Keskisuomalainen 172, 2.8.1922
Kirj. F. Wessman.
Ajat muuttuwat ja me ajan kanssa — wanhenemme ja siirrymme yksi toisensa perään elämän näyttämöltä tulewien tieltä!
Aikaamme edistyksen aikakaudeksi ja sellainenhan se moniaissa suhteissa epäilemättä onkin, waikka meidän wanhusten mielestä useassa suhteessa edistymisen sijaan olemme — taantuneet.
Tämän wäitteeni tueksi mainitsen, että kumminkin meidän seutumme yleisö, kaupungin porwaristo niihin luettuna, owat entisestään paljon taantuneet kaikessa mikä koskee koti- ja käsiteollisuutta. Ihmiset yleensä nykyaikaan eiwät kykene eiwätkä suoraansanoen wiitsi käsitöitä tehdä niinkuin noin puoli wuosisataa takaperin, jolloin ei ollut ollenkaan harwinaista, että kaupungin porvarinkin kodeissa talwisin kuultiin rukin pyörän hyrinää ja pirran pauketta kankaita kudottaessa.
Wielä huomautan, että minun lapsuuteni aikoina meidän pienessä kaupungissa eli ja perheineen toimeentuli pari, kolme wärjäriä, joilla - kumminkin toisilla - eritoten kewäisin oli wärjäystä niin runsaasti kuin he parin, kolmen apulaisensa kanssa suinkin tehdä kerkisiwät. Siniwäri-"kyyppinsä" sai lakkaamatta olla "käymistilassa", waahto pinnalla ja marssin säwelen soittaminen kuului iltakaudet heidän työhuoneestaan kun santajywiä indigowärien rouheesta eroitettiin. Nykyään ei kaupungissamme ole yhtään ammattiwärjäriä — eikä kai sellaista kaiwatakaan!
*
Kun wain harwat nykyajan ihmiset tietäwät miten wärjäys ennemmin käsityöläiswerstaissa tapahtui, kerron siitä tässä lyhyesti.
Pumpulilangan siniseksi wärjääminen tapahtui suurissa suppelo-muotoisissa kuparikattiloissa, joita täytyi työhuoneessa olla wähintään kaksi, jotta wärjääminen ilman ajanhukkaa woitiin toimittaa. Nämä wärikattilat eli "kyypit", noin parin metrin korkuiset, oliwat kahdeltakolmasosaltaan upotettu työhuoneen lattiaan ja permannon yläosa oli tiilenmuurauksella ympäriinsä warustettu niin, että tulipesästä "röörit" kiersiwät "kyypin" ympäri. Suupuoleltaan oliwat kyypit noin puolentoista metrin laajuiset ja kunkin "kyypin" siwulla oli tukewa pystypuu poikkipuolin olewine kapuloineen, joissa lankawyhdet käsikapulain awulla joka "kyyppiin" kastamisen jälkeen wäännettiin ja wanutettiin puolikuiwiksi, sillä eiwäthän langat yhdellä eikä kahdella wäriinkastamisella walmiiksi tulleet ja mitä tummemman siniseksi, markan tai kahden langat haluttiin, sitä useammin niitä täytyi wäriin kastaa.
Siniwarinä käytettiin kallishintaista indigoa, jota saatiin kauppias Återmanilta Turussa, mutta ennenkuin wäri saatiin "kyypissä" tarpeenmukaiseen, käyttökelpoiseen käyntiin, tarwittiin siihen muitakin aineksia. Kun siniwäri haluttiin saada käyttökuntoon, täytettiin se wedellä, mikä lämmitettiin kohtuullisen lämpimäksi — ei kumminkaan kiehumiseen saakka —, jolloin weteen sekoitettiin tarpeellinen määrä wehnänleseitä ja ruskeata krappi-nimistä jauheita, jotka jonkunaikaa lämpimässä wedessä hauduttuaan imellyttiwät weden. Weden imellyttyä sekoitettiin siihen hienoksi rouhittu ja weteen liuonnut indigo. Sitten seos warowasti lämmitettynä sai seisoa noin wuorokauden, jolloin pinnalle kohosi waahto, jonka ominaisuudesta ammattitaitoinen wärjäri määritteli wärin käyttökuntoisuuden. Ennenkuin erisuuruisina kuutioina olewa indigo wäriin sekoitettiin, murskattiin se hienoksi jauhoksi, jolloin wärissä löytywä hiekka mahdollisimman tarkoin siitä pois eroitettiin. Tämä toimitettiin sitä warten löytywässä malmipadassa, jossa se ensin rautanuijalla surwottiin jauheeksi ja sittemmin weteen liuotettiin. Jotta wärissä olewa hieta waluisi padanpohjalle, nakuteltiin padan laitaan puukapulalla kaiken sen aikaa minkä wäri tarwitsi weteen liuotessaan. Padan laitaan koputteleminen tapahtui jonkun ammattimarssin tahdissa, jonka nuotin Björkmanin työhuoneessa mestarisälli Juho Lehtinen taisi niin säntilleen ja humoristisesti soittaa, että sitä mielellään kuunteli, kun kewäisin joka päiwä oli "kyyppiin" wäriä lisättäwä oli minulla tilaisuus joka ilta wiettää hämärähetkeni "patamarssin" soittoa kuunnellen. — Tämän siwuharppauksen tehtyäni palaan takaisin Björkmanneihin.
*
Suwun kantaisä, wärjäri Gustaa Adolf Björkmanin kyläämme saapumisesta en ole onnistunut saamaan tietoa. Kumminkin jo w. 1842, kaupungin ollessa wiisiwuotias, mainitaan hänet walituksi yhdeksi kaupungin wanhimmista, s.o. järjestysoikeuden jäsenet, johon [t]oimeen walittiin yleistä kunnioitusta enimmän nauttiwia kaupungin porwareita ja joiden toimena oli hoitaa ne kaupungin asiat, joista nykyään maistraatti huolehtii. Häntä mainittiin warakkaimpana kylässässämme ja hänellä oli useampia lapsia, suuria ja rotavia, joista muistan pojat: Alfred, Oskar Theodor, Wiktor ja Peteri, sekä tyttären Adolfinan.
Nuoretta lapsena ollessani siirtyi G. A. Björkman perheineen Wiitasaareen — kuten kerrottiin — siitä tuskastuneena kun naapurinsa täällä usein houkutteliwat hänet, warakkaan ja awuliaan miehen, itseään takaamaan ja sitten — maksamaan!
Kuudenkymmenluwulla kumminkin tapaamme hänen wanhemmat poikansa Alfredin ja Oskar Theodorin Jywäskylässä samoin kuin Adolfiina-tyttärensäkin, joka on naimisissa suutari Hockmanin kanssa. Kumpikin mainituista pojista oli isänsä koulussa oppinut wärjäriammatin salaisuudet ja Oskar Theodor jatkaakin kaupungissamme isänsä hywää mainetta wärjärinä, jota wastoin en luule Alfredin milloinkaan omintakeisesti tätä ammattia harjoittaneen.
Wiitasaarelta kaupunkiimme siirtyessään toi Oskar Th. puolison mukanaan. Waimonsa Sofia oli syntyään kuuluisia Jalkasia, joita yhä wieläkin mainitaan huomatuimpina wiitasaarelaisten joukossa. Sofia-rouwastaan sai Oskar Th. joka suhteessa mallikelpoisen puolison ja elämänsä tuen. Waatimaitomana sekä puwussaan että käytöksessään, oli hän ahkerista ahkerin, hoitaen lapsensa, taloutensa ja kiireinä aikoina miehensä sijaisena "konttorissa" wastaanottaen ja ulosantaen walmiita töitä milloinkaan nureksimatta ja työnpaljoutta walittantatta. Oli todella ihmeteltäwää hänen kestäwyytensä ja kerkiämisensä joka paikkaan!
Samoin kuin isänsä ennemmin, nautti myöskin Oskar Th. yleistä kunnioitusta ja arwonantoa ei wain kaupungissa waan myöskin maaseudulla ja kun maalaisisännät kewät-hälskeissä suurissa resla-reissään tuliwat kaupunkiin omia kehruitaan ja puodissa ostamiaan "painattamaan", oli piha täynnä hewosia ja työhuoneessa miehillä "priisiä" s.o. kiireelle wärjättäwiä, niin paljon kuin tehdä ennättiwät!
W. 1879 walittiin Oskar Th. waltuusmieheksi, ollen tässä luottamustoimessa, kolmea wäliwuotta lukuunottamatta, aina wuoteen 1891. Myöskin kaupungin käsityöläisyhdistyksen esimiehenä ja puheenjohtajana oli hän useat wuodet samoin useassa muussa luottamustoimessa. Luonteeltaan enempi wakawa, harwoin leikkiä puhuwa, oli hän pohjaltaan mitä hywäluontoisin, rehellinen ja malttawaisin mitä olla woi. Kun helmikuun 4 pnä 1886 ammattina[a]purinsa Adam Kukkosen työhuone warastoineen joutui säälimättömän tulen uhriksi, meni Björkman hänen tykönsä tarjoten työhuoneensa wahinkoa kärsineen käytettäwätsi siksi aikaa, kunnes uusi wärjäyshuone ennätettiin rakentaa. Ja niinpä näinä amnmttikilpailijat suloisessa sowussa Björkmanin työhuoneessa walmistiwat molempain "priisit" asiakkaiden mielihywäksi. Tässä naapurusten yhdessä wärjäillessä syntyi heidän keskensä aatos yhä edeskinpäin yhdessä työskennellä: ruweta yhtiömiehinä uudessa, awarammassa työhuoneessa harjoittamaan. Ja niinpä sitten tapahtuikin: kun Kukkosen uusi, suurennetttu työhuone walmistui, muutettiin sinne Björkmanin kyypit ja pannut ja työhuone muunnettiin asuttawaksi huoneustoksi. Mutta Ranta- ja Kilpisenkadun kulmauksessa Kukkosen talossa yhtiökumppanit kaikessa sowussa wärjäiliwät maakuntalaisten "priisiä", walmistiwatpa wärjättyjä lankoja warastoonkin kauppiaita warten, miettiwät keinoja wärinpitäwän "turkinpunaisen" ja "timanttimustan" wärjäystä warten j.n.e. Wälillä luettiin "awiiseja" ja juteltiin heitä terwehtimään tulleitten naapurien kanssa jaa tuleiwaisuus näytti melko lupaawalta...
Sanon "näytti" tarkoituksella. Sillä ei se niinkään ruusuhohteista tainnut olla mitä Oskar Th:n tuli. Muistelen näet Björkmanin rouwan Sofia-rouwan näinä aikona siirtyneen elämästä iäisyyteen, joka näytti mieheensä waikuttaneen niin, että hän ajalliset, maiset unhottaen sywentyi kokonaan tulewaisten ijäisajatusten miettimiseen. Hän kyllä meni uusiin naimisiin erään neiti Sulinin kanssa, mutta taloudellinen ahdinkonsa käwi wuosi wuodelta yhä huolestuttamammaksi — kuten luulen — pääasiallisesi sen wuoksi, että hänkin ystäwänsä puolesta oli ruwennut yliwoimaisiin sitoumuksiin, mitkä johtimat wiisiwuotisen yhtiökumppanuuden kuluttua w. 1891 Björkmanin wararikkoon! Jolloin minut määrättiin lastensa, kolmen tyttären ja yhden pojan holhoojaksi. Oli luonnollista, että yhtiökumppanuus tällöin myöskin purkaantui — Björkmanin köyhtyessä ja Kukkosen selwiytyessä asiasta entistään warakkaampana!
Wararikkomurheet rettelöineen wetiwät Björkmanin mielihalua yhä enemmän pois katoawasta maailmasta ja hänen henkinen elämänsä sywentyi ja kirkastui, hänen itsensä puhdistuessa kuin jalometalli kuumuudessa ja walmistuessa tulewaa elämää warten...
Wielä wararikon jälkeenkin wärjäili hän jonkun ajan Tourulassa olewassa työhuoneessaan hänen perheineen asuessa minun naapuritalossa, jossa minä usein oli tilaisuudessa awoimen akkunan läpitse kuulemaan ja seuraamaan hänen mielenkiintoisia aamuhartaus-hetkien wiettämistä suureksi hyödyksi itsellenikin... Wärjäys ei kumminkaan enää lyönyt kylliksi leiwille ja sen wuoksi lakkasikin hän tästä toimesta.
Sitten elätteli hän itseään ja Aline-rouwaansa — lapsensa oliwat tällöin jo täysi-ikäisiä, hywin kaswatettuina hajaantuneet maailmalle tekemään omaa historiaansa — satamamestarina ja kirjoitellen puhtaatsi kaupungin wirkamiehille, kunnes toinenkin waimonsa kuoli, jonka jälkeen hän siirtyi — tietääkseni — poikansa, maanmittari Oskar Björkmanin luokse, jossa lopultakin w. 1917 loppupuolella pääsi kaipaamaansa iäiseen lepoon...
Lopetan tähän hajanaiset, ja wajawaiset piirustukseni kunnon miehestä, josta woisi paljokin puhua, mutta johon en ryhdy, kun jo tässä olen hieman saanut puhua entisistä ammattialoista, jotka aina tulemat säilymään wanhemman sukupolwen kunn[i]otettawassa muistossa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti