Puutarha 9, 1913
Jos tarkastamme luonnonniittyjä, varsinkin kevätkesällä, niin kilpailevat siellä kukkaset toistensa kanssa väririkkaudesta ja loistosta. Sellaisenkin, joka tavallisesti kulkee silmät ummessa, täytyy se huomata. Kirkkaassa kevätauringossa noiden värien täytyy ehdottomasti vaikuttaa elähdyttävästi mieleen. Alhaisemmallakin kehityskannalla olovalla on väriaisti jossakin määrin kehittynyt. Esim. lapsessa voimme erilaisten värien vaikutuksen huomata. Hän osaa tajuta esineen värin ennenkuin sen muodon. Onhan tunnettua, että lapset rakastavat vaaleita ja loistavia värejä — eivät esim. pidä siitä, jos hoitaja on tummaan pukuun puettu. Ja luonnonkansat, nehän maalaavat ruumiiseensa erivärisiä kuvioita ja käyttävät kirjavia höyheniä ja sulkia koristuksenaan. — Mutta niinkuin kaikilla aloilla ihmisellä on kehittymisen mahdollisuuksia ja itsensäkasvattamisen velvollisuuksia, niin voi hän väriaistiansakin kehittää. Jos sitä olemme tehneet, voimme me luoda ympäristömme miellyttävän näköiseksi, useinkin vähemmillä kustannuksilla kuin sellainen, jolla ei ole niinsanottua hyvää makua. — On kansoja, varsinkin itämailla, jotka koristeissaan ja ornamenteissaan ovat kehittyneet hyvinkin pitkälle, mitä värien käyttöön tulee. — Mutta mitä niinkutsuttu väri sitten oikeastaan on? Mistä johtuu se, että esineitä tarkastaessamme toiset näyttävät punaisilta, toiset keltaisilta, sinisiltä j. n. e.
Samalla tavalla kuin ääni syntyy jonkun esineen väräjämisen tai liikkumisen kautta, niin ajatellaan valonkin syntyvän. Me kuulemme äänen sen kautta, että tuo ääntä synnyttävä esine panee ilman ympärillään aaltomaiseen liikkeeseen — samalla tavalla, kuin heittäessämme kiven veteen siitä leviää joka suuntaan peräkkäin seuraavia aaltoja. Kun ääniaalto sattuu korvaamme, tajuamme sen äänen eli kuulemme. Samoin ajatellaan valon syntyvän, niinsanotun ilmakehää täyttävän eetterin liikkeen kautta. Valaiseva esine panee eetterin aaltoliikkeisiin, ja kun nämä aallot tapaavat silmämme, käsitämme me valon. — Niinkuin kuullessamme äänen, eroitamme korkeita ja matalia, kovia ja heikkoja ääniä, sen mukaan miten laajoja ääniaallot ovat ja miten nopeaan ne seuraavat toisiaan, samoin eroitamme erilaisia valoja valoaaltojen laajuuden jaliikkeen nopeuden mukaan. Näitä eri valoja kutsumme väreiksi. Siis värit ovat ainoastaan erilaisia valovaikutuksia, jotka silmiimme sattuvat. — Päivän valo ja myöskin auringon valo on kokoonpantu useista värisäteistä, jotka kaikki yhdessä muodostavat valkean eli värittömän valon. Mutta tämän valkean valon voimme me useammilla eri tavoilla eroittaa eli hajoittaa yksinkertaisiin värillisiin valosäteisiin. Jos tarkastamme esim. sateenkaaren spektrumia, niin näemme ensiksikin kuusi (6) pääväriä: punaisen, oranssikeltaisen, keltaisen, vihreän, sinisen ja violetin, sekä näiden välillä useita välivärejä. Jos nämä värit yhdistämme oikealla tavalla prisman avulla, niin saamme uudelleen valkean valon. — Kun sanomme jostakin esineestä, että se on esim. punainen, niin johtuu sen punainen väri siitä, että tämä esine imee itseensä kaikki muut värisäteet paitsi punasen, joka heijastuu siitä takaisin ja kohtaa sitten silmämme. Silloin käsitämme värin punaiseksi. Me eroitamme kolme (3) niinsanottua perusväriä, nimittäin: punainen, keltainen ja sininen. Näitä 3 väriä emme voi saada esille sekoittamalla muita väriä keskenään, mutta perusvärejä yhdistämällä eri suhteissa toisiinsa, saamme kaikki muut värit — ja kaikki yhdessä muodostavat ne valkean. Sinisestä ja keltasesta muodostuu vihreätä, punasesta ja sinisestä violetti (sinipunanen), keltasesta ja punasesta oranssi. Joka värisädettä vastaa aina toinen, joka yhdistettynä tämän kanssa muodostaa valkean värin. Näitä toisiaan vastaavia värejä kutsumme komplementti väreiksi. Jos asetamme kuusi (6) sateenkaaren väriä peräkkäin (eli toisin sanoen perusvärit ja niitä yhdistämällä muodostuneet ensimmäiset 3 väriä) ympyrän kaareen niin, että jaamme ympyrän 6 yhtä suureen osaan ja annamme kullekin värille yhtä suuren tilan, niin tulevat siinä komplementtivärit vastakkain. Niin vastaa sinistä oranssi, punasta vihreä ja keltasta violetti. — Kun eri värejä tarkastamme, niin huomaamme, että ne vaikuttavat eri tavalla mieleemme. Siitäpä on johtunutkin, että väreille annetaan eri merkityksiä. Göthe sanoo esim.: Vihreätä pidetään toivon värinä, kun taas uskollisuus puetaan siniseen. Kukan sini on lemmikille antanut nimensä. Rakastetulle osoittaa orvokkivihko kunnioitusta, mutta kun rakkaus sitoo seppeleitä, tekee hän sen ruusuista ja punaisista verbenoista. Keltaisessa komeilee ylpeys, piilee kateus j. n. e.
Kun väreistä puhumme, eroitamme niinsanottuja lämpimiä ja kylmiä värejä. On huomattu, että kirkkailla ja valoisilla väreillä on jotain lämmittävää, joka kai johtuu siitä, että aurinko, samalla kun se valaisee, myöskin lämmittää. Lämpimiä värejä ovat: punanen, oranssi, keltanen, keltasenviheriä, kylmiä taas: sininen, indigo, violetti. Vihreä väri on lämpimän ja kylmän keskivälillä, samoin purppura. Valkea lasketaan lämpimiin väreihin ja musta kylmiin. Sinistä pidetään kylmimpänä, oranssia lämpimämpänä värinä. Kaikki värit tulevat lämpiraämmiksi, mitä enemmän valkeata ne sisältävät ja kylmemmiksi, mitä vähemmän niissä sitä on. Jos käytetään lämmintä ja kylmää väriä vierekkäin, vaikuttaa lämmin vielä lämpimämmälle ja kylmä vielä kylmemmälle.
Jos kauvan katsomme samaa väriä, niin me siihen lopulta väsymme. Meidän silmämme kaipaa vaihtelua ja sitä on meidän ympäristöömme hankittava. Mutta siinä juuri tarvitaan taitoa, että voimme tuon vaihtelun saada sellaiseksi, että se meitä miellyttää. Kun yhdistämme värejä toisiinsa, on meidän otettava huomioon sekä värien sopusointu, joka tekee miellyttävän vaikutuksen meihin, sekä värivastakohdat, joilla ymmärretään sitä muutosta, joka eri väreissä tapahtuu, kun ne asetetaan vierekkäin. Vastakohtien kautta saamme me eloisuutta väriyhdistyksiin. Värisopusointu taas vaikuttaa tyynnyttävästä. Jos tarkastamme jotain niistä väreistä, joita sateenkaaren spektrumissa huomasimme, esim. punasta, niin se ikäänkuin vaatii komplementtiväriään, nim. vihreätä, vierelleen. Tämän voimme yksinkertaisella kokeella huomata esim. siten, että asetamme punaseksi värjätyn paperipalasen valkealle pohjalle ja tarkastamme sitä pitemmän aikaa, niin näemme sen ympärille muodostuvan vihertävän kehän. Samoin on muidenkin värien laita. Jos tarkastamme esim. punaista kukkaa vihreän ruohon tai vihreitten lehtien ympäröimänä, niin näyttää se siinä paljon komeammalta ja loistavammalta, kuin jos me sen taitamme ja panemme maljakkoon ilman vihreitä lehtiä. Samalla tavalla kuin vihreä kohottaa punaista väriä, niin punainenkin vaikuttaa vihreään. Harvoin ovat värit luonnossa aivan puhtaat, mutta jossain määrin voimme kukkia istuttaessamme kuitenkin ottaa huomioon väriopin yleiset säännöt. Värejä, joita luonnossa yleisimmin tavataan, ovat ruusunpunanen, — valkea ja punanen, — vaaleanvihreä — valkonen, vihreä, ruskea —musta, punanen, tumman vihreä, musta, vihreä, vaaleankeltanen — valkonen ja keltanen, tummankeltainen — musta, keltainen, liila — valkea sinisen violetti, tumman violetti — musta, violetti. Näille vastaavat värit ovat: ruusunpunaiselle tummanvihr. sininen, ruskealle vaal. sinis. vihreä, violetille vaalean vihr. keltainen, lilavärille tummankelt.; tumman valkeata ja mustaa pidetään myös vastakkaisväreinä, ja jos on kukkia, jotka ovat hyvin tummia, melkein mustia, vaativat ne rinnalleen vaaleita värejä. Komplementtivärien sanomme muodostavan sopusointuisia vastakohtia, koskapa ne kohottavat toistensa vaikutusta. On neuvottu mille värille tahansa etsimään komplementtiväri siten, että asetetaan määrätty väri mustalle pohjalle ja tuijotetaan siihen jonkun aikaa. Kun senjälkeen katsoo valkeaa paperia, niin näkee siinä komplementtivärin. Jos asetamme kaksi väriä vierekkäin, jotka väriympyrässä ovat joko vierekkäin tai vaan yhdeu värin eroittamat, esim. punasen, keltaisen — sinisen ja vihreän, — niin ne vaikuttavat räikeästi eli eivät ainakaan soinnu hyvin yhteen. Jos sellaisia värejä on käytettävä vierekkäin, niin voimme niitä välittämässä käyttää valkeata tai harmaata, jotka ovat niinsanottuja neutralisia värejä, samoin kuin mustakin. Kun asetamme kaksi väriä vierekkäin, vaikuttavat ne aina jossain määrin toisiinsa, antamalla toisilleen osan komplementtiväristään. Niin vaikuttavat punanen ja sininen toisiinsa, että punanen saa vähän oranssia, sininen taas vähän viheriäistä. Sitävastoin eivät komplementtivärit eikä valkea ja musta yhdistettyinä muihin väreihin muuta niiden vaikutusta.
Kun tarkastamme eri värejä, niin toiset niistä vetävät huomiomme enemmän puoleensa, ovat eloisampia, jotavastoin toiset jäävät enemmän syrjään. Siinäkin näemme samat lait kuin eroittaessamme värit lämpimiin ja kylmiin. Valoisat, lämpimät värit ovat esiinpistävimmät, jotavastoin kylmät värit pysyttäytyvät enemmän taka-alalla. Edellisiä sanotaan aktiivisiksi, jälkimmäisiä passiivisiksi. Näiden välillä on vihreä ja punainen neutralia. Kun esim. puutarhassa käytämme erivärisiä kukkia, tulisi meidän koettaa käyttää niitä oikessa suhteissa. Passiivisia väriä voimme käyttää suhteellisesti paljon enemmän, koska ne eivät ole niin silmiiD pistäviä. Aktiivisista varsinkin keltainen väri on hyvin näkyvä ja usein sitä käytetäänkin liian suurissa määrin. Vielä olisi muistettava, että koska lämpimät värit pitävät itse huolen vetää silmämme puoleensa, niin voimme me käyttää niitä kauvempanakin rakennuksesta, ilman että ne siltä jäävät huomaamatta. Sitävastoin on meidän kylmiä värejä käytettävä lähempänä olinpaikkaamme, jotta me ne huomaisimme. Kuitenkin, jos kylmiin väreihin on sekoittunut paljon valkeata, niin näkyvät ne kauvempaakin. Valkeata väriä voimme me käyttää jokseenkin runsaassa määrässä. Vihreätä me tapaamme luonnossa kaikkein eniten. Se ei ole lämmin eikä kylmä väri ja vaikuttaa rauhoittavasti mieleemme, ja sitähän puutarhoissakin tavataan runsaasti.
Kukkia istuttaessamme ei ole niinkään helppoa saada ne siten asetetuiksi, että kokonaisvaikutus olisi tyydyttävä. Vaikkakin olisimme istutuksemme oikein suunnitelleet, niin voi tapahtua, että kun kukat aukeavat, ne ovatkin toista väriä kuin olemme ajatelleet. Kun saamme siemeniä varmasti taatuista lajeista, niin voimme vähitellen hankkia puutarhaamme kauniita, aistikkaita värejä.
Sanotaan kyllä, että makuasioista ei pidä kiistellä, mutta luulen, että me voimme vaikuttaa hyvin paljon toisiimme kauneus- ja väriaistin kehityksessä. Tässäkin suhteessa voivat neuvojat puutarhoja perustaessaan ja kukkapenkkejä laatiessaan ja istuttaessaan kansaa kasvattaa niin, että he kehittyvät näkemään, mikä on todellista kauneutta. Ihmiselämässä on niin paljon sellaista, mitä sanotaan kauniiksi, mutta mikä ei sitä ole. Todellista kauneutta me nautimme silloin, kun sielumme tuntee lepoa siitä, että silmämme, järkemme ja tunteemme ovat tyydytetyt.
- Katri Lagerblad.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti