22.5.19

Lippuasia ja yksimielisyys.

Ilkka 9, 22.1.1918

U. S:ssä kirjoittaa nimimerkki K. A. P. seuraavat sattuvat ajatukset, joihin saatamme täydellisesti yhtyä:

Lippuasia näyttää nyt joutuneen sille kohdalle, että siinä pian tulee jokin päätös tehtäväksi. Se tapa, millä tätä asiaa on viime aikoina käsitelty, kuvaa erinomaisesti meidän olojamme yleisesti ja osottaa, kuinka suuri merkitys sillä seikalla on, että pääkaupunkimme on syrjässä maan keskuksesta. Maamme varsinainen suomalainen kansa on tuskin ehtinyt saada tietoonsa asian, kun samalla jo helsinkiläiset ajavat sen perille aivan valmiina, aivan kuin olisi luonnollisin asia maailmassa, että koko Suomen kansa kaikkia kerroksia myöten hyväksyisi heti sen, minkä joku helsinkiläinen yhtvmä suunnittelee ja valmistelee.

Tällä kertaa on lippiiasian valmistelu käynyt näin. Senaatti asetti komitean, johon valittiin yksinomaan sellaisia henkilöitä, joiden tiedettiin varmasti puoltavan punakeltaisia värejä. Tuskin oli tämän komitean asettamisesta ollut uutinen sanomalehdissä, niin jo alkoi ilmestyä kauppojen ikkunoihin Helsingissä, ja vähitellen myös maaseudulla, komitean mallin mukaisia lippuja, joita ylistettiin ruotsalaisissa ja osaksi nuorsuomalaisissa sanomalehdissä erittäin onnistuneiksi. Samaan aikaan pidettiin myös huoli Tukholmassa ja Köpenhaminassa tämän lipun tunnetuksi tekemisestä ja vedettiin nämä varis laivojenkin tankoon ia kutsuttiin niitä sekä kotona että ulkomailla meidän väreiksemme. Ja sosialisteja oli myös valmistettava. Tähän ryhtyi herra K. G. (Kustavi Grotenfelt) erityisellä kirjoituksella Työmiehessä, selittäen, että lipun tietysti täytyy olla punainen ja keltainen, "se kuvaa vallankumousta ja taistelua". Se on vain "pikkumainen itsepäisyys", joka on saattanut osan Suomen kansasta pitämään kiinni sinivalkoisesta lipusta. Siis varsin ovelasti kirjoitettu lukijakunnan maun mukaan, samalla kun sama kirjoittaja epäilemättä toisessa lehdessä kirjoittaa kauniin sanoin tasaisen kehityksen puolesta.

Mutta mitä ovat ne tehneet, jotka aina tähän asti ovat tottuneet vetämään tankoonsa sinivalkoisen lipun? He ovat vaan odottaneet, mitä tästä tuleman pitää, ja tämänkin lehden toimitus vasta viime sunnuntaina sanoi sanottavansa asiassa. Tämä au tehty tietysti siinä tarkoituksessa, ettei syntyisi ikävää riitaa, joka hajottaisi kansamme juuri nyt, kun yksimielisyyttä tarvittaisiin enemmän kuin koskaan. Mutta onko tälle sovinnollisuudelle pantu minkäänlaista arvoa? Ei suinkaan, vaan päinvastoin. Kun senaatti muutteli komitean ehdotusta edes sen verran, että siinä oli kapeita sinisiä ja valkeita viivoja, niin jo kiiruhdettiin tätäkin vastustamaan, ja viime sunnuntaina nähtiin isänmaallisessa juhlassamme kansallisteatteri koristettuna yksinomaan punakeltaisilla väreillä, vaikka juhlatoimikunnassa oli sellaisiakin, jotka omistavat sinivalkoiset värit kansallisiksi väreiksemme. Miksi ei edes tällaisessa juhlassa tyydytetty molempia vaatimuksia, kun kerran tiedettiin, että suuri osa yleisöstä olisi suonut kummankin väriyhdistelmän olevan edustettuna? Sentähden tietysti, että ruotsalaisemme vaativat ehdottomasti edellisiä ja nuorsuomalaisemme "sovinnon vuoksi" seurasivat heidän jälkiään. Selitetään kyllä ja uskommekin sen, että syy on myös siinä, että punakeltaisten värien puoltajat pitävät niitä kauniimpina ja heraldisesti oikeampina. Mutta tiedetäänhän toisaalta, että nuo heraldiset periaatteet ontuvat monessa suhteessa niin täällä kuin muuallakin, ja että kauneuskysymys on makuasia, josta ei päästä pitkälle kiistelemällä. Ja tiedetäänhän myös. eitä koko herra v. Hansenin keksintö ja ehdotus syntyi siihen aikaan, jolloin ruotsinmielisissä heräsi se oppi, että he eivät ole suomalaisia, vaan "ruotsinmaalaisia" ja sittemmin "ruotsalaisia", ja että silloin juuri saatiin tälle ehdotukselle kannattajia osaksi suomalaisissakin piireissä sentähden, että nuorsuomalaisten suhde ruotsinmielisiin oli hyvin läheinen. Sen jälestä kyllä moni nuorsuomalainen palautui takaisin sinivalkoisen kannattajaksi, kunnes nyt taas on tämän uuden ehdotuksen johdosta saatu käymään kiivas taistelu entisen lippumme häpäisemiseksi. Eräät arkkitehdit - niiden joukossa suomalaisnimisiäkin - sanovat, että he tosin "kunnioittavat esi-isiensä työtä ja taisteluita", mutta haluavat sittekin ratkaista kysymyksen "vanhasta ajatustavasta riippumatta". Käsitämme kyllä, että nuoremmassa polvessa on niitä, jotka eivät ole samoilla siteillä kuin vanhempi polvi kiinni siinä sivistystaistelussa, mikä meillä on taisteltu itsenäisen kansallishengen elvyttämiseksi. Mutta huomatkoon myös tämä nuoriso, että suuri osa Suomen kansaa ei voi sallia, että kansallismieliset nuoret yhdessä ruotsinmielistemme kanssa loukkaavat meidän tunteitamme ja sitä käsitystä, mikä meillä on tässä isänmaallisessa asiassa. Ei isänmaallinen lippu ole mikään vanha vaate, mikä voidaan heittää pois milloin tahansa, vaan se on meillä puolisataisvuotinen muistomerkki siitä koko kansamme herätystyöstä, josta voivat iloita sekä ruotsinmieliset että suomenmieliset.

Muistettakoon myös, että me suomenmieliset alkuaan pidimme kiinni yksinomaan sinivalkoisista väreistä historiallisten ja kansallisten traditsioonien nojalla. Kun nyt suurten historiallisten tapausten johdosta olemme taipuvaisia välittävään ehdotukseen ja sovinnollisuuteen, niin älköön helsinkiläisvys taas pilatko näin syntymäisillään olevaa yhteistunnetta. Sillä jos nyt kaikin keinoin koetetaan saada yleistä mielipidettä käännetyksi punakeltaisen puolelle ja ehkäpä eduskunnan enemmistökin saadaan äänestämään tämän puolesta, niin ei siitä sillekään tule yleistä Suomen lippua. Tänä päivänä on nim. vielä suurimmassa osassa Suomen koteja olemassa sinivalkoinen lippu, ja sitä ei niistä hävitetä äkkinäisten päätösten kautta, joihin ovat vaikuttaneet suureksi osaksi ne tilapäiset tuulet, joita pääkaupungissa kulloinkin puhaltaa. Kun kerran suomenmieliset taipuvat hyväksymään leijonalipun valtioHpuksemme, niin kohtuullinen on tosiaankin se vaatimus, että kaikki yksimielisesti hyväksyvät kauppa- ja kansallislipuksi sellaisen yhdistelmän, jossa pääväreinä esiintyvät sininen ja valkoinen väri, mutta johon näkyvästi myös ovat yhdistettyinä punainen ja keltainen. Tarkemman ehdotuksen tekeminen kuuluu eduskunnalle. Mutta joka tällaista sovinnollisuutta ei ota käsittääkseen, hän on ehdottomasti leimattava riidanhaluiseksi puoluemieheksi, joka ei voi luopua ontista mieliteoistaan silloinkaan, kun isänmaan yhteinen onni vaatisi sovinnollista ja sovittavaa mielialaa.

- K. A. P.

Ei kommentteja :