Eräistä kemian teollisuuden kysymyksistä.

Teknillinen aikakauslehti 9, 1924

Joku aika sitten esitettiin saksalaisessa aikakauskirjallisuudessa tiedonantoja kemian teollisuuden tilasta Saksassa ja Ranskassa ja selostettiin erityisesti niitä toimenpiteitä, joihin ranskalaiset ryhtyivät sekä suursodan aikana että sen jälkeen varustaakseen armeijansa riittävästi räjähdysaineilla ja kaasutaistelua varten tarvittavilla myrkyillä. Nämä tiedonannot ovat mielestäni siksi mielenkiintoisia, että niiden kannattanee tulla tunnetuiksi maissakin piireissä kuin niissä, jotka ovat sattuneet lukemaan näitä tietoja levittäneitä aikakauslehtiä.

Kaiken aluksi on huomautettava vanhasta tosiasiasta, ettei mikään muu maa ollut ennen suursotaa osannut suunnitella räjähdysaineiden valmistusta niin järjestelmällisesti kuin Saksa. Onhan yleisesti tunnettua, että Saksa oli ennen sotaa väriteollisuusvalmistukseen nähden ensimäisenä, määräävänä maana. Mutta tuskinpa Hofmann, Caro, Liebermann y. m. vanhemmat väriainevalmistuksen merkkihenkilöt lainkaan ajattelivat, mikä merkitys hyvin kehitetyllä väriteollisuudella tulisi olemaan maanpuolustukselle. Tästä teollisuusalasta kehittyi kuitenkin ajan pitkään sellainen tekijä, jota Saksa sai kiittää pitkäaikaisesta pystyssäpysymisestään äskeisen kamppailun aikana. Väritehtaat kykenivät nopeasti huomattavassa määrin varustamaan armeijan tärkeillä aineilla. Muut maat pystyivät tämäntapaiseen toimintaan myöhemmin, vasta sitten, kun Saksa oli sisäisten olojen johdosta heikentynyt romahdukseen saakka.

Riittäköön tämä lyhyt, ylimalkainen maininta aluksi; myöhemmin seuraavat tässä, yksityiskohtaisemmat, etupäässä ranskalaisten lähteiden mukaan laaditut selostukset.

Eräs Saksan kuuluisimmista kemisteistä on hiljattain valittanut, että aniharvat sikäläiset teknikot ajattelevat kauemmaksi tulevaisuuteen; kykyjä ei kyllä puutu, mutta ne ajattelevat yleensä vain huomista päivää, eivätkä kohdista kykyänsä suunnittelemaan tulevien vuosikymmenien tarpeiden ja vaatimusten tyydyttämistä. Tämä mielipiteen ilmaisu lienee aiheutunut etupäässä sen johdosta, kun sittemmin eräät toisetkin valtakunnat alkoivat erikoisella huolella vaalia kemian teollisuuden kehittämistä. Tällaisia maita ovat tietysti Englanti, Yhdysvallat ja Ranska.

Ranskassa julkaisi H. Le Wita viime vuonna laajan esityksen, jossa käsiteltiin sikäläisen teollisuuden kellitystä ja kehittämistä, erikoisesti esimerkkinä pitäen Saksan oloja. Tässä esityksessä painostettiin kemian teollisuuden suurta merkitystä maanpuolustukseen nähden ja esitettiin keinoja Ranskan kemian teollisuuden järjestämiseksi sekä kemistien ja kemiallisten teollisuuslaitosten palveluksessa olevien kehittämiseksi.

Saksalaiset eivät kuitenkaan pitäneet kaikkia H. L-e Witan äskeistä suursotaa koskevia tiedonantoja oikeina. Niinpä esim. selittävät saksalaiset, että heidän granaateistaan oli enintään 25 prosenttia kaasuilla täytettyjä; ranskalainen kirjoittaja väittää niitä olleen 80 prosenttia.

Sotakaasuihin alettiin kiinnittää suurta huomiota keväästä 1915, "Ypernin mustasta päivästä", 22 p:stä huhtikuuta lähtien,' jolloin ranskalaiset menettivät klorikaasuhyökkäyksessä kokonaisen divisionan. Tämän jälkeen alkoi kemiallinen kilpailu molemmin puolin, ja ryhdyttiin valmistamaan tukahduttavia, kyyneleitä synnyttäviä, aivastuttavia y. m. aineita. Saksalaiset olivat aluksi ylivoimaisia, kuten on jo mainittu.

Ranskassa oli ennen sotaa vain yksi väritehdas, ja sen toiminta oli verrattain heikkoa; niinpä tuotiin esim. ranskalainen B-ruudin stabilisoimiseksi tarvittava difenyliamini vielä vuonna 1913 Saksasta. Tämän ranskalaisen tehtaan toimintaa vaikeutti ankara kilpailu Saksan taholta. Sodan aikana paranivat sen asiat ja perusti se uusia suuria tehtaita, joissa nykyään on noin 1100 kemistiä, insinööriä ja työntekijää. Vuonna 1917 perustettiin eräs suuri väritehdas (Compagnie nationale des Matiéres colorantes et produits chimiques); tarkoisena oli edistää värien valmistusta omassa maassa mahdollisimman voimakkaasti, varsinkin kun saksalaiset yhtyneet väritehtaat olivat vaarallisia kilpailijoita. Sitäpaitsi pidettiin tällaisia laitoksia välttämättöminä senkin takia, että mahdollisen uuden sodan sattuessa olisi käytettävissä sopivia tehtaita räjähdysaineiden valmistamiseksi ja ettei myöskään puuttuisi tottunutta työvoimaa.

Ranskassa on päästy väriteollisuusalalla jo huomattaviin tuloksiin. Niinpä esim. Creilin lähistöllä on rakennettu 45 hehtaarin alueelle tehtaita ja laboratorioita ja Rouenin luona on tehdasaluetta yli 72 hehtaaria. Erityisesti on mainittava tehtaiden yhtyminen, nimittäin Compagnie nationale des Matiéres colorantes, Compagnie parisienne de couleurs d'aniline, Manufacture lyonnaise de matiéres colorantes, Société des Produits chimiques et Colorants francais, Compagnie nationale des Matiéres colorantes, Compagnie francaise de Saint-Clair-du-Rhöne ja Manufacture lyonnaise.

Compagnie nationale des Matieres colorantes on erikoisesti kehittynyt Prossardin johdon aikana. Siellä on valmistettu monia tärkeitä väriaineita, ja miltei joka kuukautena valmistetaan uusia. Tämä tehdas on alkanut suunnitella myöskin räjähdysaineiden ja kaasutaisteluihin tarvittavien aineiden valmistusta. Saksalaisten tiedonantojen mukaan valmistetaan tässä tehtaassa lukuisia välituloksia, kuten esim. nitro- ja dinitrobentsolia, anilinia, m-fenylenidiaminia, dimetylianilinia, sulfanilihappoa, metanilihappoa, bentsidiniä, alkyloituja amidofenoleja, metylianilinia, mono- ja dictylianilinia, kloribentsolia, nitro- ja dinitrokloribentsolia, dinitrofenolia,sulfonoituja nitrofenoleja, amidofenolisulfohappoa, amidonitro- ja diamidofenolisulfohappoa, nitrotoluoleja, tolidinia, toluidineja, bentsyli- ja bentsylidenikloridia, bentsaldehydiä, nitronaftalineja, naftoleja, lukuisia muita naftalinijohdannaisia y. m.

Eräs saksalainen asiantuntija ihmettelee, että uusi tehdaslaitos tosiaan on kyennyt valmistamaan näin moninaisia tuotteita ja epäilee, että tämä olisi ollut mahdotonta, ellei saksalaista avustusta olisi ollut yrityksessä mukana.

Lisäksi vielä on mainittava ranskalaiset tehtaat La Société Alsacienne de Produits chimiques, Société chimique de la Grande Paroisse, Mabboux-Cavell-Yhtiö, "Steiner Pére et Fils ja Société Paroche et Juillard.

Ranskan väritehtaitten arvo lasketaan saksalaisten lähteitten mukaan 210 miljoonaksi frangiksi ja arvellaan, että näiden tehtaitten pitäisi voida vuosittain valmistaa tuotteita ainakin noin 300—400 miljoonan frangin arvosta, jotta ne olisivat kannattavia.

Saksa valmisti vuonna 1922 26 prosenttia vähemmän väriaineita kuin vuonna 1913, mutta vuoden 1922 tuotteista on kaiketi suuri osa varastoitu, ja väritehtaat odottavat kilpailun alkamista. Saksalaisten laskelmien mukaan kykenee Ranska saamaan jo nyt 73 prosenttia tarvitsemistaan väreistä omasta maasta, ja tämä suurenmoinen saavutus oikeuttaa uskomaan, että Ranska on ennen pitkää ulkomaisista väreistä täysin riippumaton.

Ranskalainen asiantuntija Le Wita huomauttaa, että kemistien tehtävä tulevissa sodissa esiintyy vielä paljon voimakkaampana kuin äskeisessä kamppailussa, ja että voitto riippuu ratkaisevasti kansan kyvystä voida ennakolta suunnitella tarpeellisia toimenpiteitä etenkin kaasutaistelua varten.

Äskeisen suursodan aikana valmistettiin verrattain paljon erilaisia myrkyllisiä aineita, mutta useita niistä käytettiin suhteellisen vähän, sillä monet niistä olivat vaikeita valmistaa ja hankalia käyttää. Esim. sinihappoa valmistettiin kyllä, mutta tätä kauheaa myrkkyä ei voitu käyttää ilman muuta, sillä se on liian helposti haihtuvaa, jonka vuoksi sitä sekotettiin tinatetrakloridiin; tätä seosta nimitettiin vincenniitiksi. Lisäksi on mainittava esim. rikkidioksidi, klorisulfonihappo, tinatetrakloridi ja arsenitrikloridi, joita kuitenkin myöhemmin käytettiin etupäässä savun synnyttämiseen, jotta esim. tykistö olisi huomannut sattumat helpommin.

Kloria käytettiin myrkkytaistelussa runsaimmin, ja sodan loppupuolella voitiin sitä valmistaa Ranskassa noin 50 tonnia päivässä. Näin suurta klorimäärää ei voida käyttää rauhan töissä; tarpeeksi suuria, sopivia käyttöaloja rauhan oloissa ei vielä ole keksitty, mutta mainittakoon tässä, että m. m. selluloosaa on ryhdytty valmistamaan esim. eräistä heinäkasveista klorilla ja niinikään on alettu valkaisuun käyttää klorikalkin asemesta kloria. Lisäksi vielä valmistetaan eräitä kloripitoisia organisia aineita, kuten hiilitetrakloridia, triklorietyleniä, kloribentsolia, bentsjdikloridia ja bentsylidenikloridia, joita käytetään etenkin liuotinnesteinä. Näitä ei kuitenkaan voida valmistaa kovin suuria määriä, joten monet kloritehtaat ovat lopettaneet sodan jälkeen toimintansa. Bromin suhteen on huomautettava samaa kuin kloriinkin nähden.

Organisista sotamyrkyistä on mainittava erityisesti fosgeni, joka aiheuttaa yskimistä ja tukehtumisen; bentsylibromidi synnyttää kyyneleitä ja tukehduttaa silmien limakalvoja, bromiasetoni vaikuttaa samoin silmiin ja tukehduttaa, yperiitti synnyttää kyyneleitä, tukehduttaa ja synnyttää iholle rakkoja. Esim. difenylikloriarsini ja fenylidikloriarsini aivastuttavat.

Suuremmassa määrin valmistettiin oikeastaan fosgenia, vincenniittiä, kloripikriniä, bromiasetonia ja myöhemmin etenkin yperiittiä (diklorietylisulfidia).

Fosgenin valmistus on verrattain helppoa. Sitä syntyy valon tai sopivien kontaktiaineiden, kuten esim. huokoisen hiilen vaikuttaessa klorin ja hiilimonoksidin seokseen. Tämän aineen valmistus oli sodan aikana senkin johdosta sopivaa, kun sitä voitiin käyttää väritehtaissa tärkeän, n. s. Miehlerin ketonin valmistukseen, kristallivioletin valmistukseen y. m.

Yperiittiä valmistetaan etylenistä ja rikki - klorurista. Tämän aineen saamiseksi tarpeellista etyleniä voidaan käyttää eräiden organisten aineiden valmistukseen.

Jonkun verran käytettiin o-nitrobentsylikloridia.

Eräiden lähteitten mukaan valmistettiin Ranskassa sodan aikana fosgenia 16000, vincenniittiä 4000, yperiittiä 2500 ja kloripikriniä 500 tonnia, ja yhteensä valmistettiin myrkyllisiä taisteluvälineitä noin 2500 tonnia.

Räjähdysaineisiin nähden on mainittava aluksi pikrinihappo, jota voidaan valmistaa useammalla eri tavalla. Ranskassa valmistettiin tätä ainetta noin 500 tonnia päivässä ja koko sodan aikana likipitäin 250,000 tonnia. Huomautettakoon, että rauhan aikana olisi tarve ollut Ranskassa niin pieni, että raaka-aineeksi olisi tarvittu vain noin 250 tonnia fenolia vuodessa. Sodan aikana täytyikin rakentaa suuria tehtaita synteettisen fenolin valmistusta varten, ja nyttemmin ei näillä tehtailla ole juuri mitään tehtävää.

Tärkeää oli myöskin trinitrotoluolin valmistuksen lisääminen. Väriteollisuudessa tarvitaan nitrotoluoleja ja dinitrotoluolia, joista voidaan edelleen valmistaa trinitrotoluolia; tätä tärkeää räjähdysainetta valmistettiin jopa 40 tonniakin päivässä.

Väritehtaat ovat kyllä avuksi räjähdysaineita valmistettaessa, mutta kuitenkin on niiden räjähdysainetuotanto ollut ilman uusia aputehtaita verrattain vähäinen. Ranskassa tarvitaan normalivuosina väriaineita 12,000 tonnia. Sodassa tarvittiin pikrinihappoa ja trinitrotoluolia vuosittain noin 70,000 tonnia. Tämä luku on kuitenkin vain sotavuosien keskiarvo. Niinpä esim. vuonna 1917 valmistettiin niitä 300,000 tonnia. Yllämainittujen räjähdysaineiden lisäksi valmistettiin vielä eräitä nitraatteja, joita sekotettiin sopiviin organisiin nitroyhdistyksiin ja tarvittiin eräitä kloraattiräjähdysaineita, esim. eheddiittiä, noin 10,000 tonnia.

Vähemmän merkitsevistä Ranskan räjähdysainetuotteista on mainittava kresylihappo, polynitraminit, heksanitrodifenyliamini y. m. Kaasunaamarien impregnoimiseen käytettiin m. m. sulfanilihappoa, ja B-ruudin stabilisointiin käytettiin v. 1917 noin 1,500 tonnia difenyliaminia.

Väriteollisuuden puolituotteista (kaikkiaan 400—500 eri ainetta) ovat olleet vain seuraavat joko suoraan tai välillisesti sotatarkoituksiin sopivia: nitrobentsoli, dinitrobentsoli, anilini, fenoli, kresolit, sulfanilihappo, kloribentsoli, o-nitrokloribentsoli, pnitrokloribentsoli, dinitrokloribentsoli, dinitrofenoli, pikrinihappo, o- ja p-nitrotoluoli, dinitrotoluolit, bentsylikloridi, nitronaftalini ja dinitronaftalini.

Puunhiiltotehtaista saatiin metylialkoholia ja asetonia, käymisteollisuudesta alkoholia ja sen sivutuotteita.

Taistelukaasuja ja räjähdysaineita ei kloria, bromia ja fosgenia lukuunottamatta enää valmisteta varsinaisissa, rauhan tarpeita tyydyttävissä organisissa teollisuuslaitoksissa. Näihin erikoistehtaihin nähden olivat saksalaiset sodan alkupuolella ylivoimaisia, mutta aselevon alkaessa oli liittolaisten asema edullisempi.

Jo noin v. 1900 huomautti eräs kuuluisa ranskalainen kemisti, että kemian teollisuuden edistämiseksi Ranskassa pitäisi kehittää sekä teoreettista että käytännöllistä kemian opetusta, ja myöhemmin on tätä kysymystä pohdittu ahkerasti. V. 1922 julkaistiin laaja selostus, jossa esitettiin, että pitäisi järjestää neuvosto, jonka tehtävänä olisi kemiallista teollisuutta koskevien kysymyksien käsitteleminen; erityisesti huomautettiin tällöin, ettei tulisi orjallisesti jäljitellä saksalaista järjestelmää, vaan pitäisi luoda uutta, ranskalaisille paremmin soveltuvaa. Teollisuuden mobilisoimissuunnitelmaa pidettiin erittäin tärkeänä, ja kemian teollisuuteen nähden huomautti marsalkka Foch, että sen kohottaminen estää pelottavat yllätykset. Seuraavia toimenpiteitä suoritettiin:

1. Teknillisten korkeakoulujen ja keskikoulujen opetus on perinpohjin uudistettava, kasvatettava kykeneviä kemistejä, ja palkattava ne tyydyttävästi.

2. Eri oppilaitosten kemistien välisestä kilpailusta jaerimielisyyksistä on luovuttava ja on annettava arvoa vain tieteelliselle ja teknilliselle kyvykkäisyydelle.

3. Tärkeimmissä tehtaissa on oleva etusijassa kemistejä eikä työnjohtajia, sillä jälkitnmäiset työskentelevät usein vain kaavamaisesti ja vastustavat kaikkia uudistuksia.

4. Teknikoita ja virkailijoita valittaessa ei saa kiinnittää huomiota personallisiin suosituksiin, vaan saavutuksiin ja kykeneväisyyteen.

5. Mielenkiintoisia alotteita ja esityksiä, joilla on huomattavampi merkitys, ei saa milloinkaan hyljätä yksityisintressien suojaamisen takia. On käytettävä kaikkien kyseessäolevien kemistien avustusta eikä ole välitettävä mahdollisesti esiintyvistä vastustuksista.

6. Kaikkien tehtaiden toiminta on organisoitava järjestelmällisesti uudenaikaisten, sekä toimintaa että hygieniaa koskevien periaatteiden mukaisesti.

7. Laboratoriot, joiden sangen huonon tilan akademia on myöntänyt todeksi ja joiden parantamiseksi Matin toimeenpanee keräyksen, ovat varustettavat perinpohjaisesti. On surkuteltavaa, että valtio ei avusta riittävästi laboratorioita.

8. Tieteellisiä tutkimuksia ja teknillisiä keksintöjä varten asetetun järjestön täytyy saada runsaasti avustusta, samoinkuin laboratorioittenkin. Ranskan hallitus käyttää vuosittain tutkimus- ja keksimistyön eristämiseksi noin 1,4 miljoonaa, Englannin hallitus 130 miljoonaa frangia.

9. Patenttilakia on muutettava siten, että keksinnöt tulevat alkutarkastuksen alaisiksi.

10. Tullikysymykset ja kauppasopimukset ovat tarkastettavat ja muutettavat sellaisiksi, että ne ovat sopusoinnussa maan etujen kanssa eivätkä ole ristiriidassa ja ulkomaille edullisia, kuten asianlaita näyttää nykyään olevan.

11. Valtakunnan ulkomaankauppaa koskevan viraston toiminta on muutettava nykyoloja vastaavaksi.

12. Osakeyhtiöitä koskeva laki olisi muutettava sellaiseksi, että hallinnon jäsenten moraalinen ja taloudellinen vastuunalaisuus tulisi suuremmaksi, sillä he ovat työhönsä nähden saaneet liian paljon tuloja. L-isäksi olisi kiellettävä hallinnon jäsenten pääsy toisten, kilpailevien tehtaitten hallinnon jäseniksi.

13. Jos kunnat omistavat maata vesiputousten lähistöllä, pitäisi niiden luovuttaa sitä edullisilla ehdoilla teollisuuslaitosten perustamista varten, ja valtion pitäisi antaa näille tehtaille useammaksi vuodeksi verovapaus, siksi kunnes ne ehtisivät tulla kannattaviksi.

14. Kivihiilten, ruunihiilten ja turpeen ekstrahoimista ja tislausta ja kaikkein sivutuotteiden talteenottoa olisi edistettävä.

15. Ravintoainekysymykseen ja typen sitomiseen on maanpuolustuksen takia kiinnitettävä huomiota. Versaille-sopimuksen mukaan on typen sitominen ja synteettisen ammoniakin valmistusoikeus Haber-menetelmän mukaan pidätetty Ranskan hallitukselle, ja tämän johdosta on syntynyt kilpailu tämän metodin ja uudemman Claudemenetelmän välille. Haber-menetelmää kannattavat Compagnie des Produits Chimiques des Forges, Alais et La Camargue, Société d'Electro-Chimie, Société des Produits Azotés Société des Mines de Fens, Société Générale de Nitrate, Société des Usines du Rhone, Compagnie des Mines de Bethune, Compagnie Nationale des Matieres Colorantes, Gillet & Fils ja Emilie Pambert, kun taasen Claude metodia kannattavat Société de Saint Gobin ja de 1' Air liquide. Nämä vastapuolet kilpailevat keskenänsä unhottaen, että molemmat patentit ovat maalle hyödyllisiä, sillä kummassakin menetelmässä on etuja ja heikkouksia. Molempien patenttien käyttö olisi edullista ulkomaita koskevaan riippumattomuuteen nähden, jotta rauhan aikoina voitaisiin valmistaa keinotekoisia lannoittimia ja sodan sattuessa räjähdysaineita. Haber-menetelmää varten tarvitaan laajoja, kalliita laitoksia ja voidaan näitä tehtaita pystyttää vain muutamiin seutuihin, jotavastoin Claude-tehtaita voidaan sirotella kaikkialle Ranskaan.

Vielä lisäksi huomautetaan mietinnössä, että ranskalaisten ja saksalaisten metodien välillä on suuria eroavaisuuksia; Saksan teollisuus on yhä enemmän ja enemmän spesialisoitunut sekä nykyaikaiseen työnjakoon nähden tehtaissa että myöskin intellektuellisessa suhteessa, ja saksalaiset keniistit, insinöörit ja teknikot ovat paljon erikoistuneempia kuin ranskalaiset, sillä Ranskan korkeakoulut ovat tähän saakka valmistaneet etupäässä sellaisia insinöörejä, joilta puuttuu erikoiskoulutus; konerakentajat, vuori-insinöörit ja kemistit saavat saman opetuksen. Tällaisia korkeakouluja vastaavia laitoksia ei ole Saksassa, vaan ovat korkeakoulut siellä erityisen tarkasti jaettuja eri osastoihin. Ranskalaisen opetusmenetelmän mukaan voidaan kai kyllä kasvattaa pääjohtajia. Ammattikouluja on Ranskassa liian vähän.

Ranskalaiset työmiehet eivät ole ammattimiehiä, mutta he ovat kekseliäämpiä, joka seikka korvaa kyllä puutteellisuutta ammattikoulutuksessa.

Mitä tuotantolaitoksiin tulee, on Saksa trustien maa, jota vastoin Ranskassa on ollut etusijassa pieniä ja keskikokoisia laitoksia. Syynä tähän lienee pääasiallisesti se, että Ranska on maanviljelysmaa, ja maanomistajat viljelevät verrattain pieniä alueita. Maanviljelijöiden pikkupiirteinen toiminta lienee vaikuttanut myöskin ammatinharjoittajien ja teknikkojen katsantokantaan ja toimintatapaan. Sodan jälkeen on kuitenkin alettu pyrkiä toiseen suuntaan, ja kemian teollisuutta eivät nämä johtopäätökset kovinkaan paljon koske, sillä kemian tuotteita valmistavat laitokset ovat yleensä suuria ja tarvitsevat paljon pääomaa. Toiselta puolen ovat teollisuuslaitokset kyllä sodan ajoista suurentuneet huomattavasti.

Patenttikysymyksiin nähden huomautetaan, että olisi sopivinta laatia laki, joka olisi välimuoto sellaisen patenttilain kanssa, joka suojaa keksityn aineen ja sellaisen, joka antaa suojaa vain keksitylle valmistustavalle. Fääkeaineet olisivat oikeastaan myös sisällytettävät patentin suojaamiksi, sillä nykyään yleensä ei Ranskassa paljonkaan välitetä uusien lääkeaineiden keksimisestä ja Ranska on muista, lääkeaineita patentoivista maista jäljellä. Tehtaitten palveluksessa olevien pitäisi olla oikeutettuja saamaan patenttikirjoihin nimensä ja olisi myönnettävä heille lain suojaama keksijän osuus.

Osakeyhtiöihin nähden on paikallaan, että osakkeenomistajien oikeudet suojataan tarpeeksi, sillä vain kerran vuodessa pidettävä kokous ei anna tarpeeksi tilaisuutta vaikuttamaan laitoksen asioiden kulkuun. Tosin on osakkailla tilaisuus vaikuttaa asioihin hallituksen jäsenten ja johtajien välityksellä, mutta näiden vaikutus vähenee, jos pääjohtajana on määräämishaluinen henkilö. Ön valitettavaa, että yhtiöiden hallinnoissa teknilliset kyvyt ovat suuressa määrin syrjäytettyjä. Tavallisesti kuuluu näihin rahamiehiä, politikkoja ja lakimiehiä, ja näin ollen ei yleensä uhrata varoja etenkin tuotannon edistämiseksi tarpeellisille tutkimuslaboratorioille. Nämä laboratoriot nielevät aluksi paljon rahaa, ennenkuin ne tuottavat hyötyä. Tässä esitetystä asioiden tilasta on juuri ollut seurauksena, miksi Ranskan tehtaissa ei ole tutkimuslaboratorioita, vaan vain kontrolli- ja analysoimislaitoksia. Niinikään on yllämainitusta asioiden tilasta johtunut myöskin se seikka, että yleensä on ostettu ulkomailta valmiita, kokeiltuja menetelmiä.

Saksassa ovat suurten kemiallisten tehtaitten johtajat yleensä kemiallisesti koulutettuja ja ovat toimineet laboratorioissa ja itse tehtaassa. Hyvästi toiminnassa olevaa laitosta voi johtaa kyllä toisenlaatuisen pohjasivistyksen saanut henkilö, mutta yleensä on Ranskan teollisuuslaitoksissa liiaksi vallalla vain hallinnollinen suunta. Useimmilla Ranskan tehtailla on pääkaupungissa toimisto, jonka tehtävä on hallinnollisluontöinen. Tällaisilla, kaukana tehtaista olevilla toimistoilla on epäedullinen vaikutus teknilliseen puoleen, sillä ne häiritsevät toimintaa useasti epäonnistuneilla huomautuksillaan ja määräyksillään.

Le Wita huomauttaa m. m. kahdesta kysymyksestä, jotka ovat tärkeitä sekä maanpuolustuksessa että rauhankin oloissa: kivihiilten ja fossiilipolttoaineiden tislaus ottaen talteen sivutuotteet. Lisäksi esittää hän mielipiteitä kalsiumsyanamidivalmistuksesta y. m.

Haluamatta jatkaa esitystä sen laajemmin, ei voi jättää huomauttamatta, että meidänkin maahamme nähden on tässä selostuksessa yhtä ja toista varteen otettavaa, niin hyvin valtion kuin monien yksitjustenkin. Lienee kuitenkin tarpeetonta tässä yksityiskohtaisemmin kajota näihin kysymyksiin nehän ovat oikeastaan itsestään selviä, ja ylläesitetty antaa myöskin ohjeita meille.

Huomautettakoon vain, että maassamme täytyisi uhrata runsaasti varoja tieteellisteknillisen tutkimustyön hyväksi, ja varsinkin sellaisen, jolla on merkitystä itsenäisyytemme varmentamiseksi. Voidaan kyllä viitata esim. siihen, että meillä on korkeampia opetuslaitoksia ja niissä tutkijoita sekä laboratorioita. Tällainen järjestelmä ei kuitenkaan riitä, sillä opetuslaitoksilla ovat ensi sijassa omat tehtävänsä eikä näiden laitosten opettajilta useimmiten riitä aikaa laajaperäiseen, systemaattiseen laboratoriotyöhön. Paljon voitaisiin kyllä asioiden tilaa muuttaa esim. lisäämällä oppilaitosten assistenttimäärää ja parantamalla laboratorioiden varustuksia. Mutta luulisi teollisuuttakin varten voitavan vaatia valtion ylläpitämiä, opetuslaitoksista riippumattomia tutkimuslaitoksia, kun kerran tällaisia on jo maataloutta ja metsänhoitoa varten.

- S. V. H