29.11.22

Itsevalaiseva väri keksitty.

Laatokka 22, 28.1.1943

Sähköhäiriöiden varalta maalataan seinät tai katto itsevalaiseviksi.

MAALAUSALALLA RUNSAASTI KORVIKKEITA - TÄRPÄTTIÄ SAATU PAREMMIN.

Kun käynnissä olevat, rakennustyöt ja korjaukset vaativat entistä enemmän tarveaineita ja varsinkin maalaustarpeista on ollut puutetta, tiedusteli edustajamme asiaa Suomen Väri- ja Vemissatehdas Oy:n toimitusjohtajalta T. V. Wallénilta, joka kertoi seuraavaa:

Tällä alalla on nykyään pääasiassa tyydyttävä korvikkeisiin. Ostolupia liimaa ja vernissaa varten myönnetään sangen harvoissa tapauksissa, esim. merenkulku- tai muihin ehdottomasti välttämättömiin tarkoituksiin. Korvikkeita on tullut ja tulee olemaan koko kevään, mutta tietenkään ne eivät ole alkuperäisen veroisia, mutta tullaan kyllä toimeen. Yksi kilo valmista väriä myydään kullekin vapaasti; jos on suuremmista määristä kysymys, tarvitaan kansanhuoltolautakunnan lupa. Kuivat värit sen sijaan ovat vapaassa kaupassa, niin että jos jollakin on hallussaan vernissaa ja tärpättiä, on tietenkin mahdollisuus suorittaa pienempiä maalaustöitä. Tilanne ei kuitenkaan ole vallan huono, tärpättiäkin on viime aikoina saatu taas paremmin. Pulloista on puutetta, joten ostajilla täytyy olla omat pullot. Edelleen on ruvettu käyttämään pahviastioita korvaamaan metallitölkkejä.

Liiman saanti on vaikeinta, mutta Oulussa on kokeiltu erityisellä juoksevalla korvikeliimalla. ja jos niin kuin on luultavaa, se kelpaa, tulee se auttamaan tilannetta huomattavasti. Toinen tärkeä uutuus on itsevalaiseva väri, joka pitkäaikaisten kokeilujen jälkeen on vihdoin onnistuttu Saksassa valmistamaan. Väri sisältää fosforia ja kun sillä sivellään seinät, voivat ihmiset pimeässä huoneessa selvästi nähdä toisensa. Sähköhäiriöiden varalta on väri erittäin tarkoituksenmukainen. Niinpä voi olla syytä sirpalesuojissa, joissa katto on matala, sivellä tällä värillä katto sekä portaat, ja asuinhuoneessa tarvitsee väriä sivellä ainoastaan kapeihin listoihin nurkissa ym. ettei pimeässä törmää niihin. On todettu, että eräänlainen keltaisenvihreä vivahdus valaisee parhaiten. Nyt juuri olemme saaneet itsevalaisevaa väriä kokeiltavaksi ja ovat, kansanhuoltoviranomaiset sekä prof. Palmén käyneet sitä tarkastamassa ja todenneet sen erittäin hyödylliseksi keksinnöksi.

Ei kommentteja :