Betonipintojen käsittelystä.

Rakennustaito 21, 1.11.1915

Betonipintojen huonoimpia puolia on niiden rapautuminen, halkeileminen, epätasaistuminen, huokoisuus ja tomun muodostaminen. - Rapautuminen aiheutuu tavallisimmin kosteudesta, joka on tunkeutunut huokoisiin paikkoihin. Tämän vuoksi on tarpeellista että betonipinnat tehdään vedenpitäviksi sellaisiin kohtiin, jotka ovat valetut märästä, lihavasta seoksesta, ei vesi pääse tunkeutamaan, samalla kun kuivasta ja laihasta seoksesta muodostuu huokoisin pinta. Sementtitiilet yleensä ovat huokoisia, ne kun valmistetaan kuivasta seoksesta valmistamisen jouduttamiseksi.

Betonirakenteet voidaan tehdä vedenpitäviksi monella tavalla. Tavallisimmat ovat:

1. Päällystää ne sementtilaastikerroksella, jossa on sama määrä sementtiä ja hiekkaa märkänä sekotuksena.

2. Päällystää ne tervahuovalla ja asfaltilla.

Rapautuminen estetään, jos pintaa hangataan kloorivetyhapolla. Tällöin käytetään 1 osa happoa 5 osaan vettä ja seos hierotaan pintaan jäykällä pesuharjalla.

Halkeimia syntyy sen vuoksi, että sementti pinnalla kovettuu ja kutistuu nopeammin kuin syvemmällä. Tämä voidaan osaksi välttää peittämällä pinta kostutetulla hiekalla tahi sahajauhoilla.

Huokoisuus aiheutuu laihasta ja kuivasta sekotuksesta. Tomun muodostuminen aiheutuu useista syistä, kus ten liian laihasta, liian kuivasta tahi liian marasta sekotuksesta, huonosta hiekasta, puutteellisesta sekottas misesta, vieraista aineksista. Tämä epäkohta voidaan paraiten estää sivelemällä pinta 2 à 3 kertaa keitetyllä liinaöljyllä.

Epätasaisuudet johtuvat huonoista tahi rikkonaisista muoteista sekä huolimattomasta massan survomisesta. Tämän vuoksi on tärkeätä että muotit tehdäänhuolel5 lisesti ja parhaista aineista. Pinta ei tule tasaiseksi ja kauniiksi ellei muotteja tehdä pontatuista laudoista ja niitä ennen survomista huolellisesti öljytä. Öljyn ases mesta voidaan käyttää suopaa, rasvaa, paraffinia tahi pahvia. Hyvin hyvä keino on sivellä muotit paksulla öljyllä ja sitten käsipalkeitten avulla puhaltaa hiekkaa pinnalle. Hiekka tarttuu öljyyn ja sitten betoniin ja seurauksena on miellyttävä betonipinta. Kysymyksen ollessa seinäpinnoista, jotka jälestäpäin on tarkoitus päällystää jollakin seuraavassa selitettäs väliä tavalla, on muottien erikoinen käsitteleminen tietysti tarpeetonta; nämä voidaan tällöin tehdä huo5 nommistakin aineista ja vähemmän huolellisesti.

Vaikka käytettäisiin hyvinkin hyviä muotteja, on vaikeata kokonaisuudessaan välttää saumojen jättäs mästä merkkejä pintoihin. Tämän vuoksi on erinäisissä tapauksissa koetettu muottien saumojen päälle naulata pieniä kolmikulmaisia listoja, jotka jättävät syvennyksiä betoniin, vähän muistuttaen saumoja graniittifasadissa.

Ulkopuolisia betonipintoja on käsitelty monilla eri tavoilla, tarkoituksella saada niistä enemmän yhtenäis siä ja eristettyjä sekä samalla tehdä rakennus miellyttävämmän näköiseksi. Eri menettelytavat voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: a) siveleminen, b) peittäminen ja c) päällimäisen betonikerroksen poistaminen.

Siveleminen. Tässä ryhmässä erotetaan värjääminen ja maalaaminen. Värjättäessä käytetään pääasiallisesti sementti; tahi kalkkisekotuksia. Hyvä sementtisekotus saadaan 3:sta osasta sementtiä l:teen osaan hiekkaa, sekottamalla riittävästi vettä. Edullista on käyttää seosta niin paksuna kuin suinkin. Sen pitää olla hyvin muokattua ennen käyttämistä. Seos antaa harmaan värin. Vaaleampi väri saadaan lisäämällä seokseenkipsiä. Jos lisätään 10 painoprosenttia punaväriä, saadaan kaunis tiilenpunanen väri.

Tavallista kalkkiväriä, sammutetusta kalkista ja vedestä, käytetään myöskin ulkopuolisiin pintoihin, mutta se on sementtiseoksia huonompi. Sadevesi kuluttaa sen helposti pois ja pitää sen vuoksi usein uudistaa. Lämmintä vettä käytettäessä imeytyy seos helpommin pintaan ja tulee pysyvämmäksi; sen vuoksi on sekottaessa käytettävä kiehuvaa vettä ja seos siveltävä sen vielä ollessa lämmin. Kalkkiväri saadaan kovemmaksi ja kestävämmäksi lisäämällä siihen suolaa ja sinkkisulfaattia, 0,5 kg suolaa ja 1 kg sinkkisulfaattia 1/3 hl kalkkia. Sekottamalla erilaisia värejä, saadaan monellaisia värivivahduksia.

Kaikki Yhdysvalloille kuuluvat majakat ja merimerkit ovat värjätyt seuraavalla tavalla kokoonpannulla kalkkivärillä : 1/3 hl kalkkia sammutetaan kiehuvassa vedessä ja siivilöidään; tämän jälkeen lisätään 1/6 hl suolaa, joka ensiksi on liuvotettu veteen, 3 kg riisijauhoa, keitettynä ohkaseksi velliksi, ½ kg espanjanvalkosta ja 1 kg valkosta liuvotettua vetoliimaa. Seos sivellään lämminnä ja antaa selvän ja valkosen sekä verrattain kestävän värin.

Liimavärissä on slammattua liitua, joka yhdessä määrätyn väriaineen kanssa sekotetaan vedessä paksuksi massaksi, jota sitten riittävästi jatketaan vedellä. Tätä seosta voidaan käyttää ainoastaan sisäpuolisiin seiniin ja kattoihin, mutta on tavallista kalkkiväriä huonompaa. Paras tapa käsitellä sisäpuolisia pintoja on sivellä ne sementtiseoksella ja, jos ne tahdotaan valkoisiksi, jälestäpäin kalkkivärillä. Kalkkiväri on siveltävä sementin vielä ollessa kosteaa, koska se silloin tulee pysyvämmäksi.

Betonipintojen maalaaminen ei saa tapahtua ennen kuin ne ovat täysin kuivat, öljyväriä käytettäessä ovat pinnat ensiksi alustettavat sivelemällä niihin seosta, jossa on sama määrä sinkkisulfaattia ja vettä. Tämän pohjustamisen jälkeen orr pintojen ennen maalaamista annettava kuivaa 2 à 3 vuorokautta.

Hyvä öljyvariseos betoniseinille valmistetaan seuraavalla tavalla. Sama määrä valkosta, hienoa hiekkaa ja ja sammuttamatonta kalkkia sekotetaan kumpikin kahdessa lasketaan hienon seulan läpi. Tähän sekotetaan raakaa liinaöliyä niin paljon että siitä tulee tavallisenpaksuista. Jotakin erikoista väriä toivottaessa, lisätään väriaine öljyyn ennenkuin se sekotetaan muihin aineisiin.

Erään toisen hyvän sekotuksen muodostaa 50 kg puhdasta hiekkaa, 50 kg lyijyvalkoista, 20 lit. raakaa liinaöljyä, 2 kg umbraa, ½ kg kuivaamisainetta ja ½ lit. tärpättiä. Sekotetaan hyvin ja sivellään harjoilla.

Halpa ja hyvä tapa käsitellä ulkopuolisia betonipintoja on sivellä ne tavallisella punatervalla lisäämällä siihen punaväriä. Näin saadaan tummanpunanen väri, joka vaikuttaa lämpymältä ja tyyneeltä, samalla kun terva imeytyy pintaan, eristäen ja tehden sen kestäväksi.

Peittäminen. Betonipinnan peittäminen tapahtuu tavallisesti kolmella eri tavalla, tiilillä, kivillä ja rappauksella. Kaksi ensiksimainittua ovat vanhimmat, koskapa niitä käyttivät vanhat roomalaiset jo 2000 vuotta sitten.

Ulkopuolisen betonirungon peittäminen tiilillä tahi erityisillä betonilevyillä, on nyttemmin hyvin tavallista, varsinkin Amerikassa, jossa suuri määrä muodikkaita teollisuusrakennuksia on tehty tällä tavalla. Ymmärtäväisesti käyttämällä tiiliä, eri värisiäkin, voidaan saada aikaan varsin kauniita tuloksia.

Rappaus betonipinnassa ei ole kestävä. Hyvin suosiollisten olosuhteiden vallitessa pysyy se korkeintaan 10 à 15 vuotta.

Rapattavat betonipinnat pitää ensin huolellisesti puhdistaa ja pitää niiden olla niin epätasaisia kuin suinkin, jotta laasti pureutuisi kiinni. Pinnat ovat myöskin hyvin kasteltavat, etteivät ne imisi vettä rappauksesta ennenkuin tämä on ehtinyt kovettua. Tärkeätä on että rappauslaasti huolellisesti muokataan ja likistetään kiinni pintaan ettei rappaukseen jäisi välilomia aiheuttamaan halkeamia ja rappauksen irtilohkeilemista.

Portland-sementti ja valkoinen hiekkasekotus on sopiva ulkoseinien rappaukseen. Lisäämällä eri aineita aikaansaadaan eri värejä. Tällainen seos muodostaa pinnan, joka on miltei yhtä kestävä ja pysyvä kuin graniitti. Menettelytapa on peräisin Amerikasta, jossa sitä on viime vuosina käytetty. Siellä nimitetään tätä "Stonekote'ksi".

Päällimäisen betonikerroksen poistaminen. Tähän ryhmaan kuuluu joukko menettelytapoja, joista tärkeimmät ovat hakkaus, hiominen, harjaaminen ja petsaus.

Kun on tarpeellista muodostaa erikoisen kauniita pintoja, on ryhdyttävä erinäisiin toimenpiteisiin ennen betonin valamista. Tavallisin menettelytapa pitäisi olla valaa ulkopuoliset osat eri massasta kuin sisäosat. Valamisen tulee kuitenkin tapahtua samalla kertaa, jotta eri massat sitoutuisivat yhteen. Ulkokerrokseen käytetään sekotusta sementistä, hiekasta ja hienonnetusta kivestä suhteessa 1: 1½ : 2½,ja kerroksen paksuus ei saa olla pienempi kuin 25 m/m.

Hakkaus tapahtuu joko käsin tahi puristetun ilman avulla. Pienissä töissä on ensiksi mainittu halvin. Bes tönin tulee olla 2 à 3 viikon ikäisen ennenkuin hakkääminen voi alkaa. Jos suurempia kiviä on lähellä pintaa, saa hakkaaminen alkaa vasta 2 à 3 kuukauden kuluttua, koski kivet aikaisemmin irtaantuisivat. Paras tulos saadaan, jos betonipinnassa on ainoastaan hienompia aineksia.

Betonipinnan hiominen käy laatuun tiilellä, hiekkakivellä tahi karborundumilla, ja pitää sen tapahtua viimeistään 2 vuorokauden kuluttua valamisen jälkeen. Hiomista helpotetaan käyttämällä sen yhteydessä seosta sementistä ja hiekasta suhteessa 1:2. Vettä tarpeen mukaan.

Harjaaminen tapahtuu ennen betonin kovettumista ja on sen tarkoituksena poistaa niin paljon sementtiä että alemmat kerrokset tulevat näkyviin. Tätä menettelytapaa käytetään ainoastaan silloin kun ulkopinta on pantu kokoon erityisestä seoksesta, sisältäen hienoa soraa, hienoksi rouhittua graniittia tahi tiiltä ym., joka sementin poistamisen jälkeen tulee esiin.

Kantavista rakenteista ei muotteja luonnollisesti voida poistaa ennenkuin betoni on kovettunut, ja sellaisten osien harjaaminen on jokseenkin vaivaloista. Se toimitetaan tällöin kankeilla metallilankaharjoilla.

Käyttämällä betonissa eri värisiä ja kokoisia kiviä, aikaansaadaan eri näköisiä pintoja. Tulos on parempi jos pinta jälestäpäin pestään kloorivetyhapolla, 1 osa happoa 5 osaan vettä.

Suunnilleen sama pintavaikutus kuin edellä aikaans saadaan myöskin seuraavalla menettelytavalla. Muotit vuorataan sisäpuolelta 10—15 mm. paksuisella jäykällä savikerroksella johon upotetaan vieri viereen pieniä eri kokoisia kiviä. Betoni valetaan ja survotaan lujasti. Muottien poistamisen jälkeen voidaan savi pestä pois, kivet kun ovat tarttuneet betoniin.

Petsaus voi tapahtua joko kloorivetyhapolla tahi rikkihapolla; edellinen on kuitenkin sovivampaa. Happoa jatketaan vedellä, kahdesta kuuteen osaatv vettä yhteen osaan happoa, riippuen käsiteltävän betonin ijästä. Väkevintä seosta käytetään jos betoni on 4 viikkoa vanhempaa, ja asetetaan se tällöin hapon vaikutuksen alaiseksi ½ tunnin ajaksi, jonka jälkeen se huolellisesti pestään pois. Näin käsitellyt pinnat, joissa on Valkosta hiekkaa ja hienoksi rouhittua kiveä, muistuttavat hyvin luonnollista kivipintaa. Petsausta ei voida tehdä jos betonissa on kalkkikiveä tahi mars moria, sillä happo turmelee ne. Hapon perinpohjainen poispeseminen on tärkeätä tahrojenkin muodostumisen välttymiseksi.



- Teknisk Tidskrift.