Kirj. Aukusti Salo.
Viime vuoden 9. n:ssa huomautettiin "Työkoulun" lukijoille tri Albert Liliuksen arvokkaasta "Skolålderns själsliv" nimisestä teoksesta kokeellisen kasvatusopin alalta. Kun teos ansaitsee suurempaa huomiota, niin pyydämme pari lukua siitä tässä lyhyesti selostaa — silti vielä uudistaen toivomuksemme, että opettajat ottaisivat vaivakseen tutustua itse julkaisuun.
13. luvussa käsittelee tekijä havaintoa.
Aistimellisessa havainnossa vaikuttaa yhdessä kaksi prosessia: perseptsioni ja apperseptsioni. Kokeelliset tutkimukset ovat enimmäkseen kohdistuneet perseptsioniin, s. o. aistimusten tarkkuuteen.
Tutkittaessa lasten värien-erottamiskykyä käytettiin aikaisimmin nimittämismetoodia. Tällöin sai koehenkilö edessään määrätyssä järjestyksessä olevista yhtäsuurista, kiillottomista korteista osottaa ja nimittää tuntemansa värit. Kun tämä metoodi tutkii paremmin kielitaitoa kuin värien-tuntemiskykyä, niin on peitinmetoodi sitä parempi. Tällöin on koehenkilön koottava kaikki hajallaan olevat samaanvivahtavat värikortit kukin omaan-kasaansa. Samantapainen on samanvärisillä korteilla kuin kuvio. Vaikeampi lapsille on tuntemismetoodi, jolloin koehenkilö saa värikorttiläjästä etsiä hänelle näytetyn värinäytteen vastaavan parin. Tarkempia väriaistimuskokeita tehdään pyörivällä ympyrälevyllä, jossa on erivärisiä leikkaleita.
Tällaisten kokeiden tuloksensa on saatu selville, että värien nimien tunteminen on kouluiän alussa vielä sangen vähän kehittynyt. Parhaiten ovat lapsille silloin tunnettuja musta ja valkoinen — jotka lähes 100% lapsista tunsi — sekä senjälkeen: punainen, sininen, viheriäinen, keltainen, ruskea, harmaa, ruusunpunainen, violetti ja oranssi, riippuen suuresti yksilöllisyydestä Sireeninpunaisesta, sinisestä ja violetista pitävät lapset suuresti, vaikka toiselta puolen oranssi, ruusunpunainen, sireeninpunainen ja violetti ovat vähemmin tunnettuja. Tytöt ovat tässä suhteessa taitavampia kuin pojat.
Värien mittausasteiden erottamiskykyyn nähden osottautuivat Jonesin tutkimuksen mukaan tytöt poikia etevämmiksi kouluajan alussa, mutta erotus myöhemmin väheni. Pojat erottivat parhaiten sinisen, punaisen, viheriäisen ja keltaisen; tytöt taas punaisen, sinisen, viheriäisen ja keltaisen.
Varhaisimmalla kouluiällä sitävastoin pystyy lapsi jo verrattain varmasti silmämäärällä arvioimaan lyhyitä matkoja. Puuttuvan harjotuksen vuoksi sensijaan pitkien matkojen arvioiminen voi tällä ikäkaudella epäonnistua. Perspektivisen kuvauksen käsittämiskyky kasvaa myös kouluaikana, ja kehittyvät siinä pojat nopeammin kuin tytöt.
Näin on jouduttu jo havainnon apperseptiivisten prosessien piiriin. Näitä prosesseja selvittää lasten erilainen kuvien katseleminen. Alussa on se pikaista ja vain joku piirre siitä herättää huomiota. Vähitellen muuttuu kuvien tarkastelu perusteellisemmaksi. Sittenkin on siinä kauan havaittavissa voimakkaita subjektiivisia huomioita ja runsasta mielikuvitusta, jonka analyysi kuitenkin jo varhaisemmalla kouluiällä voittaa. Ennenkaikkea lapset pitävät kiinni ääripiirteistä. Niinpä Heilbronnerin psykiatrisia tarkotuksia varten laatimassa metoodissa, jonka van der Torren sovitti normaalilapsille, käytetään ääripiirteiskuvia, joihin uudestaan näytettäessä on aina jotain lisätty, kunnes kuva tulee yhä täydellisemmäksi. Ensimäistä kuvaa näytettäessä kysytään: Mikä tämä on? Toisia näyttäessä: Mitä on muuttunut? Tällöin esim. tunnettiin kuvat seuraavasti:
Ikäv. Pojat. Tytöt. 6 48 % 34 % 8 57% 36% 10 70% 52% 12 76% 55%
Erotuksen pystyi havaitsemaan 6—12 ikävuoden välillä 92%—98% lapsista, mutta sen nimittäminen oli vaikeampi, kuten seuraavista prosenttiluvuista näkyy:
Ikäv. Pojat. Tytöt. 6 26% 16% 8 45% 39% 10 56% 45% 12 53% 49%
Tämä tutkimus osottaa, että lapset kuvia katsellessaan kiinnittävät eri kehityskannoilla huomiota kuvien sisällön eri puoliin. Näin saadaan tässä suhteessa lapsille neljä kehitysastetta sen mukaan, mitä lapsi havaitsee: 1) substanssiaste (yksityisiä esineitä ja henkilöitä), 2) aktsioniaste (henkilöiden toimintaa), 3) relatsioniaste (esineiden suhdetta toisiinsa paikkkaan, aikaan ja syyhyn nähden) ja 4) kvaliteettiaste (esineiden ominaisuuksia). Substanssiasteelta siirtyy lapsi aktsioniasteelle noin 8 vuoden iässä sekä siitä relatsioniasteelle 9 à 10 vuoden iässä.
Eroa on olemassa lasten selityksissäkin: toiset tekevät sen niukemmin, toiset yksityiskohtaisemmin; samoin tekevät vanhemmat lapset lukuisampia ja oikeampia havaintoja kuin nuoremmat. Useimmat virheet sattuvat lukujen ilmaisemisessa; senjälkeen värien, henkilöiden toimien ja objektin. Pojat voittavat tytöt ilmotusten oikeaperäisyydessä; päinvastoin on taas ylimalkaan laita sponttaanisessa kertomisessa. Huomattava ero on sitäpaitsi olemassa kaupungin ja maaseudun lasten välillä, ollen jälkimäisten havainnot yleensä selvempiä ja luotettavampia.
Jätämme tähän näköaistimilla suoritettavat havaintokokeet. Kouluaikana huomataan niinikään sävelkorvassa sekä maku-, haju-, tunto- ja lihasaistimuksissa kehittymistä. Ajan käsittämistä voidaan kokeilla esim. tiedustamalla, kuinka kauan suoritettu työ on koehenkilön mielestä kestänyt; ajan arvioiminen riippuu tällöin hyvin paljon työn laadusta.
"Oppilaiden mielikuvavarastoa eli henkistä inventaariota koskevien tutkimusten pedagooginen merkitys on ilmeinen, varsinkin jos asetumme herbart-zilleriläisen pedagogiikan näkökannalle", huomauttaa tekijä. Ensimmäisestä metoodisesti vajavaisesta kokeellisesta tutkimuksesta (Berliinissä 1870) tehtiin se yleinen johtopäätös, että kouluun pyrkivien lasten miellemaailma on hämärä ja puutteellinen sekä että suurkaupunki vaikuttaa haitallisesti lapsen havaintoon.
Metoodia on sittemmin parannettu ja tutkimusalaa laajennettu. Niinpä K. Lange tutki 800 kansakoululasta; näille asetettiin 14 kysymystä, joihin oli annettava myönteinen tai kielteinen vastaus. Huomiota Langen tutkimuksissa ansaitsee varsinkin se, että hän otti vertailtavaksi maaseudun ja kaupungin lapset. Samanlaisen vertailun suoritti Stanley Hall Bostonissa toimeenpanemiensa kokeiden nojalla. Hänen tutkimuksensa mukaan kaupungin lapset tuntevat useampia esineitä, mutta maalaislasten mielteet sensijaan ovat selvempiä. Senvuoksi Hall sanookin kouluun tulevasta lapsesta, että "muutamien harvojen päivien maalla oleskeleminen kohottaa lapsen kehitystasoa enemmän kuin muutamien kuukausien kouluopetus". Hartmannin laajat tutkimukset taas osottavat etenkin sitä, että pojat tietävät toisilta aloilta enemmän kuin tytöt ja nämä jälleen toisilta aloilta enemmän kuin pojat. Seyfertin tutkimuksista käy ilmi, että lapset ovat paremmin selvillä kotioloista kuin luonnosta sekä myös paremmin niistä esineistä, joiden kanssa ovat olleet tekemisissä. Harrastuksella tässä suhteessa osotti Seyfert olevan suuren merkityksen.
Paola Lombroso tutki sitten ensimmäisenä muittenkin kuin juuri kouluun tulevien lasten miellevarastoa. Sittemmin on H. Pohlmann tehnyt tältä alalta laajoja ja tieteellisesti sangen tarkkoja tutkimuksia. Hänen metoodiinsa kuului joukko' pää- ja alikysymvksiä. Kysymykse muodostivat kymmenen sanarvhmää: uskonnollisia käsitteitä, sosiaalisia ja eetillisiä käsitteitä j. n. e. Nämä kokeet vahvistivat sen tärkeän tosiasian, että lasten käyttämä sanavarasto on suurempi kuin sitä vastaava todellinen tietomäärä ja että lapsilla on joukko heille ominaisia mielikuvia.
Samoin ilmaisevat Pohlmannin tutkimukset, että lapsilla on 15. ikävuoden paikkeille enemmän kuin aikuisilla konkreettisia mielteitä, s. o. lapset ovat enimmäkseen asia-ajattelijoita, täyskasvuiset sana-ajattelijoita, käyttäen etusijassa yleismielteitä ja käsitteitä. Sana-ajattelijat sitävastoin käyttävät suuressa määrin yksilömielteitä. "Sana-ajattelulla on suuremman nopeuden ja mukavuuden etu; ilman sitä olisi abstraktisten ajatussysteemien rakentaminen mahdoton. Se havainnollinen mielle-elämä, joka lapsuudelle on ominaista, ei kuitenkaan kaikissa suhteissa ole laadultaan ala-arvoisempi. Se antaa lasten muisti- ja mielikuvitusmaailmalle suuressa määrin todellisuuden leiman ja viehätysvoiman .."
Erilaisia reprodusoituja aistivaikutelmia on viime aikoina sekä aikuisten että lasten mielikuvamaailman suhteen paljon tutkittu. Näin on saatu kolme mielletyyppiä: 1) visuaalinen (reprodusoi etupäässä näkövaikutelmia), 2) auditiivinen eli akustinen (toimii enimmäkseen reprodusoiduilla kuulovaikutelmilla) ja 3) taktiili-motoorinen (nojautuu tunto- ja lihasaistimusten muistamiseen).
Henkilön mielletyyppiä — etenkin mikäli kysymyksessä on sanamielteet — tutkitaan useammalla tavalla. Ensin käytetään akustista tietä: kokeilija lukee kirjaimia, numeroita, tolkuttomia tavuja y. m., jotka koehenkilö sitten luettelee; näin saadaan nollavirheiden-raja. kokeilijan aikaansaamat Myös häiriöt kokeen kestäessä vaikuttavat eri tyyppeihin eri tavalla. — Sen jälkeen kokeillaan optillista tietä. Koehenkilölle näytetään sarja painettuja tai kirjotettuja kirjaimia, joita hän osottaa kutakin metronoomin tahdissa sekä lukee aakkoset.
Rytmillisestä oppimisesta on akustiselle tai motoonselle tyypille apua. Visuaalisen tyypi saa selville esim. siten, että koehenkilö saa oppia vieressäolevan kuvion kirjaimet järjestyksess ja tämän jälkeen annetaan hänen muististaan lausua ne muutetussa järjestyksessä Akustinen ja motoorinen tyyppi onnistuu tässä paljon huonommin kuin visuaalinen.
Asiamielteitä tutkittaessa käytetään tavallisesti reproduktsionimetoodia. Tällöin käytetään valittuja sanasarjoja, jonka sanaan koehenkilö vastaa joko mielivaltaisest (vapaa reproduktsioni) tai kokeentekijän määräämään piiriin kuuluvalla sanalla (sidottu repro duktsioni). Varsin selvästi tulee tyyppien ero näkyviin etenkin sidotussa reproduktsionissa koehenkilöt, on näet paljon helpompi kiihotussanaan vastata omaan erikoisalaansa kuuluvall sanalla. Samalla on myös reaktsioniaika mitattava, sillä kun on myös hyvin tärkeä merkitys eri mielletyyppeihin nähden.
Kokeiden mukaan ei kuitenkaan ole osotettu olevan aivan puhdasta mielletyyppiä. Muutamilla henkilöillä käy sensoorisesti erilaisten mielteiden yhteistyö päinsä, toisilla on esim. akustisten ja visuaalisten mielteiden yhdistäminen mahdoton.
Lapset ovat mielletyypiltään yksipuolisempia kuin täysikasvuiset. Jos oppilaassa — lausuu tekijä — todetaan korkeammilla koululuokilla suurta yksipuolisuutta, osottautuu tavallisesti, että tämä on niukkaälyinen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti