; pimeä tie, jonka päässä valkoinen valo, merkitsee tietoa ja kätkettyjen salaisuuksien paljastusta.
Avain - Tietoa.
Kruunu - Voittoa.
Kruunu ja miekka - Myöskin voittoa.
Munalukko ja avain - Kykenet avaamaan tilaisuuksien oven.
Kolmio - Henkistä voimaa.
Samea vesi - Sairautta, surua, vaikeuksia
Kirkas vesi - Aina hyvää.
Ankkuri - Menestystä ja onnea.
Maissin tähkä - Täynnä siemeniä merkitsee runsautta; siemeniä niukasti, köyhyyttä. Sama selitys on maissipellollakin. Vihanta pelto merkitsee hyvää. Kuivat maissitähkät ei merkitse varsin hyvää.
Puut - vihannoivina merkitsevät kasvua ja kehitystä. Tummat, synkät petosta.
Laiva - Jos se tulee kohti, merkitsee uutisia. Poispäin kulkeva, matkaa.
Nouseva aurinko - Uusia yrityksiä.
Täysikuu - Menestystä. Pilvien peittämä ikävyyksiä ja hankaluuksia.
Kristus-ilmestys - Lunastusta.
Kädet ilman käsivarsia - Henkimaailman lähettämä varoitus.
Hevoset - Merkitsevät aina hyvää.
Tässä on lueteltu muutamia symbooleja ja niiden merkitykset. Kenties ihmettelet, että minkävuoksi meille lähetetään niin outoja näkyjä ja minkävuoksi ei niitä selitetä.

Kun Jesus ilmestyi opetuslapsilleen (Matth. 13:3), niin hän pidiui heille tunnusmerkkien kautta, eikä meillä ole oikus kysyä: miksi? Nämät symboolit on annettu meille ja myöskin niiden selitys, kun annamme olosuhteille siihen tilaisuutta.

13.3.19

Punarinta.

Haminan Sanomat 5, 15.1.1914

Legenda, Kirj. Selma Lagerlöf
(Suomennos)

Tämä tapahtui siihen aikaan, kun Herramme loi maailman, kun hän ei luonut yksistään taivasta ja maata, vaan myös kaikki eläimet ja kasvit, ja jolloin Hän antoi niille nimet.

On paljon tapauksia siltä ajalta, jotka, jos ne tunnettaisiin selittäisivat maailmassa paljon sellaista, jota ei nyt osata selittää.

Silloin tapahtui muutamana päivänä, kun Herramme istui paradiisissa ja maalasi lintuja, että värit loppuivat Herramme maaliastiasta, jolloin tikli olisi jäänyt värittömäksi, ellei Herramme olisi kuivannut kaikkia siveltimiään sen sulkiin.

Tapahtui silloin, että aasi sai pitkät korvat, koska ei muistanut saamaansa nimeä. Se unohti sen astuttuaan ainoastaan pari askelta paradiisin niityllä, ja kolme kertaa se tuli takaisin ja kysyi nimeänsä, kunnes Herramme tuskastui, tarttui sen molempiin korviin ja sanoi: "Sinun nimesi on aasi, aasi, aasi"

Ja samalla, kun hän puhui, hän veti sitä korvista, jotta se saisi paremman kuulon ja muistaisi, mitä sille sanottiin.

Samana päivänä rangaistiin myöskin mehiläistä. Sillä kun mehiläinen luotiin, alkoi se koota hunajaa; ja ihminen ja eläimet jotka huomasivat kuinka ihanalta hunaja tuoksui, tulivat ja tahtoivat maistaa sitä. Mutta mehiläinen tahtoi pitää kaikki itse ja ahdisti myrkyllisellä pistimellään kaikkia, jotka lähestyivät hunajakakkua. Tämän näki Herramme ja heti Hän kutsui mehiläisen luokseen ja rankaisi sitä.

"Minä runoin sinulle taidon koota hunajaa, joka on parasta luomakunnassa," sanoi Herramme, "mutta sillä minä en antanut sinulle aihetta olla kova lähimmäisellesi. Muista nyt, etti aina, kun sinä pistät jota kuta, joka tahtoo maistaa hunajaasi, täytyy sinun kuolla!"

Oo, sinä päivänä sirkka tuli sokeaksi ja muurahainen menetti siipensä. Tapahtui paijon ihmeellisiä tänä päivänä.

Herramme istui, suurena ja lempeänä, koko päivän ja loi ja antoi pimiä, ja myöhään ilalla johtui hänen mieleensä luoda pieni harmaa lintu.

"Muista, että nimes on Punarinta!" sanoi Herramme linnulle, kun se oli valmis. Ja hän asetti sen auaistulle kädelleen ja antoi sen lentää

Mutta kan lintu oli lennellyt hetken ja katsellut kaunista maailmaa, jossa hän eläisi, tahtoi hän katsella itseäänkin. Kun hän sitten näki, että hän oli aivan harmaa ja rintakin oli yhtä harmaa kuin muukin ruumis, niin Punarinta kääntyi ja kääntyi ja peilasi itseään vedessä, mutta ei voinut huomata ainoatakaan pumista sulkaa.

Silloin lensi lintu takaisin Herramme luo. Herramme istui hyvänä ja lempeänä, ja Hänen käsistään lähti perhosia, jotka lentelivät Hänen päänsä ympärillä, kyyhkysiä kuhersi Hänen olkapäällään ja maasta Hänen ympäriltään kasvoi ruusuja, liljoja ja tuhatkaunoja.

Pienen linnun sydän löi kiihkeästi pelosta, mutta kuitenkin lensi se kauneissa kaarroksissa aina lähemmäksi Herraamme ja lopuksi laskeuiui se Hänen kädelleen.

Silloin kysyi Herramme, mitä lintu halusi.

"Minä vaan tahtoisin kysyä sinulta erästä asiaa," sanoi pieni lintu.

"Mitä sinä sitten tahtoisit tietää?" sanoi Herramme.

"Miksi minun nimeni on Punarinta, vaikka niinä olen kokonaan harmaa noukasta aina pyrstön päähän asti? Minkätähden minua kutsutaan Punarinnaksi kun minulla kerran ei ole ainoatakaan punaista sulkaa.

Ja lintu katsoi rukoilevasti Herraamme pienillä musiilla silmillään ja käänsi päätään. Ympärillään lian näki punakeltasen kirjavia fasaaneja, papukaijoja tuuheine punasine kaulasulkineen, punakeltasia kukkoja, puhumattakaan perhosista, kultakaloista ja ruusuista. Ja luonnollisesti hän ajatteli, kuinka vähän pyydettyä oli saada pieni läikkä väriä rintaansa, ja hän olisi kaunis lintu ja nimensä sopisi hänelle.

"Minkätähden minä olen Punarinta, kun olen aivan harmaa?" kysyi lintu uudelleen ja odotti, että Herramme sanoisi: "Ai ystäväiseni, näen, että olen unohtanut maalata rintasulkasi punaiseksi, mutta odota silmänräpäys, niin se on tehty.

Mutta Herramme hymyili vienosti ja sanoi: "Minä olen kutsunut sinut Punarinnaksi, ja Punarinta saat ollakin mutta saat itse ajatella, miten voit ansaita punaiset rintasulkasi."

Ja sitten Herramme kohotti kätensä ja antoi linnun uudelleen lentää maailmaan.

Lintu lensi paratiisin syvään mietiskellen. Mitä voi pieni lintu, sellainen kuin hän, tehdä hankkiakseen itselleen punaisia sulkia?

Ainoa, mitä hiin voi ajatella, oli orjantappurapensaan valitseminen asuinpaikaksi. Hän rakensi pesänsä piikkien joukkoon tiheimpään orjantappurapensastoon. Hän oli odottanut, että ruusunlehti asettuisi hänen rinnalleen ja antaisi hänelle värinsä.

*

Ääretön lukumäärit vuosia oli kulunut tästä päivästä, joka on ollut maailman iloisin. Jo kauan sitten sekä ihminen että eläimet olivat jättäneet paratiisin ja levinneet maailmaan. Ja ihmiset olivat oppineet viljelemään maata ja kulkemaan merillä, he olivat hankkineet itselleen vaatteita, ja he olivat jo kauan sitten oppineet rakentamaan suuria temppeliä ja komeita kaupunkeja sellaisia kuin Tebe, Rooma ja Jerusalemi.

Tuli uusi päivä, joka sekin tulee kauan säilymään muistossa maailman historiassa, ja tämän päivän huomenhetkellä istui lintu Punarinta pienellä alastomalla kukkulalla Jerusalemin muurien ulkopuolella ja lepäsi pienessä pesässään matalassa orjantappurapensaassa.

Punarinta kertoi pienokaisilleen ihmeellisestä luomispäivästä ja nimien annosta, niinkuin jokainen Punarinta-emo oli kertonut aina ensimäisestä joka oli kuullut Jumalan sanat ja lähtenyt Hänen kädestään.

"Ja katsokaa", lopetti hän surullisena, "niin monta vuotta on kulunut, niin monta ruusua kukkinut, niin monta linnunpoikaa on syntynyt munasta luomispäivän jälkeen, eikä kukaan voi laskea niitä, mutta Punarinta on yhä vielä pieni harmaa lintu. Hänen ei ole onnistunut saada punasia rintasulkiaan.

Pienet poikaset uusivat suuria kitojaan ja kysyivät eikö heidän esivanhempansa olleet koittaneet tehdä joitakin suurtekoja ansaitakseen kallisarvoisen punaisen värin. "Me olemme koettaneet kaiken mitä olemme voineet," pieni lintu sanoi: "mutta olemme epäonnistuneet. Ja ensimainen Punarinta kohtasi kerran toisen linnun, joka oli aivan samanlainen kuin hän itse, ja bän alkoi heti rakastaa tätä niin kiihkeästi, että hän tunsi rintansa hehkuvan. Ah, ajatteli hän silloin nythän ymmärrän, Herramme tarkoitus on, että rintasulkani värjääntyisivät punaisiksi rakkauden tunteesta, joka asuu sydämessäni. Mutta hän epäonnistui, niinkuin kaikki toisetkin hänen jälkeensä ovat epäonnistuneet ja niinkuin tekin tuletta epäonnistumaan."

Pienet poikaset visersivät huolestuneina, ne alkoivat jo surra, ett'ei punainen väri tulisi kaunistamaan heidän untuvaisia rintojaan."

Olemme koettaneet taulaakin", sanoi täysikasvuinen lintu puhuen pitkällä viivyttelevällä nuotilla. "Jo ensimäinen Punarinta lauloi niin, että hänen rintansa paisui hurmauksesta ja hän uskalsi toivoa uudelleen. Oi, hän ajatteli, sielussani asuva laulunvoima voi värittää rintasulkani. Mutta hän epäonnistui, nrnkuin kaikki hänen jälkeensä ovat epäonnistuneet ja niinkuin tekin epäonnistutte."

Taasenkin kuului nuorten puolialastomien kurkusta surullinen piipitys.

"Olenune panneet toivomme myöskin rohkeuteemme ja urhoollisuuteemme", sanoi lintu. "Jo ensimäinen Punarinta taisteli urhoollisesti toisten lintujen kanssa ja hänen rintansa liekehti taisteluinnosta. Ahaa, hän ajatteli rintasulkani värjää punaisiksi sydämessäni palava taisteluinto. Mutta hän epäonnistui niinkuin kaikki hänen jälkeensä ovat epäonnistuneet ja niinkuin tekin epäonnistutte."

Pienet poikaset piipittivät rohkeasti ja päättelivät uhallakin koettaa saavuttaa tavotellun ominaisuuden, mutta lintu vastasi surullisena, että se on mahdotonta. "Kuinka voitte te toivoa, kun niin monien huomattavien esi-isienne ei ole onnistunut saavuttaa päämäärää? Mitä muuta voitte vielä kuin rakastaa, laulaa ja taistella? Mitä voitte - - -"

Lintu pysähtyi keskellä lausettaan, sillä eräästä Jerusalemin portista vaelsi ihmisjoukko ja kiiruhti sitä kukkulaa kohden, missä linnulla oli pesänsä.

Siinä oli ratsastajia komeiden hevosten selässä, sotamiehiä pitkine keihaineen, pyövelirenkiä piikkineen ja vasaroineen, oli arvokkaasti kulkevia pappeja ja tuomareita, itkeviä naisia ja kaikkein etupäässä villi joutokansajoukko ja katupoikain lauma.

Pieni lintu istui vavisten pesänsä reunalla. Hän pelkäsi jeka silmänräpäys, että pieni orjantappurapensas tallataan ja hänen pienet poikasensa tapetaan.

"Pitäkää varanne", hän huusi pienille turvattomille pojilleen, "joukkoutukaa yhteen ja olkaa hiljaa! Täällä tulee hevonen, joka menee suoraan ylitsemme. Tulee sotamies raudoitettuine sandaaleineen. Tulee koko villi eteenpäinhyokkäävien joukko!"

Varoitettuaan lintu tuli hiljaiseksi. Hän melkein unohti sen vaaran, mikä häntä uhkasi.

Yhtäkkiä laskeutui hän pesään ja levitti siipensä poikainsa yli. "Voi, tämäon vallan kauheata", hän sanoi. "Minä en tahdo, että te näette tämän näyn. On kolme pahantekijää, jotka naulitaan ristiin".

Ja hän levitti siipensä niin etteivät pienoiset voineet nähdä mitään. Ne kuulivat vaan pyörryttäviä vasaraniskuja, valitushuutoja ja kansan raakaa kirkunaa.

Punarinta seurasi näytelmää silmillään, jotka paisuivat kauhusta. Hän ei voinut kääntää silmiään kolmesta onnettomasta.

"Kuinka ihmiset ovat julmia!" lintu sanoi hetken kuluttua. "Heille ei ole kylliksi se, että naulaavat nämä onnettomat ristiin, vaan yhden päähän he ovat kiertäneet pistävän orjantappuraseppeleen".

"Minä näen, että piikit ovat tunkeutuneet hänen otsaansa niin, että veri vuotaa", hän jatkoi:"Ja kuitenkin tämä mies on niin kaunis ja katsoo ympärilleen niin lempein silmäyksin että jokaisen luulisi häntä rakastavan. Minusta tuntuu niinkuin keihäänpistos kävisi sydämeeni, kun minä katson hänen kärsimistänsä".

Pieni lintu alkoi tuntea yhä voimakkaampaa osanottoa orjantappurakeuunattua kohtaan.

"Jos olisin veljeni kotka", hän ajatteli, "minä repisin piikit hänen käsistään ja repisin väkevillä kynsilläni kaikki, jotka kiusaavat häntä".

Hän näki, kuinka veri juoksi pitkin ristiinnaulitun otsaa ja ei voinut erää pidättäytyä pesässään.

"Vaikka niinä olen pieni ja heikko, minä kuitenkin voin tehdä jotain tälle piinatulle raukalle", lintu ajatteli. Ja hän jätti pesän ja lensi ilmaan kierrellen yhä pienemmissä kaarissa ristiinnaulitun ympärillä.

Hän kiersi hänet useampia kertoja uskaltamatta lähestyä, siliä hän oli pieni lintu joka ei koskaan uskaltanut lähestyä ihmistä. Mutta vähitellen hän tuli rohkeammaksi lensi hänen luokseen veti noukailaan ulos orjantappurapiikin joka oli tunkeutunut ristiinnaulitun otsaan.

Mutta hänen sitä tehdessään putosi tippa ristiinnaulitun verta linnun rinnalle ja värjäsi kaikki pienet rintasulat punaisiksi.

Mutta ristiinnaulittu avasi huulensa ja kuiskasi linnulle: "Armeliaisuutesi tähden olet saavuttanut sen, mitä sukusi aina maailman luomisesta saakka on yrittänyt."

Niin piin kuin lintu tuli takaisin pesälleen, hän huusi poikasensa luokseen. "Rintasi on punainen, rintasulkasi ovat punaisemmat kuin ruusut!"

"Siinä on vaan tuon miesraukan otsasta tipahtanut veripisara", lintu sanoi: "Se katoaa, niin pian kun peseydyn purossa tahi kirkkaassa lähteessä".

Mutta kuinka pieni lintu pesikään, ei punainen väri kadonnut hänen rinrastaan ja kun hänen pienet poikasensa tulivat täysi-ikäiseksi, loisti veripunainen väri, niidenkin rintasulissa, samoinkuin se loistaa jokaisen Punarintalinnun kaulassa ja rinnassa vielä tänäkin päivänä.

12.3.19

Colors.

The Scientific American 50, 31.8.1850

In these, the ancients certainly far exceeded the moderns. Sir Humphrey Davy made many efforts to analyze the celebrated Tyrian purple of the East; but these efforts were without success. He declared he could not discover of what it was composed. The Naples yellow, too, though less known, was much used, and the art of making it is now entirely gone. The Tyrian purple is the color of many houses of Pompeii, and they look as fresh as if just painted.

The colors of Titian are equally as vivid and beautiful as when first laid on by the great artist, while those of Sir Joshua Reynolds already look chalky and dead. And Sir Joshua himself confessed, after making it the study of his life, that he had never been able to discover how Raphael and the other great artists had been able to preserve the beauty and brightness of their paintings. But if we marvel at these artists, three centuries back, what shall we say of those paintings found in the tombs of Egypt, more than two thousand years old, and yet kept fresh and bright, though buried for that time beneath the ground, in the damp, dark caves of the East!

The very wife of Solomon is found there, just as she was painted on the eve of departure from her father's home, to share the throne of Judea, and not only the color of her garmets were preserved, but the bloom is still on her cheeks and lips, and the lustre in her eye is even as it then was. Their paintings, too, date as far back as the time of Moses; a portrait supposed to be that of the Nice, the king who drove the Israelites into the Read Sea, has the colors of it preserved perfectly.

11.3.19

Finlands flagga.

Hufvudstadsbladet 8, 8.1.1918

Senatens flaggförelag.

Då vi så bestamdt för vår del uttalat oss för godkännande af flaggkommitténs förslag till handelsflagga för Finland, hvilket omfattas, sä vidt vi förmå döma af allmänhetens flertal, sa bjuder rättvisan att ge offentlighet äfven åt en del synpunkter, hvilka efter livad vi erfarit torde gjort sig gällande inom senaten.

Flaggkommitténs förslag, hvarom kommitténs medlemmar voro enhälliga, innehåller som bekant gult upprättstående kors på högröd botten, och i det öfre inre röda hörnfättet nio hvita rosor, ställda symmetriskt i tre rader.

Senatens förslag, hvilket kommer att i proposition öfverlämnas till landtdagen, innehåller att det upprättstående gula korset skulle omgifvas med dubbla kanter, en inre blå, närmast det gula, och en yttre hvit, närmast de röda hörnfällen. Härigenom skulle förväxling med den danska flaggan förebyggas och de hvita rosorna i flaggans öfre hömfält blifva öfverfflödiga.

En färgskiss af senatens förslag har varit utställd i Waseniuska bokhandels skådefönster, där man varit i tillfälle att jämföra detsamma med flaggkommitténs jämväl därstädes utställda förslag.

Inom senaten torde flertalet ha varit benägt att helst omfatta flaggkommitténs förslag, som är enklare och närmare är byggdt på färgerna i Finlands vapen, samt de flaggor och färger, som under frigörelsetiden allmänt omfattats såsom symboler för Finlands sträfvan efter oberoende.

Flere af senatens ledamöter torde likväl uttalat sig för de blåhvita färgerna, hvilka under några decennier vunnit en rätt stor anslutning inom vidsträckta delar af vårt folk, och gjort gällande att dessa kretsar skola ha svårt att förlika sig med en flagga, som åsidosätter de färger, hvilka redan hunnit blifva dem kära.

För att undvika splittring och om möjligt undgå att bestämmandet af flaggans mönster och färger blefve beroende af tillfälligheterna vid vanskliga omröstningar har senaten sökt taga alla de framställda förslagen under noggrant öfvervägande och sökt utfinna ett förslag, som man hoppades kunde verka samlande och förena de olika åsikterna.

Frågan har behandlats förberedelsevis i ett senatsutskott, som noggrant pröfvat alla tänkbara förslag och framställda kombinationer.

Mot flaggkömmittens förslag har anmärkts att rosorna vid flaggans tillverkning blefve svåra att anbringa och lätt löpte fara att vanställas. Anhängarna af de blåhvita färgerna ha äfven bestamdt opponerat sig mot denna flagga.

Inom senatsutskottet har man tagit att stört antal olika flaggförslag i ofvervägande. Det har funnits variationer af typen gult kors på röd botten, dels gående ut på ett gult dubbelkors, dels på att ersätta det röda hörnfältet med ett blåhvitt korsfält eller ett blått fält med hvita rosor. Det har funnits ännu flere variationer af typen blåhvit korsflagga gående dels ut på att i korsets midt anbringa ett rödt fält med vapenfiguren, dels på att ersätta det öfre Fiolands flagga. iggtörslag. inre hörnfåltet med röcft hörafält antingen upptagande vaj.net eller ett gult kors.

Ännu andra kombinationer ha pröfvats: att utbyta rosorna i hornfältet mot hvita tvär- eiier snedbjälkar; till och med typen gul flagg med rödt kors, på hvilken man pröfvat hörnfält af olika utseende.

Granskningen har sålunda varit ytterst mångsidig och omsorgsfull. Intet af dessa förslag har emellertid kunnat omfattas med tillfredsställelse. Vapenfiguren ar för den vanliga flaggan eller handelsflaggan i tillverkningen mycket svår, den bör alltför lätt vanställd, och kan icke med tydlighet skönjas på längre håll. Alla har omnämnda förslag ge flaggan ett hoplappadt utseende. Man märker att flaggan sammansatts af olika mönster- och färgtyper, hvilka icke kunnat fås att sammangå till ett helhetsintryck. Intet af dem kun tilltala skönhetssinnet och motsvarar flag gans bestämmelser att vara en enkel och klar nationell symbol.

Såsom resultatet af alla dessa öfverläggningar har slutligen framgått det förslag, som framställts i senatsutskottet och hvarom senatens medlemmar slutligen, om ock hvar för sig med en viss själföfvervinnelse tyckt sig kunna förena sig då man ansett sig icke kunna undgå den visserligen ytterst ovanliga sammanställningen af fyra färger i en flagga, har man försökt sammanställa dem så att de skulle bilda et; så enkelt och enhetligt mönster som möjligt. Man har sökt anslutning till de ötriga nordiska ländernas korsflaggstyper; man har velat bygga flaggan hufvudsakligen på vapnets gamla färger och tillika velat låta de blåhvita färgerna komma till heders. För att trygga flaggan mot fula och oriktiga vanställningar har man tänkt sig at proportionerna så val beträffande flaggans form som dess färger inbördes skulle noggrant bestämmas i de blirvande förordningarna om flaggan. Och för att underlätta tillverkningen har man tänkt sig att den flaggduk, hvuraf det sammansatta hvit-blå-gula korset göres, skulle väfvas i hela, trefärgade band af bestämda bredder på hvilka färgernas riktiga proportioner äro iakttagna och passande till flaggor af olika storlek. Därigenom skulle man undvika nödvändigheten att sömma ihop flaggan af många olika färgade och olika breda tygstrimlor och det blefve lättare att t. ex. ute på sjön insatta nya stycken uti sönderblåsta flaggor.

Vi ha tills vidare icke sett andra tidningar i allmänhet uttala sig angående senatens flaggförslag. De som hittils gjort det, ha i likhet med oss bestämdt föredragit flaggkommitténs förslag såsom både enklare och vackrare. Vi äro fortfarande af samma mening och ha icke kunnat känna oss öfverlygade om nödvändigheten att lämna detsamma för ett annat, mera sammansatt och mångfärgadt. Beträffande väfningen af särskilda trefärgade flaggduksband, af hvilka korset skulle sammansättas, kan erinras, att flaggor för enskildt bruk på land för flaggdukens dyrhets skull ofta förfärdigas af billigare tyg. Men vi medgifva, att af de olika kompromissförslag vi sett framställda är det som senatens förslag innehåller det enklaste och bästa.

10.3.19

Karttuunin painatus.

Helsingin Sanomat 55, 26.2.1917

Suomen Kemistiseuran kokouksessa t. k. 14 p. piti maist. W. Siikaniemi esitelmän karttuunipainosta.

Maallikko, jonka eteen asetetaan pakka kirjawaa karttuunikangasta ja jolle kerrotaan, miten se on walmistettu, woi tuskin uskoa, että sen walmistamiseen on tarwittu niin paljon työtä. Että kuitenkin wärjäys ja erittäinkin lankaan painaminen on kemiallisen tekniikan mutkallisimpia toimituksia, sen todistaa tuo laaja kaikenkielinen kirjallisuus, joka näistä asioista on ilmestynyt. Woidaan huoletta wäittää, että yhden ihmisen on aiwan mahdotonta hallita koko wärikemian alaa, sillä miltei joka päiwä walmistetaan uusia wärejä, jotka ominaisuuksiltaan arwokkaampina työntäwät wanhat wärit käytännöstä. - Eri kuitulaadut waatiwat aiwan erilaisia wärjäysmenetelmiä. Näistä käsittelemme nyt wain puuwillakankaiden painamista.

Ennen Painamista käsitellään kudottua kangasta eri tawoin, jotta se tulisi painokelpoiseksi. Siitä poistetaan törröttäwät kuidut, se pestään, walkaistaan ia tasoitetaan. Wärimassa sekoitetaan, keitetään ja painamista warten walmistetaan kuparitelat, joihin kulloinkin haluttu kaawa on kaiwerrettu. Telan kaiwerrukset täyttywät wärimassalla, joka siitä siirtyy telojen wälissä kulkewalle kankaalle muodostaen samat kuwiot, jotka telaan on kaiwerrettu. Jotta wäri ei lewiäisi kankaalle yli kaawojen, tehdään se sakeaksi lisäämällä wärimassaan wehnätärkkelystä ja tragantakumia. Jos kankaalle halutaan saada eri wärejä, woidaan tämä toimittaa siten, että käytetään useita kupariteloja eri wäreineen ja kaawoineen. Tässä on erikoinen huolellisuus tarpeen, jotta kukin wäri saisi määrätyn paikkansa. Painamisen jälkeen kangas kuiwataan ja sitä käsitellään eri tawoin, jotta wäri saataisiin siihen mahdollisimman hywin kiinnitetyksi. Niinpä sitä kuumennetaan wesihöyryllä, jos wäri on emäksistä laatua, tai hapetetaan sitä ilmassa, jos kyyppiwärejä on käytetty.

Paitsi nyt selostettua suoranaista wäripainoa käytetään karttuuvikankaita painettaessa m. m. etsausta ja reserwipainoa. Etsattaessa wärjätaän kangas kauttaaltaan yksiwäriseksi. Tämä wäri tuhotaan ja poistetaan erinäisillä kemiallisilla aineilla painamalla muutamissa paikoin kangasta ja näin saadaan erilaatuisia kuwioita kankaalle. Erittäin wiwahdusrikkaita kirjawia kuwioita woidaan saada, kun erinäisiä kemiallisia aineita sopiwasti yhdistellään.

Reserwipainon laatu woidaan selittää seuraawasti: Kun maalari tahtoo maalata kirjaimia ikkunalasille, niin leikkaa hän kirjaimet paperille, jonka hän pingoittaa ikkunalasille ja maalaa sitten koko tämän pinnan. Wäri tarttuu wain leikatuissa kohdissa lasiin. Reserwiwärjäyksen periaate on sama, waikka siinä ei mekaanisesti estetä wäriä tarttumasta kankaalle määrättyyn kohtaan, waan estäminen on kemiallista laatua ja se tapahtuu siten, että aineita sellaisia kuin sinkkisuolat ja kumi painetaan kuwioiksi kankaalle, joka sitten kastetaan kokonaan wärimassaan. Wäri tulee tasaista peittämättömissä paikoissa ja kemiallisilla aineilla painetut paikat jääwat wärjäytymättä. Tätä menetelmää käytetään nykyjään erittäinkin indigolla wärjättäessä. Se on kuitenkin saanut wäistyä wähitellen suoranaisen wäripainon tieltä.

9.3.19

Lippukysymys.

Ilkka 6, 15.1.1918

Kysymys Suomen lipusta on joutunut valtiollisen asemamme uuden muodostumisen johdosta taasen sangen vilkkaan pohdinnan alaiseksi. Yleinen mielipide varsinkin helsinkiläisissä piireissä on asettunut niin ratkaisevasti puna-keltaisten värien puolelle, että muuan kirjoittaja Helsingin Sanomissa katsoi voivansa äskettäin jo merkitä kysymyksen väreistä ratkaistuksi. Uusi Suometar kuitenkin viime sunnuntain pääkirjoituksessaan asettuu vielä kannattamaan sinivalkoisia kansallisvärejä. Ja tällä mielipiteellä on varmasti maamme suomalaisen maakuntaväestön hyvin yleinen kannatus.

Maassamme ovat punakeltaiset värit joutuneet samalla olemaan täällä asuvan ruotsiapuhuvan väestön erikoisvärejä, joilla he ovat parin vuosikymmenen aikana järjestelmällisesti eroittaneer itsensä maamme suomalaisesta kansallisuudesta. Sen kautta ovat Suomen historialliset vaakunavärit joutuneet suomalaisten silmissä merkitsemään ruotsalaisuutta, saaden siten vastenmielisen syrjämaun.

Leijona-vaakuna on kotoisin Juhana III:nen Suomen herttua-ajoilta. Sillä on siis kieltämätön historiallinen merkityksensä Suomen itsenäisen valtion kehityksessä.

Sinivalkoinen lippu on syntynyt yht'- aikaa Suomen kansallisen heräyksen kanssa. Kerrotaan sen liehuneen tuulessa ensi kerran silloin kuin "Maamme-laulu" ensi kerran laulettiin ja Fredrik Cygnaeus piti kuuluisan puheensa. Sittemmin on tämä lippu ollut aina jakamattomasti suomalaisuuden värimerkkinä tässä maassa. Sellaisenaan on se kasvanut luontoon kansallisuuden tunnusmerkiksi, jota ei voi, eikä saa ottaa pois kansalta, joka sen on tajuntaansa istuttanut.

Mitä tulee itse väreihin, merkitsevät punainen ja keltainen verta ja tulta. Suomen kansan luonteessa ei ole näitä ominaisuuksia. Miekkaa polkeva ja miekalla uhkaava leijona taas sopii erinomaisesti 16:nnen vuosisadan ruhtinasharrastusten merkiksi, mutta tutkia 20:nen vuosisadan pikkutasavallan tunnustukseksi Leijonalippu on kieltämättä komea ja juhlallinen. Mutta jos lipun täytyy sisältää kansallisuuden henkisen tunnustuksen, täytynee jokaisen myöntää, että leijonalippu sellaisenaan ei ole Suomen kansan vastaisen valtiollisen tehtävän sopusointuinen tunnusmerkki.

Sitä vastoin sinivalkoinen lippu salainen on. Siinä ovat puhtauden ja toiveiden värit. Nämä värit ovat vaatimattomat, mutta sellaisenaan luonteemme ja kykyjemme mukaiset Suomen kansan tehtävä ei ikinä tule olemaan sodan, eikä korskan merkeissä suoritettava vaan rauhan, ehdottoman rauhan työtä ja valistuksellisten ihanteitten toteuttamista. Kansallisuuden ihanteet ovat tähän asti tulella ja verellä tahratut. Nousevain pikkukansain on riennettävä ne puhdistamaan. Tällaisessa merkityksessä sinivalkoinen lippu täytyy olla Suomen kansan tulevaisuuden tienosoittajana luonnollisempi ja oikeampi kuin leijonalippu.

Mutta asia ei ole yksityisten mielitekojen mukaisesti ratkaistavissa. Ilmeisesti täytyy käydä sovittelutietä. Ja silloin ei ole muuta keinoa kuin ottaa molemmat: leijonalippu ja sinivalkoinen.

Ne ehdotelmat, jotka tähän saakka ovat olleet päiväjärjestyksessä, eivät kuitenkaan tyydytä. Esim. Senaatin ehdottama on epäonnistunut.

Onnistunut ratkaisu, jolla pitäisi voilaman jotakunkin tyydyttää eri suunnat, olisi luullakseni seuraava:
l:si Valtiolippuna leijonalippu;
2:si Kansallisuuslippuna sinivalkoinen, johon yläosaan tangon juurelle asetetaan punakeltainen kappale. Kansallislippu tulisi silloin olemaan seuraavanlainen:



Tällainen lippu pitäisi tyydyttämän merenkulkijoitakin ja olisi se muutenkin riittäväsii eroava muitten maitten sinivalkoisista lipuista.

Kun Suomi on nyt tullut itsenäiseksi valtioksi pitäisi lippukysymyskin voitavan ratkaista niin että kumpastenkin väriyhdistelmäin kannattajat voisivat yhtyä.

- S. A.

8.3.19

Substitute for White Lead.

The Living Age 11, 27.7.1844

The great amount of mortality among painters and manufacturers of paint, arising from the deleterious effluvia of white lead is well known, and has frequently directed the attention of chemists to the discovery of an innocuous substitute. Hitherto the attempt has been fruitless; at least so far as we are aware, no other substance has taken the place of the common pigment. It would appear, however, from the report of teh Paris Academy of Sciences, that M. de Ruolz has at length succeeded in producing a preparation possessing all the economical properties of white lead, without partaking of its offensive character. This substance is the oxide of antimony, which is distinguished by the following qualities: - Its color s very pure white, rivalling the finest silver white; it is easily ground, and forms with oil an unctuous and cohesive mixture; compared with the white lead of Holland, its property of concealing is as 46 to 22; and mixed with other paints, it gives a much clearer and softer tone than white lead. It may be obtained, according to M. de Ruolz, from the natural sulphuret of antimony, and at a third of the cost of ordinary white paint.

7.3.19

The Colors Most Readily Distinguished.

Manufacturer and Builder 1, 1870

Experiments made to ascertain what colors are most quickly and easily perceived by the eye, seem to show that bright yellow is the color most easily distinguished, and violet and red are the least readily recognized. After yellow, blue is the most quickly seen. These experiments may be of some value in improving our system of railway signaling. The colors most readily distinguishable at the greatest distance are obviously the best to employ for signals. Now, according to these experiments, red comes last, or last but one, and green stands but just before it. Bright yellow and blue, the colors most easily recognized, would therefore seem to be preferable for signal-lights. In connection with this, we may mention an interesting fact, but one of no practical importance further than showing that the perceptions of the lowest animals seem to accord with our own. When a basin of water containing some of those active little animals, the water-fleas, is surrounded with blackened paper, the animals sink into inactivity, and when a strong beam of light is sent through a hole in the paper, they spring at once into activity, and collect in the illuminated part of the water. Further than this, if a spectrum be projected through a slit in the paper, the greater number of animals collect in that part of the water illuminated by the orange yellow rays, and the fewest in the line of the violet, which would seem to indicate that they too most readily perceive yellow light.

- Mechanics' Magazine

6.3.19

To color brass steel-gray or black

Manufacturer and Builder 8, 1886

To color brass steel-gray or black, add one part of hyposulphate of soda and two parts of sulphate of copper to 100 parts of water. Cleanse thoroughly the object to be colored, place it in the mixture and heat the whole. A darker tint is produced by adding more hyposulphite of soda, while a larger quantity of sulphate of copper will induce a bluish or steel gray color.

5.3.19

Kirjeitä maalaiskodeille. XXXVIII. Maalatkaa rakennuksenne.

Saarijärven Paavo 172, 2.8.1922

Sawelan Isännälle!

Istuinpa tässä pöytäni pielessä wiettämässsä sunnuntai-iltaani ja aikani kuluksi luin Linnankosken iki-ihania "Sirpaleita". "Juhannusyön unelma" siellä kiinnitti yhä uudestaan huomiotani. Siinä kirjailija kuwaa kansamme orjuudenaikaa mm. seuraawasti: "Talot harmaat, taiwas harmaa, puku harmaa, aatos harmaa. Herrat waihtuu, tawat säilyy: huokailee, huokailee, unelmoi ja huokailee - tämän harmajan maan harmaja kansa."

Mutta kun uneksija näki kansansa wapautuneena, on harmaus kadonnut kylistä, taloista ja kansasta. Silloin "metsänranta ruskohtaa, harmaat kylät punaisina puuntaa, ja pukineilla wärit kiistaten leikkiä lyömät, kulmilla kultaa, hopeata helmuksissa, punerrus poskipäillä kaiken kansan."

Näin uneksi suuri runoilija. Unelmoitu wapaus on saawutettu, mutta surulla täytyy tunnustaa, ettei kansamme pukineilla wielä wärit kiistaten leikkiä lyö, eikä wielä kylät ja talot punaisina puunna. Tästä asiastapa juuri olen useasti sinulle aikonut kirjoittaa, mutta nytpä en jätä sitä pelkäksi aikomukseksi waan kirjoitan ajatukseni ja ohjeeni heti "kuumana".

Meitä suomalaisia, näet, yleensä waiwaa se wika, ettemme kiinnitä huomiotamme ympäristömme kaunistamiseen. On paljon wielä, se murheellisella muodolla tunnustettakoon, siksi wanhoillisia isäntiä, että pitäwät rakennusten maalausta - ylellisyytenä ja tuhlauksena. Katsotaan, että maalaukseen käytetty raha ja aika menee hukkaan - kuin järween heitettynä. Mieluimmin ostawat ennen kanisterin inhoittawaa korpirojua tai pirtua kuin tynnnrin punamultaa.

Toiwottawasti sinä ja sinun rakkaat naapurisi, woitte antaa kodin kauneudelle suuremman arwon kuin - kanisterille. Jos wastauksenne on myönteinen, niin kehoitan wielä tänä kesänä, heinänniiton ja elonkorjuun wäliwiikolla, ryhtymään maalaushommiin. Pitää sitä talonpojankin sen werran kotiaan kaunistaa, sillä ei hän ole luotu miksikään mullikaksi eikä työkoneeksi, waan wapaaherraksi, joka omistaa omaa maata ikuisiksi ajoiksi jälkeläisilleenkin. Kannattaa sitä siis talonpojan matala "linnansa" laittaa loistokuntoon ja olla sen werran "herraa", koska tukkipoikakin lautallansa on aika iso herra, waikkei omista muuta kuin keksin ja wettäpitäwät saappaat.

Nyt te warmaankin puolustaudutte ja sanotte: Mitä noita hirsiseiniä kannattaa siwellä. Maalataan sitten wasta kun joskus saadaan rakennukset laudoitetuksi. - Mutta minäpä sanon tähän, että se on turhaa odotusta. On parasta heti ryhtyä toimeen ja siwellä hirsiseinäiset asuinrakennukset sekä ulkohuonerakennukset punamullalla. Wihreätä peltoa ja metsää wastaan se wärion kaunis ja walkoset ikkunalaudat sekä nurkanpielet näkyä wielä somistawat.

- Mitä? Ettäkö maalauksessa tarwittaisiin kallispalkkainen ammattimies? Ei tarwita. Joka isäntä, joka wain kulkee omissa housuissaan, kykenee kyllä itse keittämään maalia, kun wain leikkaa tästä ohjeet taskuunsa.

Tawallista punamaalia tehdään siten, että ensin lämmitetään wettä padassa, ei kuitenkaan kiehuwaksi. Otetaan sitten jokaista 15 litraa wettä kohden ensin 3 kiloa 82 grammaa wihtrilliä ja kun se on lämpimään weteen sekoitettu ja liuonnut, niin hämmennetään siihen wähitellen 5 kg. 60 gr. punamultaa, jonka jälkeen padan annetaan hiljalleen kiehua puolentoista tuntia, ja kiehuessa sekoitetaan siihen 988 gr. rukiisia taikka ohrasia jauhoja. Jos halutaan woidaan wielä sekoittaa joukkoon hieman hienoksi surwottua wäriomenaakin, jota saa rohdoskaupoista. Rautawihtrillikään ei ole aiwan wälttämätöntä, jos on tarkoitukseen käytettävissä suolavettä. Wihtrilli kyllä on parempaa ja eikä kowin kallistataan. Näin on maali walmis, ja 2 ja puolella litralla maalia woidaan punata jo 16 neliömetriä rosopintaistakin seinää.

Jos haluat seinillesi oikein helakanpunaista maalia, niin keitetään sitä walmistettaessa liemi kuin tawallisestikin wedestä, wihtrillistä ja ruisjauhoista. Kun liemi on walmis, sekoitetaan siihen punamultaa kuin tawallisesti, ainoastaan sillä eroituksella, että pannaan noin puolta wähemmän punamultaa kuin edellistä maalia keitettäessä. Tämän jälkeen pannaan Hollannin liitua (Hollands lerita [krita]) maalipataan siksi paljon, että keitos tulee sen näköiseksi, kuin kunkin mielestä on kauneinta.

Tässä siis maalinwalmistusohjeet. Ei siis tarwitse muuta kuin hankkia kaupunkimatkalla wain maaliaineet ja panna joku kaunispäiwä kaikki talon mieswäki maalaustalkooseen. Työ on korkeintaan parin päiwän "ajanhukka" ja rahakulutkin siitä owat niin mitättömän pienet, ettei niitä kannata ottaa huomioon.

Pois siis harmaus taloista ja kylistä. Tunnussanaksi elokuulla: punasta seiniin ja walkoista nurkkiin!

Terweisin

Sawelan Isäntä.

4.3.19

The New "Soluble Garnet" Dye.

The Manufacturer and Builder 12, 1870

The new dye known as soluble garnet seems to be coming more largely into use on the continent; and as the colors produced with it are exceedingly brilliant, similar to those obtained with archil, but much more stable when exposed to light and air, the garnet dye is likely to become a great favorite. The dye was first prepared by Casthelax, of Paris, and is the ammonia salt of isopurpuric acid, which is formed by the action of a metallic cyanide upon pleric acid. It is not prepared from the pure crystallized, but from an inferior kind of picric acid, and is probably destined to replace the archil in many cases in imparting to wool all shades from garnet to chestnut brown. It may be readily combined with other pigments, so that a number of different colors may be obtained. According to Casthelaz, the dyeing of wool and silk is effected by the addition of an organic acid to the bath; for instance, acetic or tartaric acid, mineral acids being excluded. The dye-bath for silk should be cold or tepid in the beginning. Different shades in red and brown are thus obtained that are dependent upon the concentration of the bath, the nature of the mordant, and the time of the operation.

3.3.19

The Yellow Day.

The Manufacturer and Builder 12, 1881

The 6th of September, 1881, will be long remembered for the occurence of a phenomenon throughout the New England States, which received the historic reminiscences recorded of the "Dark Day" which was witnessed in that section in the year 1780, a little over 100 years ago.

On this day (September 6th), it is reported that the sky assumed an unusual appearance from the early morning, and at noon it was so dark that fowls sought the roost, and artificial light was required in offices and business places and at the dinner table. The appearances of objects is described as being like what things would seem when viewed through smoked or stained glass. Vegetation appeared peculiarly green or blue, yellow objects of a sallow white, red objects peculiarly brilliant, while the blue wore a ghastly look. Towards sunset the phenomenon disappeared somewhat suddenly, and things again assumed their usual appearance. During the continuance of this singular phenomenon the air was quite still and calm.

Many theories and speculations have been advanced to account for it, but none thus far appear entirely satisfactory. It seems most probable that this was due to the smoke of extensive forest fires in Canada, mingling with a peculiar fog or overcast sky. The great forest fires then raging in Michigan may have likewise contributed to its occurence.

2.3.19

Kysymyksiä ja vastauksia. 802. Lammasnahan värjääminen. 803. Huonekalujen petsaus.

Kotiliesi 5, 1926

802. Lammasnahan värjääminen.
— Millä värillä voisi saada valkeasta lammasnahkalakista ja kauluksesta esim. vaalean siniharmaan? Tietoa haluava.
Vastaus. Väriaineena käytetään tavallista kirjoitusmustetta sopivasti vedellä laimennettuna. Sekoituksen tulee seistä jonkun aikaa, jotta musteen sininen väri vetäytyy harmahtavaksi. Ennen värjäystä puhdistetaan nahka huolellisesti ja nurja puoli voidellaan vaseliinilla, jotta nahka ei kovettuisi. Karvojen ollessa vielä puhdistuksen jäljeltä kosteita upotetaan nahka karvoja myöten väriin ja katsotaan, että väri näyttää tasaiselta.
Nahka jätetään kuivumaan pariksi päiväksi. Sitten pestään vedellä ja saippualla liika muste pois, jolloin nahka jää kauniin harmaaksi. Vaseliini puhdistetaan pois jauhoilla.
A.-L. R.

803. Huonekalujen petsaus.
— Koivuiset huonekalut on alkupcräisesti petsattu sammalvihreiksi ja vahattu. Nyt ne ovat haalistuneet ja tulleet täplikkäiksi. Mitenkä niitten värin saisi korjatuksi? Tietoa haluava.
Vastaus. Petsauksen voi hyvin uudestaan toimittaa. Vanha vaha ja väri on vain ensin poistettava, jotta uusi petsi tarttuisi ja tulisi tasaista. Suosittelemme tum- manruskeata väriä, koska ruskea on luonnollisin värjätyn puun väri ja tumma parhaiten peittää entisen värin. Harmaa ja vihreä muuttuvat sitä paitsi valon vaikutuksesta pian. H.-L. K.