6.12.22

Kun juhannuksena...

Oriveden Sanomat 26, 23.6.1927

Kun juhannuksena maassamme ensi kerran vietetään erityistä Suomen lipun päivää, pakkakunnallamme moni varustaa uutta lippua tankoineen lienee paikallaan lainata tähän mitä maisteri A. Viklund kirjassaan "Siniristilippumme" sanoo lipun pystyttämisestä ja käytöstä.

"Ensimäisenä ehtona vaaditaan kansallislipulta, että se mittasuhteiltaan ja väreiltään on oikea. Toisena seikkana olisi mainittava lipputanko, joka sekin on tarkoitusta varten erikoisesti tehtävä. Rakennusten katoille, julkisivuille, ovenpieleen, pystynojaan j.n.e. on varsin tavallista sijoittaa lipputangot, mutta etenkin maaseudulle täytyy ehdottomasti suositella erillisiä, korkeita lipputankoja, koska ne parhaiten todistavat, että lipulle itsessään osataan antaa oikea arvonsa. Tällainen tanko on käytännöllisistä syistä tehtävä kaadettavaksi, mikä tapahtuu siten, että lipputanko pystytetään kahden tukipaalun väliin ja kiinnitetään kahdella rautapultilla, joista alin on irroitettava tankoa kaadettaessa. Muuten tanko tasaisesti suippenee huippuaan kohden ja päättyy yksinkertaiseen kärkinuppiin. Kansainvälisenä tangon värinä on miltei kaikkialla valkoinen. Kun Suomessa kuitenkin lipun pohja on valkoinen, sopinee tangon väriksi esim. lämpöisen harmahtava väri.

Verkalleen ja arvokkaasti kohotetaan lippu huippuunsa aivan tiukasti kärkinupin alle, jottei se jää mitenkään huolimattomasti lepattamaan. Eikä liioin ole samantekevää minkäkokoisen lipun me mihinkin tankoon vedämme, sillä yleisten lippusääntöjen mukaan on erilliseen lipputankoon kohotettava sellainen lippu, jonka pituus on osapuilleen ¼ tangon pituudesta. Siis tangon pituudeksi sopii suunnilleen neljä lipun pituuttu. Tästä tekevät kuitenkin lyhyet katoille julkisivustoille y.m. asetetut tangot, joissa lippuvaate on suhteellisesti suurempi. Ja korkean kivitalon harjalle sijoitettavan lipun suuruuden määrää luonnollisesti rakennuksen korkeus.

Lipunnosto- ja laskuaikojen suhteen on Suomessa myöskin vähitellen päästävä vakiintumaan mikä tapahtuu yksinkertaisimmin siten, että omaksutaan Suomen laivastossa vallitsevat ajat. Talvisaikaan on siis lippu kohotettava klo 9 ap. ja laskettava auringonlaskussa, mutta sen sijaan maalisk. 1 päivästä lokak. 1 päivään nostettava klo 8 ap. ja laskettava auringon mukaan. Missään tapauksessa ei lippua saa jättää yöksi tankoihin"

Ei kommentteja :