Kutoma- ja paperiteollisuus 5-6, 1908
(Jatkoa N;o 1 v. 1908.)
Tulemme nyt uuteen väriluokkaan, jotka yhteisellä nimellä kulkevat peittavärien nimellä. Tämän nimensä ne ovat saaneet siitä niiden ominaisuudesta, että ne kykenevät eri metalliyhdistysten kanssa tekemään liukenemattomia yhdistyksiä eli n. s. lakkoja. Niitä voisi sentähden yhtä hyvällä syyllä kutsua lakkaväreiksi.
Väriaineen kyky olla peittäväri ei riipu aineen kemiallisesta tehokkuudesta olla joko hapan tai emäksinen, vaan sen kemiallisen kokoumuksen laadusta. Väriaineen on tällöin rakenteeltaan oltava sellainen, että siinä olevat atomiryhmitykset kykenevät metalliyhdistyksiä itseensä sitomaan. Siksipä tavataan peittavärejä jokaisessa edellämainitussa väriluokassa. Mutta suurin määrä niitä on happamien värien luokassa. Ja erikoisen merkityksen ovat ne saaneet villan värjäyksessä, silloin kuin on kysymys saada tälle kaikkia ulkonaisia vaikutuksia vastaan pysyviä värejä. Tähän nähden ovat peittovärit voittamattomia. Myöskin silkkiin ja puuvillaan nähden on niitä käytännössä.
Peitta-aine on siis se sideaine, joka yhdistää väriaineen pysyvästi villaan tai kysymyksessä olevaan kudossyyhyn. Ja on tällaisina osina erikoisen suuren käytön saanut eri kromisuolat kuten kroirnaluna, kalibikromati, kromifluoridi y. m. Kun peittaaineista nykyään kromisuolat ovat 95% muiden käyttöön nähden, ovat entisajan ainoat peittaaineet aluminiumi- ja rautasuolat käyneet eritoten villavärjäyksessä yhä harvinaisemmiksi. Vaan erikoisissa tapauksissa on niillä silti vielä merkityksensä. Löytyy kolme eri menettelytapaa villan värjäämiseksi peittaväreillä ja on niistä eritoten viimemainittu saanut varsin suuren käytön. Nämä ovat:
1. Villa ensin peitataan metallisuolaliuoksessa ja senjälkeen värjätään eri hauteessa.
2. Villa peitataan ja värjätään samalla kertaa samassa hauteessa ja
3. Villa värjätään ensin ja sitten vasta peitataan joko samassa tai eri hauteessa.
Mikä edellä olevista menettelytavoista kulloinkin tulee kysymykseen riippuu niistä olosuhteista millaisen värjäyksen on oltava, sekä miten väriaine on liukenevainen. Jos se esim. on liukenematon veteen, tulee vaan ensimainittu kysymykseen, koska vaan peitattu villa kykenee värin hauteesta itseensä sitomaan. Jos se taasen helposti liukenee veteen ja peitattakin antaa villalle väriä, käytetään yleisimmin menettelytapaa kolme, koska sen toimeenpano on varsin mukava. Tällöin käy värjääminen seuraavasti:
Villa värjätään ensin 1 tunnin ajan liemessä, joka paitsi väriä sisältää 2-3% rikkihappoa ja kun väri on hauteen jättänyt, siihen sekotetaan joko 5-8% kromialunaa ja keitetään ½-¾ tuntia tai ½-1½% bikromatia ja keitetään ½ tuntia. Rikkihapon asemasta on usein eduksi käyttää joko etikkahappoa tai muuriaishappoa. Paitsi nimellä alizarinivärit, käyvät peittavärit kaupassa lukemattomilla nimillä, joista vaan harvoissa tapauksissa voi päättää onko peitta- tai joku muu väri kysymyksessä. Lähemmin erikoistapauksiin syventymättä olemme tällä kirjoituksellamme lyhyessä muodossa esittäneet ne ääriviivat, joilla eri käytännössä kulkevat väriluokat erottuvat toisistaan. Mitään jyrkkää rajaa, kuten edellisestä lienee käynyt selville, ei niiden väliin voi vetää, mutta selvän käsityksen saamiseksi niiden ominaisuuksista ja käytännöstä on tällainen kuitenkin välttämätöntä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti