Kansallispuvuista.

Käsiteollisuus 12, 1913

Enemmän oman seudun malleja ja työtä.

Kansallispuku-asia on vielä varsin vähän tunnettu laajoissa kansankerroksissa, toisin sanoen käsite kansallispukujen kauvaksi kantavasta merkityksestä ei ole selvennyt, kun harvoille kehittyneimmille henkilöille maalais-nuorisossa. Sitä tuskin tullaan ajatelleeksi, että muinais-suomalaiset (kansallis) puvut, ovat meidän kansallista pää-omaamme, jota suurella rohkeudella saamme käyttää, siten kasvattaaksemme sille korkoa.

Mutta se menettelytapa, jota tähän asti on käytetty, että noiden muinais-suomalaisten pukujen tunnetuksi tekeminen on tapahtunut melkein yksinomaan kaupunkilaisten välityksellä on saattanut etenkin maalais-nuorison tämän kansallisen pääomansa väärentäjäksi, juuri siitä syystä, että ei ole paikkakunnallista henkilöä, joka selvittäisi kansallispuku käsitettä ja antaisi tarkkoja selostuksia sen oikeasta alkuperästä. Senpä takia on se niin helposti joutunut yksityisten keinotteluksi ilman että kukaan on pannut vastalausetta, moista huijausta vastaan.

Myöskin se, että maalaisnuoriso on nykyään niin syvästi juurtunut apinoimaan kaupunkilais-muotia, ulkomailta tulleita kuoseja, tehden mitä hullunkurisimpia vaatteita, on suurena esteenä kansallispukuasian itsenäiselle kehittymiselle.

Ei ole helppo asia saada tietoonsa jonkun paikkakunnan noin satakin vuotta ja sitä vanhemman puvun kaikkine osineen vanhoista kätköistä ja suurimmaksi osaksi vanhojen ihmisten lapsuus-aikaisista muistoista; mutta, ettei tässä mitään väärennyksiä tapahtuisi, on sitä asiaa tutkittava, niin kauvan, kun saa täyden varmuuden tuon puvun alkuperästä. Sitte uudet ovat tehtävät täydellisinä jäljennöksinä, ei mitään karsia pois, eikä panna liikaa.

Mainitsen tässä muutamien paikkakuntien puvuista.

Noin 150—100 vuotta sitte on Etelä-Pohjanmaalla käytetty varsin komeita pukuja kirkkaine väreineen, selvästi eroittavine kuvioraitoineen ja koreine koristuksineen. Vaikka niissä monen mielestä löytyy yhtäläisyyttä ruotsalaisten pukujen kanssa, niin sittekin, kun varmasti tietää niiden juuret ulottuvan kauvas suomalaisiin sukuperiin, voi täydellä syyllä omaksua ne paikkakunnallisiksi puvuiksi. Ei se olekaan ihme, jos Etelä-Pohjanmaalla muinais-suomalaisissa puvuissa on yhtäläisyyttä ruotsalaisten pukujen kanssa, kun pitäjät ovat naapuruksia ja ruotsalaisuus on entisaikaan ollut hyvinkin vallalla läntisen rajamaamme likeisyyden vuoksi. Tässä siis sama suhde kuin Karjalan venäläisyyteen. Muuten pyydän huomauttaa sitä tosiasiaa, että millä paikkakunnilla on käytetty raidallisia hameita ja liivejä, ei yhtäläinen raidotus ole ollut seisova, sillä kutojien periaate on siihen aikaan ollut ottaa raidan malli päästään eikä toisen kainalosta, vaikkakin väritys on ollut yhtäläinen. Ompelukuosi, päähineet y. m. on käytetty samallaisia.

Niin on Etelä-Pohjanmaallakin joka pitäjässä käytetty monen raitaisia ja yksivärisiäkin. Tämä tietysti on riippunut maku-asiasta, minkälaisia kukin on halunnut.

Antrean pitäjässä Karjalassa on käytetty niin sanottua "hurstut" hametta: ruuni pohjainen, sinivalkoisilla risteillä. Tässäkin on raidotus väliin eronnut. Valkonen röijy toimikkaisesta pellavakankaasta koristellulla rinnalla. Päähineenä tytöillä sykerö odottamassa huntua.

Savossa, jossa muuten on hyvin yksipuolinen varasto kansallispukuja, ja se tummapohjaista pienillä, sinisillä tai valkosilla raidoilla, herännäisten pukua muistuttava, löytyy kuitenkin hiukan toisenkinlaisia. Pielavedellä ja ehkä muuallakin on käytetty hameita, joissa on valkonen pohja pienillä sinisillä ja punaisilla raidoilla, liivi siimasta kankaasta; sekä kuteet, että loimet ovat kehrätty itse pumpulivilloista.

Pielavedellä on yhteen aikaan tehty niin sanottua "viisas-rististä". Värit mustaa ja valkosta, mutta sen on vaan harvat kutoneet oikein. Siitä kankaalle on nimi annettu. (Tämä vaan jonkun kymmenen vuoden vanhaa).

Karttulassa muistavat nähneen punapohjaisia hameita monivärisillä pienillä raidoilla: liivi sinninen.

Päähineenä on koko maassa käytetty tykki-myssyä. Myöhempinä aikoina on ruvettu käyttämään eri paikkakunnilla erilaisia päähineitä, kuten huntuja, sykeröjä, pinteliä, rimssu- ja verkkolakkeja Karjalassa. N. k. hopsattia eli korvalakkia on taas vastaavana käytetty Pohjanmaalla.

Että kansallispukuharrastukset saisivat suurempaa kannatusta maalaisväestön puolelta, on työ tässä kohdistettava paikkakunnalliseksi. On saatava henkilöitä, jotka ensin ottavat tarkan selon pukujen oikeasta alkuperästä. Mallin saatuaan ei sitte ole lähetettävä sitä kaupunkilaisille välittäjille, ettei tulisi sama suhde kuin kulkea Tornion kautta Helsinkiin, vaikka suorin teinkin pääsee. Sen sijaan tulee herättää paikkakunnilla harrastusta: antaa käytännöllisiä ohjeita v. m. Kun se kerran tullaan huomaamaan, että itse alun pitäin valmistamalla puku tulee paljo halvemmaksi kuin pitkistä matkoista tilaamalla, niin tuo vallalla ollut tusinatuote jää piankin pois.

Neuvoja tietysti saa täysin asiaa tuntevilta henkilöiltä, jotka eivät tahto yhteistä pääomaa kaupita yksinoikeutenaan.

- R. K.