6.4.22

R. A. Peddie: Väripainamisen historiikkia.

Kirjapainotaito 11, 1920

Viidestoista vuosisata

Muullaisen painovärin, kuin mustan ja punaisen, käyttö oli vannaan harvinaista. Todellisuudessa ennen vuotta 1500 on vaikea löytää kirjanpainajia jotka olisivat käyttäneet värillisiä painomusteita ja vielä vaikeampi löytää teoksia joissa esiintyisi väripainosta. Myöskin punaisen käyttö oli hyvin harvinaista kirjapainotaidon alkuaikoina. Ihmeellistä kyllä, on ensimäinen teos jonka on arveltu painetun irtonaisilla kirjasimilla, nim. 42 riv. Raamattu, kumminkin ainoastaan muutamia alkukirjaimia on painettu punaisella ja loput väritetty käsin.

* Colophon on kreikankielinen sana ja merkitsee huippua, loppua, päätettä. Keskiaikaisissa käsikirjoituksissa ja kirjapainotaidon esikoisteoksissa oli se loppuun asetettu todistus (ilmoitus) kirjailijasta (tekijästä), painopaikasta ja -vuodesta. Painotöissä myöskin Impressoniksi kutsuttu.On hyvin luultavaa, että ensimäiset kirjanpainajat Mainzissa arvelivat välttämättömäksi painaa kirjoja jotka voisivat kilpailla käsinkirjoilettujen teosten kanssa. Fust ja Schoeffer, jotka, viimeisten tutkimusten mukaan, olivat varmasti 42 rivisen Raamatun painajat, koettivat vuoden 1457 jälkeen painamissaan kirjoissa esiintyviä alkukirjaimia painaa sinisellä ja punaisella. Vuoden 1457 Psalttari on kuuluisin näistä kirjoista. Ollen ainoa laatuaan ensimäisten kirjojen joukossa valtaa se ensi sijan julkaisujen joukossa ja tuottaa mainetta painajalleen. Colophonissa* esiintyy se perusteellisesti.

Vuoden 1457 Psalttarin Colophoni
Käännös alkuperäisestä latinasta
"Psalmin nykyinen jäljennös, koristettu alkukirjasinten kauneuksilla, ja erikoisesti otsikoilla merkitty, on täten muodostettu kirjapainon erinomaisen keksinnön kautta ja leimattu kynän vedotta, ja Jumalankunniaksi ahkeruudella esiin tuotu Johann Austin, Mainzin asukkaan kautta, ja Peter Schoefferin kautta, Gernsheimistä, meidän Herramme vuonna 1457, juhlan aattona."

Tämän teoksen koristeelliset alkukirjaimet ovat joutuneet moniksi vuosiksi tieteellisen väittelyn alaisiksi. Ei olla selvillä siitä, josko ne ovat painetut kehilössä, punaiset ja siniset osat erikseen väritetty, tahi leimatut sivujen painamisen jälkeen,joskohta parhaimmat auktoriteetit kallistuivat jälkimäisen otaksuman puolelle. Voidakseen tehdä mitään lopullista määritelmää tämän seikan suhteen, olisi välttämätöntä saada tutkittavaksemme useitajäljennöksiä yhtaikaa, mutta kun tama on mahdotonta täytyy meidän tyytyä asiantuntijain, jotka ovat näistä lähemmin tutkineet, lausuntoon. Olkoon kuinka tahansa, v. 1457 Psalttarin alkukirjaimet ovat ensimäinen yritys väripainamiseen. Schoeffer jatkoi useita vuosia kaksiväristen alkukirjainten painamiskokeiluja ja viimeinen hänen painamiaan Psalttareita v:lta 1490 on British Museumin kirjastossa. Turhaan saa Europasta hakea mitään teosta joka, ainakaan 30 vuotta ensimäisen Psalttarin ilmestymisen jälkeen, olisi painettu kandella värillä.

Erhard Ratdolt Augsburgista jokatyöskenteli Venetsiassa vuodesta 1476 vuoteen 1485, painoi "De Sphaero of Sacro Luston" kuviot välillisesti. Eräs näistä kuvioista on painettu punaisella, keltaisella ja mustalla. 1480 julkaistussa teoksessa ovat nämät kuviot käsinväritetyt.

Pari samanlaista teosta tuli painetuksi Venetsiassa Ratdoltin Augsburgiin matkustamisen jäikeen. Luultavasti niiden painajat olivat Ratdoltin entisiä apulaisia.

Ajanlaskun mukaan tuli seuraava väritetty teos "Books of St. Albans", painetuksi erään mystillisen koulumestarin toimesta Englannissa v. 1486. "Book of Cost Armour" joka on osa yllämainitusta teoksesta, on kaunistettu puupiirroksilla joista monet ovat painetut kolmivärisiksi punaisella, sinisellä ja ruskealla. Keltaista oli kyllä lisätty, mutta käsin. Tämä kirja oli ensimäinen englantilainen teos. jossa esiintyy väripainosta ja enemmän kuin kaksi vuosisataa se oli myöskin viimeinen.

1 Missale on Roomalaiskatolilainen messukirja.Palattuaan Augsburgiin v:na 1486—87 ryhtyi Ratdolt jälleen kokeilemaan Venetsiassa aloittamaansa väripainamista. V:na 1487 painetussa "Obsequiale Augustanum" teoksessa on piispan varustukset painetut mustalla, punaisella ja likaisen ruskealla. V:na 1491 julkaisi hän useiden hiippakuntien missaleja1, joista varsinkin Messujen neuvokirjan kannessa esiintyvä ristiinnaulitseminen oli painettu neljällä värillä. Nämä ristiinnaulitsemista esittävät leikkaukset ovat hyvin tunnettuja aikaisemmissa missaleiden painoksissa, mutta ennen Ratdoltin aikaa olivat ne käsin väritetyt.

Toinen tunnetuista väripainostöistä viidennellätoista vuosisadalla Ranskassa oli Jean du Pre'n Narisista painama teos "Tuntien kirja" joka ilmestyi v:na 1490. Sivun keskellä olevat piirrokset ovat painetut yhdellä ja reunukset toisella värillä. Siinä käytetty muste oli viheriää, ruskeata ja punaista, jäljennös siitä on "Biblio graphican" III osassa. Toinen esimerkki on myös eräästä du Pré'n kirjasta ja jotenkin samanlainen laadultaan.

2Chiaroscuro, italialainen sana, merkitsee kirjapainotaidossa kuvan esittämistä saman värin eri vivahduksissa, etupäässä myöskin painolaattojen säästämisen kautta.Tässä pikaisessa katsauksessa joka käsittää viidennellätoista vuosisadalla esiintyvää väripainamista, ei ole otettu huomioon punaisen käyttämistä. Sen käyttö ontietenkin hyvin suuri, eritoten liturgisissa teoksissa. Varsinkin muutamat kirjanpainajat olivat hyvin innostuneita painamaan Colophoninsa. Ratdoltilla oli tapana painaa merkkinsä punaisella ja mustalla. Tämä oli jonkinlaisena esikuvana Chiaroscuro2-menetelmälle seuraavalla vuosisadalla.

Kuudestoista vuosisata

Aikaisin kuudennentoista vuosisadan alkupuolella tuli uusi väripainamismenetelmä, chiaroscuro käytäntöön. Tässä menetelmässä mustaan peruslaattaan oli liitetty vivahduslaatta. Näistä saapi käsityksen Papillonin (Voi. II) julkaisemasta laattasarjasta. Niistä on muutamia tieteellisiä kiistoja. Italialaiset sanovat Ugo da Carpia niiden keksijäksi kun taas saksalaiset omistavat sen kunnian Jost de Neckerille. Tämänlaisen painamisen aikaisin vuosimäärä on noin 1508—10.

Hans Knapp, Erfurtilainen kirjanpainaja, muutamia vuosia senjälkeen, kun oli tullut tavaksi painaa punaisella laatta ja reunus mustalla, painoi saman vuosisadan kahdeksantenatoista merkkinsä saman menetelmän mukaan kuin Ratdolt Venetsiassa ollessaan. British Museumissa on muutamia teoksia vuodelta 1514—20 joiden reunukset ovat painetut tähän tapaan.

Chiaroscuro puupiirrokset, jotka valmistettiin Saksassa kuudennentoista vuosisadan alkupuoliskolia ovat erikoisen mielenkiintoiset. Sellaisten taiteilijain, kuten Altdorferin, Wechtlinin ja Burgmairin tekemillä piirroksilla painettiin aina viiteen väriin saakka.

Chiaroscuro puupiirroksia Italiassa valmistivat erikoisesti taiteilijat Ugo da Carpi, Antonio de Trento ja G. N. Vicentino. Tavallisesti kaivertajat työskentelivät taiteilijain antamien piirustusten mukaan.

Toinen menetelmä, jotakäytettiin kuudennellatoista vuosisadalla olikaavioiminen, Tätä menetelmää oli kyllä käytetty pelikorttien valmistamisessa, mutta on tavattu myös väripainostöitä, joissa on käytetty tätä samaa menetelmää.

On kyllä olemassa kirjapainossa painettuja väripainostöitä kuudenneltatoista vuosisadalta, mutta ne ovat hyvin harvinaisia. Punaisen käyttäminen oli kyllä yleistä, mutta on eräs punaisella painettu nimiölehti, jossa on sinisellä painettu puupiirros kehys. Tämä esiintyy Leo'n "Opus Quaestionum" teoksessa, painettu Venetsiassa 1523 B. & M. de Vitalin painossa.

Seitsemästoista vuosisata

Seitsemännellätoista vuosisadalla ei esiinny väripainamista juuri ollenkaan. J. L. Bidellin julkaisema kirja Milanossa v:na 1627 sisältää muutamia anatomisia kuvioita jotka ovat painetut punaisella ja mustalla. Kirjan nimi oli "De Lactibus" ja oli sen tekijä G. Aselli.

Näihin aikoihin alkoi väripainaminen kuparilaatoilla. Tämä on luonnollisesti harvinaista ja onkin niitä ainoastaan harvoja tunnettu. Herculus Seghersin ja Peter Lastmanin nimet ovat yhdistyneet tämän menetelmän alkuvaiheisiin.

On kumminkin varmaa että nämä aikaisimmat kaivertajat käyttivät vaan yhtä väriä, mustaa, muut värit lisättiin käsin.

Väripainamisen menetelmää on kuvannut Abraham Bosse kuparipiirros teoksessaan joka julkaistiin v. 1645, mutta ei tietääksemme ole ainoatakaan väripainosta julkaistu.

Tämän ajan tuotteliain väripainaja oli Joh.Teyler Nijmegenistä. Hänen tekeleensä ovat tunnetut ainoastaan British Museumissa olevien kokoelmien kautta joita ei ole vähempää kuin 185 kappaletta, ja ovat värillisiksi painetut syvennyslevyistä samalla laatalla. Teyler väittää eräässä tekeleessään itsensä tämän menetelmän keksijäksi ja kun ei löydy aikaisempaa edeltäjää hänen töilleen, on se mahdollisesti totta.

Tämän ajan keksintöihin voi lukea marmoripaperin valmistamisen. Aikaisin patentti on v:lta 1724, mutta keksinnön alun lasketaan ulottuvan kolmekymmentä vuotta aikaisemmaksi.

Kahdeksastoista vuosisata
Väripainamisen vuosisata

Kahdeksastoista vuosisata on eittämättömästi väripainamisen vuosisata. Vanhat menettelytavat, joista on jo puhuttu, olivat käytännössä tahi vironneet ja uusia menetelmiä keksitty, muutamat niistä hyvin suurimerkityksellisiä taiteen historiassa.

Erityisen mielenkiintoinen teos kirjapainollisen värityön alalla on Raymond Lullin Naineissa v. 1721—42 julkaisema kahdeksan osainen kirja. Pääkuviot ovat painetut nelivärisenä mustan lisäyksellä.

Vuosisadan alun suurin tapaus oli J. C. le Blon'in 3-väripainos menetelmän keksiminen. Saatuaan käsityksen kolmen päävärin vaikutuksesta, menetteli hän samalla tapaa kuin nykypäivien kolmiväri painajat, kumminkin valokuvauskoneen avutta, kuvan jakamiseksi omiin erikoisiin väreininsä. Kaivartaen levyn, painoi hän sillä päällekkäin määrätyillä väreillä, jäljitellen kuvan täydellistä värivaikutusta. Le Blon, vaikkakin alkuaan saksalainen, työskenteli Englannissa, eikä vähempää kuin 10,000 hänen painamaansa on ollut olemassa, mutta nykyään on niistä vajaa sata jälellä. Julkaisut maksoivat silloin 10 shillingistä 1 puntaan, mutta on niiden arvo nykyään noin 250 puntaa kappaleelta. Le Blon pettyi luullessaan saavansa taloudellista menestystä menetelmällään Englannissa ja lähti mannermaalle, lopulta saapuen Pariisiin, jossa kuoli v. 1741. Hänen menetelmäänsä käyttivät toiset jälkeenpäin etenkin Gautier Dagoty. Lasinio käytti tätä menetelmää Florencessa noin 1789, julkaisten sarjan maalarien muotokuvia, luvultaan 350. Muotokuvien joukossa on Edouard Gautier Dagotyn kuva, jota mainitaan väripainoslaattamenetelmän keksijäksi!

1 Mezzotint (kirkas varjostus) maalauksen nimitys väreille jotka saadaan siirryttäessä yhdestä väristä toiseen. Taitettu väri ja myöskin valon ja varjon siirron kautta saatu väri.Toinen, joka kokeili samaan aikaan Englannissa, oli Edward Kirkall Sheffieldistä. Hän saapui Lontooseen 1718 ja työskenteli yhdistämismenetelmällä jossa päälaattana oli mezzotint1 ja värit lisätty chiarocsuro puupiirroksella. Hän painoi myös mezzotint laatoista väreihin yhdellä laatalla, tapa joka tuli lopulla vuosisataa yleiseksi. Ranskassa Kirkallin menetelmän seuraajaksi tuli Le Seuer joka julkaisi painoskokoelman v. 1729. Muutamat niistä ovat puhtaasti chiaroscuro mallia, mutta useimmissa on etsatut levyt ääriviivoille. Nämä yhdistyneet menetelmät jossa etsaus tahi mezzotint olivat käytetyt yhdistämään värilaattaa, sysäsi melkein syrjään puhtaan chiaroscuro tekotavan. Mutta vanha tekotapa levisi Italiassa herättäen Venetsialaisen kreivi Zanettin huomiota, erityisesti Kirkallin oppilaan, J.B. Jacksonin töiden kautta. Kirkall eli Venetsiassa noin v. 1731 ja nautti erikoisesti Englannin konsulin, kuuluisan Joseph Smithin, suosiota ja jonka kokoelmat osti Yrjö III. Siellä Jackson valmisti sarjan chiaroscuro painoksia. Myöhemmin kehitti hän vaaleampien värien käytön kuin mitä tavallisimmin oli tapana, Palattuaan Englantiin v. 1746 antautui hän kokonaan paperivernojen valmistamiseen. Samoihin aikoihin käyttivät mannermaalla chiaroscuro menetelmää Dietrich Saksassa ja Papillon Ranskassa.

John Skippen, englantilaisen amatöörin, kautta päättyi chiaroscuro menetelmän historia.

Tulemme nyt kuparilaatoilla valmistettuihin väritöihin, jotka painettiin samalla laatalla. Kahdeksannen toista vuosisadan puolivälissä esiintynyt pisteviivapiirros kaivertaminen herätti suurta yleistä huomiota ja ranskalaiset kaivertajat Francois ja Bonnet tekivät sillä väripainamiskokeita. He pääsivät kokeilussaan niin pitkälle että painoivat kolmella värillä ja yhtä monella laatalla, mutta vasta englantilainen W. H. Ryland kehitti väripainamisen yksinkertaisella laatalla. Tämän menetelmän keksijäksi arvellaan kumminkin Robert Laurie'ta, joka tehdessään selkoa Taideyhdistyksen kokouksessa v. 1776 sai 30 punnan palkinnon, Luulen, että yhdistyksen hallussa on vielä sanotut esikappaleet. Huolimatta siitä, että uusi menetelmä luonnistui joutui Ryland taloudelliseen ahdinkotilaan, väärensi vekselin ja päätti päivänsä Tyburnin vankilassa. Kahdeksannentoista vuosisadan viimeisellä neljänneksellä tulivat suuressa määrin väritöissä käytäntöön mezzotint, pistepiirros- ja etupäässä viivapiirros- kaiverrukset, ja nykypäivinä vielä ovat sanotunlaiset työt niin suuressa arvossa, että alkuperäiskappaleita voivat vain miljonäärit saada itselleen.

Eräs toinen menetelmä, jota laajalti käytettiin väripainamisessa, on vielä mainitsematta, nimittäin vesiväri-menetelmä, jonka keksi J.8.1e Prince noin 1760. Ensimäiset tämän menetelmän sovitelmat painoi 1768 Ploos van Amstel Amsterdamista.

Aikaisimmat veriväri painokset ovat painetut eri laatoilla, itsekukin väri laatallaan. Englannissa tavataan kyllä vesiväritöitä, joissa on käytetty samaa menetelmää kuin pistepiirros ja (mezzotint) menetelmissä, ja myöhemmin käsinväritettynäkin. Nämä käsinväritetyt vesiväripainostyöt olivat hyvin yleisiä yhdeksännentoista vuosisadan alkupuolella.

Hyvin mielenkiintoisen ja samalla mystillisen menetelmän keksi Joseph Booth ja tehtiin hänestä kuuluisuus Polygraphic Society'n toimesta noin v. 1784—94. Taiteilija Yhdistys osti sarjan, hänen menetelmänsä mukaan valmistettuja öljyväritaulujen jäljennöksiä, maksaen 2½—20 puntaan kappaleelta. Vaikkakin useita satoja jäljennöksiä tehtiin, ei kukaan voi nykyään sanoa miten ne ovat tehdyt, jos kohta on sanottu että Matthew Zoultonin mainitsemat "valokuvaukselliset tutkiskelmat" viittaavat siihen suuntaan.

William Blaken työt, jotka hän itse valmisti värillisiksi, olivat pintapainos etsauksia. Hän suunnitteli ja piirusti kuparille hapolla ja sitte etsasi paperin.

Jatk.

Ei kommentteja :