7.8.08

Me hankimme teille enemmän työtä ja enemmän ansiota (mainos)









Me hankimme teille enemmän työtä ja enemmän ansiota...

[2-3]

Lyijyvalkoilmoittelu on avannut yleisön silmät
Lyijyvalkoista valmistavien tehtaitten monivuotinen, tarmokas mainonta on saanut yleisön käsittämään, miten suuri merkitys on sillä, että rakennukset, rautarakenteet, laivat jne. ajoissa suojataan ruosteen, lahoamisen ja rappeutumisen tuhoilta. Täten ovat myös maalarien sekä työnsaanti- että ansiomahdollisuudet kasvaneet. Olemme aina ja varsinkin tämän vuoden ilmoittelussamme painostaneet pätevien ammattimiesten käytön merkitystä maalauksen onnistumiselle. Juuri siksi olette Tekin hyötyneet ilmoittelustamme.

Te hyödytte maalaamalla Lyijyvalkoisella
sillä: Lyijyvalkoinen yhtyy öljyyn kemiallisesti muodostaen tällöin voittamattoman lujan ja joustavan, suojelevan kalvon.
sillä: Lyijyvalkoinen on oikea "yleisväri", joka soveltuu yhtä verrattomasti mitä erilaisimpiin maalauksiin.
sillä: Lyijyvakloinen tulee vuosien mittaan väreistä halvimmaksi ainutlaatuisen kestävyytensä takia.
sillä: Kestävä ja kaunis lyijyvalkomaalaus on aina parasta mainostusta liikkeellenne.

Hyötykää lyijyvalkomainonnasta - voimistakaa sitä - suositelkaa ja käyttäkää LYIJYVALKOISTA kaikkeen ulkomaalaukseen!

[4]

Lyijypropaganda on lisännyt ansiomahdollisuuksianne...

Kestävä ja kaunis työ on paras suosituksenne - Valitkaa väriksenne LYIJYVALKOINEN!

[5]

Vuosisadat eivät ole voineet tuhota ammattiveljienne työtä...

Jo historian alkuaikoina, vanhassa Egyptissä ja Kreikassa, käytettiin lyijyvalkoista, ja yhä vielä tapaa pyramiideissa ja temppeleissä jälkiä kaukaisten ammattiveljienne työstä.

Tehkää kuten hekin - maalatkaa
Lyijyvalkoisella

kaikkien aikojen kestävimmällä värillä!

Seuraa liitteenä Maalarilehteä N:o 5.

ILMO Oy. Suomen ilmoituskeskus 1936.

Ei kommentteja :