Uudenkaupungin Sanomat 77, 16.7.1921
Maalla asuvista puhettakaan!
Sinivalkoisesta lipusta laulettiin Vakka-Suomen ensimmäisillä laulujuhlilla Uudellakirkolla, vaikka ei sitä silloin vielä saanut ilmaan vapaasti panna liehumaan. Silloin olikin maamme liitetty "suureen isänmaahan". Ja lippumääräyksetkin olivat "suuren isänmaan" etujen mukaisia.
Lippuasiassakin. Valtakunnan lippuhan onkin "vallan ja mahdin" ulkonainen symbooli, vahvin tunnus ja merkki jokaisessa maassa.
Ryssän tunnusmerkkiä ei vaan pantu laulujuhlille liehumaan. Ei. Vaikka "rajamaalaisia" oltiinkin. Suomen värejä ei saatu yksinään vapaasti liehuttaa, niin pantiinpa niitä hulmuamaan keskelle kenttää pystytettyyn lipputankoon, sen ympärille käärityillä sinivalkoisilla nauhoilla.
Ja silloisen lavan rakennusmestari J. A:lto keksi lavan huipuille nuo omituiset sakarat, saadakseen niihin sinivalkoiset nauhat sopimaan. Siihen aikaan olikin "valtakunnan lipun" käyttö päivänkysymyksenä. Mutta uhkauksista huolimatta silloisissakin oloissa lippujutuista onnellisesti selviydyttiin.
Ja selviydyttiin myöhemmissäkin laulujuhlissa.
Ryssän lippu liehui jossain juhlukentän sivulla, jonkun kanslian katolla, valtakunnallisuutta edustamassa, mutta kentällä ovat kaikissa juhlissamme liehuneet sinivalkoiset värit.
Ja samat värit ovat olleet juhlamerkeissäkin.
Mutta nyt kun:
"Venäjä on rajamaa
ja Suomi valtakunta",
niin on oikein virallisesti Suomen valtakunnan symbooleiksi ja ulkonaiseksi vallan ja mahdin merkeiksi pantu sinivalkoinen ristilippu.
Ja me tunnemme, mitenkä näiden lippujen liehunta saa sydä memme lämpimästi sykähtelemään. Se täyttää rintamme itsetietoisella, kansallisella ylpeydellä. Niiden uljas liehunta saa nousemaan päämme pystyyn. Saa meihin uljasta ryhtiä.
Siinä lipussa tunnemme jotain itseämme. Emme sitä osaa sanoa, mikä sen vaikuttanee ja mistä kaikista seikoista se johtunee.
Emme.
Mutta juhlamieli täyttää meidät sinivalkoisten viinemme hulmutessa.
Eikö näin ollut asianlaita viimeisten laulujuhlani avajaispäivän aamunakin, kokoontuessamme Rauhanpuistoon? Eikö suurimpana aiheena silloin vallinneessa tunnelmassa ollut liehuvat sinivalkoiset.
Luontomme heinäkuisen päivän kirkkaus ja ihanuus. Muistomme viimeisiltä ja erittäinkin Kustavin juhlilta. Tapahtumat vapautuksemme suurista hetkistä. Eikö nämä muistot vapaana liehuvan siniristilippumme välityksellä koskettanut sitä, mikä meissä on herkintä ja parhainta. Eikö se vaikuttanut käden puristukseen. Eikö saanut silmiin innon kiiltoa. Ja eikö saanut aikaan sitä ryhtiä, joka esiintyi perjantai-aamuna juhlakentälle marssivassa laulaja-, soittaja- ja urheilijajoukossa.
Ja kun tultiin kentälle ja nähtiin sinivalkoistenympäröimä juhlakenttä ja sen reunamalla oleva sinivalkoisten kaunistama valkea laululava, niin eikö jokainen tun tenut rinnassaan oikeata juhlamieltä. Ja myös varmuuden tuntoa, että täällä laulamme:
Suomeni suloksi - - -
maani armaan maireheksi.
Ja niissä tunnelmissa juhlat elettiinkin.
Mutta tässä maassa eivätkaikki kansalaiset elä sinivalkoisen tunnelmissa. Eivät edes juhlahetkinään.
Ruotsalaisilla olivat juhlansa Vaasassa. Hulmusivat punakeltaiset. Hulmusipa Ruotsin sinikeltainenkin. Maamme ruotsalaiset todistivat tällä, että heillä on eri mieli kuin meillä. Heidän sydämensä sykähtelee toisista vaikutteista kuin meidän. Tunteittemme tuhanten polkujen yhtymäkohtana ei ole sama tunnusmerkki, sama viiri. Kuljemme - niin ikävää kuin se onkin - eri teitä.
Tampereella vietettiin äskettäin työväen yhteisiä laulujuhlia. Kommunistinen "Suomen Työmies" kirjoittaa sapekkaana niistä:
"Merkillisen vaikutuksen Tampereen laulujuhlilla antoi heti kaupungin koristelu. Ei ainoatakaan punaista lippua näkynyt missään, vaikka kaupunki oli monesta kohtaa liputettu. Kaiken kukkana esiintyi Osuusliike "Voiman" talolleen nostattama valkoisen Suomen lippu".
Siellä oli Suomen sinivalkoinen kunniasijalla. Mutta se oli kommunisteista peräti pahasti tehty. Reissäkään ei sinivalkoinen herätä samoja mielialoja kuin meissä. Ja eipä sitä heiltä voi odottaakaan.
On ilahduttavaa kuitenkin todeta, että sosialidemokratit, jotka Tampereen juhlilla olivat "pomoja", ovat ymmärtäneet Suomen valtakunnan lipun arvon.
Ja lohdutuksena meillä on, että sillä puolella on näin paljon järkeä. Sillä tämä lippujuttu todistaa kuitenkin, että silläkin taholla jotenkuten ollaan pyrkimässä yhteistyöhön sen maan jakan san hyväksi, jonka valtakunnallisena viirinä ja tunnusmerkkinä liehuu sinivalkoinen ristilippu.
Mutta osa maamme ruotsalaisista - Vaasan lippujuttu on osassa ruotsalaisiakin herättänyt pahaa verta - ja kommunistit kulkevat eri teitä. Heitä ovat eri vaikutteet ohjaamassa.
Puna ja punakeltainen! Eikö olekin sukulaisvärit!
Ja eikö ole heidän toiminnassaankin sukulaisuutta. Sillä ken tässä maassa ei tunnusta sinivalkoista viirikseen, niin he ovat Suomen valtakuntaa vastassa. He kuuluvat toiseen maahan ja kansaan.
Tämä mieliimme painakaamme!
Sinivalkoinen lippu se saa sydämemme vain lämpiämään!
- Kristoffer
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti