17.7.15

Gummi arabicum ja sen verosta käytetyt aineet.

Suomen Teollisuuslehti 11-12, 1.6.1889


Sotaiset ja rauhattomat olot oikean arabigummin saantipaikoissa ovat vähentäneet tämän monessa teollisuuden haarassa tarpeellisen tavaran tuontia hyvin pieneksi ja samalla melkoisesti koroittaneet sen hintaa. Senpä vuoksi on ruvettu koettamaan, eikö muitakin gummilajia voitaisi käyttää varsinaisen arabigummin verosta. Englantilaisten ammattilehtien mukaan on viime vuonna tuotu m. m. noin 50 tonnia brasilialaista gummia Englantiin. Tätä gummia saadaan eräästä akasia-puusta. Toinen laji gummia tulee Benguelasta Afrikan länsi-rannalla. Se on hiukan tummemman väristä ja sitä saadaan myöskin eräästä akaasiakasvista. Myöskin Meksikosta, Intiasta ja Tyynen meren saarista tuodaan gummintapaisia pihkaaineita.

Näitä vähemmän tunnettuja gummilajeja käyttäissä huomataan usein, ettei niiden käyttäminen ole yhtä yksinkertainen, kuin oikean arabigummin. Moniaat laijit liukenevat vaikeasti ja vaahtoutuvat. Toisilla taasen on heikko liimavoima ja taasen toiset imevät vettä sisäänsä ja muodostuvat hyytelön tapaiseksi ainneeksi, joka ei mitenkään tahdo liueta juoksevaksi. Tosin ei liene mahdotonta näistäkin gummilajeista saada käytettävää liimaa kun on ensin opittu valmistamaan niitä luontonsa mukaan, mutta tuonnemmaksi pitävät useimmat arabigummin käyttäjät keinotekoisia gummiaineita parempina.

Arabigummin verosta käytettäviä aineita valmistetaan liimasta, tärkkelyksestä, dekstriinistä, maidosta ja juustosta. Tavallisissa kirjekuorissa käytetään tavallisesti arabigummin verosta dekstriiniä, johon korkeintaan on sekoitettu aivan hiukan oikeaa arabigummia. Ainoastaan kaikkein hienompiin kirjekuoriin käytetään enää oikeata arabigummia ja niissäkin ainoastaan avonaisen läpän reunaan, jota vastoin ostettaissa suljetut läpät ovat liimatut dekstriinillä tai muulla sen tapaisella aineella.

Ei voi väittää, että sijaisaineet suorittaisivat tehtävänsä huonommin kuin oikea arabigummi. Ainakin ne ovat parempia kuin jos oikeaa arabigummia liian säästävästi olisi käytetty. Yleensä ei ole teollisuudelle haitaksi, jos paljon käytetty tarvekalu yhtäkkiä melkein kokonaan katoo markkinoilta. Silloin täytyy pakostakin ryhtyä sijaisaineiden keksimiseen. Niiden liimaaineiden joukossa, joiden keksimiseen oikean arabigummin häviäminen on antanut aihetta, on joitakuita, jotka varmaan myöskin silloin tulevat käytettäviksi, kun oikeaa arabigummia taasen tulee runsain määrin markkinoille, ja pitkiä aikoja kulunee ennenkuin arabigummia käytetään niin suuressa määrin kuin ennen nykyisiä levottomuuksia etelä-Niilin ja Sudanin tienoilla.

Ei kommentteja :