15.8.15

Bushmannien maalauksista.

Joulutunnelma 1917

Usein uudistuva puhe taiteen puoleksi itsetiedottomasta, puoleksi itsetietoisesta synnystä johtaa itsestään olettamukseen, että vaistojensa ohjaamat luonnonihmiset ovat erittäin sopivia taiteellisten luomien tuottajia. Onpa paradoksaalisesti väitetty, että runous on ihmiskunnan äidinkieli. Monien alhaisten villien laulelmat ja näytelmät, kaikki koristeelliset vaatimukset täyttävät ornamenttisommittelut sekä erinomaisen sattuvasti ja elävästi piirretyt kuvat todistavatkin, ettei moinen väittämä ole pelkkä rousseaulainen päähänpisto. Intuitiivisesti, naiivin välittömästi ovat "villit" ja "luonnonkansat" saavuttaneet huippuja, joiden yli vain kaikin puolin kehittyneemmän kulttuuri-ihmisen intuitsioni on voinut lennähtää.

Bushmannien, etelä-Afrikassa eläneiden ja elävien negritoheimojen niistä on nykyään enää rippeitä jäljellä, sillä europpalainen kulttuuri on tavalliseen tapaansa hävittänyt tämänkin luonnonkansan taide-elämä on ollut luonnonkansojen hauskimpia. Se on etupäässä kiinnittänyt tieteellisen ja taiteellisenkin maailman huomiota näihin pikku ihmisiin, jotka ovat lapsellisessa nerokkuudessaan jos siitä voi nimittäin jo puhua jonkunlaisia taiteilija-ihmisten edeltäjiä. Nykyaikainen kansatiede kiittelee "pensasmiesten" vieraanvaraisuutta, epäitsekkyyttä ravinnon jaossa, kunnollisuutta, joka saattoi joskus muistuttaa paratiisillista hyveellisyyttä. Heillä oli sammumaton vapaudenrakkaus, joka pani heidät vähäisillä voimillaan itsepintaisesti kamppailemaan päälle tunkevia buureja vastaan, jotka tahtoivat heitä orjikseen ja onnistumatta siinä havittelivat heitä kuin muitakin metsän eläviä. Viimeisenä sodassa kaatui eräs bushmanmaalari. Hänen ruumiiltaan löydettiin nahkainen vyö, johon oli kiinnitetty kaksitoista pikku sarvea, jokaisessa niistä eriväristä maaliainetta...

Olisi miellyttävä tehtävä saada laajemminkin puhua bushmannien esteettisistä ja taiteellisista harrastuksista. Heidän "esteettinen kulttuurinsa" on kyllä saanut joskus muotoja, jotka tuntuvat meistä herttaisen naurettavilta muistettakoon esim. naisten mahtavan rasvaperäistä, steatopygistä kauneus-ihannetta mutta ylimalkaan on siinä "makua" ja varojen mukaista loisteliaisuutta. Naiset huolittelivat itsensä tarkoin aikoessaan juhlatilaisuuksiin; he pirskoittelivat päälaelle tai niskaan kuparimalmistä saatua viheriäistä puuteria tai sirottelivat välkkyviä kissankultasuomuja tukkaan, joka voideltiin ensin punaisella okrapumaadalla. Pieni pussi täynnä hyvänhajuista jauhetta kannettiin mukana tarvittavien suloisten tuoksujen aikaansaamiseksi. Miehet miehisen luontonsa mukaisesti tyytyivät karumpiin koristeihin, yksinkertaisiin maalattuihin ihokuvioihin ja nilkkasiteihin sekä niihin kiinnitettyihin kaliseviin nahkakukkaroihin, jotka merkitsivät tanssiessa äänekkäästi tahdin. Musiikki ja tanssi, joka usein muuttui rytmilliseksi pantomiimiksi eli elenäytelmäksi, muodosti seurallisen huvittelun päänumeron. Näkijät ovat innostuneesti kuvailleet liikkeiden keveyttä ja sulokkuutta, eläinjäljittelyjen, paviani-, sammakko-, mehiläistanssien runollisuutta ja elävyyttä sekä hullunkurisuutta. Onpa eräillä bushman-tansseilla ilmoitettu olleen syvemmän tarkoituksenkin. "Ne ovat meille mitä rukoukset ovat teille", on eräälle vanhalle bushmanmetsästäjälle luettu lausuma. Tällaisia tansseja olivat varmaan metsästystanssit ja syntytanssit sekä eräs kiitostanssi, Mo'koma, joka tanssittiin sellaisella hurjuudella, että tanssijat uupuivat viimein verissään maahan. Uskottiin, että Mo'koma oli saatu jumalallisena ilmoituksena; itse Kaang ylin persoona kolmeyhteisessä jumaluudessa oli suorastaan järjestänyt ja määrännyt tämän hänen kunniakseen osoitetun tanssin. Teoria taiteellisen intuitsionin jumalaisesta syntyperästä on siis jo bushmanneilla tavoitellut samoja muotoja, joita Bergsonin ja Hans Larssonin aika pitää ominaan.

Sen sijaan kuin bushmannien tanssit ja näytelmät ovat kansan mukana kuolleet tai hyvässä tapauksessa muuttuneet kirjoitetuiksi selonteoiksi ja tieteellisiksi kuvasarjoiksi, ovat heidän kuvaamataiteelliset tuotteensa joko irroitusten tai hyvien jäljennösten ja julkaisujen kautta saatetut kulttuurin pysyväksi omaisuudeksi. Niinkuin paleoliittinen kuvanveisto ja maalaus, kuten kreikkalainen taide, niin bushmannienkin kalliokuvitus puhuu kansan kuoltua omaa havainnollista, kaikille ajoille ymmärrettävää, nähtävästi ainaisesti säilyvää kieltänsä, kertoen tästä lapsellisen vilkkaasta pikku kansasta, jolla oli eloisa fantasia. Wieniläinen toht. Holub, saksalainen O. Moszeik, englantilaiset Mr. Stow, Henry Balfour, Miss Tongue ovat tehneet paljon saattaakseen bushmannien taidetta tunnetuksi. Eräissä Europan päämuseoissa tavataan irroitettuina kuvia, joita bushmannit ovat nakuttaneet kallioon lyömällä iskun toinen toisensa viereen, näin ahertaen viimein näkyviin eläimen ääriviivan, tai jatkamalla iskuja äärien sisäpuolella eloistetun sivukuvan. Päättäen siitä, että hakkaukset ovat syöpyneet kovaan kallioon varsin syviksi ilmastollisten seikkain vaikutuksesta, on luultu vanhinten kalliokuvain polveutuvan ajalta n. 2000 vuotta sitten. Sekä jäljennöksiä että julkaisujakin on toimitettu bushmannien maalauksista, joita he ovat tehneet ikimuistoisista ajoista aina europpalaisten tuloon saakka ja joita on joskus tavattu neljä tai viisikin kerrosta päällekkäin.

Vanhain bushmannien kertoman mukaan on maalausta harjoitettu ilman mitään erikoista tarkoitusta, vain sen tuottaman huvin takia. Maalauksia tekivät kussakin heimossa etupäässä erikoiset taitajat, jotka yksin tunsivat värien sekoituksen salaisuudet. Heidän teoksiaan pidettiin suuressa kunniassa eikä niitä koskaan tärvelty tai pois kulutettu niin kauan kuin tekijäin maine oli elävä. Kuvat tehtiin asuntoluolain ja -komeroiden kallioseinille tai sopiville esiinpistäville kalliokielekkeille. Väreinä käytettiin luonnon antamia väriaineita, eri okra-lajeja, hiiltä, verta j. n. e., sideaineena rasvaa tai ytimistä saatua öljyä. Värit jauhettiin kivien avulla alustalla hienoksi; pensseleinä näyttää käytetyn sulkia, erikoisesti valmistettuja jänteitä j. n. e. Tällaisilla teknillisillä välineillä maalasivat bushmannien taitajat eläinten ja ihmisten, esineiden kuvia, historiakuvia, jokapäiväisen elämän tapahtumia, metsästyskohtauksia, tansseja, mytologisia kuvitelmia j. n. e. Maalasivat niin taitavasti, että aivan vieraskin katsoja voi tuntea esitetyn eläimen ja tapahtuman sekä arvostaa, että moni kuva on oikein hyvin onnistunut.

Eräät tutkijat ovat muutamain päällekkäin maalattujen, eri "tyylisten" kuvain perusteella luulleet voivansa paljastaa bushman-maalauksen historiallisen kehityskulun. Sen mukaan ci koko tämä taiteenharjoitus olisi niin tavattoman vanha, sillä avonaisissa luolissa ja kallioilla maalaukset tuskin voivat säilyä hyvin pitkiä aikoja. Älimpana olevat raa’at eläintenkuvat ovat heidän mukaansa ensimäisiä ja vanhimpia; sitten seuraa mainiosti piirrettyjä ja monivärisestikin suoritettuja eläinkuvia, joiden jälkeen tulee huolettomammin tehtyjä ihmisesityksiä. Toisten mielestä voivat vanhimmat kuvat olla hyvinkin muinaisaikuisia, sillä esim. Espanjassa on voinut avonaisilla kallioilla säilyä esihistoriallisiakin maalattuja kalliokuvia. Eräät ovat tahtoneetkin yhdistää bushman-maalauksen suorastaan eteläeuroppalaiseen esihistorialliseen, vieläpä paleoliittiseenkin maalaukseen, mutta miten etelä-Afrikassa tapahtunut uusi alkaminen ja primitiivisyys olisi ymmärrettävä, sitä he eivät ole ottaneet selvittääkseen. Vihdoin on eräs saksalainen professori kukapas muuten huipannut toiseen äärimäisyyteen, väittäen, että bushmannit ovat oppineet maalaustaidon joltakin etelä-Afrikkaan osuneelta europpalaiselta maalarilta! Meille, jotka olemme tässä huvitetut etupäässä maalausten laadusta, riittää tieto, että bushmanneilla oli maalaus jotain omaa, vanhastaan heille kuuluvaa, huvittavaa askartelua.

Kun ryhtyy arvostelemaan ja kuvailemaan sentapaisia primitiivisiä taiteentuotteita kuin bushmannien maalauksia, on helposti vaara tarjolla, että suurin vaatimuksin tuomitsee ne aivan vähäpätöisiksi tai eräänlaisessa primitiivisyyden ihailussa suurentelee niiden merkitystä. Osunemme oikeampaan, jos myönnämme, etteivät useimmat niistä ole läheskään hyviä vaan ainoastaan raakoja ja huolimattomia yrittelyjä, mutta samalla täytyy puolustaa parasten suhteellista taiteellisuutta. Huomaa, että maalaajalla on ollut parhaita tehdessään sekä aikaa että huolta ja innostusta, että ne ovat, korkea-esteettistä sanontatapaa käyttääkseni, tulleet »itsetarkoituksellisen työn» esineiksi. Suorituksen melkoisessa täydellisyydessä kuvastuu olemisen lepo, jota pikku bushmannit nauttivat ennen valloittajien häiritsevää väliintuloa. Viime aikaisten maalausten alhaisuus ja hätäisyys näyttää taas olevan suoranaisena seurauksena heimon koko elämäntilan järkkymisestä, ainaisista vainoista ja ajojahdeista. Entinen taito vihdoin alentui siihen määrin, että maalausta tuskin enää ollenkaan harjoitettiin; ne kynäpiiirokset, joita viimeiset bushmannit O. Moszeikin toimesta valmistivat joku vuosi sitten, muistuttavat avuttomuudessaan pikku lapsen yrityksiä ja taas eräissä suhteissa europpalaisen pronssi- ja rautakauden sangen alkeellisia piirroksia. (Tähän on muistutettava, että kenties itse M:n käyttämä teknillinen väline, ohut puna- ja sinikynä, on puolestaan vaikuttanut asiaan.)

Bushmannien maalauksista, ainakin parhaista, voidaan sanoa, että ne eivät ole mitään pensselillä ja värillä suoritettuja piirustuksia tai väritettyjä ääriviivoja vaan todellisia maalauksia. Piirtämättä edeltäpäin n. s. kontuureja on maalaaja vapaalla kädellä, luottaen vaiston ohjaukseen, hitaammin tai vauhdikkaammin Muutellut sivellintänsä kalliopinnalla, loihtien usein tarkoitetun kuvan muutamalla sattuvalla vetäisyllä. Kokonaisuuteen on tullut siten jotain siitä elävyydestä ja silmänräpäyksellisyydestä, jossa kaukaisen Idän taiteilijat ovat osoittaneet mestaruutensa. Yleisvaikutus on usein hämmästyttävän »maalauksellinen»; juuri tästä puolesta eivät pienet värittömät jäljennökset anna mitään käsitystä, niin että niiden perusteella ei saa ollenkaan kuvaa bushman-maalauksen parhaasta ominaisuudesta. Käytetty väri tai käytetyt värit ovat olleet useimmiten ensimäisiä varastossa olevia väriaineita, joita on sekoittamattomina ja huikaisevan rohkeastikin viljelty: tavataan esim. tulipunaisia lehmiä, joilla on sarvet ja turpa valkeat, sinisiä, keltaisia miehiä, punaisia ihmisiä, joilla on musta valkea pää, aivan valkeita kummituksia j. n. e. Luonnosta saatujen väriaineiden oma "tyylikkyys", väriyhdistelyjen alkeellinen yksinkertaisuus antaa itsestään parhaille maalauksille voimakkaan kauneuden ja omituisen hienouden leiman. Noihin valkeihin, mustiin, keltaisiin, ruskeihin, punaisiin, hopeanharmaisiin sointuihin ja niiden yhdistelmiin voisi olla usein kuka tahansa uudenaikaisesti kultiveerattu maalari tyytyväinen. Sitäpaitsi on huomattava, että kuvat eivät nähtävästi olleet aiotut likeltä katsottaviksi; kalliopinnalta tai maalatulta taustalta, omassa omituisessa ympäristössään mahtoivat ne näyttää paremmilta kuin jäljennettyinä jollekin valkealle tai tummalle paperille.

Eräissä kehittyneimmissä tapauksissa on kuva tahdottu muovaella täydellisimmin näkyviin. Tavataan useampivärisiä kuvia, joissa tummempien ja vaaleampien väriarvojen vierettäin asettelulla ja sulattelulla on aikaansaatu kehittyneempien taiteiden harrastamaa relieiivaikutusta. Nämä kuvat ovat kuitenkin yksinäisiä; suurempia kohtauksia on enimmäkseen maalattu yhdellä ja samalla, käsillä olevalla värillä, esim. kokonaan valkoisella. Joskus mieleen johtuva luonnollisuuden tavoittelu ja vaihtelun halu on määrättyyn suuntaan ohjannut ja vilkastuttanut värinkäytäntöä.

Bushmannien kuvat ovat siinä määrin maalauksellisia luonteeltaan, että niiden omituisista värikierroksista on usein vaikeata saada selkoa. Epäselvyyttä aikaansaa joskus sekin, että maalaajat ovat tavoitelleet melkoisen vaikeita asentoja, kuvaten esim. eläimiä tulevina suoraan kohti tai pakenevina poispäin, kääntämässä päätään taaksepäin (esim. nuollakseen vatsaansa tai silmätäkseen sivulleen), laskeutumassa polvilleen, makaavina maassa pää alaspäin j. n. e. Kun koossa pitävä muovailu on harvinainen ja selventävä ääriviiva puuttuu sekä tuntemiselle niin tärkeät pienet yksityiskohdat, silmät, sieraimet, suu, kaviot j. n. e. ovat enimmäkseen epämääräisiä väriläikkiä, on siitä seurauksena, että esitys tahtoo joskus huveta fantastiseksi väriläikittelyksi ja -leikittelyksi. Mutta vähänkin tottuneelle puhuvat maalaukset enimmäkseen havainnollista kieltä. Eläinten ja ylimalkaan kaiken esitetyn syvällinen ja kaikinpuolinen tunteminen on luontaisen kätevyyden avulla vienyt lapsellisen tai naisellisen älköön tätä sanaa käsitettäkö mitenkään halventavaksi vilkkaisiin, usein erinomaisen sattuviin, usein hauraisiin, melkein aina viehättäviin kuviin. Varsinkin liikunto on mainiosti loihdittu esille, ja on se saanut joskus saman liioitellun vauhdin, mikä herättää huomiotamme kreetalaisessa taiteessa. Asennot ovat moninaisia ja minkään erikoisen kuvaamissuunnan suosimista tuskin voi huomata. Sellaisia sekamuotoja, joissa tavataan edestä ja sivulta katsottuja osia yhdistettyinä samaan kuvaan, noita niin kutsumiani »kampelasommitteluja » tavataan paljon harvemmin ja vähemmässä määrässä kuin ylimalkaan alhaisissa taiteissa. Bushmanneilla on ollut yleensä elävä käsitys ja yleistaju esitettävästään. Sitä todistaa myös se, että joskus on melkein perspektiivisesti oikein kuvattu piirissä tanssivia miehiä.

Aina eivät maalaukset ole yhtä onnistuneita. Huolimattomuus, taidon puute, yleinen tason aleneminen on johtanut puutteellisiin ja taiteettomiin kuviin. Luontainen suhdakkuus on jättänyt sijan törkeälle muodottomuudelle, eloisa liike on alentunut epävarmaksi hoippumiseksi. Tärkeitä osia on jäänyt pois; toisia on mielivaltaisesti virutettu; pää on usein muuttunut hattumaiseksi laajennukseksi, joka kohoaa riuuntapaisen kaulan nenästä; jäsenet ovat surkastuneet nivelettömiksi ja elottomiksi lonkeroiksi. Kuvat näyttävät usein enemmän riepunukkien kuin ihmisten ja eläinten esityksiltä. Maalausta voi tuskin enää kutsua maalaukseksi, se on paremminkin ajatuksetonta töhrystelyä, jolla on tuskin mitään tekemistä kuvaamisen ja taiteen kanssa. Entinen vakavuus on keventynyt ja horjahtanut karkean huolettomaksi leikittelyksi, joka mielin määrin varsinkin paisuttelee ja viruttelee naiskuvia, joiden steatopygia ja eräät toiset ulkonemat antoivat leikittelylle hyviä sysäyksiä. Tai on ymmärtämättömästi jäljitelty entisiä kuvia, mistä on ollut seurauksena, että ihmiset ovat muuttuneet, niinkuin Dipylon- tyylissä, joiksikin lintumaisiksi olennoiksi, tai metamorfosiutuneet omituisiksi kaktusmaisiksi tai kuusimaisiksi kasveiksi jotka ihmeellistä kyllä näyttävät joskus vielä kykenevän juoksentelemaan.

Kaikki degeneraatio, samoin myös bushmannien, on huolimatonta ja leikittelevää. Sitä näyttää huvittavan romanttinen ironia ja se tuntuu kaipaavan metamorfosia, muodon muuttumista.

- Onni Okkonen

Ei kommentteja :