2.1.23

Puutöiden apuaineita. Helmiäinen.

Aamulehti 227, 27.8.1926

Helmiäiseksi sanotaan simpukan, varsinkin helmisimpukan kuorien ja eräiden merinäkinkotelojen sisäkerroksia. Kuorien sisäsivujen omituinen värileikki johtuu määrätyiden kuorireunan rauhasien väriaine-eritteistä, veden liasta taikka näiden eläinten ulostuksista. Toisen väitteen mukaan välkähtely johtuu kuorien rakenteesta ja päällekkäin kasautuneiden pikku kuorilehtisten eli -hileiden valaistuksesta. Kuorien helmiäiskerroksena on nimittäin ääretön määrä hienonhienoja lehtisiä, jotka eivät kaikkialla ole aivan kuoren suuntaisina eivätkä jokapaikassa yhtä paksuna kerroksena, vaan kasaantuneina pienemmille säännöttömille pinnoille, joiden reunoja helmiäiskerros kiertelee. Lehtisille tulevan valon heijastuminen eri suuntiin aiheuttaa siis tuon omituisen välkehtimisen.

Helmiäiskuoren pääaineksena on hiilihappoinen kalkki, jota on vedessä. Eläimen erittämä lima tulee kalkin siilien yhtyessä raskaaksi ja kiintyy simpukankuoren sisäpinnan rosoisuuksiin ja kovettuu siinä kerroksiksi. Eri kerrosten lähes yhdensuuntaiset reunat eivät peity, mutta niiden tavattoman ohuuden vuoksi sitä ei näy; kerroksien olemassaolo vain otaksutaan valon niille aiheuttamasta heijastamisesta. Vinolehtinen rakenne selittää senkin, että välkehtiminen säilyy helmiäisen ollessa hiottuna ja kiilloitettunakin. Perusvärinä on valkoinen, joka vivahtelee keltaiseen, vihreään, siniseen tai punaiseen. Nämä väritykset esiintyvät varsinkin teräviksi hiotuissa särmissä, joissa helmiäiskerros on hyvin ohut ja hyvin selvästi myöskin hiottujen kuorien selkäpuolella.

Kuoren reunarauhasten värilliset eritteet riippuvat yksilöjen elinsuhteista ja ne ovat kuorien syntymisen aiheuttajia. Helmisimpukan kuoren koko vaihtelee 8—30 cm. (läpimitta) ja paino voi olla jopa 1 kg. kappaleelta. Kuoren vahvuus kohoaa reunoilta keskelle päin ja voi saranareunalla olla 2 cm. ja ylikin. Kuoriaineksen mukana voi niiden ominaispaino hieman vaihdella. Ominaispainoltaan keveämpi helmiäinen on samalla pehmeämpää sekä senvuoksi teknillisesti arvokkaampaa ja myynnin tapahtuessa painomäärin ostajillekin edullisempaa. Kuorien koon ja paksuuden ohella on niiden latteudellakin erikoinen merkityksensä tehden sen helmiäisen täydellisemmin käytettäväksi.

Vaikka helmiäistä yleensä pidetäänkin kankeana ja taipumattomana ovat eräät sen etevät muokkaajat, keksineet keinon saada hyvin käyvänkin kuoren vähäinen elimellinen ainesmäärä pehmiämään kuumittamalla sen koveroa puolta ja samalla jäähdyttämällä sen kuperaa sivua, ja puristaa sitten levy aivan suoraksi. Simpukankuoret ja hekninäkinkuoret sahataan, halotaan, muokataan, sorvataan ja kiilloitetaan trippelillä; peitolla voi niiden väriä jonkinverran muuttaakin.

Helmiäiskuoria saadaan helmenpyydystyksen sivutuotteena. joka usein on tuottavampaa kuin siinä sattumoisin löytyvät helmet. Helmisimpukan löytöpaikat ulottuvat Afrikan itärannikolta Intian ja Tyynelle valtamerelle aina Keski- ja Etelä-Amerikaan. Etu-Intian eteläkärki, Ceulonin rannikot, Persianlahti, Punainen meri ja Austraalian saaristo ovat tuottavimmat pyyntialueet. Jokisimpukoissakin on helmiäistä, niinikään lintu- ja pääskyssimpukat, korva- ja piisi- eli kuunäkinkengät y.m.

Varsinkin loistohuonekaluteollisuudessa muokataan helmiäistä upotuskoristeiksi, avaintorviksi ja -kilviksi, pieniksi napeiksi ja moniksi muiksi. Kun sitä ei voi höylätä, on sitä käsiteltävä viilalla ja hirkkeilla.

Ei kommentteja :