Maakansa 163, 20.7.1939
Artikkeliin lisätty kappalejakoja luettavuuden helpottamiseksi. (Alkuperäisessä artikkelissa niitä on vain muutama.)Näyttää siltä, että kaikki olevainen meidän vieraanvaraisessa maassamme käy tätä nykyä olympialaisten tahdissa. Hotellimme, ravintolamme, liikennelaitoksemme, hyvän Helsinkianne yleiset ja yksityisrakennukset, kaikki tahtovat saada perusteellisen korjauksen ennen odotettuja suurkisoja ja niiden mukana tulevaa vierastulvaa.
Entä maaseutumme, eikö se kaipaakaan parantamista?
Kaipaapa niinkin ja kipeästi kaipaakin. Muutamissa maakunnissa onkin jo asia niin pitkällä, että maanviljelysseurojen rakennusmiehet ovat nikkaroineet, kerholaisten pensselit heiluneet, marttojen suursiivous kulkenut takapihaa myöten ja liikkeet auliisti myöntäneet alennuksiaan jopa avustuksiakin maali- ja muiden tarpeiden hankinnassa, itse kuntien isätkin on saatu asiaan innostumaan ja avustuksia antamaan.
Karjalankin maaseutukunnista muutamat ovat ripeästi toimineet niiden kehoitusten mukaan, joita maaherra Arvo Mannerin johdolla toimiva maakuntamme maaseudun kaunistamistoimikunta on kiertokirjeissään julistanut. Valtamaanteiden varret ovat tietysti päähuomion kohteena, mutta tahtoisimme silti ulkokultaisuutta ja lavastusvaikutelmaa välttääksemme ulottaa siivousinnon kaikkiin yksityiskoteihin ja julkisiin rakennuksiin, metsän reunoihin, jopa peltojen pajukkoa kasvaviin ojiin ja rikkaruohoisiin pientareihin.
Velvoittaahan meitä karjalaisia jo sekin, että tänä kesänä muu Suomi on suurin joukoin lähettänyt poikansa Kannasta linnoittamaan. Nämä matkalaiset löytävät tiensä juuri syrjäseuduillekin vieden muassaan kotiseudulleen maakunnastamme juuri sen kuvan, minkä se kulmakunta, jossa hän joutui maanpuolustustyötään tekemään, kykeni tarjoamaan. Me karjalaiset tahdomme näyttää ja todella ollakin oikea valistunut, korkean kotikulttuurin omaava rajamaakunta, jonka asujainten rakkaus kotiinsa, kotipeltoonsa ja isänmaahamme ilmenee siinäkin, että me huolella, vastuullisesti hoidamme huostaamme uskottua omaisuutta, sen vähäisimmältäkin vaikuttavaa osaa, sillä useinhan juuri pikkuseikoista riippuu kokonaisvaikutelma. Senpätähden me tahdommekin kunnostaa aitamme ja portin pylväämme, oikaista vinot nurkkamme, korjata lahot portaamme, huonot kivijalkamme, rikkoimet ovemme ja ikkunamme, siistiä sillanaluksemme, nurmikkomme ja takapihamme komposteineen, raakkiakaan unohtamatta.
Tuosta makista sietäisi enemmänkin puhua, sillä käymälät miedän maaseudullamme ovat useinkin niitä kompastuskiviä, joihin siisteimmänkin kodin puhtausharrastus monasti loppuu. Itse rakennuskin on usein varsin vajavainen, alustanhoidosta, mudan- ja turvepehkunsaantimahdollisuuksista puhumattakaan, kansia, paperisäiliöitä, ehjiä portaita ja ikkunaa pidetään vallan ylellisyystavaroina.
Karjatarha on tönien karjalaiskodin murheenpala. Täytyykö sen ehdottomasti olla juuri maantienlaidassa, asuinrakennuksen ääressä tai pihaan johtavan kujansuussa, emmekö voisi sitä siirtää tarkoituksenmukaisempaan paikkaan ja pitää muutenkin siitä parempaa huolta, ettei se olisi löyhkäävänä kärpäshautomona koko ympäristölleen.
Entäpä sauna sitten, tuo suomalaisen siisteyden symbooli. Pidämme toki huolen siitä, että se todella on puhtauden pyhättö, kaunis ulkoa, siisti ja tarkoituksenmukainen sisältä, todellinen terveyden, kauneuden- ja virkistyksen lähde kylpijöilleen. Saunarantamme, pyykkilaiturimme, venevalkamamme, nekään eivät varmaan pane pahakseen perusteellista korjausta.
Vanhat tunnelmalliset aittamme, kaivomme, pihakalustomme ja keinummekin tarvitsevat näkevää silmää ja vaalivaa kättä, sillä ajan hammas ei niitäkään säästä.
Pihamme on kenties autio ja kolkko. Nyt syksyn tullen on sopiva aika neuvotella asiantuntijan kanssa tulevan kevään istutuksista ja taimitilauksista. Tai kenties voimme turvautua kctimetsän antimiin. Pihamme ehkä kaipaa kuusiaitaa tuonne, koivuriviä tänne, pihlaja voisi hyvinkin kaunistaa jonkin nurkan ja maksaruohot, kellot, kaunokit ja päivänkakkarat ruman raunion tai synkän kivenkupeen. Me suomalaiset käytämme aivan liian vähän luonnonvaraisia koristekasveja kotipihoissamme ja kuitenkin kerrotaan eräästä ranskalaisesta turistista, joka Suomessa näkemäänsä koivumetsään ihastuneena antoi maalata kotipuistonsa puunrungot valkeiksi.
Kyliemme taloja katsellessa näyttää vielä siltä, että meidän mielestämme "täytyy vartiomiehen vaatetuksen olla harmaa", emmeköhän me sentään vähän väriäkin sietäisi. Karjalan maaseudun kaunistamistoimikuntaa on kutsuttu myös maalaustoimikunnaksi.
Maalausta meidän rakennuksemme kipeästi kaipaavatkin; mutta myöskin sitä ennen asiantuntijan neuvoa, sillä kirkkaanvihreät, siniset, marjapuuronpunaiset rakennukset eivät aina suinkaan esiinny edukseen. Punainen tupa valkoisin ikkunalaudoin on suomalaisen ihanne, joka vain harvoin johtaa harhaan, mutta tuskinpa sentään kokonaiset kylät pelkällä punaisella tai keltaisellakaan maalattuina kovin koristeellisia olisivat. Senpätähden on viisainta karttaa tässäkin työssä liikaa standartisoimista ja käsitellä kukin maalattava talo erikseen. Asiantuntijan apua tässäkin siis tarvitaan.
Samoin on varoen suhtauduttava vanhojen kauniiden ajan patinoimien aittojen j.m.s. rakennusten maalaamiseen, sillä niiden ulkomuoto vain kärsisi tällaisesta "kaunistamisesta". Maaseudunkin kasvojen kaunistamisessa on ehdottomasti ensi sijassa muistettava säilyttää kaikki kaunis ja kansallinen ja lisättävä siihen uutta vain sikäli kuin se on välttämätöntä. Vaikkapa kaunistamispyrkimyksemme esiintyy olympialaisten ja vieraiden tulon merkeissä, teemme tämänkin silstimistyömme loppujen lopulta omaa kotoista viihtyisyyttämme lisätäksemme. Kun saamme nyt suurkisojemme tiimalla siistimis- ja kunnostamisharrastuksemme heräämään, toivomme sen jäävän pysyväksi tavaksi, josta lopulta tulee "toinen luonteemme".
- Manja Haltia
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti