Kirjapainotaito 5, 1916
Vuosisatoja sitten on kirjapainotaito ollut tunnettu Kiinassa, mutta harjoitettu silloin, niinkuin vielä osaksi nykyäänkin, ilman irtonaisia kirjasimia. Tämä kiinalainen keksintö oli kuitenkin kokonaan tuntematon Europassa jossa se, kokonaan riippumattomana edellisestä, keksittiin vasta 1300-luvun loppupuolella. Silloin alettiin painamaan puupiirroskuvia, alussa ilman selittävää tekstiä, mutta myöhemmin varustettuina sellaisilla, sekä sittemmin kokonaisilla tekstisivuilla. Nämä olivat ensimmäiset johdannot kirjanpainamiseen. Teokset, joihin tätä taitoa etupäässä käytettiin olivat hartauskirjat ja — pelikortit. Näiden valmistajia kutsuttiin ensin kirjemaalareiksi, sittemmin kirjepainajiksi ja illuministeiksi. Hollannissa ja Saksassa muodostui joukko yhdistyksiä tämänlaisista taitureista, jotka ensimäisinä puuhun piirsivät kirjoitettua tekstiä ja siten painoivat koulukirjoja sekä latinalaisia grammatiikkoja eli n.s. donaatteja: nimi on saanut alkunsa neljännellä vuosisadalla eläneen roomalaisen grammatiikon Aelius Donatuksen jälkeen, jonka teoksista koulujen tarpeeksitehtyä yhteenvetoa koko Europassa keskiajalla käytettiin ja kutsuttiin nimeltä Donatus pro puerulis. Tavasta, jolla näitä piirrettyjä tauluja painettiin, ei voida olla yksimieliset. Aikaisemmin uskottiin yleisesti että "painaminen" tapahtui harjalla "klappaamalla", myöhemmin on taasen se otaksuma lausuttu, että painaminen olisi tapahtunut väritaltan avulla. Mitä menettelytapaa sitten lieneekään käytetty on kuitenkin varma, että painos otettiin vain paperin yhdelle puolelle ja jos tästä sitten oli aikomus muodostaa kirja, liisteröitiin painamattomat takasivut vastakkain.
Varsinainen kirjapainotaito voidaan sentään sanoa alkaneen vasta irtonaisten kirjakkeiden keksimisen jälkeen. Tämän keksinnön kunniasta on kauvan kiivaasti väitelty. Saksa, Hollanti ja Italia ovat kaikki kolme esittäneet siinä suhteessa vaatimuksiaan. Italia jäi pian alakynteen, mutta vielä niin myöhään kuin v. 1868 pystytettiin luullotellulle keksijälle, Panfilo Castaldille hänen syntymäkaupungissaan Feltressä muistopatsas. Tämän johdosta vuonna 1865 lähetetyssä kiertokirjeessä mainitaan: Panfilo Castaldi syntyi 1398 Feltre-nimisessä kaupungissa. Hän sai huolellisen kasvatuksen ja opiskeli Paduan yliopistossa sekä perusti erään italialaisen koulun. Vuonna 1442 sai hän käsiinsä Gutenbergin Mainzissa painaman lehtisen ja tämän johdosta kypsyi hänessä ajatus ruveta käyttämään irtonaisia kirjakkeita. Hänen kouluunsa saapui Mainzista mies, nimeltä Fust, ja tälle uskoi Castaldi keksintönsä. Fust matkusti takaisin Mainziin noin 1454 paikkeilla ja ilmoitti keksinnön tovereilleen Gutenbergille ja Schöfferille. Castaldi kuoli vuonna 1490. Hollannin ja Saksan välinen väittely on myöskin kestänyt kauvan, mutta ovat useimmat mielipiteet kääntyneet viimemainitun puolelle. Hollantilaisen tiedemiehen Van der Linden asiasta antaman valaistuksen nojalla ovat Hollannin vaatimukset siinä suhteessa huvenneet melkein olemattomiin, joten voi sanoa Saksan yksin jääneen paikalle.
Kiistaan, missä maassa keksintö olisi tapahtunut, liittyi vielä kiista kaupungista ja henkilöstä. Mainzin rinnalla ovat Bamberg ja Strassburg esittäneet vaatimuksiaan ja Gutenbergin rinnalla ovat Fust, Schöffer, Pfister ja Mentel mainitut todellisiksi keksijöiksi.
Hollantilaiset pitävät keksijänä Lourent Janszoon Costeria ja Haarlemin kaupunkia paikkana, jossa keksintö tapahtui. Nämät väitteet esiintyivät vasta 1500-luvun keskivaiheilla ja saivat innokkaan kannattajan ja kehittäjän eräästä kuuluisasta hollantilaisesta lääkäristä ja kirjailijasta nimeltä Adrianux Junius (de Jonghe) joka puolusti niitä eräässä julkaisemassaan latinankielisessä kuvauksessa Hollannista, jonka hän kirjoitti vuosina 1566—70 ja joka 1588 ilmestyi Leydenissä painosta otsakkeella "Batavia". Hän kertoo että 1440 asui Haarlemissa eräs Lourens Janszoon Coster niminen mies. Kun hän eräänä päivänä oli kävelyllä kaupungin ulkopuolella olevassa metsässä, huvitteli hän itseään leikkaamalla pyökkipuun kuoreen kirjaimia joilla hän painoi muutamia rivejä paperille malliksi lastensa lapsille. Hän oli sittemmin keksinyt paksumman ja pysyvämmän painomusteen ja sen jälkeen painanut kokonaisia kuvitettuja lehtisiä niihin kuuluvine tekstineen. Ensimäinen sillä tavalla painetuista kirjoista oli ollut "Autuuden kuvastin". Puukirjasimensa oli hän sittemmin vaihtanut lyijykirjaimiin ja senjälkeen tinakirjasimiin. Liike kasvoi ja menestyi niin, että hänen täytyi hankkia itselleen apulaisia. Näiden joukossa löytyi eräs Johannes-niminen. Tämä oli eräänä jouluyönä murtautunut painoon ja vieden muassaan kirjasimet jamuut työvälineet lähtenyt pakosalle. Ensin oli hän suunnannut matkansa Amsterdamiin, sieltä Kölniin ja lopulta Mainziin, jossa hän alkoi harjoittamaan kirjapainoliikettä. Merkillistä kylläkin, oli Costertästä vastoinkäymisestä tullut niin masentuneeksi, että ei sen jälkeen enää viitsinyt jatkaa tuottavaa tointaan. Se kirjasinvarasto, jonka varas oli jälkeensä jättänyt, sulatettiin pariksi suureksi viinikannuksi jotka, sanoo Junius, "vielä tänään löytyvät Louren'in talossa". Kertomuksen sanoo hän kuulleensa vanhoilta, uskottavilta henkilöiltä, erittäinkin opettajaltaan Claes Gaelilta joka poikasena ollessaan oli tuntenut erään kahdeksankymmenvuotiaan kirjansitoja Cornelis'in, joka nuoruudessaan oli työskennellyt Lourens'in kirjapainossa.
Keksintöä tahdotaan sovittaa kahteen henkilöön samalla nimellä. Junius ja hänen puoltajansa tarkoittavat erästä kynttilänvalajaa ja ravintolanisäntää Lourens Coster'ia, joka eli 15:ta sataluvun jälkimäisellä puoliskolla, kun taas toiset tarkoittavat raatimies ja ravintolanisäntä Louwerijs Coster'ia joka eli saman vuosisadan edellisellä puoliskolla. Mutta ken heistä se sitten lieneekin, eivät he kuitenkaan 1440 ole voineet tehdä mitään keksintöä, sillä jälkimäinen kuoli 1439, siis vuotta ennen tuota kuuluisaa kävelyä Haarlemin metsässä ja edellinen eli taas vuosien 1436 ja 1483 välillä, joten hänen näinollen olisi täytynyt olla neljänvuoden ikäinen leikellessään puun kuoreen kirjaimia lastensa lapsille. Myöhemmin on myös luovuttu Junius'en esittämästä 1440- -luvusta j asen sijaan omaksuttu 1423 keksintövuodeksi mikä kuitenkaan ei paranna asiaa. Kirjansitoja Cornelis, joka nuoruudessaan olisi työskennellyt Coster'in kirjapainossa ja jonka antamiin tietoihin koko kertomus perustuu sekä samalla Haarlemin vaatimus, kuoli nimittäin 1522 ja kun Junius mainitsee hänen kuolleen 80 vuoden ikäisenä, niin ei hän luonnollisesti ollut 1441, jolloin varkaus kirjapainossa tehtiin ja toiminta sen johdosta lakkautettiin, vielä syntynytkään.
Mitään todisteita Coster'in suorittamista painoksista ei ole voitu näyttää. Ne painokset "Autuuden kuvastimesta" (Speculum humane salvaciones) joita on väitetty hänen painamikseen, on eräs tunnettu hollantilainen tutkija J. W. Hollorp selittänyt kuuluvan myöhempään aikaan.
Vuonna 1823 vietettiin kuitenkin Hollannissa ja varsinkin Haarlemissa suurta riemujuhlaa jolloin samaan metsään, jossa Coster puunkuoreen olisi leikannut ensimäiset kirjasimensa, pystytettiin muistopatsas tapauksen muistoksi. Vuonna 1856 pystytettiin toinen Haarlemin torille ja oli se tarkoitettu vastalauseeksi Strassburgiin ja Mainziin pystytettyjä Gutenberg-patsaita vastaan ja kolmatta, jota oltiin aikeissa pystyttää Frankfurtiin.
Mitä Strassburgin vaatimukseen tulee niin kieltämätöntä on, että kaupungilla on tärkeä osa keksinnön historiassa. Gutenberg asui nim. useita vuosia siellä ja hyvin totuudenmukaista on, että hän siellä suoritti valmistelutyönsä ja kokeensa. Se täydellisyys, millä hän taitonsa esitti Mainzissa viittaa pitempiin alkuvalmistuksiin ja voi ainoastaan olla tulos jo ennen saavutetusta käytännöllisestä kokemuksesta. Myöskin otaksuttiin Strassburgissa yleensä, että keksintö koko laajuudessaan oli tehty siellä. Keksijän nimestä vaan ei päästy yksimielisyyteen. Osa piti Gutenbergia todellisena keksijänä kun taas toiset väittivät sen olevan kaupungin ensimäisen, tunnetun kirjanpainajan Joh. Mentel'in joka olisi Gutenbergille ilmaissut keksintönsä, jonka jälkeen tämä olisi matkustanut Mainziin ja siellä käyttänyt saamiaan tietoja hyväkseen. Strassburgin suhde keksintöön on tullut selvitetyksi vuonna 1439 tapahtuneen oikeudenkäynnin kautta Gutenbergin ja Andreas Dritzehnin perillisten välillä josta lähemmin tuonnempana.
Bamberg taisteli Albrecht Pfisterin puolesta. Ne syyt, joilla vaatimusta tuettiin olivat, että Pfister painoi samaan aikaan kuin Gutenberg, Fust ja Schöffer ja että hän jo vuonnna olisi kirjapainostaan Bambergissa julkaissut vanhimman painetun saksalaisen kirjan: kehoituksen kristityille kansoille taisteluun turkkilaisia vastaan, jotka äskettäin olivat valloittaneet Konstantinopolin. Nyttemmin otaksutaan kuitenkin että Pfister, joka alkujaan oli puunpiirtäjä, oli ollut Gutenbergin apulaisena ja tämän ja Fustin välisen kiistan aikana jättänyt Mainzin sekä asettunut Bambergiin, jossa sitten perusti oman kirjapainon. Pfisterin painamista töistä löytyy vielä monta jäljellä, muiden muassa Boner'in Edelstein oder Fabelbuch (1461), ensimäinen saksalainen kirja, jossa painatusvuosi, -paikka ja painaja ovat ilmoitetut. Myöskin 36-rivinen latinalainen raamattu, kolmessa foolio-niteessä ja 88-lehdellä, on luultavasti hänen painamansa. Shelhorn, Schwartz, Zapf, Oberlin, Duverger, Madden, Didot ja De Vinne väittävät kuitenkin Gutenbergin painaneen myös tämän raamatun. De Vinne katsoo sen uskomattomaksi että joku kirjanpainaja olisi alkanut niin suurella ja hyvin suoritetulla työllä ja lopettanut niin huonolla painatuksella kuin Pfisterin lastenkirjat olivat. Se ei hänen mielestään myöskään riittävästi todistanut, että mainittu raamattu olisi painettu Bambergissa, että useampia kappaleita oli löydetty siellä ja lähiseudulla, sillä olisivathan ne, väittää hän, oston kautta voineet joutua sinne. Mainitut kirjailijat otaksuvat myös, että 36-rivinen raamattu olisi painettu ennen 42-rivistä.
Johan Gutenbergia voidaan niinollen katsoa kirjapainotaidon varsinaiseksi keksijäksi. Hän polveutui vanhasta ja arvossapidetystä ylimyssuvusta. Isän nimi oli Friedrich Gensfleisch ja äidin Else Weirichin zum Gudenberg. Naimisiin mennessään sai isä myötäjäisikseen zum Gudenberg-talon Mainzissa ja yhdistämällä tämän ja isänsä nimen kutsui keksijä itseään Henne Gensfleisch zum Gutenberg. Hän syntyi Mainzissa, luultavasti vuonna 1397. Eräs suurempi kapinan yritys, jonka Mainzin porvarit vuonna 1420 tekivät aatelistoa vastaan, pakoitti myöskin Gutenberg-perheen lähtemään maanpakoon. Vasta neljätoista vuotta tämän jälkeen löydämme hänet Strassburgissa työskentelemässä mekaanisella alalla.
(Jatk.)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti