Teknillinen aikakauslehti 3, 1925
Varsinkin vuosina 1916—1920 suoritin Teknillisen korkeakoulun kemian laboratorion orgaanisella osastolla lukuisia p-symolia koskevia sekä teknillisiä että tieteellisiä tutkimuksia. Etupäässä oli tarkoituksenani koettaa saada symoli värjäysvärien raakaaineeksi. Olen toistaiseksi julkaissut tutkimuksistani vain osan, sillä monet pitkänkin aikaa kestäneet tutkimukset eivät tulleet käytännöllisesti merkitseviksi, ja toiseksi ovat vielä eräät tätä alaa koskevat työni jossakin määrin keskeneräisiä. Kun nyttemmin näyttää kuitenkin sekä aikakauskirjallisuuden että saamieni yksityistietojen perusteella olevan taasen verrattain vilkkaan tutkimustyön alaisena ja raaka-aineeksi sovellettavana sekä sovellettunakin m. m. P. Amerikassa, lienee paikallaan esittää tässä eräitä havaintojani.
Ensiksikin huomautan ohimennen, että parhaillaan on tutkittavanani m. m. symoliglysinin valmistus symolista saatavasta karvakryliaminista. Näitä kokeita suoritettiin laboratoriossani jo vuosina 1919—1920, mutta eräiden esiintyneiden, poikkeuksellisten seikkojen johdosta vaatii tämä työ vielä täydentämistä. Samoin tutkimme parhaillaan symolihydratsinia ja eräitä sen kondensatiotuloksia.
Anilinimustaksi nimitetään, kuten tunnettua, eräitä väriaineita, joita pidetään n. s. atsinien sukulaisina, ja käytetään tätä miltei yksinomaan kuidulla synnytettävää väriä etupäässä kasvikuitujen värjäämiseen. Anilinimustan konstitutio on vielä selvittämättä. Selvittämistä on vaikeuttanut se seikka, että todellista aniliinimustaa on vaikea valmistaa kuituja käyttämättä ja että reaktio-olosuhteet ovat erilaisia, riippuen väriainevalmistukseen käytetyistä, vaihtelevista apuaineista. On selitetty, että anilinia hapetettaessa syntyisi ensin indaminien tapaisia välituloksia ja ne muuttuisivat atsinirenkaiksi, jotka renkaat olisivat sitten anilinimustan suuren kestävyyden syynä. Greenin mukaan on kloraateilla katalysaattorin läsnäollessa anilinia hapettamalla saadun "kloraattimustan" rakenne toisenlainen kuin "yksikylpy"- eli "bikromaattimustan".
Kirjallisuudesta olen huomannut yksirenkaisista primäärisistä ammeista käytetyn aniliinimustan tapaisten värien valmistukseen esim. kaikkia toluidineja, ksylidiniä ja kumidinia. Ksylidinistä on saatu kestävä musta väri; ei ole mainittu, mitä muotoa on käytetty raaka-aineeksi, mutta todennäköisesti on hapetettu tavallista kauppaksylidiniä, siis m- ja p-ksylidinin seosta, o-toluidinista on saatu tummanvioletti, pesua huonosti kestävä väri.
Tähänastisten teorioiden mukaisesti ei pitäisi kaiketi olla esteitä värin saamiseen hapettamalla symolista saatavaa karvakryliaminia. Tätä koskevissa kokeissani hapetettiin karvakryliaminia kahdella menetelmällä. Ensiksikin noudatettiin kloraattimetodia (Möhlau-Bucherer, Farbenchemisches Praktikum, II painos, s. 354). Kun kokeeseen käytetty puuvillalanka oli täydellisesti kostunut värjäysliuoksessa, ripustettiin se puristamisen jälkeen avonaiseen kuivauskaappiin 30—40° lämpöön. Tulos oli kuitenkin epämääräinen: vain toisin paikoin oli syntynyt violetti väri. Tämän vuoksi ei käsittelyä jatkettu "loppuhapetukseen" saakka, vaan koetettiin toista menettelytapaa:
Valmistettiin liuos, jossa oli 9,6 gr karvakryliaminia, 9,0 gr kons. suolahappoa, 12,0 gr kons. rikkihappoa sekä 250 gr vettä, johon lisättiin 21 gr kaliumbikromaattia, liuotettuna 250 cm3:iin vettä. Värjättäväksi otettiin 10 gr puuvillalankaa ja suoritettiin kaksi eri värjäyskoetta, toinen ½ tunnin, toinen 1 tunnin aikana. Saatiin tumman violetti värjäys, mutta höyrytyksessä ja pesussa heikkoni se epämääräisen lohenpunaiseksi.
Rinnan edelläesitetyn kanssa suoritettiin kokeet anilinilla, jolloin saatiin samoilla tavoilla menetellen täysin musta värjäys. Jos jätetään huomioonottamatta n. s. "sterilliset esteet", joihin organisten Syntesien oikullisuuden esiintyessä usein vedotaan, voitaisiin heikon värin syntyminen selittää kaiketi sillä perusteella, että symolissa on, paitsi metyliryhmää, vielä lisäksi isopropyliryhmä. Onhan esim. 7—7’—dimetyli-indigo (o-toluidinista valmistettu) vihertävää, ja erityisesti haluaisin huomauttaa, että α-naftyliaminista valmistettu indigoidi on sinisenvihreä, β-naftyliaminista syntyvä vihreä. Näyttää siltä kuin symolin isopropylisivuketju, mahdollisesti vielä lisäksi metylin avustamana vaikuttaisi samaan suuntaan knin naftalinin toinen rengas. (Naftyliaminista saadaan ruskeaa. Ktso Ch. Z.-tung 1924. N:o 109, jossa on se mainittu sivumennen ja jossa puhutaan oksalihapon vaikutuksesta).
Sekä nitro- että aminosymolia koskevat työt jatkuvat edelleen laboratoriossani ja sivumennen huomautan, että symolista valmistamaamme hydratsiniin nähden olemme tulleet toisenlaisiin tuloksiin kuin eräät toiset tutkijat (Chem. Zentralblatt 1923 III. 135ö). Näihin kysymyksiin voinen kajota lähitulevaisuudessa.
Tässä esitetyn väriainetutkimuksen kokeelliset työt suoritti talvella 1919—1920 johdollani Hra Hj. Hilden.
- 5. V. Hintikka
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti