Karjala 70B, 25.3.1917
"Viel liehuu jäännös Suomen värein entisten", laulavat urheat porilaiset. Mutta mitkä ovat Suomen värit?
Kas siinä kysymys, jolle ei niin hetikään saada yksimielistä vastausta. Ja tämä kysymys on taasen astumassa päiväjärjestykseen- Sitä ovat muutamat lehdet jo kosketelleet. Ja kenties se vielä aiheuttaa erimielisyyksiä puolueittenkin välillä, onhan siitä nähty esimerkkejä ennenkin.
Jos tekee kysymyksen tästä asiasta sosialistille, niin rastaa hän ehdottomalla varmuudella: punanen on ainoa autuaaksi tekevä väri; se on kansainvälisen sosialismin väri. - Tuo vastaus on kyllä aivan oikea. Sillä on vain se heikkopuoli, ettei se vastaa kysymykseen, eikä ota huomioon, että kullakin maalla ja kansalla on oma värinsä.
Suomalaisten porvarien keskuudessa käynevät mielipiteet eri suuntiin. 8e ilmeni aikoinaan toimeenpannussa kiertokyselyssäkin.
Ruotsalaisen kansanpuolueen taholla ollaan taasen miltei yksimielisesti punakeltaisen kannalla. Moni kaunosielu heidänkin joukossaan on kuitenkin Topeliuksen kannalla.
Runollinen onkin Topeliuksen perustelu, jolla hän sinivalkoista puolustaa. Tuhansien järviemme sini, talvisin maan peittämä valkea lumipeite - siinä väriyhdistelmä, joka antaa parhaimman kuvan maastamme. Kieltämättä on tämä runollisen kaunis perustelu ja siksi se aikoinaan hurmasi ja lämmitti kaikkien mielet, varsinkin kun se esitettiin Topeliuksen runollisella kaunopuheliaisuudella. Ei ollutkaan eri mieliä siitä, mitkä olisivat Suomen värit.
Mutta sitten astui esiin vaakunatieteen, heraldiikan tutkija. Ja historiallisilla asiakirjoilla todisti hän, että Suomen värit ovat punainen ja keltainen.
Jnhana herttua antoi näet v. 1581 Suomen suuriruhtinaskunnalle oman lipun, punasen, jossa oli Suomen leijona. Tämä vaakuna on, niinkuin tiedetään, punasella pohjalla seisova keltanen leijona. Tämän vaakunan mukaisesti todisti heraldiikko, että Suomen värit ovat punanen ja keltainen. Ja heti tai hän paljon uskovaista seurakuntaa, etenkin ruotsinmielisten keskuudessa. Olivathan silloin kielikiistan kiivaimmat ajat ja olihan puhe keltasesta, jota ruotsikkomme pitivät erikoisena ruotsalaisena värinä. Tosin eräs ivarunoilija pilkaten lauloi keltanokista (gulnäbbar), mutta se ei laimentanut intoa.
Ja yhä vielä ollaan tässä kysymyksessä hajallaan. Topeliuksen väreillä on syvä vertauskuvallinen merkityksensä, punakeltasella taasen historiallinen pohja. Puolensa siis kummallakin, joten voi sanoa moiempi parempi. Ttsepuolestani kuitenkin annan etusijan historiallisille tosiasioille, joita vielä tukee sekin, että punakeltainen väri esiintyy monten maakuntain, esim. Karjalan vaakunassa. Pnnasella pohjalla olesra keltanen leijona, siinä siis Suomea värit.
Ja tuolla leijonalla on vertauskuvallinenkin merkitys. Se polkee sortovallan sapelia, samalla taasen toisella käpälällään nostaen oikeuden suoraa miekkaa, oikeuden, jonka lipun alla Suomi nyt alkaa käydä kohti valoisampaa tulevaisuutta.
Täysi syy on siis tämän vaakunan ja näitten värien, punasen ja keltasen säilyttämiseen kansallisväreinä. Ne tekevät voimakkaamman vaikutuksenkin kuin sinivalkea, joka kyllä, sen myönnän, on kaunis väriyhdistelmä, mutta edellistä laimeampi.
Topeliuksen runollisesta lennokkuudesta huolimatta puolustavat kaikki seikat punakeltasta väriä. Saammekohan sen ilman kiivaita kiistoja?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti