Suomen lipun synty.

Itsenäinen Suomi 12, 6.12.1928
Kristiinan Sanomat 48A, 21.6.1929 ja 49B 28.6.1909
Karjala 167, 23.6.1929
Karjalan ääni 75, 11.7.1929 (ensimmäinen osa, ilman alkupuhetta)
Itä-Savo 82, 27.7.1929


Seuraavassa kirjoituksessa selvittää professori A. F. Puukko, joka aikoinaan joutui toimimaan lippukysymyksen keskeisimpänä henkilönä, Suomen lipun synnyn merkillisiä vaiheita todeten omalta kohdaltaan sen, että lippumme kaikessa tapauksessa, vaikku sosialidemokraatitkin olisivat olleet mukana sitä määräämässä, olisi muodostunut väreiltään sinivalkoiseksi.

Kaikki me varmaan iloitsemme nähdessämme sinivalkoisen lippumme, valtiollisen itsenäisyytemme näkyväisen vertauskuvan, hulmuavan tuulessa, mutta harva enää muistanee, missä erikoisissa olosuhteissa lippumme syntyi. Kun allekirjoittanut joutui eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan sihteerinä läheltä seuraamaan tämän tärkeän isänmaallisen asian käsittelyä ja eri vaiheita, kerron seuraavassa eräitä muistelmiani.

Kun eduskunnan ulkoasiainvaliokunta eli erikoisvaliokunta, niinkuin nimi aluksi kuului, tammikuussa 1918 asetettiin, oli ainakin vasemmiston taholla jokseenkin selvästi huomattavana tarkoituksena keskittää juuri tähän valiokuntaan maan kaikki tärkeimmät asiat, ja tämän valiokunnan olisi tullut tavallaan korvata puuttuvaa ulkoasiainministeriötäkin. Joka tapauksessa kiiruhtivat kaikki eduskuntaryhmät sijoittamaan tähän uuteen valiokuntaan parhaat voimansa, ja niin siinä istuivat m.m. K. J. Ståhlberg, Lauri Ingman, Santeri Alkio, R. A. Wrede sekä sosialistien kaikki huomatuimmat johtajat: Kullervo Manner, O. Tokoi, Valpas-Hänninen, Yrjö Sirola, Edvard Gylling ja O. W. Kuusinen. Valiokunnan puheenjohtajaksi oli valittu Ingman, varapuheenjohtajaksi Sirola. Kokouksia pidettiin ahkeraan, ja niissä pohdittiin m.m. kysymystä Suomen edustuksesta alkavissa rauhanneuvotteluissa Venäjän ja keskusvaltain välillä, venäläisen sotaväen poissiirtämistä itsenäiseksi tunnustetun Suomen alueelta y.m. Viimeksimainitussa kysymyksessä minua ihmetytti eräiden vasemmistolaisten kant : kun muut ryhmät ponnistivat voimansa saadakseen venäläisen sotaväen täältä poistumaan, annettiin vasemmiston, taholta valiokunnassa lausuntoja (nimenomaan Valpas-Hänninen), joissa jokseenkin selvään ilmituotiin ajatus, ettei pitäisi venäläisten lähtöä kiirehtiä. Pian kyllä selvisi, mihin heitä tarvittiin — Suomen yhteiskunnallisen järjestyksen hävittämiseen omien harhaanjohdettujen työläistemme kanssa.

Lippukysymyskin joutui ulkoasiainvaliokunnan käsiteltäväksi pari viikkca ennen kapinan puhkeamista. Hallitus oli antanut asiasta esityksen, jossa asetuttiin sille kannalle, että Suomen valtiolippu olisi oleva "kokopunainen, karmiinisinoberi-värinen vaate, jonka keskellä on tankoa vastaan kääntyvä Suomen leijona kullankeltaisin ja valkoisin värein". Merenkulku- ja kauppalippu olisi ollut "valtiolipun värinen vaate, jonka kullankeltainen risti, reunustettuna kahdella raidalla, niistä sisempi sininen ja ulompi valkoinen, jakaa neljään suorakaiteeseen". Perusteluissaan hallitus vetosi asiaa varten asettamansa komitean antamaan lausuntoon. Tähän komiteaan olivat kuuluneet kauppaneuvos Lars Krogius, arkkitehti Eliel Saarinen ja filosofiantohtori (nykyinen professori) U. T. Sirelius. Heraldiikkaan nojaten oli komitea ehdottanut valtiolipuksi (niinkuin sitten hallituskin esityksessään) n.s. leijonalippua, mutta merenkulku- ja kauppalipuksi (jonka aikaansaamista useat merenkulkujärjestöt kiirehtivät) oli komitea, omaksuen Skandinavian maitten ristilippumuodon, ehdottanut lipun, jonka pohjaväri olisi punainen ja risti keltainen. Mutta jotta se selvästi eroaisi Tanskan kauppalipusta ja eräästä kansainvälisestä signaalilipusta, ehdotti komitea, että Suomen kauppalippuun, joka olisi punainen, keltaisen pystyristin neljään suorakaiteeseen jakama vaate, tangonpuoliseen ylimmäiseen suorakaiteeseen pantaisiin Suomen vaakunan yhdeksän valkoista ruusua.

Hallituksen esityksessä vielä huomautettiin, että lippukysymyksessä oli olemassa kaksi kantaa: toinen osa Suomen kansasta olisi ollut valmis hyväksymään mainitun komitean ehdotuksen sinänsä, mutta toinen osa kansasta oli sitä mieltä, että kauppalippu olisi ollut sommiteltava käyttämällä pääasiallisesti sinivalkoisia värejä; tämänkin mielipiteen mukaan olisi ollut käytettävä ristilipuu muotoa ja valkoisen pystyristin jakaman sinisen vaatteen tangonpuoliseen, ylimmäiseen suorakaiteeseen olisi ollut pantava Suomen vaakuna tai vaakunan värit.

Lippukysymys oli siis toisin sanoen muodostunut suureksi riitakysymykseksi väreistä: toiset kannattivat punakeltaista, toiset sinivalkoista. Hallitus asettui edellisen puolelle, suoden sinivalkoiselle — nähtävästi kompromissin vuoksi — hiukan tilaa merenkulku- ja kauppalipun keltaisen pystyristin reunustassa. On kuitenkin mainittava, että mielipiteet jo senaatissa merilippuun nähden menivät hajalle. Senaattori Renvall kannatti lippukomitean ehdotusta; senaattori Louhivuori ehdotti lippua, jonka muodosti valkoinen, sinisen pystyristin neljään suorakaiteeseen jakama vaate, jonka tangon puolisessa ylemmässä kentässä oli Suomen kullankeltainen vaakuna; senaattori Pehkonen yhtyi lippukomitean ehdotukseen muussa suhteessa, paitsi että tangon puoleinen ylempi suorakaide oli oleva väriltään sininen, jolle oli asetettuina Suomen vaakunan yhdeksän valkoista ruusua kolmessa rivissä; senaattori Frey esitti lippua, jossa punaisen vaatteen jakoi neljään suorakaiteeseen kullankeltainen risti reunustettuna kahdella raidalla, joista sisempi sininen ja ulompi valkoinen. Senaattori Renvalliin yhtyivät senaattorit Talas ja Setälä ja senaattori Louhivuoreen senaattorit Arajärvi ja Kallio, kun taas senaattori Freyn mielipidettä kannattivat senaattorit A. Castrén ja J. Castrén sekä puheenjohtaja, senaattori Svinhufvud, mikä näin ollen tuli senaatin päätökseksi.

Näin syntynyt hallituksen esitys oli Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa ensi kerran esillä 14 p:nä tammikuuta 1918, mutta sen käsittely lykättiin siksi kunnes senaatista saatiin kaikki kysymystä koskevat asiakirjat. Kun asia sitten 24 p:nä tammikuuta otettiin varsinaisesti käsiteltäväksi, sukeutui siitä keskustelu, joka ei ole vailla mielenkiintoa. Edustaja Hänninen (Valpas) arvosteli lippuun ehdotettua leijonavaakunaa, väittäen, että miekalla varustettu leijonan kuva on Suomen vaakunassa aina ollut varsinaiselle kansalle outo ja kammottava. "Sehän on näyttänyt raatelevan hirmuvallan tunnusmerkiltä. Sellaisena ei leijonan kuva herätä enää erinomaista esivallanpelkoa eikä ensinkään kunnioitusta." Leijonan sijalle olisi siis saatava uusi valtiollisen vallan tunnusmerkki. Lopuksi hän ehdotti, että pantaisiin toimeen kilpailu, ja toivoi, että Suomen taiteilijat voisivat luoda jotakin omintakeista kauppalipuksikin. Kilpailun toimeenpanemista kannattivat Kullevo Manner, Alkio ja Vuorimaa ja se tulikin valiokunnan päätökseksi 10 äänellä 7 vastaan. Vastustajiin kuului m.m. edustaja, tuomari Mikkola (jonka punaset kapinan alussa murhasivat), Estlander ja Nevanlinna. Viimeksimainittu arveli, että kilpailua on jo ollut tarpeeksi ja että taiteilijat ovat kysymystä perin pohjin pohtineet. Kilpailu valitettavalla tavalla viivyttäisi asiaa. Kannattaessaan kilpailua edustaja Tokoi lausui samalla orakelimaisesti, että "valtion saaminen on tärkeämpi kuin lipun saaminen." Lopuksi asetettiin asiaa valmistelemaan jaosto, johon valittiin puheenjohtaja Ingman sekä jäsenet Alkio ja Hänninen.

Tämä jaosto, mukanaan valiokunnan sihteeri, kokoontui seuraavan päivän iltana Heimolassa Eduskunnan täysistunnon aikana. Eduskunnassa vallitsi yleinen hermostuneisuus ja ilma oli täynnä huhuja. Lippujaoston kokoontuessa ja Valpas-Hännisenkin siihen saapuessa edustaja Ingman lausui leikilliseen tapaansa, että mitähän merkillistä nyt taas arvellaan olevan tekeillä, kun nähdään tällainen ryhmä yhteisesti neuvottelemassa. Jaostossa tietysti puhuttiin vain lippukysymyksestä, ja kun keskustelun kuluessa edustaja Hänninenkin tuntui kallistuvan sinivalkoisten värien puolelle, näytti näiden voitto minusta varmalta. (Ennestään tiesin, että m.m. K. J. Ståhlberg, Ingman ja Alkio niitä kannattivat.) Jaosto päätti ehdottaa kilpailun toimeenpanemiseen myönnettäväksi 14.000 markkaa, josta summasta enintään 10.000 markkaa olisi ollut käytettävä parhaitten luonnosten palkitsemiseen ja enintään 4.000 markkaa muitten kilpailusta aiheutuvien menojen peittämiseen. Samalla jaosto teki toisen periaatteellisesti tärkeän päätöksen. Kun kilpailun toimeenpaneminen olisi tullut viivyttämään lippukysymyksen ratkaisua, ja kun varsinkin merenkulkijain taholta oli huomautettu, että asian nopea ratkaisu oli välttämätön, jaosto ehdotti asian järjestettäväksi väliaikaisesti. Sitä varten jaosto ehdotti, "että Suomen lippuna kuluvan vuoden toukokuun 1 päivään asti on käytettävä sinivalkoinen vaate, jonka pituus on 26 yksikkömittaa ja leveys 17 yksikkömittaa ja joka on kokoonpantukahdesta samankokoisesta suorakaiteen muotoisesta kankaasta, sininen ylempänä, valkoinen alempana". Jaosto oli siis, toisin sanoen, hylännyt punakeltaiset värit ja ehdottanut sinivalkoiset väliaikaiseen käytäntöön.

Kun asia sitten seuraavana päivänä (26 p:nä tammikuuta) esitettiin valiokunnalle, herätti jaoston ehdotus väliaikaisesta lipusta melkoista huomiota ja aiheutti väittelyä. Edustaja Estlander ehdotti väliaikaisestikäytettäväksi hallituksen esityksen mukaista- valtiolippua; edustaja Erkko, edustaja Mikkolan kannattamana, ehdotti lippukomitean lippua, kun taas edustaja Vuorimaan mielestä ei olisi pitänyt säätää väliaikaisesta lipusta mitään. Äänestettäessä jaoston ja Erkon ehdotusten välillä edellinen voitti 12 äänellä 4 vastaan, joten siis valiokunta oli päättänyt suurella äänten enemmistöllä kannattaa sinivalkoisia värejä valtakunnan väliaikaisessa lipussa käytettäväksi. Jaoston ehdotus, joka jo oli valmiina mietintöluonnoksena, hyväksyttiin muutoinkin täydellisesti, paitsi että kilpailua varten ehdotettu summa 14.000 markkaa edustaja Ståhlbergin ehdotuksesta alennettiin 10.000 markaksi.

Tämä Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa tapahtunut lippuasian väliaikainen ratkaisu on hyvä pitää mielessä. Se osoittaa eittämättömästi, että jo silloisessa Eduskunnassa, jossa porvarillisilla oli vain muutaman äänen enemmistö ja jossa mielipiteet isänmaan suurista kysymyksistä muutoin menivät niin eri suuntiin, suuri enemmistö olisi nähtävästi ollut valmis tunnustamaan sinisen ja valkoisen kansallisiksi väreiksi.

Valiokunnassa ei ehditty toimittaa toista lukemista eikä mietintöä lähettää Eduskunnalle, sillä jo parin päivän kuluttua puhkesi kapina tunnettuine seurauksineen. Kapinaa kukistavat joukot käyttivät sekä punakeltaista leijonalippua että sinivalkoista lippua.

1) Eduskunta oli 15 p:nä toukokuuta siirtänyt lippua koskevan esityksen ulkoasiainvaliokunnasta perustuslakivaliokuntaan. Tämä oli tapahtunut osaksi periaatteellisista, osaksi käytännöllisistä syistä. Ei tahdottu enää tunnustaa ulkoasiainvaliokunnan erikoisluonnetta ja tärkeyttä niinkuin oli tehty tätä valiokuntaa perustettaessa, ja kun melkein kaikki sosialistit, kapinaan sekaantuneina, olivat poissa Eduskunnasta, oli valiokuntain uudelleen järjestäminen ja täydentäminen senkin vuoksi tarpeellinen. Perustuslakivaliokunnassa, jossa edustaja Ståhlberg oli puheenjohtajana, oli sovittu sellaisesta sisäisestä työjärjestyksestä, että varapuheenjohtaja Ingman lähinnä huolehti ulkoasiain valmistelusta. Siten jäi lippuasiakin ensi sijassa hänen ja allekirjoittaneen, sihteerin, hoidettavaksi.Kun Eduskunta sitten kolmen kauhean kuukauden jälkeen taas kokoontui, oli mieliala kansallislipun väreihin nähden sikäli muuttunut, että punainen ei millään muotoa voinut tulla enää kysymykseen toisena perusvärinä. Tämän ehkä lausui selvimmin julki edustaja Juutilainen 17 p:nä toukokuuta, perustuslakivaliokunnan kokouksessa, jossa lippukysymys taas oli esillä:¹⁾ "Lipun perusvärien tulee olla valkoinen ja sininen. Punainen on punakaartilaisten väri. Tampereella käytettiin vain sinivalkoista lippua, samoin sitten Viipurissa ja osittain Helsingissä." Samaan suuntaan puhui edustaja Malmivaara: "Punaisen hirmuvallan aikana alkoi punainen väri inhottaa. Sinivalkoinen oli suojeluskunnan väri". Edustaja Estlander taisteli kyllä vielä punakeltasen leijonalipun puolesta, mutta turhaan. Välittävällä kannalla oli edustaja Hultin, puolustaen leijonalippua valtiolipuksi, ja kauppalipuksi lippua, jossa olisi sininen risti valkealla pohjalla ja tangon puoleisessa yläkulmassa vaakuna punakeltaisin värein. Tästä n.s. nurkkapaikasta vaihdettiin paljon mielipiteitä. Edustaja Vuorimaa olisi tahtonut sijoittaa siihen joitakin maakuntamerkkejä (tähtiä tai ruusuja), edustaja Kokko olisi ollut valmis myöntämään siihen suorakaiteenmuotoisen punakeltaisen kuvion, ja nähtävästi kompromissin vuoksi oli edustaja Malmivaarakin taipuvainen sijoittamaan siihen punakeltaisen kuvion. Mutta valiokunnan puheenjohtaja Ståhlberg moitti syystä tällaista nurkkakuviota, sanoen sen tekevän muotopuolen vaikutuksen; hänen mielestään olisi voitu ajatella sinisen ristin ympärille punakeltaista rantua. Edustaja Ingmanin mielestä olisi nurkkakuvion voinut muodostaa kaksiosainen suorakaide, ylhäällä punainen, alhaalla keltainen, ja häntä kannatti edustaja Juutilainen, joka ei millään muotoa olisi tahtonut hyväksyä lippuun leijonata, kun taas edustaja Alkio oli leijonaan nähden suvaitsevampi, haluten sovittaa leijonavaakunan sinisen ristin keskelle. Kysymys siitä, missä määrin sinivalkoisessa lipussa olisi suotava sijaa punakeltaiselle ja miten se olisi sijoitettava, näytti niin suuresti kiinnostavan ja sekoittavan valiokunnan jäseniä, että jo ehdotettiin koko asian lykkäämistä seuraavaan viikkoon. Mutta kun asia oli kiireellinen — varsinkin täällä oleva erään suurvallan lähettiläs oli toistamiseen huomauttanut, että Suomen olisi välttämättä saatava oma kauppalippu — ja asian pitkistyessä se olisi voinut myöskin mutkistua, edustaja Ingman ehdotti, että pääkysymys, nimittäin kysymys lipun perusväreistä, ratkaistaisin heti ja "nurkka voisi jäädä myöhempään". Niin tehtiinkin, ja äänestyksen jälkeen (neljätoista ääntä kahta vastaan) valiokunta päätti, että lipussa on oleva sininen risti valkealla pohjalla ja että sen oikeaan yläkulmaan on sijoitettava punaista ja keltaista. Asian eteenpäina jaminen jätettiin edustaja Ingmanin toimeksi, ja ulkopuolella pöytäkirjaa evästettiin asiaa niin, että lipun nurkkaukseen voisi tulla Suomen vaakuna.

Nyt käännyttiin taitelija Akseli Gallen-Kallelan puoleen ja pyydettiin häntä valmistamaan lippuluonnos valiokunnan lausumien periaatteiden mukaan. Mutta häntä ei miellyttänyt väriyhdistelmä ja hän kieltäytyi tehtävästä, lausuen kuitenkin, että hän olisi ottanut tehtävän suorittaakseen, jos lippuun saisi tulla sininen pohja ja sille valkoinen risti. Tätäkin mahdollisuutta oli kyllä valiokunnassa harkittu, mutta käytännöllisistä syistä ja jotta Suomen lippu paremmin eroaisi Ruotsin lipusta, jossa myös oli sininen pohja, ja koska sitäpaitsi epävirallinen Islannin lippu oli sinipohjainen ja valkoristinen, oli valiokunta tullut mainittuun päätökseensä. Tämän päätöksen muuttaminen ei tietysti enää voinut tulla kysymykseen. Taiteilija Gallen-Kallela oli kuitenkin hyväntahtoisesti huomauttanut, että hänellä ei olisi mitään sitä vastaan, jos hänen alaisenaan yleisesikunnan piirustuskonttorissa toimiva taiteilija Eero Snellman valmistaisi valiokunnan tarvitseman luonnoksen. Lippukysymys oli taas esillä 21 p:nä toukokuuta, mutta asia täytyi lykätä seuravaan valiokunnankokoukseen, kun luonnosta ei oltu saatu. Seuraavan päivän aamuna sain tehtäväkseni mennä tapaamaan taiteilija Gallen-Kallelaa Fennia hotelliin, jossa hän toimi sanotun piirustuskonttorin päällikkönä, ja ilmoittamaan, että jollei luonnosta voida saada valiokunnan kokoukseen, joka oli myöhemmin päivällä, valiokunnan olisi pakko ratkaista kysymys ilman taiteilijan apua. Mutta taiteilija Gallen-Kallela oli matkustanut maalle, eikä häntä voitu puhelimessakaan tavata. Sensijaan suostui nyt taiteilija Eero Snellman, oivaltaen mitä asema tällä tavallaan historiallisella hetkellä vaati, auttamaan valiokuntaa ja valmisti taiteilija Bruno Tuukkasen avustamana suuressa kiireessä luonnokset. Ne erosivat valiokunnan ehdottamasta ennenkaikkea siinä, että oli kaksi luonnosta, toinen valtio-lipuksi, toinen kauppalipuksi. Jälkimäisessä oli vain sininen risti valkealla pohjalla, mutta edellisessä lisäksi ristin keskellä Suomen vaakuna, jonka taiteilijat ehdottivat valiokunnan luonnoksessa olevan vinon punakeltaisen kulmauksen korvaukseksi, sillä se oli heidän mielestään esteettisessä suhteessa mahdoton. Vielä puolimärät piirustukset mukanamme kiiruhdimme, taiteilija Snellman ja tämän kirjoittaja, säätytalolle, jossa valiokunta jo oli koolla.

Kun luonnokset oli ripustettu valiokunnan nähtäviksi ja keskustelu asiasta alkanut, saattoi heti huomata, että luonnoksia pidettiin tyydyttävinä ja että varsinkin vaakunan sijoittamista ristin keskelle katsottiin onnistuneeksi ratkaisuksi, koska kerran kompromissin vuoksi lippuun piti tulla punakeltaistakin. Edustaja Ingman ehdotti nyt, että valtiolipuksi tulisi lippu, jossa on sininen risti valkealla pohjalla ja vaakuna sinisen ristin keskellä; kauppalippu olisi ilman vaakunaa ja sotalippuna käytettäisiin valtiolippua kolmikielekkeisenä. Ehdotusta kannattivat paitsi edustaja Vuorimaa ja Alkio, myös edustaja Erkko, joka nyt nimenomaan ilmoitti siirtyvänsä punakeltaisesta lipusta sinivalkoisen puolelle. Edustajat Pennanen ja Wrede halusivat vieläkin vaakunata yläkulmaan. Viimeksimainittu lausui sitäpaitsi yleisenä arvostelunaan, että hänen mielestään oli outoa, "että 300 vuotta vallalla olleet värit hyljätään ja otetaan uudet". Hän, samoinkuin edustaja Estlander, ilmoitti panevansa ehdotusta vastaan vastalauseen. Valiokunnan päätökseksi tuli, että edustaja Ingmanin ehdotus hyväksyttiin täydellisesti ja asian toinen käsittely julistettiin päättyneeksi. Itse asiassa oli lippukysymys ratkaistu, vain lakitekstin muoto jäi avoimeksi. Mietinnön valmistaminen jäi edustaja Ingmanin ja Hornborgin sekä sihteerin asiaksi.

Kun tämä lyhyt ratkaiseva istunto oli päättynyt, voitiin eteisessä odottavalle taiteilija Snellmanille ilmoittaa, että laki Suomen lipusta oli asiallisesti valmis ja että hänen laatimansa lippuluonnokset oli hyväksytty. Pian senjälkeen soitettiin eräästä merenkulkuyhdistyksestä edustaja Ingmanille ja ilmoitettiin, että muuan lähetystö halusi lippuasiassa tulla valiokunnan puheille. Siihen oli edustaja Ingman vastannut: "hyvin kernaasti, mutta asia on jo päätetty".

Lakitekstiä laadittaessa oli Ruotsin lippulaki lakiteknillisenä apuna. Mietinnön perustelut olivat lyhyet. Itse pääasiasta siinä sanottiin näin: "Valiokunta ei ole voinut yhtyä Hallituksen esityksessä olevaan ehdotukseen, jonka mukaan Suomen lipun perusväreiksi tulisivat Suomen vaakunan värit, punainen ja keltainen. Valkoista ja sinistä on laajoissa osissa maata jo pitkät ajat pidetty kansallisväreinä. Siniseltä väriltä ei meiltä myöskään puutu historiallisia juuria. Niinpä se on useitten maakuntavärien perusväri ja eräissä näistä se esiintyy yhdistyneenä valkoiseen. Valkoisen merkeissä on punainen hirmuvalta äsken kukistettu ja Suomen vapaus saavutettu. Valiokunta on sentähden päättänyt Suomen lipun perusväreiksi ehdottaa valkoista ja sinistä."

Mietinnön luonnos hyväksyttiin seuraavana päivänä valiokunnassa melkein sinänsä. Lakitekstin käsittely oli kuitenkin vähällä aiheuttaa asian lykkäyksen. Lakitekstin alkupuolelle hyväksyttiin näet eräs muutos, joka vaikutti seuraaviinkin pykäliin ja vaati niiden uutta muovailua. Mutta edustaja Ingman suoritti verrattomalla näppäryydellään tämän muovailun keskustelun aikana, niin että seuraavat pykälät niihin ehdittäessä olivat jo uudessa asussaan. Mietintö hyväksyttiin nyt lopullisesti ja lähetettiin seuraavana päivänä (24 p:nä toukokuuta) Eduskuntaan.

Asian käsittelystä Eduskunnassa ei ole paljon kerrottavaa. Mainittakoon kuitenkin, että ennen täysistunnon alkua olin edustaja Ingmanin kanssa tarkastamassa, olivatko kaikki paperit ja lippunäytteet kunnossa. Istuntosalin itäpuoleisen hallin seinällä näimme silloin valiokunnan lippuluonnosten rinnalle ripustettuina pari muutakin luonnosta. Edustaja Ingman otti puukon tupestaan ja leikkasi pois nämä asiaankuulumattomat näytteet, koska ne hänen mielestään olisivat voineet johtaa edustajia harhaan.

Ruotsalaiseen ryhmään kuuluvista edustajista puhui vielä moni leijonalipun puolesta. Poikkeuksena, mutta sitä huomattavampana suomalaisella taholla on mainittava edustaja E. N. Setälä, joka pyysi saada pöytäkirjaan merkityksi, että hän puolestaan valitti, "että ylväs leijonalippu, joka liittyy meidän vapautumisemme kalliimpiin muistoihin, nyt kokonaan arvottomana viskataan pois". Erikoista mainintaa ansaitsee ruotsalaiseen ryhmään kuuluvan edustaja Hornborgin lausunto. Henkilökohtaisesti hänkin olisi pitänyt punakeltaisia värejä parempina, "mutta koska nyt kerran näytti siltä, että lippumme tulee olemaan sinivalkoinen, hän katsoi velvollisuudekseen sanoa, mitä voitiin sanoa sen hyväksi". Hän osoitti, ettei siniseltä ja valkoiselta myöskään kokonaan puutu historiallisia traditsiooneja "ja että valkoinen aivan viimeaikoina on saavuttanut traditsionin, joka jo on historiallinen". Hän yhtyi ed. Ingmanin toivomukseen, että koko kansa noudattaisi Eduskunnassa lippuasiassa nyt tehtävää päätöstä. Tähän lojaalisuuden vakuutukseen yhtyivät myös edustajat Wrede ja Schybergson. Jälkimäinen sanoi olevansa valmis nostamaan talonsa harjalle sen lipun, minkä Eduskunta hyväksyy.

Asian toinen ratkaiseva käsittely oli lauvantaina 25 p:nä toukokuuta, jolloin valiokunnan ehdotus hyväksyttiin huutoäänestyksellä. Lopullisesti oli lippulaki Eduskunnan puolesta valmis 28 p:nä toukokuuta, ja valtionhoitaja vahvisti sen seuraavana päivänä. Valtakuntamme lipun joutui säätämään vajalukuinen Eduskunta, kun sosiaalidemokraatit, niinkuin jo on mainittu, melkein kaikki olivat Eduskunnasta poissa. Mutta minulla on se vakaumus, niinkuin tästä katsauksestakin selvinnee,että lipustamme luultavasti olisi tullut sinivalkoinen, vaikkemme olisi kokeneetkaan kansamme suurinta alennusta, punakapinaa, ja siitä johtunutta valkoisen Suomen nousua.

A. F. Puukko.