Kauppias 11, 1.6.1926
Nykyaikaiselle manufaktuurikauppiaalle ei aseteta niinkään vähäisiä vaatimuksia. Hänen täytyy osata sekä myydä että ostaa ja hallita. Hänellä täytyy olla vilkas käsityskyky, ja hänen on oltava lempeä kuin kyyhkynen. Hänen täytyy tuntea tavaransa niinkuin itsensä, ja ostajapiirinsä niinkuin tavaransa. Hänen täytyy suuressa määrässä olla psykoloogi, ja — koska suurin osa hänen ostajapiiristänsä on naisia — täytyy hänellä, jos mahdollista, olla yliluonnolliset lahjat, niin että hän muutamia kuukausia ennakolta voi tietää ihan täsmälleen päivän ja tunnin, milloin ja miksi Eevan tyttäret ilman edelläkäypiä oireita kyllästyvät lempiväriinsä, ja mitä he tahtovat sen sijaan.
Jos hän on kauppias pienessä maassa, ehkäpä vielä lisäksi pienessä kaupungissakin, tietää hän, että nainen on rutivanhoillinen, että hän mielellään tahtoo herättää huomiota, mutta että hän kaikesta huolimatta mieluummin kokee mitä muuta hyvänsä kuin että hänen lähinnä paras ystävättärensä sanoo hänelle, että "tuollaista pukua käytimme viime vuonna kotioloissa".
Hänen on myöskin tiedettävä, että vaikka emme täällä kotimaassa tunnekaan parempaa muotien mittapuuta kuin "vraie parisienne" (todellista parisilaista), niin on siinä kuitenkin ero — onneksi. Siinä on m. m. se ero, että nainen täällä kotimaassa tahallaan ja enemmän tahi vähemmän onnellisilla tuloksilla valitsee pukunsa värin oman värinsä mukaan, mutta pariisitar sommittelee oman värinsä pukunsa värin mukaan, tehden sen myöskin tahallaan ja kiistämättömällä menestyksellä.
Voi näyttää vähäpätöisyydeltä, jopa pilaltakin, kun näin puhuu silloin, kun kesän muotiväri on laskettava liikkeelle, mutta tuota pikkuseikkaa ei voida syrjäyttää.
Se on myös syynä siihen, että suhtautuu jonkun verran epäluuloisesti siihen väriin, mikä Parisissa on julistettu tämän kesän muotiväriksi, nimittäin myrkynvihreä "absintti", kirjoittaa Tanskassa ilmestyvä "Manufakturbladet".
Parisissa se on voittanut alaa — sillä on seuranaan eri vivahteita rikinkeltaista y. m. s. — mutta täällä kotimaassa? Eiköhän sen käyne samoin kuin viime vuonna "oopperan", tuon punertava lila-värisen värisävyn, joka kuudessa päivässä antoi Parisin bulevardeille kokonaan uuden tunnun ja sai pariisittaren pienet keimailevat kasvot loistamaan synkkää orkidean punaista, mikä niin hyvin sointui yhteen hatun kanssa. Sehän tuotiin Pohjolaankin, mutta saavuttiko se mitään menestystä? Ei.
Paremmin menestyy varmaan uusi vihreä "Oeuf dé Cannes", tuo metallimainen sinertävä resedasävyinen väri, joka samoin kuin orvokinsininen "Parme foncé" voi tulla suosituksi täällä kotimaassa. Se on sopusoinnussa Pohjolan vaalean naistyypin ja luontomme lempeiden pastellivärien kanssa, ja voidaan ne suuremmatta vaaratta julistaa "bois de rosen" ja lavendelin seuraajiksi, mitkä niin kauvan (ja kauniisti) ovat olleet vallitsevia naismuodeissa.
Eipä silti, että "bois de rose" olisi elänyt yli aikansa. Kaikki värit ovat tänä vuonna sallittuja lempeimmissä, hillityimmissä vivahteissaan, rohkeissa ja hypermoderneissa yhdistelmissä, mutta nuo kolme mainittua väriä, "absintti", "Oeuf de Cannes" ja "Parme foncé" esiintyvät ehdottoman voitollisina niissä kankaissa, jotka sitä varten määrätyt viisaat päät ovat julistaneet tänä kesänä hallitseviksi.
Muutama sana näistä kankaistakin. Se epävarmuus ja "kannattamattomuus", mikä tänä keväänä antaa leimansa muodeille, ei koske vähimmässäkään määrässä värejä, aineen laatua ja kuvioituksen sommittelua. Näillä aloilia vallitsee totisesti niin haltioitunut väri-ilo ja aaterikkaus, ettemme koskaan aikaisemmin ole sellaista kokeneet. Nyt voidaan jo todentaa, että "painetut" kankaat antavat tälle kesälle leimansa. "Sehän ei ole uutta", huokaavat naiset, mutta heidänpä pitäisi vain nähdä, mitä "painetut" kankaat tänä vuonna merkitsevät. Silloin he myöskin myöntäisivät, että se on jotakin uutta.
Tämä koskee Bianchinin pienikuvioista crepe marocainia 1860-luvun tyyliin, joka oikeastaan on esikuvana tämänlaatuisille kankaille: hyvin pienet kirjavat kukkavihot säännöllisissä, mittausopillisissa kuvioissa, yksivärisin nauhoin, koristeena yksivärisessä puvussa, pukuna yksivärisine koristeineen, jumpereina ja lukemattomilla muilla tavoilla voidaan tänä kesänä käyttää "1860-luvun tyyliä".
Konfettikuvioitus — pienet pyöreät täplät tummemmalla pohjalla — on tällä hetkellä myöskin hyvin voimakkaasti etualalla. Hyvin suosittua on myöskin leveäraitainen shantungi, jota on mitä kauneimmissa pastelliväreissä ja soveltuu verrattomasti nykyiseen urheilunomaiseen muotiin.
Ja sitten joudumme siihen, mikä tulee olemaan sydänkesän suuri muoti: painettu suurikuviollinen chiffoni. Jättiläiskokoiset ruusut, unikot ja ruiskukat, jotka kätkeytyvät poimuihin ja pliseerauksiin, kehittyvät loistoonsa kaunotarten liikkuessa. Itse muodista on vaarallista tällä hetkellä profetoida. Se on niin lujasti juurtunut vanhaan ja sillä on samalla niin selvät kosketukset uuden kanssa, että sen kehityskaarta on vaikea seurata. Sen vuoksi olemme tällä kertaa pysyneet niiden kankaiden ja viirien alalla, jotka tulevalle kesälle antavat leimansa. Ja sitten on kauppiaan asia jälleen todistaa kuudelle pitkälle neiti Muotiselle, että poikkeuksellinen pituus yhdessä hiekankeltaisen värin ja konfettikuvioituksen kanssa kenties voi johtaa mieleen giraffilauman, ja taivuttaa konsulin rouvan luovuttamaan suurkukallisen chiffonin nuorille tyttärilleen sekä itse kesäisillä juhlapäivällisillään pukeutumaan "style 1860:een" (1860-luvun tyyliin).
Niinkuin jo sanottiin, on uusaikaisen manufakturistin osattava monta asiaa: hänen täytyy olla kauppias, taiteilija ja filosoofi. Ja me voimme tähän vielä lisätä: Jos hän ei katso tehtävänään olevan ainoastaan yleisönsä hetkellisten tarpeiden tyydyttämisen, vaan jos hän samalla tahtoo panna alulle jotakin uutta ja uurtaa uraa, on hänen sitäpaitsi oltava suuressa määrässä kasvattaja.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti