Kotiliesi 16, 15.8.1928
Kotiliedelle kirjoittanut fil. tohtori Aarne Laitakari.
Äiti, mitä tämä on?
Äiti, mistä tätä saadaan?
Monen monia kivikunnan tuotteita käytetään päivittäin kodin piirissä, joko sellaisina kuin ne luonnosta saadaan tai eri tavoin valmistettuina. Useista ei käyttäjillä, perheen jäsenillä, ole tietoa siitä, mistä niitä saadaan tai siitä, miten ne on luonnontuotteista valmistettu.
Esimerkiksi otamme lyijykynän. Mitä on sen sydän? Sen nimi lyijykynä johtaa harhaan, lyijyllä ei ole mitään osaa lyijykynän sydämessä. Sen nimi on historiallinen jäte, joka todistaa lyijykynän kehityksestä. Samalla aineella, josta nykyisen lyijykynän sydän on tehty, on toinen yhtä harhaanjohtava, vieläpä muukalainen nimi, silloin kuin emäntä käyttää sitä keittiön lieden tai rautakamiinan mustaamiseen. Silloin on lähetetty lapsi ostamaan rautakaupasta "blyhartsia". — Useimmissa muissa kivennäisissä ei tosin nimi johda harhaan, mutta nimenä on sana, joka eiHioin mitään selitä. Kun lapsi kysyy äidiltään, mitä on tuo talkkijauho, jota hän näkee käytettävän pikku siskon hoidossa, saa hän tyytyä vastaukseen: seon talkkia ja sitä saadaan rohdoskaupasta.
Esimerkkejä voisimme jatkaa, mutta parempi on lyhyesti selittää tavallisimmat Suomen kodeissakäytetyt kivennäisaineet jasamalla esittää, mistä niitä saadaan ja miten ne ovat muodostuneet.
Kivennäisiksi eli mineraaleiksi sanotaan luonnossa esiintyviä jaluonnonilmiöiden vaikutuksesta syntyviä epäorgaanisia aineita, joillaon määrätty, niille ominainen kemiallinen kokoomus ja rakenne. Melkein kaikki mineraalit ovat kiteisiä aineita.
Vuorisuola on joka keittiön useimmin käytettyjä aineita. Se on kemialliselta kokoomukseltaan natriumkloridia. Se on pehmeä väritön mineraali, joka helposti lohkeaa kuution pintojen mukaisesti suorakulmaisiksi kappaleiksi. Suola liukenee kuten kaikki tietävät helposti kylmään veteen, eikä sanottavasti paremmin kuumaan veteen. Se maistuu suolaiselta. Taloudessa käytetty suola on murskattua ja siinä ei siksi voikaan nähdä suolakiteille ominaisia lohkosuuntia.
Suunnattomia määriä suolaa on liuenneena meriveteen. Haihdutettaessa merivettä esim. keittämällä sitä jossakin astiassa kuiviin jää liuenneena ollut suola astian pohjalle. Myöskin täten valmistetaan keittosuolaa. Sellaisissa paikoissa maapallollamme, joissa kuivan ja kuuman ilmanalan takia luonnollinen haihtuminen on suuri, syntyi laskujoettomia järviä. Niihin virtaavat joet tuovat aina mukanaan hieman suolaa ja vähitellet tulee tuollaisen järven vesi hyvin suolaiseksi, niin suolaiseksi, ettei kaikki enää pysy liuenneena, vaan osa suoloista alkaa kiteytyä järven pohjalle Tällainen on esim. Kuollutmeri-järvi Palestinassa. Kun tämän tapainen järvi kuivuu kokonaan, jää sen pohjalle vahvoja suolakerroksia. Suolakerrokset voivat säilyä vain hyvin kuivissa seuduissa tai jonkin vettäpitävän kerroksen esim. saven suojaamina. Kun maan pinnalle syntynyt suolakerros aikojen kuluessa joutuu vahvojen sen päälle muodostuneiden kivikerrosten alle, tulee se kallioperän osaksi ja silloin sitä sanotaan vuorisuolaksi. Suomessa ei ole ollenkaan vuorisuolaa, mutta esim. Keski-Euroopassa, Saksassa ja Puolassa on valtavia, kaukaisilta ajoilta säilyneitä vuorisuolakerroksia kalliossa. Näistä suolaa louhitaan ja jauhetaan meidänkin patoihimme.
Grafiitti on lyijykynän sisuksena ja uunien mustaamiseen käytettynä aineena kaikille muodoltaan tunnettu aine. Se on kemialliselta kokoomukseltaan puhdasta hiiltä, mutta kiteytyneessä muodossa. Grafiitti esiintyy luonnossa metallimaisen hohtavina, kiiltävinä mustina liuskoina, liukkaina suomuina, jotka ovat niin pehmeitä, että niitä voi naarmuttaa kynnellä. Kun graniitilla (lyijykynällä) vetää viivan, jättää se mustan jäljen. Tämän takia se on sopiva aine kirjoittamisen välineeksi. Grafiitti kestää, vaikka se onkin hiiltä, palamatta hyvin suurta kuumuutta. Vain happikaasussa se palaa ja tulos on sama kuin tavallista hiiltä poltettaessa.
Luonnossa esiintyy grafiittia yleensä vain geologisesti hyvin vanhoissa liuskekivissä, milloin miltei puhtaana, milloin toisten kivennäisten kera. Puhdas grafiitti saadaan näistä erottamalla muut ainekset pois.
Grafiittia käytetään lyijykyniksi, rautatavaran mustaamiseen (blyhartsi), voideaineeksi johonkin rasvaan sekoitettuna (kärrynpyörärasva, raitioteiden kiskojen rasvaus käänteissä ym.), metallien sulatusastioiksi jne. Lyijykyniksi käytettiin ennen vanhaan lyijypuikkoja ja kun samaten ennen muuhun kirjoittamiseen käytettiin sulkakyniä, jäi nimi lyijykynä nykyisin käyttämälle grafiittipuikolle. "Blyhartsi" nimi taas johtuu siitä, että kun aikoinaan ei osattu tehdä eroa lyijymalmin (saksaksi Bleierz) ja grafiitin välillä, sai grafiitti käydä väärällä nimellä, josta vielä harvinainen "erz" sana on vaihdettu tutumpaan hartsi-sanaan. Suomalaisen on syytä jättää se ja käyttää grafiittijauhe-nirnitystä.
Timantti on korukivenä ja lasinleikkauskojeen kärkenä kaikille tuttu aine. Se on kemialliselta kokoomukseltaan puhdasta hiiltä, kiteytyneessä muodossa. Se on siis kokoomukseltaan samaa ainetta kuin grafiitti, mutta ominaisuuksiltaan melkeinpä sen vastakohta. Timantti on veden kirkasta ja hyvin kovaa, kovinta ainetta, mitä tunnetaan. Sen valontaittamiskyky on hyvin suuri ja siitä johtuu sille ominainen voimakas loisto, joka timanttikoruissaon niin silmiinpistävä ominaisuus. Happikaasussa voi timantin polttaa ja tuloksena on hiilidioksiidikaasua, siis sama tulos kuin grafiittia tai puuhiiltä poltettaessa. Timanttia esiintyy luonnossa harvoissa paikoissa m. m. Etelä- Afrikassa, eräissä harvinaisissa kivi- ja maalajeissa. Timanttia on muodostunut näihin kivilajeihin syvällä maan uumenissa, jossa on vallinnut hyvin suuri kuumuus ja hyvin korkea paine. Tämän kiven sittemmin purkautuessa räjähdysmaisella nopeudella maan pintaosiin on timantti jäänyt siilien pieninä ja suurehkoina kiteinä. Pienet ovat tavallisempia ja siksi myös halvempiakuin suuret. Myöskin tummat ja ruman näköiset timantit ovat halvempia kuin saman kokoiset värittömät, mutta kalliita ovat vielä nekin. Niitä käytetään timanttikairojen kärkiin kiveä uurtavana aineena. Läpinäkyvät ja kirkkaat timantit hiotaan kauniin muotoisiksi kallisarvoisiksi koruiksi, pienet sirpaleet kiinnitetään lasinleikkuukojeen kärjeksi ja aivan pienet murskataan hionta jauheeksi, jolla timantteja ja muita kovia kivennäisiä hiotaan. Timanttikairoilla on voitu tunkeutua jopa yli kaksi km syvälle kallioon. Tällä menetelmällä on suuri merkitys hyödyllisten aineiden, kuten malmien, kivihiilen, veden ym. etsinnässä.
Rikki. Rikin tuntee moni tulikiven tai jauheena tulikukan nimellä. Se on hunajan-tai vahankeitaista, pehmeähköä ainetta, joka sytytettynä palaa ja kehittää pistävää rikkidioksidikaasua. Rikkiä syntyy tulivuorista virtaavista kaasuista, mutta myös toisten rikinpitoisten aineiden muuttumisen kautta. Euroopan tärkeimmät rikkiesiintymät sijaitsevat Italiassa ja sieltä sitä tuodaan puhdistettuna meillekin. Suomessa ei rikkiä tavata ollenkaan.
Rikkiä käytetään monenlaisessa kemiallisessa teollisuudessa mm. tulitikkujen ja ruudin valmistukseen. Kotitalouskin voikäyttää rikkiä hyödykseen. Jos rikkiä polttaa kellarissa, tappaa siitä syntyvä kaasu homesienet. Samaten voi sillä tappaa syöpäläisiä huoneista. Se on poltettaessa pidettävä veden pitävässä astiassa, koska se sytytettynä sulaa. Sulalla rikillä voi esim. juottaa rautapultin kiveen hakattuun reikään. Rikkijauhetta käytetään erikoistapauksissa lääkkeeksi eläimille.
Rikkiä valmistetaan myöskin keinotekoisesti muista rikinpitoisista aineista.
Asbestiksi sanotaanerästä silikaatti-mineraalia, joka erittäin helposti hajoaa ohueksi lankamaiseksi kuiduksi. Asbestikuitu on niin taipuisaa, että siitä voi tehdä lankaa ja kutoa kangasta. Tämä kivestä tehty kangas on kuten kivi yleensä tulenkestävää. Asbestista tehdään myös pahvia ja muita tulenkestäviä valmisteita. Asbestipahvi soveltuu hyvin vatien ym. kuumien esineiden alustoiksi, teatteriesiripuiksi jne. (sähkösilitysraudoissa on asbestipahvia kuumenevan osan yläpuolella estämässä lämpöä johtumasta ylöspäin.) Asbestikuidun ja sementin seoksesta tehdään "ikuista kattolaattaa", eterniittiä. Suomessa louhitaan asbestikiveä Tuusniemeltä ja sieltä saatua kuitua käytetään Helsingissä sijaitsevassa asbestitehtaassa.
Talkki on vaaleata ja hyvin pehmeää mineraalia (kemiallinen kokoomus magnesiumsilikaattia). Talkki tuntuu kädellä koetellen liukkaalta, rasvaiselta. Hienoksi jauhettuna on puhdas talkki aivan valkoista. Talkkia käytetään kodeissa, pienten lasten hoidossa, estämään ihon hiertymistä märkänä. Se on myös erittäin sopiva aine vähentämään jalkineen hiertävää vaikutusta. Ahtaan ja märän jalkineen saa helpommin jalkaansa, jos siihen ensin ripottelee talkkijauhoa. Jos on tilapäisesti saatava, esim. tanssimista varten, lattia liukkaaksi, voi sille sirottaa talkkijauhoa. Ihomaalien pääaineksena on talkkia. Verrattomasti suurempi merkitys on talkilla kuitenkin täyteaineena sileihin, hyviin paperilajeihin. Meillä on talkkia pääasiassa Itä-Suomen kallioissa, vaikkakaan ei suurina esiintyminä.
Kipsi on pehmeänlainen väritön mineraali, joka lohkeaa helposti yhteen suuntaan kuten kiille (kissankulta). Se on kemialliselta kokoomukseltaan vedenpitoista kalsiumsulfaattia (CaSO4 + H2O). Harvat ovat kuitenkaan nähneet kipsimineraalia, koska sitä ei ollenkaan tavata Suomessa. Kipsijauho on valmistettu luonnon kipsistä kuumentamalla sitä siksi, että osa siihen kuuluvasta vedestä poistuu. Täten saatu tuote, poltettu kipsi, on sitten vielä jauhettava. Kun kipsijauhoon kipsinvalannassa sekoitetaan vettä, asettuu osa vedestä kipsiin entiselle paikalleen, jolloin muodostuu uudelleen kipsimineraalia, vaikkakin hyvin hienorakeisena massana. Kipsipuuron nopea kuivuminen ei siis johdu siitä, että vesi siitä haihtuisi pois, vaan siitä, että vesi sitoutuu itse aineeseen, muodostaen kipsimineraalia, joka on vedenpitoista. Valettu kipsiesine onkuiva, vaikka siinä on huomattavan paljon vettä. Tämä vesi ei koskaan, vähitellenkään haihdu pois esineestä, koska se kuuluu yhtenä ainesosana itse kipsiin. Kipsiä esiintyy valtavina kerroksina mm. vuorisuolakerrosten yhteydessä.
Paitsi edellä kuvattuja käytetään taloudessa hyvin monia muitakin mineraaliaineita, varsinkin jollakin tavoin valmistettuna, mutta tässä kuvatuistakin jo saa käsityksen, vaikkakin vajanaisen, siitä, miten mineraaliaineet luonnossa esiintyvät ja miten niitä muokataan, ennenkuin ne joutuvat taloudessa meitä hyödyttämään.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti