23.1.09

Värjäysten vaalentamisesta tai hävittämisestä.

Kutoma- ja Paperiteollisuus 9/1907.
Artikkelin Coloriastolle lähettänyt Martti Kujansuu.
Kirj. V. M. J. V.

Sattuu usein, että joku värjäys on saatava vaaleammaksi tai vieläpä mahdollisemman vähiin hävitettävä. Sillä jos meillä esim. on ruunivärinen puku tai villakangas, ei siitä muuten mukiin menevää sinistä ole saatavissa kuin hävittämällä ruuni pois tai vähiin. Sama on asianlaita jos tummansinisestä puuvillakankaasta pyrimme kauniin viheriään. Silloinkin on sininen väri saatava vaikutukseltaan heikonnetuksi j. n. e.

Keinoja ylläsanotun päämäärän saavuttamiseksi löytyy moniaita. Mutta niiden sopivaisuus kussakin yksityisessä tapauksessa riippuu ensi tilassa siitä, millainen kudonta-aine kulloinkin on kysymyksessä, mihin uuteen väriin pyritään ja mitä lajia entinen vaalennettava väri on j. n. e.

Reseptikokoelmaa ei siis tästä aineesta ylipäänsä voi antaa, ei ainakaan sellaista, joka joka tapauksessa täyttäisi sen ehdon, että värejä hävittäessä on pyrittävä mahdollisimmassa määrin säästämään itse kudonta-ainetta.

Mutta kyllä osviittoja, mitä näkökohtia asiassa on otettava huomioon, jotta tulos olsii mahdollisimman edullinen siihen päämäärään nähden, johon pyritään.

Kemialliseen luontoonsa nähden voidaan värienhävittähät pääasiallisesti jakaa kolmeen luokkaan happamiin, emäksisiin ja hapettaviin (tai pelkistäviin). Kullakin näistä on käytäntönsä sekä villa- että puuvillavärjäyksiin nähden riippuen tietenkin olosuhteista.

Happamat värien hävittäjät. Näistä on entisajan suureen käyttöönsä nähden ensi sijalla mainittavat eläimelliset hapot kuten viinihappo ja oksalihappo. Varsinaisia värienhävittäjiä ne eivät ole. Mieluummin vaan vaalentajia ja ovat tähän nähden miltei vaarattomia olipa sitten kysymys villasta tai puuvillasta kudonta-aineena. Eritoten on niillä vielä nytkin käytäntönsä silloin kuin n. s. puuvärit kuten katechu, blauholz (sinipuu), rotholz (punapuu) y. m. ovat kysymyksessä. Pieni lisä suola tai rikkihappoa antaa niille vielä paremman tehon. Tavallisimmin käytetään tällöin villakankaita varten 3% oksalihappoa ja 4% rikkihappoa sekä 60° c lämpöä. Kun puuvillakangas on kysymyksessä, ovat määrät pienemmät.

Happamiin värinhävittäjiin kuuluu vielä salpietarihappo joko yksinään tai yhdessä suolahapon tai rikkihapon kanssa. Itse asiassa perustuu sen käyttö hapettavaan vaikutukseensa, vaan viemme sen selvyyden vuoksi tähän luokkaan kuuluvaksi.

Siitä ei ole värinhävittäjänä paljon sanottavaa. Ei ainakaan silloin kuin puuvilla kudonta-aineena on kysymyksessä. Sillä siihen nähden on sitä taidolla käsiteltävä. Taitovillaan (saks. Kunstwolle) nähden, silloin kuin varsin tummat ja samalla kasvisyyjätteet siitä on jävitettävä, on sillä vielä varsin suuri käytäntönsä. Kuitenkin on tällöin huomattava, että värjäys ei milloinkaan kokonaan häviä, vaan jaa keltaisena jäljelle. Ja siis ei sovi silloin kuin villa on siniseksi saatava.

Siinä tavallisimmat suoranaisesti happamaan luokkaan vietävät värien hävittäjät. Ennenkuin seuraavaan luokkaan rupeamme, on mainittava, että happamien värienhävittäjien kudonta-ainetta hävittävä ominiaisuus merkillisellä ja selittämättömällä tavalla voidaan suuresti lieventää, lisäämällä hauteeseen jotain tehotonta suolaa kuten ruoka-, glauber-, kelkero- tai klorkalsiumisuolaa. Ja kuitenkin jää itse hapon vaikutus hävitettävään väriin nähsamaksi, - mutta kudonta-aine säästyy. Vaikkapa happoa otetaan 10-15% kudonta-aineen painoon nähden.

Emäksiset värienhävittäjät. Näihin kuuluu sooda ja saippua. Ovat käytännössä sekä villa- että puuvilla kudoksiin nähden. Ja perustuu niiden käyttö värienjävittäjinä siihen tosiasiaan, että jotkut keinotekoiset värit soodassa ja saippuassa löytyvän natriumi metallin kanssa tekevät veteen liukoisia yhdistyksiä, jotka irtautuvat veden mukana kudonta-aineesta. Vaikkakin lipeä yleensä on villan pahimpia vihollisia, ei 5% sooda yhdessä 2% saippualiuoksen kanssa sitä heikennä, vaikkapa lämpömäärä nostetaan kiehumapisteeseen saakka. Kuitenkin on heti sanottava, että eri villalajit suhtautuvat tällaiseen hauteeseen eri tavalla. Asia on siis kokeilulla tutkittava. Ja edullisinta on olla aina varovainen. Kaikissa tapauksissa on toimitusta seuraava hyvä viruttaminen ja kudonta-aineeseen jääneen lipeä-aineen tehottomaksi tekeminen hapolla.

Emäksisiin värien hävittäjiin kuuluisi vielä natriumi superoksidi (ylihappinen natr. happeuma). Korkean hintansa vuoksi voimme sen kuitenkin lähemmiltä puheilta sivuuttaa.

Hapettavat (tai pelkistävät) värienhävittäjät. Nämä ovat käytännössä tärkeimmät ja moninaisimmat. Ja perustuu niiden teho värienhävittäjinä siihen tosi asiaan, että ne hapettavat (tai pelkistävät) värit värittömään muotoon ja irtautuvat nämä sellaisina kudonta-aineesta.

Ikänsä ja suuren käytäntönsä puolesta on näistä etusijalle saatava bikromatit, jotka rikkihappoisessa liuoksessa kykenevät miltei kaikki värit kudossyistä hävittämään. Värintummuuteen nähden vaihtelee bikromatinmäärä 2-5%, rikkihapon 3-5% laskettuna kuten aina kudonta-aineen painoon nähden.

Vaikkakin tätä menettelytapaa poikkeustapauksessa voi käyttää puuvillavärjäyksiinkin, on se etusijalla villalle sopiva. Ja mikäli kokemus on osoittanut, auttaa kuparivihtrilli hauteessa suuresti sen tehoa. Lausuaksemme samasen hauteen suhteet keskimäärissä tulisi se siis olemaan:
4% - natriumibikromatia
4% - kuparivihtrilliä
4% - rikkihappoa 66° Bé-

Ja milloin erikoinen kudonta-aineen sääliminen tulee kysymykseen sopii rikkihapon sijasta käyttää oksalihappoa.

Tunnin keittoa tässä hauteessa ei kestä juuri mitkään värit. Ja on talla menettelytavalla se etu, että villa samalla tulee peitatuksi ja on samalla valmis värjättäväksi millä peittavärillä tahansa.

(Jatketaan.)

Ei kommentteja :