Uusi Suometar 129, 14.5.1916
[...]
Aika on ihmeellisiä mullistuksia matkaan saava. Puolen vuosisadan kuluessa vaivasivat etupäässä saksalaisten keksimät ja valmistamat keinotekoiset väriaineet itselleen markkinat, ja kautta koko maailman käytettiin näitä värjäyksessä. Kalleita luontaisia väriaineita korvattiin keinotekoisilla, kivihiilitervan aineista valmistetuilla n. s. tervaväreillä. Paljoa esimerkkejä voisikin luetella, miten keinotekoiset värit ajoivat tieltään luontaiset: keinotekoinen alisarini lopetti krappi-kasvin viljelyksen, jota harjoitettiin suuressa määrin Etelä-Ranskassa; indigovalmistus vähensi miltei tyhjiin indigo-lajien hoidon Intiassa - kamppailu oli kova, mutta lyhytaikainen.
Täytynee kuitenkin myöntää, ettei sentään ole kovin isänmaallista suosia vierasta maata vaurastuttavaa teollisuutta käyttämällä sen suhteellisesti kalliita tuotteita. Voimmehan kyllä ihmetellä, kuinka suuremmoisella tavalla värien valmistus on kehittynyt, ja kuinka se on mullistanut oloja. Kenpä ei ihmettelisi ja kummastelisi kuullessaan esim., että vanhan ajan purppuraa, josta roomalaisten aikoina maksettiin noin 60,000 mk. kilosta, nyt voidaan valmistaa muutamilla kymmenillä markoilla kilo, mutta ei käytetä, koska samanlainen värjäys voidaan suorittaa halvemmillakin tervaväreillä. Kaikesta tästä suuremmoisuudesta huolimatta täytyy ajatella omaakin olemista. Ja onpa sitä täytynyt nykyoloissa ajatellakin. Esimerkkinä tästä seuraava.
Varsinkin nahkurimme olivat tottuneet voimakkaiden, mustien tervavärien käyttöön nahkaa värjättäessä. Kun tervavärien saanti tuli vaikeaksi, siirtyivät he käyttämään luontaista väriä, bresiljapuuta. Ja nyt ajatellaan jo tuomen ja lepän kuorien käyttöä. Hätä keinon keksii, vaikka onhan tunnettu asia, että omankin maan kasveilla voidaan värjätä. Ja verrattain komeitakin värejä. Muistaakseni on tällaisesta työstä näytteitä ainakin Työväensuojelusmuseossa Bulevardin varrella. Asiasta huvitetut voivat siellä toimittaa tarkastelua ja lausua mielipiteensä värien hyvyydestä.
Ulkomaalaiset värimestarit ne ovat hallinneet meidän värjäyslaitoksiamme ja käyttäneet tehtaanomistajain suostumuksella omien tehtaittensa tervavärejä. Todennäköistä on, etteivat kasvivärit sovellu tavallisissa oloissa suuriin värjäyslaitoksiin. Mutta eiköhän tehtailijoittemme kunnia-asia olisi nyt vieraitten mestarien poistuttua ryhtyä toimenpiteisiin kotimaisten värien valmistamiseksi? Muutamilla tahoilla ollaan tästä kyllä huvitettuja, mutta tehtailijoiden enemmistö, kuuleman mukaan, on hyvän vastahakoinen. He pelkäävät, ja jos näin pelonalaiseksi jäädään, joudumme me taasen uudelleen kivihiilitervan valtaan. Eiköhän perustettavaan keskuslaboratorioon voitaisi panna kiehumaan muutamia väripatoja?
[...]
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti