Rikkiväreistä.

Kutoma- ja Paperiteollisuus 5/1907

Artikkelin Coloriastolle lähettänyt Martti Kujansuu.
Kirj. V. M. J. V.

Juuri kaksikymmentä vuotta sitten alkoivat nuo nykyään niin suurta huomiota puoleensa kiinnittäneet "rikkivärjärit" kiertokulkunsa kautta väriteknillisen maailman.

Sillä vuodesta 1897, jolloin Henri Vidal keksi kuuluisan Vidalmustansa, voimme varsinaisesti laskea rikkivärien historian alkavan. Jo 25-vuotta tätä ennen ilmoille tullut (siis v.1873) ruuninvärinen Cachou de Laval, - joka kyllä oli myöskin rikkiväri - oli vaan "huutavan ääni korvessa" ja teknillisesti varsin vähäpätöinen.

Kasvikudonta-aineiden kuten puuvillan ja pellavan värjäyksessä anastavat rikkivärit nykyään yhtä suurempaa jalansijaa, Eikä tuo ihmeteltävää olekaan, kun ottaa lukuun, että niiden käyttö on varsin yksinkertainen ja että ne siitä huolimatta antavat tuloksia, jotka kestävyydessä kilpailevat parhaimmiksi tunnettujen värien kanssa. Puhumattakaan siitä varsin vakavasta tosi-asiasta, että ne hintaansa nähden ovat suhteellisesti muita huokeampia.

Useimmat rikkiväreistä valmistetaan nykyään sulattamalla elimellisiä aineyhdistyksiä rikin ja rikkinatronin kanssa lämpömäärässä, joka vaihtelee 100°-200° C. Niinpä sahajauhoista ylläkerratulla tavalla menetellen saadaan ylempänä mainittu Vidalmusta. Mutta ne jo sataluvuissa laskettavat siniset, ruunit, viheriät ja keltaiset rikkivärit, jotka nykyisin kulkevat kaupassa, eivät ole näin yksinkertaisesta ja helposti saatavasta raaka-aineesta. Paljon päänvaivaa ja kemiallista älyä on sen elimellisen aineen kokoonpano maksanut, joka sittemmin, sulatettuna rikin ja rikkinatronin kanssa, on nämä ilmoille tuonut. Tämä tosiasia näyttäytyy jo siinäkin, että punainen rikkiväri vielä on löytämättä. Sadat, ellemme tahdo sanoa tuhannet päät sitä hakevat, vaan tähän asti ei se ole suvainnut näyttäytyä. Mutta, elleivät kaikki entiset merkit petä, ollaan jo hyvin sen jäljillä. Muuten olisikin jo rikkivärien antama väriasteikko täydellinen.

Prosenttimäärät laskettuina värjättävän alueen painoon nähden.Rikkiväreillä värjääminen on varsin yksinkertaista. Väri liuotetaan veteen, johon tätä ennen on liuotettu yhtä paljon (muutamiin väreihin nähden 2 kertaa enemmän) rikkinatronia. Veteen, jossa värjäys aijotaan toimittaa liuotetaan ensiksi joku määrä soodaa (2-8%) *), kaadetaan tähän väriliuos, kiehautetaan hetkisen ja kun tämä on tapahtunut upotetaan siihen värjättävä aine. Nyt väriliemi jälleen saa kiehua ja lisätään siihen aika join joko ruokasuolaa (5-30%) tai glaubersuolaa (10-60%). Kun värjäys on saanut vaaditun syvyytensä, pestään se hyvästi puhtaalla vedellä ja on sellaisenaan valmis kuivattavaksi.

Siinä pääpiirteissään rikkiväreillä värjääminen.

Ylläsanottu koskee tietenkin vaan kasvikudonta-aineiden kuten puuvillan ja pellavan värjäämistä rikkiväreillä.

Elimelliset kudonta-aineet kuten villa ja silkki ottaisivat lipeisestä värihauteesta kärsiäkseen, vieläpä siihen varsin liukenisivatkin.

Jotkut rikkivärivärjäykset ottavat valo- ja pesupitoisuuteensa nähden suuresti parantuakseen, jos ne värjäyksen jälkeen käytetään liemessä, jossa löytyy metallisuoloja.

Tavallisin tällainen metallisuolahaude on:
2-3% kromikalia.
2-4 " kuparivihtrilliä.
3-5 " etikkahappoa.

Kangas tai langat joutuvat tähän hauteeseen ½ tunnin ajaksi 50-90° C lämmössä.

Ensimäiset kauppaantulleet rikkivärit eivät juuri olleet kestäviä ilman tällaista metallisuolahaudetta. Mutta mitä enemmän uudempi tutkimustapa on luonut valoa rikkivärien monimutkaiseen olemukseen, sitä kestävämmäksi ovat ne käyneet ilman metallisuolojakin. Ja nykyisin löytyy jo joukko kaikenvärisiä rikkivärejä, jotka jo sellaisenaan antavat hyväpitoisen värjäyksen. Ja epäämätöntä on, että tämä seikka on saanut ne äänet vaikenemaan, jotka väittivät, että rikkivärit tekevät puuvillan hauraaksi. Sillä luultavaa on, että tähän vähemmän ilahuttavaan tosiasiaan suurimmalta osalta oli syynä varomattomasti tehty, liiaksi hapan jälkihaude. Rikkiväreistä (saks. Schwefelfarben), joiden luku päivä päivältä lisääntyy, on värienkäyttäjä saanut puuvillaan ja pellavaan nähden värit, jotka pitoisuudessa ja hinnan halpuudessa jättävät paraimmatkin ennen käytännössä olleet värit kauas jälkeensä. Palaamme näihin varsin mieltä kiinnittäviin puuvilla ja pell[a]vaväreihin tilaisuuden sattuessa takaisin. Käyköön tämä vaan ikäänkuin esittelystä.