Karjala 73A, 28.3.1920
1. Ent. venäl. sotilaskirkko Papulassa.
Joku aika sitten tiesivät päivälehdet kertoa, että Papulan kasarmien vieressä sijaitseva ent. venäl. sotilaskirkko on valtioneuvoston suostumuksella luovutettu N. M. K. Y:lle. Ellen erehdy mainittiin myös joku rahasummakin, jolla yhdistyksen oli määrä korjauttaa ja muuttaa se toimintaansa ja tarkoitus; eriään vastaavaksi. Kirkon joutuminen muitta mutkitta uudelle omistajalle herätti erinäisissä teknillisissä piireissä ansaittua huomiota, sen luovuttamisessa kun ei oltu mikäli tiedän kuulusteltu sotasaaliskanslian rakennusosaston mielipidettä, jolle asian olisi luullut kuuluvan.
Niitten monien rakennusten joukossa, jotka sortunut venäläinen valta on paikkakunnallemme pystyttänyt, on mainitsemallani kirkolla oma erikoisasemansa; se on nim. yleiseen tunnustettu harvinaisen rumaksi rakennukseksi. Venäläiseltä aikakaudelta polveutuu huomattava joukko mitä erilaisimpia rakennuksia ja tulevat niistä useimmat muotokauneudessa ja tyylipuhtaudessa vielä pitkiksi ajoiksi pysymään esimerkiksi kelpaavina. Sellaisia ovat monet 1700-luvulta periytyneet pienet sievät yksityis- ja asuintalot varsinkin Katarinan- ja Karjaportinkatujen varrella, erinäiset virasto- y.m. rakennukset kuten hovioikeudentalo, seurahuoneen julkisivut ja muutamat P. Annan kruunun alueella sijaitsevat rakennukset, kirkkorakennukset sellaiset kuin ruotsal.-saksalaisen seurakunnan kirkko, Uspenskij’n katedraali ja pienehkö Eliaankirkko. Nämä saanevatkin kauniista ulkoasustaan kiittää ensi sijassa sivistynyttä ja toimintatarmoista maaherraa, kuvernööri Guntzel'iä, joka toimi täällä 1700-luvun loppupuolella. Älköön myöskään unohdettako keisaritar Katarina H:sta, joka taiteellisella vaistolla varustettu valtijatar oli 1780-luvuila säätänyt noudatettavaksi erinäisiä fasaadikaavoja ja määrännyt fasaditarkasluksen, jottei vaan kaupunkia rumilla rakennuksilla pilattaisi.
Yhtä kaunista ei valitettavasti kyllä voida kertoa "vanhempien veljiemme" myöhemmistä rakennushommista. Aleksanterinkadun n.k. keskuskasarmia ynnä muutamaa samankaltaista Tervaniemen puistossa lukuunottamatta ovat heidän tiiliset tai puiset tekeleensä kolkkoja ja tunteettomia ulkoakin päin. Huippuunsa kohoaa rumuus kuitenkin aimmin mainitsemassani sotilaskirkossa, johon siis pyydän lähemmin saada kiinnittää, huomiota.
Olen nähnyt kaunista, olen nähnyt rumaa niin maalla kuin myös kaupungeissa. Harvoin sentään olen nähnyt niin rumaa ja tympäisevää kuin mainittu kirkko. Siinä ilmenee korkeimmassa määrässään minkälaiseksi hyvä asia kelvottomiin ja taitamattomiin käsiin jouduttua saattaa muuttua. Tahtoisin sanoa tämän luojasta, että hän on paljon tahtonut, mutta vähän taitanut. Kun halutaan pistää "kaikki hyvä" yhdellä kertaa näytteille, on tulos tavallisesti tällainen. Siinä on väänteitä ja siinä on käänteitä ainakin yhdeksi kertaa, on krimsua ja on kramsua kuin vanhassa museossa, on nikerää ja on nakeraa ja ties mitä. Kuinka pöyristyttävän näköinen onkaan sen verantasovitus! Se on melkein niin kaunis, että saattaisi suositella sitä johonkin venäläiseen huvilaan Karjalan kannaksella. Entä sitte sen tornit nypläyksineen ja näpläyksineen, sisäänkäytävien "sievät" katokset ja rakennuksen silmiähivelevä väri, joka niin mainiosti sopeutuu ympäröivään maisemaan! Ainoa todella arvokas kohta tässä kirkossa on hyvästä aineksesta hyvin tehty kivijalka, joka on liian hyvä moiselle aivan ala-arvoiselle tekeleelle.
Eipä siis ihmekään, jos ainakin allekirjoittanut tunsi vissinlaista vahingoniloa kuullessaan muutamani "leikkisäin" yhteiskunnan jäsenten pistäneen hiukan tulen tapaista ylläkuvatun nurkan alle yrittäessään toimittaa tämän kaunokaisen "paremmille metsästysmaille". Suuri olikin suruni saadessani kuulla, ettei tuuma, vaikka yritys olikin "hyvä 10", ottanut onnistuakseen kun se aina valpas kaupunkimme palokunta väärinkäsittäen "hienon idean" riensi paikalle ja sammutti lieskan kuin vaan jonkin tavallisen tulipalon! ! !
Koska poltto epäonnistui ja talo jäi paikoilleen ja on sittemmin siirtynyt unsille omistajille, katson olevan syytä lähemmin puuttua tähän asiaan, sillä nykyinen olotila ei saa enää jatkua. En tosin tiedä onko yhdistys jättänyt kirkon uudelleen muodostamisen jollekin henkilölle saatikka kenelle. Ehdotoin vaatimus kuitenkin on, että asiaan ensi tilassa kajotaan ja uskotaan suunnittelutyö taitavalle ja kouluutetulle arkkitehdille, joka yksinkertaisin ja vaikuttavin keinoin pystyy tehtävän ratkaisemaan. Älköön millään muotoa jätettäkö suunnitehnain tekoa ensimäiselle vastaantulevalle piirustajalle tai sen semmoiselle siitä ei koskaan tule mitään hyvää. Muuten luulisi jo sen ajan koittaneen, jolloin kaupungissa sellaisessa kuin Viipurissa eivät muut saattaisikaan tulla kysymykseen taloja suunniteltaessa kuin todelliset arkkitehdit. Katson nim. että vaikkakin muutamat rakennusmestarit ovat hieman yrittäneet piirastelia, heidän tehtäviinsä kuuluu suunnitelmani käytännöllinen toteuttaminen ja siihenhän heidän kouluutuksensa tähtääkin. En pidä sopivana jonkun, tosin harvan, arkkitehdin esiintymistä rakennusmestarien kilpailijana urakoitsijana yön, sellaisena työmailla.
Tätä kirkkoa uusittaessa ja muutettaessa luulisin olevan syytä kiinnittää huomiota sentapaiseen käsittelyyn, joka on vallalla varsinkin länsisuomalaisissa puukirkoissa 1600- ja 1700-luvulla. Niitten ulkoasu on vaatimattoman yksinkertainen. Seinät päällystetään pystylaudoituksella joko lomittain asetettuina tai naulataan alemman lautakerroksen saumain päälle kapea rima. Karheata lautapintaa pitäisin sileätä sopivampana koska se voidaan huokein väriainein saada edulliselta vaikuttamaan. Höylättyä puuainesta ja öljyväriä ei tulisi ulkopuolelle käyttää muihin osiin kuin ehkä tarpeenvaatimiin listoihin, pilastereihin, akkunoihin, oviin ja niitten vuoroihin. Sopivimmat seinävärit olisivat mielestäni harkitusti valitut ruskeahkot, kellertävähköt ja punertavahkot syvät ja hillityt värisoinnut. Sopusuhtaiset akkunat ja ovet ympäryslautoineen samoinkuin listat käsitettäisi vaalein värein tarpeellisen vastavaikutuksen aikaansaamiseksi. Onhan tosin nähty tummiakin värejä näissä osissa käytetyn - väliin erittäin onnistuneestikin; varoen tulee kuitenkin suhtautua "nikkarityylin" eli "rappiorenesanssin" 1880- ja 1890-lukujen väriasteikkoon. jota arvoisa kaupunkimmekin viljalta tarjoo.
Mainitsemaini vanhain puukirkkojen ulkoista vaikutusta korostaa huomattavalla tavalla niitten, samoinkuin keskiaikaisten kivikirkkojamme, jyrkkä yksinkertainen satula- tai aamakattomuoto. Sellaisen luulisi tässäkin tapauksessa hyvin käyvän päinsä. Mitään huomattavampaa tornia ei rakennus mielestäni kaipaisi kosk’ei siitä tulisi kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä. Mahdollisesti vaattaisi katolle asettaa n.k. kattoratsastajan s.o. pienehkön tomintapaisen; nykyiset tornimuodot ovat silloin tyystin hävitettävät.
Poistamalla keskustan kupoolisovituksen ja muuttamalla päätornin muodon samansuuntaiseksi kuin monet vanhemmat kirkontornimme ja kellotapulit, saattaisi asia mahdollisesti myöskin onnistua, mutta yhtä helposti voisi rakennus muodostua veturintapaiseksi, jolta vain pyörät alta puuttuisivat! Tätä olisi varottava.—
Ulkokatto olisi päällystettävä mieluimmin paksuhkoilla puisilla paanuilla eli kimmillä. Sovittamalla ne vissiin järjestykseen toisiinsa nähden voidaan aikaansaada varsin hauskaa vaihtelua. (Huomaa kolmiojärjestely vanhoissa kirkonkatoissa!) Tällainen katto ei ole niin tulenarka kuin usein luullaan ja voidaanhan paanut sitäpaitsi impregnoida, joka estää syttymisen samoinkuin mätänemisen. Kattovärin tulisi olla tumma, vaikkapa musta. Tiiltä voisi kernaasti puoltaa, mutta en pitäisi sen punaista väriä kirkolle vallan sopivana. Sitäpaitsi tulisi kattorakenne kalliinlaiseksi koska raskas kattamisaine edellyttäisi lujempaa kattotoolistoa kuin kevyempi puinen. Muuten olisi tiili suositeltavissa, se kun nykyään on levykattoon tuntuvasti huokeampi ja sitäpaitsi aina ollut viimemainittua parempi, puhumattakaan sen miellyttävästä ulkonäöstä levykattoon verrattuna. Ollakseen ehdottomasti luja tulee tiilikaton olla yksinkertainen rakenteeltaan; monet käänteet eivät ole sille eduksi.
Vielä saatettaisi tämän rakennuksen muotoilussa käyttää hyväkseen niitä opetuksia, joita Engel’in puukirkkotyyli esim. itä Suomessa tarjoo. Tällöin tulisi pääpaino keskitettäväksi jonkunmoiseen kupooli- t.m.s. keskeisrakenteeseen, joka päättäisi kokonaisuuden arvokkaalla tavalla. Kuitenkin luulisin aiemmin esittämäni kirkkotyypin paremmin soveltuvan tämän rakennuksen henkiseksi esikuvaksi. (Vert esim. Keuruun kirkkoa Hämeessä, Tornion kirkkoa. Sälöisten kirkkoa lähellä Raahea, Hailuodon, Pyhämaan y.m. kirkkoa.)
Näitä opetuksia hyväkseen käyttämällä saattaisi kirkosta muodostua ympäristänsä todellinen kaunistus sensijaan, että se nykyään on omiaan loukkaamaan tervettä tyylitunnetta ja alentamaan monien ihmisten jo muutenkin kylliksi alhaista tasoa, mikäli asia rakennustaiteen syvempää koskee.
- Juhani Wikstedt.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti