1.5.18

Mitä on naamiointi?

Aamulehti 145, 4.6.1926

Amerikalaisessa tykistöaikakauslehdessä The Field Artillery Journal on eversti Jennings G. Wise kirjoittanut seuraavan mielenkiintoisen kirjoituksen nykyaikaisesta sota naamioimisesta.

Nähty patteri on menetetty patteri! Vihollisen kyky hävittämään on kasvanut juuri samassa määrin, kuin sen kyky näkemään on lisääntynyt. Nykyisin vihollinen ei näe ainoastaan ihmissilmin, joilla usein on visit apunaan voimakkaat linssit, vaan se kykenee saamaan näkyviin vastustajan tykkien melkein tarkan aseman niiden aiheuttamien välähdysten ja äänen perusteella sekä määrittelemällä niiden paikan kartalla niin suurella varmuudella, että se on mahdotonta paljaalla silmällä tehtynä. Tämä perussääntö ei ole sovellutettavissa yksistään tykkeihin. Ei ole liian paljon sanottu, että kaikki, mikä voidaan nähdä, voidaan tuhota niistä rintavarustuksista ja muista laitteista huolimatta, joilla se liekin suojattu. Suoraan, kaaressa ja korkeassa kulmassa tapahtuvan tykki-, haupitsi- ja mörssäritulen lisäksi meillä on nyt tehokkaaksi kehittynyt miinain ammunta, joka periaate käsittää merimiinat ja torpeedot, sekä välitön pommitus ilmasta. Linnoitus, taistelulaiva on silloin vain loukku, tunnettu tai näkyvä juoksuhauta ainoastaan kohoiltava maalitaulu, jotka monissa tapauksissa ovat vaarallisemmat kuin muutoin niille, joita ne ovat määrätyt suojaamaan, jollei niitä ole tehty näkymättömiksi.

Tämä johtaa meidät naamiointiin.

Mitä on naamiointi?

Se ei ole sitä, mitä monet näyttävät luulevan. Naamiointi on sotajuoni, jonka tarkoituksena on pettäminen, mutta pettäminen voidaan suorittaa juonilla, jotka eivät missään mielessä ole naamiointia.

Erolla juonien välillä, jotka ovat naamiointia ja jotka eivät ole sitä, on paljon suurempi kuin akateeminen merkitys.

Sotajuoni merkitsee keinoa, jota käyttämällä kenraali aikoo saavuttaa jonkun määrätyn edun. Erilaiset sotajuonet pannaan toimeen eri tavalla sen mukaan, kuinka ne vaikuttavat viholliseen. Sen vuoksi on ilman muuta selvää, että jolleivät ne, joilta sotajuonien toimeenpanemista vaaditaan, ole täysin perillä niiden tarkoitetuista vaikutuksista, se päämäärä, jota kenraali tarkoittaa kussakin eri tapauksessa sotajuoneen turvautuessaan, voi epäonnistua eikä edistyä sen vuoksi, että sillä on viholliseen sellainen vaikutus, jota tässä erikoistapauksessa ei ole tarkoitus saada syntymään.

Naamioimisen tarkoituksena on järjestää asiat niin, ettei vihollinen huomaa jotakin sellaista, joka on sen näköpiirissä, joko sen vuoksi, että se on tehty näkymättömäksi, tahi koska se on saatettu näyttämään osalta jostakin muusta eikä siitä syystä eroa ympäristöstään oikeassa luonnollisessa muodossaan. Sen vuoksi me heti näemme, että monet asiat, joita on sanottu naamioinniksi, eivät ole ensinkään naamiointia, vaan oikeastaan jotakin muuta lajia olevia kepposia.

Kepponen, toiselta puolen, voi sisältää enemmän kuin sotajuoni, jolla petetty henkilö on saatettu erehdyksiin yksinkertaisesti siten, että hänen silmänsä ei ole kyennyt erottamaan keinotekoisesti epäselväksi tehtyä esinettä. Se etu, joka voi olla sotakepposen tarkoituksena, voidaan saavuttaa ei ainoastaan silmän ja mielen sokaisemisella, vaan mielen pettämisellä nimenomaan sen kautta, mikä silmän sallitaan nähdä. Silmä näkee, ja juuri siitä syystä, että se näkee sille paljastetun asian, käytetty kepponen vaikuttaa sen, että mieli tulee petetyksi.

Sikäli kuin naamiointi siis tarkoittaa näkymättömyyttä, voidaan sanoa, että naamiointia on käytetty siinä määrin kuin esineen näkyväisyys on pienentynyt.

Naamioimistaitoa on ensimaisena käyttänyt luonto, joka sitä useasti on käyttänyt tarkoituksenaan suojella maan päällä eläviä olioita. Villit eläimet ja linnut ovat siten hyvin usein samaa väriä kuin niiden luonnollinen ympäristö. Ne eivät ainoastaan ole värilliset juurikkaat ja täplikkäät ympäristönsä mukaisesti, vaan ne ovat myöskin varjostetut luonnollisten varjojen mukaisesti, ollen tavallisesti vaaleammanvärisiä rinnan ja vatsan paikkeilta kuin selkäpuolelta, niin että niiden piirteitä itse asiassa ei voi erottaa lyhyeltäkään matkalta. Seebran, tiikerin, kissan ja eräiden matelijain juovituksessa, leopardin ja peltopyyn täplityksessä sekä monien eläinten ja lintujen upeassa kirjavoittamisesssa luonto on vain turvautunut naamiointiin tehden suojelemisensä esineet niiden viholliselle vähemmän näkyviksi.

Luonto on alituisesti luotujensa naamioimistyössä. Esim., norsut asustavat osaksi metsäisillä tasangoilla. Niiden tummat ruumiit, ovat näkymättömissä pensaikossa, mutta avoimolla paikalla ne näkyvät pitkän matkan päähän. Kun ne sen vuoksi piehtaroivat mudassa, luonto naamioi ne maaperänsä värillä, jonka aurinko kuivaa avonaisten palkkain taustan väriseksi ja jonka lehdet ja pensaat hankaavat pois, kun norsut, palaavat metsiin.

Ihmiset, oppivat aikaisin luonnolta naamioimistaidon. Kaikkien aikojen ja kaikkien ilmanalojen metsäläiset ovat jäljitellen eläinten ja lintujen värejä, juovia ja täpliä maalanneet ja varustaneet itsensä sulilla, kun ovat olleet vihollistensa, joko eläinten tahi ihmisten uhkaamina. Sivistyskansin sotilaitten univormut merkitsevät ainoastaan naamioinaisaatteen sovelluttamista, jota luonto ensiksi käytti eläinten suojelemiseksi ja sen jälkeen ihminen metsäläistilassaan. Brittiläinen armeija käytti siten kauan aikaa punaista asetakkia ja tummia housuja myöskin sotaretkillään erämaissa, siitä syystä, että tämä väriyhtymä tekee joukkojen erottamisen pidemmän matkan päästä vaikeaksi. Ranskalaiset taas, joiden siniset takit ja punaiset housut olivat hyvin silmiinpistävät, ottivat pian käytäntöön erilaisen väriyhtymän kenttäunivormua varten. Useimmat armeijat pukeutuvat nykyisin luonnon harmaanvihreään väriin, samalla kun loistavat napit ja kaikki kiillotettujen varustusten jätteet on julistettu pannaan sivistyskaasain armeijoissa, koska sotilaan näkyväisyyis on nykyisenä kauas kantavien aseiden aikakautena hänelle vaarallisempaa kuin ruumiillinen suojattomuus haavoittmnismahdollisrunksiin nähden.

Vapaassa luonnossa vallitsee suuri sekaannus eri esineiden kesken. Kaikki luonnon esineet ovat muodoltaan epäsäännöllisiä ja ääriviivoiltaan monimutkaisia. Jokaisen sopusuhtaisen esineen silmä pyrkii heti huomaamaan. Luonnossa ei ole mitään suoria viivoja (lukuunottamatta veden pintaa), ei mitään ympyröitä eikä neliöitä, ja vaikka luonnon esineiden joukossa on hyvin runsaasti erilaisia muunnelmia, ei niiden värissä ja muodossa ole mitään jyrkkiä eroavaisuuksia. Siitä on seurauksena, että muoto, yhtä paljon kuin värikin, vaikuttaa esineen näkyväisyyteen, niin että sopusuhtainen esine, tahi sopusuhtaiseen järjestykseen asetetut esineet, niinkuin säännölliseen järjestykseen asettui tykit, pyrkivät, heti kiinnittämään huomion itseensä. Päästyään tästä porille hyvin harjoitetut sotilaat eivät ainoastaan naamioi ruumiitaan univormuilla ja vältä taivaanrantaa, joka on pysyvä isosti silmiinpistävin kohta maisemasta, vaan myöskin maalaavat tykkiensä suojustimet täplikkäiksi ja varustavat ne kaikenlaisilla lisälaitteilla poistaakseen niiden muodon säännöllisyyden, ja taas asemassa ollessa naamioivat ne alittamalla ne epäsäännölliseen järjestykseen. Myöskin laivoilla on annettu harmaat piirteet tummine juovineen ja täplineen. Yöratsastajien ja -patrullien kasvot on laitettu tummiksi, ja kun taistellaan lumessa, taistelijat puetaan valkoisiin. Valkoisilta ratsuista ja vetojuhdista ei selvistä syistä enää pidetä, ja juoksuhaudat sekä valtatiet varjostetaan verkoilla ja keinotekoisilla istutuksilla.

Sellaista siis on naamiointi, että niinkuin jokaisessa mainitussa esimerkissä, esine on vähemmän nähtävissä, kuin jos sotajuonta eli naamioimiskeinoa ei olisi käytetty. Luonto ja ihmiset turvautuvat siis naamioimiseen, kun ne estävät jonkun esineen huomaamisen tekemällä sen vähemmän näkyväksi.

Kun me kuitenkin esitämme silmälle jonkun muodon, joka todella on sitä, miltä se silmästä näyttää, mutta jonka havaitseminen aiheuttaa erhettyvän johtopäätöksen, me turvaudumme juoneen, joka ei ole naamioimista. Siten voidaan sanoa, ettei kangastus ole naamioimista, vaan luonnon tekemä kepponen, joka vaikuttaa, että siitä mitä silmä katselee, ajatus tekee johtopäätöksen, että jotakin sellaista on olemassa, jota todella ei ole olemassa.

Väärien univormujen, joukko-osastojen tuntomerkkien. lippujen, juoksuhautojen ja puisten tykkien käyttäminen, liian useiden nuotioiden sytyttäminen, siviilihenkilöiden pukeminen sotilaiksi ja sotilaiden siviilimiehiksi, kauppalaivojen laittaminen valepukuisiksi sotalaivoiksi ja päinvastoin, väärillä joukko-osastojen merkillä varustettujen miehien jättäytyminen vangiksi siinä tarkoituksessa, että vihollisessa syntyisi usko, että apujoukkoja on tahi ei ole saapunut, että tykistöä taikka muita joukko-osastoja on olemassa siellä, missä niitä ei ole - nämä sotajuonet eivät ole naamioimista, koska ne olisivat tuloksettomia, jollei vihollisen silmä huomaisi sitä, mikä on tarkotettu pettämään huomiontekijän mielen.

Eräät hyvin vaikuttavat kepposet johtuvat yksinomaan vaistomaisesta viekkaudesta. Naamioiminen kuitenkin on taito, joka vaatii tutkimista, jos sitä tahtoo käyttää tuloksellisesti, eikä se yleensä kehity yksinomaan paljaasta viekkauden vaistosta. Tämän kohdan valaiseminen ei ole vaikeaa. Taistelukenttään vielä tottumattomien joukkojen keskuudessa Ranskassa ei ollut harvinaista tavata joku sotilas kovassa työssä varustamassa itseään piikkilanka- aitauksella jossakin etulinjoilla olevassa vartiopaikassa. Kuitenkin hänen toimintansa vain lisäsi sitä vaaraa, jolta hänen itsesäilytyavaistonsa sai hänet etsimään turvaa. Lankakierteet, joita hän punoi ympärilleen, eivät turvanneet häntä miltään muulta kuin vaaralta joutua vangiksi ilman taistelua. Toiselta puolen hän siten suorastaan ilmoitti viholliselle olinpaikkansa. Hän ei ajatellut, että lanka-aitaus, jota hänen oli annettu tehdä ja usein kehoitettukin tekemään, vaikkakin se oli hyvä asia yhteiselle hyvälle ollessaan turvana hälyytyksen varalta, voi koitua kohtalokkaaksi hänelle itselleen. Vapaaehtoisesti hän raahasi piikkilankaa vartiopaikalleen. Sama mies olisi kuitenkin vain vaivoin saatu viemään mukanaan riittävästi naamioimistarpeita olinpaikkansa kätkemiseksi, koska hänen mielestään, hän kun ei ollul perillä luonnon metsätieteestä, "sellainen mosk", niinkuin hän siitä sanoi, ei herättänyt mitään turvallisuuden tunnetta. Hänen suhtautumisensa asiaan oli samanlainen, kuin se, joka sai armeijat, kauan sen jälkeen kun tykkiruuti oli keksitty, varustautumaan kivilinnoituksiin. Vihollinen saisi ainakin nähdä vaivaa varustusta vaikuttaessaan ja sen puolustajia nälkiinnyttäeesään!

Senjälkeen kun joukot ovat saaneet hieman kokemusta taistelukentällä, niitä on vaikea saada pysymään häivytys asemissa, joita ne aluksi rakensivat niin mielellään. Silloin ne, joa saavat siihen luvan mielellään poistuvat piikkilankaasemasta ja kätkeytyvät lähistöön.

"Miksi te ette pysy siellä, missä olette saanut määräyksen olla? Täältä teidät napataan ilman hälyytystä."

"Minä, tahdon olla siellä, missä ne eivät tiedä minun olevan", oli vanhan sotilaan yleinen vastaus. Vaistomaisesti hän turvautui sotajuoneen, mutta hän ei ollut vaistomaisesti turvautunut naamioimiseen.

Sotajuonista on eräitä hyvin mielenkiintoisia esimerkkejä. Vaikka me nyt tiedämme, että se puuhevonen, jota kreikkalaisten sanotaan käyttäneen päästäkseen tunkeutumaan Troijaan, ei ollut mikään muu kuin muureja vastaan työnnetty torni, josta piirittäjät voivat nousta muurinsakaroille tarvitsematta murtaa muureja, niin kuitenkin hevosen käyttäminen siten, kuin yleisesti on kuviteltu, on mytologinen esimerkin sotajuonesta. Troijalaiset olivat kärkkäät katsomaan sitä ja joutuivat uteliaisuutensa uhriksi vetämällä sen salassa olevine miehineen sisälle kaupunkiin.

(Jatk.)

Ei kommentteja :