Värjäyksen tietopuolta.

Kutoma- ja Paperiteollisuus 9/1907.
Artikkelin Coloriastolle lähettänyt Martti Kujansuu.
Kirj. V. M. J. V.

On paljon kiistelty siitä, mitä värjääminen olemukseltaan oikeastaan on. Ja yhä vieläkin kiistellään. Mutta miten sitten aina todellisuudessa lieneekin, siitä ainakin jo oltanee yhtä mieltä, että suurena ja vaikuttavana tekijänä värjäämisessä on värjättävän aineen ja värin kemiallinen taipumus. Ja ainakin silloin kuin kudonta aineista on kysymys. Jos tämän tosiasian pidämme mielessä ja tiedämme, että meitä ympäröivät aineet kemiallisessa mielessä voidaan pääasiallisesti jakaa kolmee toisistaan jyrkästi eroavaan luokkaan nim. happoihin, emäksiin (lipeäaineisiin) sekä näiden yhtymästä syntyneisiin suoloihin, kykenemme jo jonkinlaisen kuvan luomaan väri ja kudonta-aineiden suhteesta toisiinsa värjättäessä. Käytin sanaa "jonkinlaisen", sillä tämä käsitystapa värjäyksen luonteesta täyttää vaan osaksi ne monet aukot, jotka värjäämisen olemuksessa ovat kiistantalaisena.

Jos siis pidämme mielessä, että eläimelliset kudonta-aineet kuten villa, silkki y. m. kemiallisessa mielessä ovat luonteeltaan sekä happoisia että emäksisiä, kasvikudonta-aineet taasen neutralisia eli n. s. suolankaltaisia, voimme väriaineet jakaa kuuteen toisistaan eroavaan luokkaan, jotka osaltaan perustuvat ylläsanottuun ainejaotukseen. Nämä olisivat:

Happamat värit. Kuten jo niiden nimikin osoittaa, ovat ne luonnostaan happamia. Ja kun näin on, on niillä taipumus yhtyä niihin kudonta-aineisiin, joilla on emäksinen luonne. Näitä ovat, kuten äsken sanoimme, eläinkunnasta saatavat villa, silkki y. m. kudontaraaka-aineet. Ja siksipä happamat (Säurefarbstoffe) värit näitä hyvästi värjäävätkin. Mutta kasvikudonta-aineita kuten esim. puuvillaa ei ollenkaan, koska tämä kemiallisessa mielessä on neutralinen, se on tehoton happamiin väreihin yhtyäkseen.

Happamat värit eivät sellaisinaan kuin ne kaupassa käyvät sisällä vapaita happamia aineyhtymiä, vaan ovat nämä sidotut veteen liukoisiksi suoloiksi. Vasta silloin kuin väriliuokseen tai värihauteeseen pannaan rikkihappoa, etikkahappoa tai jotain muuta väkevästi hapanta ainetta, pääsee väriaineen hapan luonne vapaaksi ja sitoo itsensä jälleen emäksiseen kudonta-aineeseen. Siinä syy miksi kaikki happamat väriaineet värjätään happamissa heuteissa.

Kuten tunnettua on, on happamilla väreillä villan ja silkin värjäyksessä laaja käytäntönsä.

Mainitaksemme happamista väreistä tavallisimmat kaupassa käyvät nimitykset, on meidän tuotava esimerkeiksi: Ponceaux, Scharlach, Echtroth, Naphtolschwarz, Echtblau, Säureblau, Fartrazin, Chinolingelb, Eosin y. m.

Ylimalkaisesti kerrottuna käy happamilla väreillä villan värjääminen seuraavasti: värihauteeseen pannaan 2-4% rikkihappoa (villan painoon nähden) ja 10 % glaubersuolaa ja aletaan värjätä alhaisessa lämpömäärässä, kuumennetaan haude vähitellen kiehumaan ja keitetään 1-1¼ tuntia.

Emäksiset värit. (Saks. basische Farbstoffe.) Näillä on lipeinen, emäksinen luonne. Ovat siis happamien värien vastakohtia. Ja kun villakin on luonteeltaan kuten kaikki eläinkunnasta saadut kudonta-aineet, hapan, kykenee se emäksiset värit itseensä sitomaan. Ja tämä käy ilman minkäänlaisia lisä-aineita värihauteeseen. Jo 30-40&dec; C alkaa väri imeytyä villaan. Lämpömäärässä 80&dec; C on värjäys täydellinen. Emäksisiä värejä värjättäessä ei siis ylipäänsä tarvitse värihaudetta lainkaan kiehauttaa.

Kun kasvikunnasta saadut kudonta-aineet ovat kemiallisessa mielessä tehottomia, eivät emäksiset värit niitä sellaisenaan värjää. Vasta sitten kun niille on sopivalla tavalla saatu happamat ominaisuudet, kykenevät emäksiset värit niitä värjäämään. Käytännössä tapahtuu tämä yleisimmin parkkihappojen avulla, joita esim. yleiseen käytetty tannini on. Kaupassa käyvät emäksiset värit sellaisilla nimillä kuin Rhodamin, Methylen blau, Safranin, Nigrosin, Indulin j. n. e.

Substantiviset värit. Yleiseen sanoen on näillä tehoton luonne kemiallisessa mielessä. Ne eivät siis ole ei happoja eikä emäksiä. Ei ainakaan siinä mielessä kuin näillä edellisiin ryhmiin nähden ymmärrämme. Tosin löytyy kyllä poikkeuksia, jotka ovat luonnostaan happamia ja voitaisiin ne tähän ominaisuuteensa nähden viedä happamien värien luokkaan. Mutta pääasiassa on näille väriaineille ominaista, että ne silti kykenevät tehottomaksi tuntemamme kasvikudonta-aineet kuten esim. puuvillan värjäämään. Ja sen ne tekevät jo sellasiinaan, ilman minkäänlaisia lisäkkeitä värihauteessa. Mutta sopivammin kuitenkin silloin kuin jokin väriainetta saostava suola on saapuvilla. Sellaisina ovat käytännössä ruokasuola, glaubersuola, sooda, potaska, fosforihappoinen natroni, saippua y. m. riippuen värin laadusta, miten mielellään se kuumennettaessa ottaa värihauteeseen pudotakseen. Lisäkkeiden määrä riippuu värjäyksen laadusta ja vaihtelee 10-30 %.

Kaupassa käyvät substantiviset värit benzidini, -diamini, -congo, -thiazoli, -toluyleni, -benzo y. m. värien nimellä. Joskin pääasiallisesti puuvilla värejä, on substantivisilla väreillä - niillä joilla on hapan luonne - myöskin suuri käytäntönsä villavärjäyksessä. Värjääminen käy silloin samalla tavalla, kuin mitä happamista väreistä on mainittu.

(Jatket.)