Kirjapainotaito 10, 1928
Kirjapainotaidon viime numerossa esitettiin kirjoitus "Keltanen viimeisenä värinä moniväripainatuksessa". Kirjoituksessa mainittiin niistä monista vaikeuksista, joita painaja saa kokea painaessaan keltasta väriä, joka useimmissa tapauksissa on "virheen aiheuttajana kolmi- ja neliväripainoksissa". Kolmi- ja neliväripainoksissa, jos kaikki värit ovat soveltuvia, voidaan noudattaa mitä värijärjestystä tahansa sen aiheuttamatta lopputulokseen sanottavaa muutosta. On kyllä poikkeuksia, jolloin painettava kuva ja värin laatu määrää painamisjärjestyksen.
Kolmiväripainamisessa on meillä tavallisesti käytetty järjestystä keltanen—punanen—sininen, mutta useassa tapauksessa voidaan helpoittaa väripainamisen vaikeuksia, käyttämällä kolmiväripainamisessa järjestystä punanen— sininen—keltanen tai sininen—punanen—keltanen, sekä neliväripainoksessa musta—punanen—sininen—keltanen tai punanen—sininen— keltanen—musta. Punanen väri soveltuu normaaliväreistä parhaiten ensiksi painettavaksi, sillä se on useimmiten helpoimmin käsiteltävää, eikä kaipaa lisäkkeitä, joita on yleensä koetettava niin paljon kuin mahdollista välttää. Rasvapitoisia lisäkkeitä ei saisi koskaan käyttää moniväripainamisessa, sillä rasva estää toisten värien vastaanottoa. Sininen väri on sopiva toisena painettavaksi siitä syystä, ettei se tällöin jätä niin pahaa kiiltoa kuin tavallisesti viimeiseksi painettuna, koska paperi ei yksin punaisen värin vaikutuksesta ole vielä niin värikylläinen imeäkseen sinisen värin.
Kolmiväripainoksissa, missä teksti painetaan sinisen värin yhteydessä kuvalaattojen ollessa sijoitettuna tekstin keskelle, on edullisempaa painaa sininen väri ensin koska värisovituksen takia on joka tapauksessa otettava sininen kehilö ensin koneeseen. On otettava huomioon ne vaikeudet mitkä johtuvat tällaisissa töissä, jos joutuu aikaisemmin painettujen värien mukaan sovittelemaan paikoilleen tekstin keskelle suljettuja kuvalaattoja. Tämä vie paljon aikaa ja aiheuttavat vinoon kiilatut kuvalaatat huippujen nousua. Keltaista väriä viimeisenä painettaessa on melkein poikkeuksettakäytettävä kuultoväriä. Normaaliväreissä nim. löytyy kahta lajia keltasta, peitto ja kuultoväriä. Kuultoväri näyttää purkissa ruskealta. Kuultokeltanen viimeisenä ei heikennä kuvan vaikutusta, vaan on se sama kuin keltanen ensiksi painettuna. Painaja voi mainittua järjestystä noudattaessaan helposti korjata mahdollisia keltasessa kuvalaatassa ilmeneviä virheitä. Esim. jos tarve vaatii voi huoletta ottaa joitakin kohtia heikommiksi, sillä mitkään laattarisaisuudet keltasessa värissä, jos siinä on tummempi väri alla, eivät tule näkyviin. Ne normaalikeltaset mitä meillä tällä kertaa on saatavana, ovat peittäviä. On sentähden varottava peittokeltasen viimeisenä painamista. Peittokeltasella on siksi vahva peittovoima, ettei se lainkaan sovellu viimeisenä painettavaksi, sillä se tekee kuvaan ilkeän, vihertävänkeltasen, yleistunnun.
Vaativimmissa neliväripainoksissa on varmempaa painaa viimeisenä musta väri, joka antaa työlle lopulliisen muodon. Jos työssä olisi vielä jotain toivomisen varaa, voidaan mustaa väriä helposti muuttaa joko harmaammaksi tai ruskeammaksi miten tarve vaatii.
Reklaamivärikuvissa käyttävät taiteilijat useimmiten kirkkaita tempperavärejä, joita on mahdoton saada normaaliväreillä tarpeeksi kirkkaiksi. Etenkin sininen väri voi olla hyvinkin kirkas, tällöin voidaan normaalisinisen asemasta käyttää sopivan vivahteista sinilakkaa, jolla voi päästä likemmäksi alkuperäistä. Sinilakka heikompana värinä voi jättää varjopaikat vaaleammaksi, vaikuttamatta kuitenkaan huonommalta.
Ei siis ole ollut asiatonta käsitellyn seikan esilleottaminen, sillä on myönnettävä, että sanottua järjestystä seuraamalla säästytään monista vaikeuksista ja kunhan kokemusta saavutetaan, ei epäonnistumisen vaara tätä järjestystä seuraamalla ole suurempi kuin yleensä käyttämäämme järjestystä seuraten. Yrittää sopii. Allekirjoittanut on sen jo tehnyt.
- Werneri Mikkonen
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti