Terijoki 75, 18.9.1909
Eräs joululehti kysyi kerran tunnetuimpien kansalaisten mieliä ja sai seuraawat wastaukset:
Kuin niin kauwan lukenut ja kuullut puhuttawan Suomen kansalliswäreistä, että ne lopulta alkoiwat pyöriä silmissäni. Sillä tulin, saatuani yllä olewan kysymyksen
wastattawakseni, siihen ajatukseen, että antaa noiden sitten pyöriä. Maalasin lasten hyrrän walkoiseksi, siniseksi, keltaseksi ja punaiseksi, ja panin hyrrän tanssimaan. Se oli muuttunut ruskean wihreäksi.
Siinähän olisi yksi keino ratkaista tämä wäririita.
Eikö muka ole kaunista? Mutta onhan ruskean wihreä hawumetsä kaunis ja kansallinen. Ja onhan suo, joka on ruskean wiherä sekin, niin kansallinen ja ennen
kaikkea niin suomalainen.
Mikä oiwa keino tämä puolueiden, sekä kieli- että wäri-puolueiden, jotka kukn tässä kysymyksessä näyttäwät alkawan eri köyttään wetää, yhteen sulattamiseksi!
Wiettäkäämme siis pian näiden puolueiden yhteen sulattamisjuhla! Ja pukeutukaamme sen juhlan kunniaksi ruskean wihreäisiin frakkeihinl Jos sitten housut yksillä olisitvat sinisen walkoiset ja toisilla punasen keltaiset, niin eihän sillä niin wäliä.
- Juhani Aho
***
Isänmaata ei walita, sitä rakastetaan; kieltä ja kansallistuntoa ei tehdä, ne syntywät. Kansalliswärit syntywät nekin ja kaswawat sitten kansallistuntoon. Mitä ei woi walita, ei waihtaa, se on sitä, jota kansallistuntoon herännyt kansa jo rakastaa niin kuin Suomen kansa sini-walkoista lippuansa. Yhtä wieras kuin kelpo sotilaalle on uusi, eheä lippu sen riekaleiden rinnalla, jonka juurella hän on tottunut panemaan henkensä ja ruumiinsa alttiiksi, yhtä wieras on keltainen wäri punasen rinnalla. Kulta ei ole Suomen wäri, lumi sit' on ennen ja järwien siintäwät we'et!
- Alkio
***
Suomen kansalliswärejä en minä woi määrätä. Ne määrittäköön kansa. Ja se onkin ne jo määrännyt kautta Suomen siniwalkoisiksi. Ja niinä tullewat pysymäänkin, waikkapa waab ei "rannikon huwilat" olisi niitä noudattaneetkaan.
- D. Ansas
***
Sininen ja walkoinen. Näitä wärejä olen tottunut rakastamaan Suomen wäreinä; punainen ja keltainen tuntuwat wierailta. Niin wastaa tunne. Entäs järki? Punaisen ja keltaisen puoltaminen muka historiallisella perustuksella «n lapsellista, kun näitä wärejä ei ole nähty eikä omiksi käsitetty 334:ään wuoteen. IItse asiassa owat sininen ja walkoinen enemmän historiallisia, waikka niiden yhdistys on 11 kertaa nuorempi. - Muuten on kummassakin wäriyhdistyksessä toinen puoli tosihistoriallista - sininen ja keltainen, toinen puoli uutta - Walkoinen ja punainen. Kun jälkimäisten wälillä on walitseminen, on waikoinen otollisempi kuin punanen.
- Eliel Aspelin
***
Minulle tehdyn kunnioitetun kehotuksen johdosta, lausua mielipiteeni kysymyksessä: "Mitkä owat oikeastaan Suomen kansalliswärit'', saan uudelleen kertoa, mitä jo w. 1889 tutkimuksessani Suomen waltio- ja maakuntawaakunoista, joka on julaistu Historiallisen Arkiston kymmenennessä osassa (s. 336, erikoispainoksen s. 39), olen lausunut, nimittän että, kun maan kansalliswärien pitää olla samat kuin wärit tämän maan waakunassa, owat Suomen kansalliswärit siis keltainen, punainen ja walkoinen. Wimemainitu wäri on sitä wähemmin jätettäwä mainittujen wärien joukosta, kun sekä miekka ja sapeli, jotka wälittömästi liittywät pääkuwaan s. o. jalopeuraan Suomen waakunassa, owat hopeasta (kultaisilla lähivoilla) että yhdeksän hopearuusua sitä paitsi koristaa waakunan pohjaa.
Niiltä runollisilta mietteiltä, jotka, merkillistä kyllä, owat woineet, johtaa siihen, että sininen ja walkoinen jonkun aikaa owat saaneet olla Suomen kansalliswäreinä, täytyy luonnollisesti kieltää kaikki merkitys näitä wärejä oikein määrättäessä.
- K. A. Bomansson.
***
Jos nyt ensi kerran ryhtyisimme waaliin, niin epälemättä tekisimme oikein walitessamme waakunan wärit, ellemme tahtoisi palata niihin wäreihin, jotka wielä wuosisadan koittaessa oliivat yhteiset Suomelle ja Ruotsille. Mutta nyt olemme noin 80 wuotta tottuneet käyttämään sini-walkoisia kansalliswärejä. Syyt näiden walitsemiseen eiwät olleet aiwan painawia, mutta kuka ottaa todistaaksensa, että ne satunnaiset syyt, jotka muualla owat määränneet kansalliswärit, aina owat olleet sen pätewämpää laatua? Epäilen suuresti, tokkohan se sukupolwi, joka historiassamme merkillisellä aikakaudella on tottunut kunnioittamaan siniwalkoisia wärejä kansalliswäreinään on walmis luopumaan niistä heraldillilista syistä. Tottumuksen waikutamana annan minä puolestani niille etusijan, mutta koska niitä löytyy, jotta owat tosta mieltä, niin antakaamme wapaan kilpailun määrätä, mikä wäriyhteys enemmän miellyttää isänmaallista tunnetta.
- K. v. Bonsdorff,
***
Niin - nuo kansalliswärit! Ei minulla siinä suhteessa ole mitään wakiintunutta mielipidettä. Sanon niinkuin entinen laukkuryssä: "molembi parembi". Mutta
jos hywin tingalla pannaan, niin ehkäpä sitten puolustakin siniwalkoista. Punakeltainen kun on niin mustalaisen näköistä.
- Minna Canth
***
Silmäys siihen juhlamerkkien kokoelmaan, joka säilytetään Turun kaupungin historiallisessa museossa, saa minut wakuutetuksi siitä, että aina 1860-luwulta asti on walkosella ja sinisellä, joko erikseen tai useimmiten yhdessä ollut edustawa merkitys Suomessa. Minulle persoonallisesti owat nämä wärit ehdottomasti liittyneet suurten isänmaallisten hetkien muistoihin. Keltainen ja punainen sitä wastoin owat minulle wallan wieraita wärejä. Sen tähden on minusta aiwan epäonnistunut koko tuo ehdotus yleisön wapaasti walitsemien ja jo tawaksi tulleiden wärien, walkoisen ja sinisen, waihtamisesta toisiin, jotka pelkästä sattumuksesta owat joutuneet Suomen waakunaan ja joita muuten ei ole dekoratiivisestikaan koskaan ennen käytetty. Kun heraldiikka ei 1860-luwulla paremmin waatimuksiansa walwonut, on se nyt jo puhewaltansa menettänyt.
- Gustaf Cygnaeus
***
Suomella ei ole kansallisluärejä. Suomen waakuna on olemassa sitten kolmensadan wuode. Jos nyt tahdotaan määrätä tämän waakunan pääwärit punaisen ja
keltaisen kansalliswäreiksi, niin on tämä waali tänään yhtä mielilvaltainen kuin sinisen ja walkoisen waali kolmekymmentä wuotta sitten. Puolestani pidän useista
syistä enemmän wiimemainituista.
- O. Donner
***
Yhdyn täydellisesti waltioark[]warion tohtori Hausenin asiallisiin ja perinpohjäisiin lausuntoihin tässä kysymyksessä, ja pidän sen wuoksi wäreinämme: keltaista ja punaista.
Teen sen sitä mieluimmin, kun, menneenä wuosina, usein kaiwatun ystäwäni Gunnar Berndtsonin kanssa on puhellut, miten nurinpuolista on, että wanhan hywän waakunamme wärit, ainoat historialliset joista woimme puhua, niin kerrassaan oivat unohdetut täällä kotona, kun sitä wastoin esim. Almanach de Gotha aina on ilmoittanut keltaisen ja punaisen kansalliswäreiksemme. Gunnar Berndtson'ista ja minusta ja monista muinaisuutemme ystäwistä meidän mukanamme tuntui sen wuoksi helpotukselta, kun tohtori Housen otti puhuakseen. Kun menneinä wuosisatoina liput tehtiin maakuntawaakunain wärien mukaan (1686 wuoden asetuksen mukaan) oliwat useimmat Suomalaiset liput punaisia. Ne, joissa ol "suuren Suomen waakuna", oliwat karmosiini-punaiset. Uudenmaan rykmentti kantoi lippua, jossa oli kolme karmosiinipunaista ja kolme keltaista juowaa sekä etelä Suomen waakuna, ja sitä paitsi oliwat warsinais Suomen, Hämeen ja Karjalan "stan[] owat woimakkaita wärejä, joita woidaan esittää eri kangaslajeissa. Sinistä sitäwastoin on hywin harwoja wiwahduksia. Tawallisesti on walittawana ainoastaan indigon ja ruiskukan sinen wälillä. Mitään kaunista sinistä lippukangasta ei ole: se näyttää usein mustanharmaalta ja synkältä. Sininen ja walkoinen lippukangas näyttää sen wuoksi melkein mustalta ja walkoiselta.
- A. Edelfelt.
***
Enemmän tulta ja intohimoa minäkin kansallisluonteessamme kaipaan. Ja jos espanjalaiset wärit sitä lisäisiwät, niin rientäisin omistamaan ne. Mutta miksi näytellä toista ja olla toista, siniwalkoinen lippu kuwaa paremmin sekä Suomen luontoa että kansaa. Kuitenkin olkoon sinisemme heleä ja walkosemme puhdas!
- J. H. Erkko
***
Kysymykseen kansalliswäreistä wastaan: punanen ja keltanen.
- Axel Gallen.
***
Kysymyksenne johdosta saan lyhykäisyydessä mielipiteenäni lausua, että Suomen kansalliswäreja, maanwärejä eli waltiowärejä (miksi niitä nyt tahtoo kutsua), niitten periaatteitten mukaan, jotka muissa siwistysmaissa oivat päässeet waltaan, owat pääwärit waltiowaakunassamme, ja että ne sen wuoksi owat keltainen ja punainen sekä että, jos muut wärit joltakin näkökohdalta katsottuina olisiwat toiwottawat, luopuminen yleisestä säännöstä kansalliswärien yhtäläisyydestä waakunawärien kanssa, woi tapahtua ainoastaan maan laillisen kansanedustuksen asianomaisesti wahwistetun lausunnon kautta. Jokainen muulla tawoin syntynyt päätös on nimittäin, minun mielestäni, ilman merkitystä, koska sillä ei ole sitä woimaa, jota woi waatia yksityisen, siitä poikkeawan mielipiteen alistumista.
- Reinh. Hausen.
***
Punaisella ja keltaisella on wuosisatojen käyttö, wäreinä Suomen Suuriruhtinaskunnan waakunassa. Senwuoksi ne, - kalliina, kehottawina muistoina historiamme mainerikkailta ajoilta - jälleen owat saatettawat kunniaan ja yleisesti tunnustettawat Suomen kansan unohdetuiksi, mutta jälleen löydetyiksi oikeiksi kansalliswäreiksi.
- Otto A. E. Hjelt
***
Kunnioitus entisyyttämme ja historiaamme kohtaan waatii että tunnustamme Suomen wanhat wärit, punaisen ja keltaisen.
- Theodor Homén.
***
Kummatko wärit, siniwalkoinenko wai punakeltainen, mahtaisiwat historialliselta ja "lipputieteelliseltä" kannalta olla Suomen wäreiksi paremmin oikeutetut, se kysymys on niin wäljä, että siihen en puutu. Minusta tuntuu, että jos kumpanen wäriyhdistys tahansa hywäksyttäisiinkin Suomen kansalliswäreiksi, niin on peruste jotenkin mielivaltainen. Käytäntö taas, joka melestäni tällaisessa tapauksessa on ainoa oikea ratkaisija, on wastaiseksi omistanut moom toiset kuin toisetkin wärit.
Woin siis ainoastaan yhdeltä kannalta tehdä waalini, nimittäin siltä, kummat wäritt minusta owat kauneimmat ja mieleisemmät. Ja jos totta onkin, että etämä peruste on aiwan mausta riippuwa, niin onpa toisakseen totta sekin, että "Suomen kansalliswäreillä" on pääasiallinen, melkeinpä ainoa, merkityksensä koristeellisessa eli dekoratiiwisessa suhteessa. Sini-walkoinen wäriwiwahdus waikuttaa minuun wärittomästi, niin, melkein laimentawasti ja kylmentäwästi; punakeltainen taas wilkastuttawasti, lämmittäwästi. Katsellessani esim. punakeltaista lippua, tunnen mieleni ilahtuwan ja rohkastuwan ja siksi se minua miellyttää. Onhan meillä tässä maassa wilua kylliksi ja wäritöntä welltoutta. Jos meitä joku wäriyhdistys woi wähänkään lämmittää, miksi sitä wieroksumme?
- Santeri Ingman
***
Suomen kansalliswärit oivat minusta: Walkoinen, sininen, keltanen ja punanen, sillä nämä esiintyivät maassamme kansan mieliwäreinä, ja ne ilmaisewat kansan luonnetta. Walkoionen wäri puhuu puhtautta, siveellisten ihanteiden puolesta on kansan kilwotteleminen. Siinä on lkehityksen ponsi. Sininen wäri puhuu toiwoa. Toiwotta uupuu kansa. Kauniina kuwastuu sinitaiwas Suomen tuhansissa järwissä, ja siniset owat kansanrunon kaunottaren silmät. Mutta walkoisessa ja sinisessä e! wielä ole historiaa eikä luonteen woimaa; ne owat erotettuina muista lasten wärejä. Kullan wäri, joka esiintyy Suomen waakunassa, puhuu uskollisuutta. Uskollinen on Suomen kansa ollut, ja uskollisena tahtoo se pysyä ruhtinaalleen ja esi.isien jättämälle kalliille perinnölle. Ja punanen, joka on Suomen
waakunan peruswärinä, on elämän ja woiman wäri. Elää tahtoo Suomen kansa, ja woimaa pyytää se taiwaan Jumalalta. - Siis: Walkoinen, sininen, keltainen ja
punanen.
- Gustaf Johansson,
***
Sininen ja walkoinen.
- Alfr. Kihlman.
***
Kansalliswäreistä ennen wuotta 1863 ei woi olla puhetta siitä yksinkertaisesta syystä, että kansallistuntomme ei missään tilaisuudessa wielä tämmöistä tunnusmerkkiä käyttänyt. Jälteen wuoden 1863 owat sininen ja walkoinne kieltämättä olleet kansallistuntomme ilmaisijoina, niihin on nykyinen miespolwi lapsuudessaan kiintynyt, nuoruudessaan innostunut. Uutta ehdotusta, joka tuntuu enemmän tieteellisestä kuin kansallisesta harrastuksesta lähteneeltä, en enää saata pitää tarpeen waatimana, waikka se aikoinaan tehtynä olisi kukaties ollut yhtä hywä. Pääasiana melestäni ei ole wärien laatu, waan itse tapa ja tottumus pitää jotain wärien kokoonpanoa kansallisena, Siitä mitä kerran tawan ja tottumuksen kautta on tullut rakkaaksi, ei yksityisen eikä kansan ole yleensä helppo luopua.
- Kaarle Krohn
***
Kotimaisissa ja ulkomaankin sanomalehdissä luetaan "suomalaisista wäreistä" kukkaswihoissa ja seppeleissä, joita on annettu H. M. Keisarinnalle tahi käytetty muissa juhlallisissa tilaisuuksissa, äsken wielä W. Rydbergin haudalle, Keisarinna Maria Aleksandrowna suwaitsi huomauttaa, ollessaan täällä 1876, että hänen korkea miniänsä, nykyisen leskikeisarinnan puku oli "suomalaisia wäriä." Ei ole kukaan epäillytkään mitä wärejä tarkoitetaan, pitäisikö meidän nyt julistaa hallitsijoillemme ja koko maailmalle, että olemme erehtyneet, ettei siniwalkoinen olekaan suomalaisia wäriä. Se olisi ei yksistään kewytmielistä waan myös mahdotonta.
- A. Meurman.
***
S!ninen ja walkoinen owat Suomen kansalliswärit.
Punaisella ja keltaisella on myöskin oikeutensa meillä, mutta nämä wärit ilmaisewat jotain aiwan toista. Niillä merkitään: Suomen Suuriruhtinaskuntaa ja saa niitä yhtä wähän sekoittaa kansan kuin hallitswan huoneen yksityisten wärien kanssa.
- Gustaf v. Numers.
***
Siniwäri on meillä karolinien ajasta asti kansallinen, ja tällä vuosisadalla Suomi on paraat ilonsa wiettänyt siniwalkoisen lipun suojassa. Sellaista todistusta ei pysty kumoomaan heraldiikki, jos onkin helmalapsena tuoreesta kilwestä riemuitsewille sekä niille, joilla on tulewaisuutensa takanaan. Yhtä hywin sopisi muodostaa käsitteemme luonnonkauneudesta - teaatterikulissien mukaan.
- E. G. Palmén
***
Suomen kansalliswärit.
Sininen. Walkonen. Harmaja.
Perusteet Kesäisen taiwaan ja järwiemme sine, sekä impiemme siniset silmät. Talwen lumi. Syksyn harmaja taiwas ja kewään ja syksyn harmaja maa.
- P. Päiwärinta.
***
Se seikka että keltainen ja punainen owat pääwäreinä Suomen waakunassa woi kyllä olla otollinen syy pitää niitä "kansalliswäreinämme" - mutta ei mikään pakottawa, koska eiwät kansalliswärit ja waakunawärit aina ole identtiset. Eihän tässä "kansalliswäreillä" käsitetä semmoisia, joilla olisi wirallisesti tunnustettu pätewyys, waan ainoastaan wärejä, jotka kansalaiset yksityisen sopimuksen mukaan owat walinneet juhlallisissa tilaisuuksissa kotimaassa ja sen ulkopuolella olemaan yhteisenä kokoontumis- ja tunnusmerkkinä. Ei minkään pitäisi siis estää meitä walitsemasta niitä, oman mielemme mukaan, riippumatta niistä, jotka Hänen Majesteettinsa kuningas Juhana 3:as aikoinaan korkeanesiwaltaisesti oli määrännyt.
Jos joku kysyy allekirjoittaneen yksityistä mieltä asiassa, niin hän wastaa, että pramea wäriyhdistys keltainen ja punainen, jotka molemmat kuuluivat n. s. "aktiivisiin" eli "kiihottawiin" wäreihin, näyttää wähemmän soweliaalta esittämään pientä kansaa si!nä waatimattomassa asemassa, kuin me olemme, s. v. omistaen sisällisen autonomian, mutta ei suwereniteettiä. Muukalainen, joka saa kuulla, että Iippu tai koriste, hohtaen kullan tai weren wäreissa, on olewa Suomen merkkinä, woi helposti joutua kummallisin mietteisiin, esim. muistelemaan keisarinna Katariinan tunnettua matkaa Krimiin, jolloin myöskin käytettiin komeita dekoratsiooneja halwan todellsuuden peittämiseksi: Waatimattomamp! yhteys sininen ja walkoinen näyttää paljoa enemmän kuwaamalta sille, mitä sen tässä tulee esittää, Sininen ja walkoinen synnyttäwät jonkunlaisen kylmän tunteen, joka tekee ne sitä soweliaammiksi kuwaamaan kylmää maatamme pohjolassa, jossa runoilijan, kyllä hiukan liioitellun, lauseen mukaan*) Ikuisesti walkoista maata
taiwas, alati sininen, syleilee.
den ewigt hwita jorden
samnas utaf himlen, ewigt blå.*)
Sinisen ja walkoisen puolesta puhuu kumminkin ennen kaikkea se seikka, että ne jo 30-wuoden ajan oivat käytetyt, ja ulkomaillakn alkaneet tulla tunnetuiksi "suomalaisina wäreinä". Sen traditsioonin rikkomisella, joka on ollut syntymässä, woi olla ikäwiä seurauksia, se woi synnyttää sekaannusta ja ehkäpä hajaannusta, siten waikuttaen suoran wastakohdan siihen, mitä kansalliswärein aatteensa puolesta pitää olla. Olisi senwuoksi ehkä ollut parempi tässä asiassa seurata järkewää Bismarckilaista sääntöä: "quieta non movere".
- Th. Rein.
***
Jos Suomella oikeastaan olisi kansalliswärejä, niin ei tarwitsisi siitä kysymystä nostaa.
Oikeus määrätä kansalliswäreja ei kai myöskään woi kuulua muille kuin lakia säätäwille waltiomahdeille.
Mutta jos wvaan on kysymyksessä wastata kysymykseen: kumpaisellako wäriyhdistyksellä, sininen ja walkoinen wai punainen ja keltainen, on enemmän puolta Suomessa? - niin wastaan empimättä: edellisellä.
Sininen wäri on aina wuodesta 1809 saakka ollut ainakin Suomen sotawäelle erityisesti kuuluwa wäri, ja siten wuoden 1863 on totuttu näkemään sinisenwalkeita koristuksia kaikissa kansallisissa juhlatilaisuuksissa. Punainen ja keltainen kyllä owat Suomen wanhassa suurruhtinaallisessa waakunassa, mutta kolme wuosisataa nämä wärit owat olleet melkein unohduksissa, ja wasta nyt ne owat kaiwetut esille arkistojen kätköistä. Nykyisin eläwälle sukupolwelle on sinilvalkoinen senwuoksi tunnettua ja rakasta, punakeltainen sitä wastoin koreata, mutta wierasta.
- Aug. Schauman
***
Tahdon wastata lyhyesti.
Kun on kysymys yhdestä asiasta, niin ei pidä kahta asiata yhteen sekoittaa. "Kansalliswäreillä" ymmärretään sekä waakunassa löytywiä waltion-wärejä että kansantawan käyttämiä maanwärejä. Niiden wälillä on sama erotus kuin waltiomiehen ja maamiehen wälillä.
Waltiowärit kuuluwat kieltämättä heraldiikan alalle, Maanwärit määrää wapaa kansankäyttö. Että ne usein owat samat, tulee siitä, että waltiolliset wilkkkaat kansat owat käytössään hywäksyneet waakunawärit tunnusmerkeikseen. Mutta joskus sattuu, että historialliset tapahtumat muuttawat kansnnkäytön, ja silIo!n owat waltion- ja maanwärit erilaisia.
Joskus taas käy waltiollisest! unteloille ja holhouksenalaisille kansoille niinkin, ettei kansankäyttö wälitä ollenkaan mitään waakunan wäreistä, jolloin kyllä on olemassa waltionwärit, waan ei maanwärejä. Niin juuri oli laita Suomessa ennen wuotta 1863.
ja lansankäyttö olisi wälittänyt jotain waakunan keltaisesta ja punaisesta wäristä, niin olisi niistä tai tullut kysymys wuoden 1616 waltiopäiwillä, Turun yliopiston
wihkijäisissä w. 1640, Porwoon waltiopäiwillä w. 1809 ja samanlaisessa tilaisuudessa Helsingissä w. 1863. Mutta mitään jälkiä sellaisesta kysymyksestä ei ole löydettäwissä. Ei []ssakaan wälittänyt Suomessa mitään Juhana 3:n kerskailusta Espanjan wäreinä, joita hänen aikanaan kantoi Euroopan rikkain, mahtawin ja ylpein kansakunta.
Wärien käyttö haparoi meillä kaikille tahoille. Kansanpuwut oliwat harmaita ja itäosissa walkeita; kansan kuoseissa nähtiin etupäässä keltaista, wiheriäistä, punaista ja sinistä; Turun yliopisto puki pedellinsä siniseen ja walkoiseen; sotilailla oli harmaata, sinistä ja keltaista uniwormuissaan ja liput oliwat sinisen keltaisia. Yksinpä Porilaisetkin, jotka nyt laulawat Suomen wanhoista wäreistä, kantoiwat harmaata uniwormua, jossa keltaista oli wain nimeksi; mutta punaisesta ei ollut merkkiäkään. Kuinka woidaan siis wäittää, että meidän kansalliswärimme oliwat wanhastaan keltainen ja punainen?
W. 1863 tapahtui meillä suuri waltiollinen herätys, jollon Suomen kansa toden teolla julistettiin waltiollisesti täys'ikäiseksi. Tästä yleisestä tapahtumasta oli sitten lippukysymys seurauksena ja siitä taas, ensimmäisenä tunnusmerkkinä sininen ja waikoinein. Jos tämä wärien käyttö wielä on liian lyhytikäinen ja kehittymätön todistamaan noita maawäreiksi, niin tulee se ennemmin tai myöhemmin tunnustetuksi muistoksi wuodelta 1863, muistoksi kansalle, jonka luonteelle on wierasta kullalla ja purppuralla koreileminen.
Kun siis hallitsija ja waltiopäiwät, jotka tässä owat enimmän oikeutettuja, owat pysyneet wälinpitämättöminä waakunanwäreinä, miksikä rupeisimme silloin tyrkyttämään laulukunnille, maarsalkeille ja juhlakoristuksiksi kaikenmoisiin epäwaltiollisiin tilaisuuksiin waltion heraldista prameutta? Milsikä pitäisi noiden sitten esiytyä waltiomiehinä? Eikö sinä ole kylläksi kunniaa ja merkitystä, että he tunnustautuwat maamiehiksemme?
Mlsi koettaisimme mahtisanoilla määrätä kansan käyttöä? Eikö ole parempi antaa sen kehittyä wapaasti? Se on kyllä syntywä itsestään, kun aika on täytetty.
- Z. T.
***
Oikeutensa elää kansakuntan joukossa perustaa Suomen kansa etupäässä kulttuuriinsa.
Mutta kulttuurityötämme ja sen kannattajia eiwät waakunawärit koskaan ole edustaneet.
Päin wastoin nämä wärit omat korwanpuusti Runebergille, joka on laulanut: On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaipaa ken.
Mutta sinistä ja walkoista on Topelius puolustanut.
Ja Snellman, hän joka niin perinpohjin halweksi heraldiiktaa, ettei klpeensä pannut mitään waakunakuwaa, hän jakoi kuitenkin tuon puhtaan kipensä kahteen wäriin - siniseen ja walkoiseen.
Entäs Suomen ylioppilaat, eiwätkö heidä lippunsa, ainoat liput mitä meillä on, ole walkoisia ja sinisiä? Kesken kaikkea eripuraisuutta on tässä kohden yksimielisyys.
Ja ketkä owat antaneet nämä liput ylioppilaille? Suomen naiset, uskolliset awustajat kulttuurityössämme.
Isänmaallisen kulttuurimme kansalliswärit owat siis sininen ja walkoinen. Ja syystäkin. Sillä sininen merkitsee uskollisuutta ja walkoinen wiattomuutta. Juuri meidän ohjelmamme.
Mutta keltainen + punainen on = wilppi + rakkaus, siis wilpillinen rakkaus tahi rakkaus wilppiin.
Astukoon ken tahtoo sen lipun alle. Suomen kansa warmaan ei sitä koskaan tee.
- Walfrid Wasenius
***
Sen mukaan mitä minä asiaa woin arwostella, owat ne syyt, jotka tohtori R. Hansen on esittänyt keltaisen ja punaisen puolesta, täysin sitolvia.
- K. U. Wrede
***
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti