Uusi Suometar 89, 2.4.1917
Lippuasian pitävät kai monet ratkaistuna nähtyään nuo mahtavan ja samalla ylhäisen komeat leijonaliput yleisten rakennustemme katoilla maaliskuun-manifestin päivänä ja epäilemättä he eivät ole olleet huonomakuisia ihmisiä, sillä leijonalippu semmoisessa asussa kuin se silloin esiintyi keltaisine leijonineen ja hopealta hohtavine tähtineen rikkomattoman punaisen keskellä, on todella koristeellisesti voimakkaimpia ja ylesvimpiä väriyhdistelmiä mitä on olemassa. Kun siinä lisäksi keltaista ja valkoista ei ole paljon, ei se riko yleissävyä, joka on punainen, radikaali niinkuin me melkein poikkeuksetta tässä maassa olemme. Eduskuntamme enemmistö on sosialistinen, porvaristomme yleensä uudistushaluinen. Uudistuksen merkkinä pitää siis olla jotain voimakasta, radikaalia, ja tätä on punainen. Kokonaisuutena katsoen olemme väkevästi nousevaa kansaa, siksi meillä pitää olla voimakkaat värit. Kun nämä värit lisäksi ovat historiallisia, niin on todella onniteltava sattumaa, joka on ne määrännyt vaakunakilpemme väreiksi.
Entä sinivalkoinen? Kylmä, kalvea, tekaistu, laiha, suuressa määrin epätaiteellinen. Sen vieressä tulee vilu, se ei kylmyydellään ketään lämmitä, ei viehätä silmää ja sillä on kalvea, poistava väriharmonia. Epäilen siiresto Topeliuksen taiteellista makua, jos - niinkuin väitetään, — se on pääasiassa hänen keksimänsä Suomen kansallisväreiksi. Jotain vienoa ja lapsellista sitä katsellessa tosin tulee mieleen, mutta me emme ole enää niin hennon hienoja, me olemme miehekkäämpiä. Kun se lisäksi on tekaistu perustamatta mihinkään historialliseen tapahtumaan, ei mielestämme käy ensinkään sääliksi, vaikka tämä lippuehdotus iäksi painetaan unholan helmaan.
Juovikas punakeltainen on niinikään epäonnistunut. Se on hajanainen, kirjava, vieraalta vaikuttava. Jos siihen vielä liitetään vaakuna kantaan, niin silloin se mielestäni sopisi hyvinkin kyltiksi lelukaupan ikkunaan, mutia ei kansan lipuksi, jonka tulee olla kokonainen, yksinkertainen ja arvokas.
Entä "Hämeen vaakunalippu", jota "Suomalainen kynä" ehdottaa? Tekaistu, mauton, järjetön. Parempaa keinoa hävittämään lipun arvokkuus ja kokonaisuus ei varmaan olisi kuin ruveta viiruttamaan sitä valkeilla reunoilla tai asettaa siihen - niin useissa kansallislipuissa ikävä kylläkin on - kaksi väriä, punainen ja valkoinen, tappelemaan ylivallasta. Muita tällaiseenkaan epätaiteellisuuteen ei ehdottaja tyydy, hän ehdottaa vielä leijonan keskelle ja niin hän saakin lipustaan täydellisen lelun, joka ei voi herättää enempää huomiota. Se on silloin jo aivan niiden monien puna- ja siniristiehdotustenarvoinen, jota ei mikään maku eikä taiteellinen vaisto ole ollut ohjaamassa.
Mutta leijonalippu on arvokas ja kaunis. Siinä yhtyy menneisyys ja nykyisyys, se on voimakasvärinen ja voima kastuntoinen, ylevä. Olen varma ettei mikään lippuehdotus kykene työntämään leijonaamme paikoiltaan, mihin se tosiarvoillaan on noussut, sillä kaikki muut ehdotelmat ovat todella olleet rihkamaa tämän onnellisesti osuneen värisommittelun ja viivayhtymän rinnalla.
- Taiteilija.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti