Nuori Suomi 9-10, 9.8.1913
Bengt Lidfors.
(Syksyllä "Otavan" kustannuksella ilmestyvästä suomennoskokoelmasta "Luonnontieteellisiä pakinoita".)
Kun ruotsalainen pohjoisnaparetkikunta v. 1872— 73 oli tutkimusmatkallaan, tekivät osanottajat keväällä napaseudun yönmentyä ohi sen havainnon, ettei heidän kasvojensa väri enää ollut normaalinen, vaan "kalpea, vivahtava kellanvihreään, kuten kasveilla, jotka ovat kasvaneet pimeässä huoneessa". Kun retkikunnan lääkäri kotiintulon jälkeen kertoi tästä Upsalan lääkäriyhdistyksessä, väitettiin, että kaikki ehkä oli näköhäiriötä joka olisi johtunut osanottajain väriaistin muuttumisesta pitkän pimeässäoleskelun vaikutuksesta. Huippuvuoriretkikunnassa v.1883 päätettiin senvuoksi koettaa päästä selville tästä asiasta ja määrättiin, että yksi osanottajista jäisi pimeään huoneeseen niin kauaksi, kunnes toisten kasvojen väri oli tullut normaaliseksi. Onnettomasta ilmapallomatkastaan sittemmin kuuluisaksi tullut Andrée ryhtyi tähän ikävään toimeen ja voitiin silloin todeta, että silmän väriaistiin ei pimeässä oleskelu ollut ollenkaan vaikuttanut, vaan että ihossa todella oli tapahtunut värimuutos normaalisesta punakasta kellanvihreään.
Kun tiedetään, että kasvit tulevat kellahtaviksi pimeässä siitä syystä, etteivät ne siellä voi muodostaa vihreätä väriainetta, jonka avulla ne kykenevät käyttämään auringonvaloa ravintonsa valmistuksessa hyväkseen, niin voitiin olla taipuvaisia otaksumaan jotain samallaista veren punaiseen väriaineeseen, n. s. hämoglobiniin nähden ja etsimään syytä naparetkeilijäin kellankalpeaan ihoon pimeänaiheuttamasta hämoglobinipuutteesta. Mutta kasvojen väri sinänsä on huono mittapuu veren väriainepitoisuudelle, juomarin kasvojen punakkuus ei riipu suuremmasta hämoglobinipitoisuudesta, vaan siitä, että hänen ihonsa verisuonet ovat luonnottomasti laajenneet; japäinvastoinon henkilöllä,jonka ihossa verisuonet ovat tavallista ahtaammat, kalpea iho, vaikka hänen veressään olisikin kylliksi väriainetta.Kaikesta päättäen riippuu napamatkailijain kellankalpea ihonväri siitä, että ihosuonet valonpuutteen tähden ovat tulleet tavallista ahtaammiksi, japunanpalaaminen siitä, että valon kemialliset säteet saavat suonet laajenemaan.
Tanskalainen lääkäri Finsen on kuitenkin luullut huomaavansa, että valolla on määrätty vaikutus veren punaisen väriaineen (hämoglobinin) määrään, niin että sitä on enimmän syyskesällä ja vähimmän talvella. Näitä Finsenin tiedonantoja ovat sittemmin vahvistaneet muutamat tutkijat, mutta toiset ovat niitä vastustaneet, niin että kysymys täytynee toistaiseksipitää ratkaisemattomana. Välillisesti ovat kuitenkin Finsenin tutkimukset tulleet todennäköisemmiksi niitten mielenkiintoisten tutkimusten kautta,joita äskettäin ovat julkaisseet kaksi tanskalaista tutkijaa Alfr. Lehmann ja R. A. Pedersen ja joiden mukaan auringonvalolla on vaikutus ihmisen lihasvoimaan, joka vaikutus vastaa aivan sitä,mikä valolla Finsenin mukaan on veren hämoglobinipitoisuuteen.
Ymmärtääkseen oikein tämän yhdenmukaisuuden merkityksen, täytyymuistaa sitäosaa, mikä punaisella verenväriaineella ja ylimalkaan verellä on ruumiimme toiminnoille. Vanha vertaus ihmisruumiin ja höyrykoneen välillä on siinä määrin oikea,kuin ruumiimme samoinkuin höyrykone tarvitsee polttoainetta voidakseen työskennellä,ja vaikka organismi ei voi kuten höyrykone polttaa puhdasta hiiltä, vaan täytyy sen saada tämä aine munavalkuaisaineen, sokerin ja rasvan muodossa, niin on kuitenkin tapahtuman kulku asiallisesti samallainen ja lopputuloksena kummassakin tapauksessa hiilihappo, joka meillä poistuu nenän ja suun, höyrykoneella savupiipun kautta. Mutta että polttoaine todella voisi palaa, on tarpeen, että ilman happi pääsee vaikuttamaan riittävässä määrässä ja sitä varten huolehditaan sopivan vedon aikaansaamisesta tulisijaan. Ihmisruumiissa vedetään ilma keuhkoihin, mutta että happi sieltä nopeasti ja riittävässä määrässä pääsisi ruumiin eri osiin, missä palaminen tapahtuu, imeytyy happi keuhkoissa kiertävään vereen, ensi sijassa punaisiin verisoluihin, jotka esim. ihon valtimoveressä sisältävät 22,6 tilavuusprosenttia happea, sitä vastoin vain vähässä määrin itse verinesteeseen (0,65 tilavuusprosenttia happea). Punaisten verisolujen keuhkoissa ottama happi jää sitten matkalla ihmisruumiin läpi happea tarvitseviin kudoksiin, joissa työtä tehdään (lihaksiin j. n. e.), ja sen sijaan ottaa veri hiilihappoa, joka sitten poistuu keuhkoista uloshengitetyn ilman mukana. Punaiset verisolut toimivat siis jonkinlaisina apureina, jotka ottavat vastaan ja jakavat hapenkoko ruumiiseen, ja tästä kyvystään saavat ne kiittää punaista väriainetta, jo mainittua hämoglobinia, jonka kyllästyttämiä ne ovat. Tällä aineella on nimittäin kyky imeä itseensä happea — 1 gramma hämoglobinia voi sisältää 1,56 kuutiosenttimetriä happea — sekä myöskin kyky eroittaa tätä happea ympäristöönsä, niin pian kuin se on hapesta köyhä. Tästä johtuu että runsas hämoglobinipitoisuus tekee mahdolliseksirunsaamman hapensaannin ja siten myöskin voimakkaamman palamisen kudoksissa ja myöskin siitä johtuvan huomattavamman työkyvyn.
Lehmannin ja Pedersenin huolelliset ja tarkat tutkimukset osoittavat nyt, että auringonvalo edistää ihmisen lihasvoimaa sitä enemmän kuta voimakkaampi säteilytys on. Tästä syystä kasvaa lihasvoima jo tammikuussa, jolloin valon voimakkuus alkaa nousta, ja tätä kasvamista kestää aina kesäkuuhun asti, jolloin korkea lämpömäärä aiheuttaa lihasvoiman alenemisen. Kun lämpölaskee syyskuussa,kasvaalihasvoima taas,mutta marraskuun alussa alkaa vähäisen valovoimakkuuden tähden taas laskeutuminen, jota jatkuu tammikuun keskivaiheille saakka. Tällä tavoin osoittaa lihasvoima ajoittaisia säännöllisiä vaihteluita vuoden kuluessa, mutta näitä ei määrää ainoastaan valon voimakkuus vaan myöskin lämpö, siten että sekä korkea että matala lämpö vaikuttavat lihasvoimaan epäedullisesti.
Sen, että auringonvalon vaikutus lihasvoimaan on yhteydessä veren hämoglobinipitoisuuden kasvamisen kanssa, tekevät todennäköiseksi myöskin muutamat muut seikat. Jos on jonkun aikaa oleskellut tunturiseudussa ja muuttaa sen jälkeennopeastimerenpinnan tasoon, tapahtuu huomattava lihasvoiman kasvaminen. Nyt on tosiasia, että veri tunturiseutujen ohuessa ilmassa tulee rikkaammaksi hämoglobinista, jonka kautta siellä vallitseva hapenpuute tuleekorvatuksi, ja jos nyt äkkiä palaa happirikkaampaan meri-ilmaan, niin on veressä toistaiseksi hämoglobinia yli tarpeen ja tämä ylimäärä aikaan saa kudoksissa vilkkaamman palamisen kuin normaalisissa olosuhteissa ja sen kautta myöskin lihasvoiman kohoamisen.
Nuo kaksi tanskalaista tutkijaa eivät ole kuitenkaan tyytyneet tutkimaan valon, lämmön ja ilmanpaineen vaikutuksia raakaan lihasvoimaan, vaan ovat myöskin koetelleet näitten tekijäin vaikutusta henkisiin kykyihin. Helposti ymmärrettävistä syistä ei kuitenkaan ole ollut mahdollista ulottaa tutkimuksia korkeampiin henkisiin toimintoihin, vaan on täytynyt tyytyä tutkimaan yhteenlaskukykyä ja ulkolukutaitoa. Mitä yhteenlaskukykyyn tulee, niin on se osoittautunut kokonaan riippumattomaksi valovoimakkuudesta ja ilmanpaineesta, mutta sitä vastoin suuressa määrin riippuvaksi lämmöstä; ja erittäin omituista on, että optimi (suotuisin lämpöaste) tähän nähden on hyvin alhaalla, niin että koehenkilötlaskivat parhaitennukuttuaan huoneessa, jossa lämpö oli ainoastaan 7— 10 astetta kun taas lihastoiminnalle suotuisin lämpö näytti olevan 15 -18 astetta. Sitävastoin näytti ulkoluku, s. t. s. muistin toiminta olevan meteorologisista suhteista riippuvainen aivan samalla lailla kuin lihasvoima.
On päivän selvää, että tämän laatuisilla tutkimuksilla on suuri sekä tieteellinen että käytännöllinen mielenkiintonsa, eikä vähimmän kun on kysymyksessä lämmön järjestäminen lukusaleihin, kirjastohuoneisiin ja muihin huoneustoihin,joissa älyllistä toimintaa harjoitetaan. On vain varottava arvostelemasta liian suureksi niitten johtopäätösten kantavuutta,joihin tehdyt kokeet oikeuttavat, ja erittäinkin on otettava huomioon, että yhteenlasku ja ulkoluku ovat jokseenkin alkeellisia ihmishengen toimintamuotoja. Jos tekee kahden tunnin kävelymatkan, niin nousee molempien tanskalaisten tutkijain mukaan lihasvoima melkoisesti, kun sitävastoin yhteenlaskukyky samalla heikkenee; mutta tästä viimemainitusta tosiasiasta ei luonnollisesti saa vetää sitä johtopäätöstä, että korkeammat hengenkyvyt olisivat kärsineet sellaisesta kävelymatkasta, koskapa on todistuksia siitä, että jo kauniin näköalan tai taivaan ihmeellisen väriloiston pelkkä näkeminen voi antaa sielulle sellaisen tuotantoa edistävän levon, josta uudet ajatusyhdistelmät kehkeytyvät. Myöskin sille sieluntoiminnalle, johonka tarkka luonnontutkimus määrätylle tasolle kohottuaan perustuu, voi esteellisillä vaikutelmilla ilmeisesti olla merkitystä elinvoimaa kohottavina tekijöinä, ja tähän nähden on hyvin kuvaavaa, että nerokas fysiikantutkija Helmholtz omien sanojensa mukaan on saanut useita hedelmällisimmistä ajatuksistaan kävelymatkoilla metsissä ja vainioilla. Mutta neron sisäinen havainto on toinen asia, toinen tavallisen ihmisen yhteenlaskukyky.
K. V.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti