2.2.23

Ammattimiesten kokeiluihin perustuvia värinteko- ja maalausohjeita asuin-, karja- ym. rakennuksia maalattaessa.

Karjalan Ääni 83, 1.8.1939

Olympialaisten aattovuotenn kaunistetaan "isänmaan kasvoja" m.m. maalaamalla rakennuksia syrjäisemmilläkin seuduilla. Halvempikin väri todella kaunistaa rakennukset ja lisää niiden ikääkin, joten maalaamiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Helpottaakseen rakennusten omistajia erilaisten värien tekemisessä ja maalaamisessa, on rakennusmestari Uuno Korhonen, Sortavalasta, laatinut ammattimiesten kokeiluihin perustuvia seuraavia ohjeita, jotka sopii leikata talteen, otettavaksi esille silloin kun on aikomus ryhtyä antamaan rakennuksille väriä maalipensselillä.

Kahdeksan vuotta sitten teki allekirjoittanut värikokeita yhdessä maalarimestari S. Ryyminin kanssa Itä-Karjalan Maanviljelysseuran omistamalla kalanhautomolaitoksen rakennuksella Suistamolla. Tarkoituksena oli löytää taloudellisia värejä puurakennuksen ulkomaalausta varten. Nykyäänhän ei enää pidetä rakennuksen maalaamista ylellisyytenä vaan tunnustetaan yleisesti väriaineiden hyödylliset vaikutukset. Taloudellisimpien värien etsinnässä on otettava huomioon niiden kestävyys ja se kuinka halvaksi maalaaminen tulee, nämä seikathan määräävät värien taloudellisen kannattavaisuuden. Niinpä nyt kahdeksan vuoden kuluttua värejä tarkasteltaessa havaittiin, että useat värit olivat jo menettäneet suojauskykynsä, monet olivat jo aikaisemmissa vuosittaisissa tarkastuksissa osoittautuneet kelvottomiksi, kun sensijaan toiset värit olivat kestäneet hyvin. Tyydymme tässä mainitsemaan vain parhaimmiksi havaitut värit.

Väriaineina käytettiin tavallisia kaupasta saatavia aineita. Värikokeet sijoitettiin rakennuksen seiniin siten, että ne pääasiallisesti sijaitsivat länteen päin ollen alttiina aukealta tuleville tuulille ja sateille. Näin saatiin parhaiten värien keskikestävyys selville, koska etelän puolella värit kestävät vähimmin ja pohjoisen puolella kauimmin. Koeruudut, yhteensä 100 kpl. maalattiin sekä höylätylle että höyläämättömälle pinnalle. Lukumääriensä puolesta jakautuivat värit seuraavasti: öljyvärejä 35, tervavärejä 6, lasketusta maidosta (n.s. karrista, mutta se ei saa olla piiminyttä) tehtyjä värejä 7, vesivärejä 2, saippuavärejä 14, maito-öljyvärejä 4, mäntyöljyvärejä 16 ja pärekattoa maalattiin 16 eri värillä. Osa ruuduista maalattiin joko kertaalleen tai useampaan kertaan, kun taas toisissa ruuduissa maalattiin useampia eri värejä päällekkäin.

Jos aloitamme ensiksi pärekattomaalauksen tarkkailun, niin tavallinen keittoväri kesti noin kolme vuotta, ennenkuin se alkoi lähteä. Suomalaisella tervalla maalatut kestivät paremmin, ja asfaltti-, karbooli- sekä öljyväreillä maalatut päreet olivat säilyneet koko kokeiluajan kohtalaisesti. Pärekaton maalauksessa kahdeksan vuotta on liian lyhyt aika voidaksemme sanoa mikä tai mitkä värit olisivat edullisimmat käyttää, ja kannattaako yleensä pärekaton maalaus kestävyyden kannalta katsoen.

Yleensä kokeet osoittivat selvästi, että on parempi käyttää samaan väriryhmään kuuluvia värejä useampaan kertaan maalattaessa, eikä vaihtaa eri väriryhmiin kuuluvia värejä, sillä sellaiset yhdistelmät osoittautuivat vähimmin kestäviksi. Höyläämätön lauta, (sahan jälki) kesti kaikissa kokeissa paremmin kuin höylätty. Tulkoon mainituksi, ettei värimenekki tällöin, verrattuna höylätyn pinnan värimenekkiin, ole paljoakaan suurempi, kuten alempana olevasta selostuksesta näkyy.

Kurrivärillä maalatut pinnat eivät kestäneet hyvin kuin 3 vuotta, (pärekattoa ei ollut tällä värillä maalattu), mutta kun ottaa huomioon, että kurriväri on kovin halpahintaista, voidaan sitä hyvällä syyllä käyttää, erikoisesti maatalousrakennuksissa, koska kurria on saatavana.

Mitä taas värin vaaleuteen tai tummuuteen tulee, niin aivan valkeat värit kestivät huonommin kuin tummat. Kokeissa kävi myös selville, että lyijyvalkoinen ja titanivalkoinen, sekoitettuina yksinään öljyyn, olivat kestäneet muuten hyvin, mutta molempien pinta oli jauhoutunut jonkun verran (kahdeksan vuoden kuluttua). Sensijaan sinkkivalkoinen (jota tavallisesti pidetään vähemmän kelpaavana ulkomaalaukseen) sekoitettuna öljyyn oli kestänyt hyvin, eikä pinta ollut jauhoutunut ollenkaan, ainoastaan jonkun verran muuttunut kellanharmaaksi. Samoja väriaineita käytettäessä tummempiin sekoitettuina ne vielä olivat hyvässä kunnossa.

Seuraavat väriseokset ovat parhaiten kestäneitä:

Keitetty vesiväri:
150 litraa vettä,
4 kg rautavihtrilliä,
1 kg kuparivihtrilliä,
3—4 kg ruisjauhoja,
4—8 kg pellavaöljyä,
3 kg suolaa ja
n. 13 kg punamultaa.
Tämä seos valmistetaan siten, että ensin tehdään ruisjauholiisteri, jonka kiehuessa siihen vähitellen sekoitetaan pellavaöljyä. Tämän jälkeen sekoitetaan siihen muut aineet ja keitetään hiljaisella tulella n. 3 tuntia. Jos maali tulee liian jäykäksi, niin lisättäessä vettä täytyy seos jälleen kiehauttaa. Värimenekki on seuraava: yhdellä litralla maalataan pärekattoa n. 1 m2, karkeata sahattua pintaa n. 1½ m2.

Lasketusta maidosta tehty n.s. kurriväri tehtiin seuraavasti: 1 litra kurria, 100 gr sementtiä ja punamultaa tarpeen mukaan. Tämän värimenekki on sama kuin keittovärinkin, mutta tämä väri ei ole kestänyt muuttumatta kuin n. 3 vuotta.

Maito-öljyväri tehdään seuraavasti: 1 litraa kurria kohti käytetään vernissaa (maaliöljyä) 300 gr. ja väriaineeksi lyijyvalkoista ja liitua siten, että yhtä lyijyvalkoiskiloa kohti tulee aina neljä kiloa liitua, siis suhteessa 1:4. Sisäpuolisia osia maalattaessa voidaan taas käyttää sinkkivalkoista ja liitua.

Saippuaväri: 1 kg sakeata lyijyvalkoista öljyväriä, 300 gr hyvää kotitekoista saippuaa, 2 kg vettä. Väri ohennetaan maaliöljyHä käyttökelpoiseksi.

Maito-öljyväriä tehtäessä sekoitetaan ensin kurri ja maaliöljy ja sitten vasta väriaineet. Molempien värimenekki on sahattua pintaa maalattaessa n. 300 gr yhtä neliömetriä kohti, ja höylättyä pintaa maalattaessa n. 200 gr neliömetriä kohti. Nämä kaksi jälkimmäistä väriä peittävät kohtalaisen hyvin ensimmäisellä kerralla, kestävät ulkoilmaa vastaan. Keitto- ja kurriväreihin nähden on näillä se etu, että näillä voidaan suorittaa vaaleata maalausta, kun sen sijaan keitto- ja kurriväreihin ei ole taloudellista käyttää muuta kuin kelta- ja punamultaa, tällöin keltamultaväri on kestävyydeltään heikompaa. Nämä, maitoöljyväri ja saippuaväri, ovat sitäpaitsi huomattavasti halvempia kuin tavalliset öljyvärit. Vielä näillä on keitto- ja kurriväreihin nähden se etu, että näillä voidaan maalata höylättyjäkin pintoja kuten öljyväreillä.

Öljyvärit

Öljyvärit, tehtyinä lyijyvalkoisesta tai titanivalkoisesta vernissaan (maaliöljyyn).

Kun näihin väreihin oli sekoitettu puna-, kelta-, tai jotain muuta tummempaa väriä, niin kestävyys lisääntyi huomattavasti. Siis maalin kestävyyden kannalta ei ole edullista käyttää yksinomaan valkoisesta tehtyjä värejä. Värimenekki on seuraava: ensimmäisellä kerralla sahattua pintaa maalattaessa n. 350 gr. yhtä neliömetriä kohti ja toisella n. 250 gr yhtä neliöm. kohti. (Sahattua pintaa tarvitsee maalata vain kahdesti.) Höylätyn pinnan maalaamiseen kolmeen kertaan menee n. 500 gr yhtä neliömetriä kohti. Värimenekki riippuu suuresti värin laadusta ja sakeudesta sekä väriaineen hienoiakoisuudesta, joten aivan tarkkoja ainemenekkejä ei voida sanoa. Öljyvärejä valmistettaessa an väriaineiden menekki yhtä öljykiloa kohti suunnilleen seuraava:

Sinkkiväri: Pohjaväri 1 kg vernissaa, jossa on 15 % tärpättiä, 350 gr sinkkivalkoista.
Valmistusväri: 1 kg vernissaa, 1,125 kg sinkkivalkoista.

Lyijyvalkoisväri:
Pohjaväri 1 kg vernissaa, jossa on 15 % tärpättiä, 1,5 kg lyijyvalkoista.
Valmistusväri: 1 kg vernissaa, 3 kg lyijyvalkoista.

Lyijymönjäväri:
Pohjaväri: 1 kg vernissaa, jossa on 15 % tärpättiä, 2 kg lyijymönjää.
Valmistusväri; 1 kg vernissaa, 5 kg lyijymönjää.

Rautamönjäväri:
Pohjaväri: 1 kg vernissaa, 450 gr rautamönjää.
Valmistusväri: 1 kg vernissaa, 2 kg rautamönjää.

Titaniväri:
Pohjaväri: 1 vernissaa, 400 gr titanivalkoista.
Valmistusväri: 1 kg vernissaa, 1,5 kg titanivalkoista.

Koerakennuksessa, kuten jo edellä mainitsin, ei ollut peltikattoa, joten siinä suhteessa ei voitu tehdä kokeita Kun peltikattojen maalaaminen iän rakennusten omistajille kallista, niin tulkoon vain lyhyesti mainituksi, että nykyään väritehtaat valmistavat erikoisvärejä peltikattojen maalaamista varten ja antavat myös samalla ohjeita niiden käytössä.

Kalkkimaalaus.

Kun maaseudulla runsaasti käytetään kalkkimaalausta navettojen sisämaalaukseen y.m. ja lisäksi nykyään on maaseudullekin tehty paljon asuin- ja talousrakennuksia sementtitiilistä, ja kun niitä rapataan, niin tulee myös kysymykseen kalkkimaalaus. (Kirkas valkoinen väri on epäterveellinen ihmisten ja eläinten silmille, jonka tähden tulisi aina lisätä kalkkiväriin hiukan muuta väriä). Niinpä lainaamme Pellervo-lehdestä, v. 1938, vihko n:o 2:sta yliarkkitehti Urho Åbergin kirjoituksen; Ohjeet kalkkimaalauksessa.

Helposti sammuva kalkki sammutetaan varovaisesti siten, että sammuttaminen aletaan vähällä vedellä. Kun lämpöä alkaa kehittyä, lisätään vettä vähitellen niin, ettei mitenkään vain pääse syntymään kuivaa kalkkipölyä ja että loppuporeilu tapahtuu hyvin juoksevan vellin muodossa. Jäähtynyttä, puhdasta kalkkivelliä pannaan muutaman tunnin kuluttua pitävään astiaan puolilleen ja päälle kaadetaan puhdasta vettä melkein reunojen tasaan, minkä jälkeen astian annetaan olla koskemattomana kylmässä kellarissa (+4°) 4—6 viikkoa. Sammutettaessa jäänyttä soraa ja kalkkikappaleita ei pidä panna säilytysastiaan. Kalkkilieju laskeutuu pohjalle ja päälle jää kirkas vesi. Tämä liuonnutta kalkkia sisältävä vesi on juuri sitä sideainetta, jota kalkkimaalauksissa välttämättä tarvitaan, ja sitä pitää olla niin paljon (useassa astiassa) kuin koko maalaustyössä sillä kertaa tarvitaan.

Valkaisuväri tehdään siten, että säilytysastiasta otetaan veden alla olevaa kalkkiliejua tarpeen mukaan ja ohennetaan se sivellyskelpoiseksi päällä olevalla kalkkivedellä. Samanaikaisesti voi seokseen lisätä kalkinkestävää väriä, jos sellainen katsotaan tarpeelliseksi esim. ulkomaalauksissa. Kalkkiastiaa ei pidä turhanpäiten sekoitella.

Tavallisessa navetan valkaisussa sopii kalkkiväriin sekoittaa 5-8% raakaa pellavaöljyä (ei vernissaa). Se tekee väripinnan joustavammaksi ja jossain määrin estää hilseilemisen. Suolojen ja kuoritun maidon käyttäminen puuseinää valkaistaessa edistää seinän kosteana pysymistä ja homeen muodostumista, siis mätänemistä. Valkaisemisen voi toimittaa milloin vain, mutta sitä ennen seinä on huolellisesti harjattava puhtaaksi, jotta värin tarttuminen tulisi täydellisemmäksi. Sivelyn voi toimittaa kahteen kertaan, ellei yksi sively peitä riittävästi. Liian sakea väri ei pysy kiinni seinässä. Hidas kuivuminen on eduksi kalkkimaalauksissa, joten voimakasta tuulettamista ja auringonpaahdetta on vältettävä.

Kun kalkkimaalauksessa käytetään värejä, niin täytyy muistaa, etteivät kaikki värit sovi kalkin kanssa sekoitettaviksi. Lainaamme tähän J. Järvelän kirjasta; "Maalarin Aineoppi" luettelon niistä väreistä, joita voidaan kalkkimaalauksessa käyttää.

Kalkkimaalauksesta.

Kalkissa kestävät seuraavat värit edellyttäen, että ne ovat täysin nimikkeitään vastaavia:

Keltaiset; keltamulta ja kaikki ruskeat okrat, kadmiumkeltaiset sitrona ja oranssi sekä luonnollinen terra.

Punaiset: poltettu terra, sinoberinpunainen (ei täysin varma), caput mortuum, englannin-, italian- ja venetsianpunainen, punamulta sekä ylipäänsä kaikki rautaoksiidit.

Siniset: Koboltti, ultramariini, smaltti.

Vihreät: Kromioksiidi, kromihydroksiidi, (smaragdinvihreä), maavihreä ja rinmanninvihreä.

Mustat: luumusta kestää parhaiten. Kimrööki kestää myös jonkin verran.

Betonipintain maalaamisesta.

Rakennuksissa esiintyy vielä betonipintojen ja semerittirappauksien maalaamista joten on tärkeätä tietää, ettei niitä voida tavallisilla öljyväreillä maalata, vaan täytyy käyttää erikoisvärejä. Betonipintojen täytyy olla täysin kuivat, ennenkuin niitä voidaan maalata. Kalkkivärillä niitä voidaan maalata sillä tavalla kuin edellä on selostsettu. Mutta jos tarvitaan vaativampaa maalausta, niin silloin on käytettävä valmiita ostovärejä, joita tehtaat valmistavat. Mainitsen vain tärkeimmät: kylmävesivärit, aluminivärit, sementti-, mineraali- ja tervaöljyvärit. Jos kotona halutaan valmistaa sementtirappaus- tai betonipintavärejä, niin on käytettävä tavallisen maaliöljyn asemasta Stand-öljyä tai puuöljyvärejä. Aikakauslehti "Sementin käyttö" kirjoitti 1937 n:o 2:ssa asiallisen selostuksen betonin ja sementtirappauksen maalaamisesta; suosittelen sitä niille, jotka haluavat saada lisätietoja kysymyksessä olevasta asiasta.

Ikkunat ja ovet.

Mainitkaamme myös hiukan ikkunoiden ja ovien maalaamisesta, jotka useinkin maaseudulla laiminlyödään. On tärkeätä, että ikkunoissa on kehykset ensin öljytty, ja lasit aina asetettu pohjakittiin. Usein käytetään vanhoja ikkunoita esim. navettoihin sellaisinaan, muuttamatta niitä, kun ei osata ottaa lasia irti vanhasta kovettuneesta kittauksesta, mutta ne on helppo irroittaa jos kuumentaa paksuhkon raudan tulipunaiseksi ja sillä sulattaa kitin pois. Eläinsuojien rakennuksiin ikkunakehyksiä tehtäessä olisi käytettävä liiman asemasta maaliöljyä, sillä se estää kosteudesta aiheutuvan liitosten lahoamisen. Samasta syystä olisi näissä oven ja ikkunan karmit tervattava liitoksineen karbolitervalla samoin navetan puusisustukset (suomalainen puuterva on tähän tarkoitukseen paljon huonompaa). Ikkunan kehykset samoinkuin ovetkin olisi maalattava öljyvärillä. Värimenekki ikkunoihin ja oviin lasketaan siten, että jos oven tai ikkunan pinta-ala kerrotaan 2,5:11a, niin on maaliainetta tarpeeksi molempien puolien maalaamiseen.

Maaliaineidem myrkyllisyys.

Muistettakoon että sisämaalauksiin asuin- ja eläinrakennuksissa ei saa käyttää lyijyvärejä niiden myrkyllisyyden takia. Huomattakoon myös, että lyijymönjä on tarkoitettu kosteuden vaikutuksille alttiiden paikkojen maalaamiseen. Yksinään sillä maalattaessa se valossa muuttuu vaaleaksi, mutta sekoitettuna rautamönjällä se säilyttää värinsä ulkosallakin.

Kaikille väreille olisi eduksi, jos ne laskettaisiin ennen käyttämistä värimyllyn läpi, ja öljyvärien annettaisiin seisoa ennen käyttämistä ainakin yhden kuukauden ajan, sillä silloin väriaine tulee kestävämmäksi.

Vielä olisi otettava huomioon sellaisten rakennusten maalaaminen, joilla on historiallista museoarvoa, ettei sitä tehtäisi ennenkuin on kysytty museomiesten mielipidettä.

Edellämainitut värikokeet ovat käytännönmiesten tekemiä mutta niistä käynee selville, ettei ole yhdentekevää millaisia värejä käyttää. Nämä sata eri värikoetta osoittivat että vain pientä osaa niistä voidaan suositella käytäntöön kestävinä ja taloudellisina. Ottamalla huomioon puurakennusten hoidon tärkeyden, ei olisi mielestäni liikaa, jos valtiovallan kustannuksella tehtäisiin tieteellisen tarkka tutkimus ulkovärien kestävyydestä ja taloudellisuudesta.

Muutamien vuosien kuluttua julkaistaan uusia huomioita kyseessäolevista kokeista.

Sortavalassa kesäkuulla 1939.

- Uuno Korhonen.

Ei kommentteja :