Öljyttömästä pohjustuksesta

Maalarilehti 7, 1925

Maalausammatin alalta epäilemättä eräs arvokkaimpia keksintöjä on öljytön pohjustus. Sen jokainen myöntää, ken on tätä menettelytapaa kokeillut. Huonekalumaalauksessa on hyviä tuloksia saavutettu seuraavalla menettelytavalla: Huonekalut ensin tasoitetaan liimakitillä. Kun täyte on hiottu ja tomuutettu, sivellään se kylläisesti kruunupa Justuksella. Kruunupohjustukseen voidaan pistää veitsenkärjellinen väriä, että paremmin voi nähdä mihin väri on jo sivelty. Sitten valmistetaan täytemaali "Grundin"ista ja siivilöidystä liidusta, panemalla siihen sitä väriä, jommoiseksi lopullinen sivelyväri ajatellaan. Tämä täytemaali sivellään ohuesti, melkein laseeraamalla. Tämä kuivuu yhtä pian kuin pohjalle sivelty kruunupohjustus, siis muutamassa tunnissa. Kun se on kuivunut, hiotaan pinta hienolla lasipaperilla, jonka jälkeen se taas sivellään kruunupohjustuksella. Jos pohjustus yrittää tulla liian paksuksi, johon se on taipuvainen, sekoitetaan siihen hiukan "Grundinia", ("Grundin" on kruunupohjustuksen ohennusaine). Kun pinta taas on kuivunut ja kun se edelleen hiotaan tasaiseksi, on se valmis valmiiksi sivelylle, jos sitten käytetään valkoisia lakkoja, emaljeja tai öljyväriä. Valkolakkauksessa on kuitenkin hyvä, jos pinta on kertaalleen sivelty öljyvärillä. Myöskin, ettei pinta näkyisi läpi, on hyvä täyteaineessa käyttää kuivaa sinkkiä tai muita öljyvalkoisia, jotka kyllä tekevät värin kalliimmaksi.

Siispä:
1. Kruunupohjustuksella maalaten on voitu yhdessä päivässä maalata emaljoitu huonekalukappale valmiiksi;
2. saavutettu kuitenkin hyvä, kestävä työ;
3. säästetty puolet työajasta;
4. säästetty puolet aineiden hinnasta.

Kruunu-täytemaali on hyvä hioa, joten siinä valmiiksi maalaus saa siloisen muodon.

Tämä tekotapa sopii yhtähyvin uusiin kuin vanhoihin huonekaluihin.

Mutta ei vain huonekaluissa, vaan monilla muilla maalausaloilla voi kruunupohjustusta käyttää, kun vain tottuu tekotapaa niihin sovelluttamaan.

Koskettelemme tässä puun ja kiven jäljennöstä.

On paikallaan huomauttaa, että öljyvärillä juovittaminen alkaa nykyään käydä ylellisyydeksi, koska vesijuovitus lakan alla kestää yhtä hyvin. Vesijuovituksella tässä tarkoitetaan etikalla tai oluella juovittamista.

Tällöin säästetään alustuslakkaus juovituksen päälle, jota tapaa muutamat maalarit käyttävät vesijuovituksen yhteydessä, sivelemällä se kruunupohjustuksella. Samalla kun se tarjoaa halvan ylitsesivelyaineen, on pinta myöskin muutamassa hetkessä valmis laseeraukselle ja lopullisesti lakkaukselle.

On hyvä, jos juovituksen päälle tehty kruunusively harjataan puhtaaksi pehmeällä vaateharjalla.

Jos ajattelee, kuinka usein maalari saa maalattavakseen puolikuivia rakennusosia, joiden puuaineessa ehkä vielä 14 päivää sitten lintu lauleli, muistaa kyllä mitkä jälkijutut niiden "huonosta" maalauksesta on maalarille. Jos puu, kuiva tai märkä, sivellään kruunupohjustuksella, vältetään monta ikävää jälkiseurausta.

Eräs seikka on vielä työn kululle edullinen kruunupohjustusta käytettäessä. Jos nim. laseeraa puhtaalle puulle öljyvärillä, ja jos pohja on sivelty kruunupohjustuksella, on osoittautunut, että kruunupohjustuksella on helppo vastaista peittävää maalausta varten pestä laseeraus pois. Tämä tapahtuu siitä syystä, ettei laseerauksen öljy ole päässyt imeytymään puun huokosiin, vaan on tasaisesti pohjustuksen pinnalla.

On tavallaan turhaa meidän aikanamme puhua värin läikällisyydestä, koska monien arkkitehtien mielestä työ on sitä parempaa, mitä epätasaisempi katon tai seinän sivellys on. Mutta vastaisten, vaativampien aikojen varalta puhukaamme nyt tasaiseksi maalatuistakin pinnoista.

Oli siis huone, joka oli kuumennettaessa koksilla savuttunut kirjavaksi. Rapparit olivat sitä sitten vielä paikkailleet, joten seinät näyttivät Europan kartalta. Siihen olisi ollut maalattava tummalla, viheriällä liimavärillä. Tehdäkseni kuolleeksi savuttuneet kohdat yhtälailla väriä ottaviksi kuin vastarapatut kohdat, sivelin seinät kauttaaltaan ohuella kalkkivärillä. Kun se oli täydellisesti kuivunut, maalasin viheriän liimavärin. Pinta tuli yhtäläinen ja tasainen. Toisissa huoneissa, joissa värinä oli punainen ja lila, antoi kalkki hiukan merkkejä väriin.

Eräässä huoneessa oli maalattava viininpunainen väri. Koska tässä seinät eivät olleet yhtä epätasaiset, jätin pohjakalkkauksen, mutta maalasin ohuen liimaväripohjustuksen intianpunaisella. Sen päälle panin vasta lopullisen viininpunaisen värin. Pohjaväriin panin sikkeli-liimaa ja vähän grundiinia. Tulos oli hyvä. Lopulinen väri kuivui aivan tasaiseksi.

Tulin sitten erääseen ravintolasaliin, jossa maalarit sitä ennen olivat olleet n. 15 vuotta takaperin. (Ihana välimatka kahdella maaluutuksella.) Seinät niinkuin katotkin olivat kastikkeessa ja rasvassa, niin että olisi voinut veitsellä niistä sitä vuolla kuin juustoa. Kaiken lisäksi saapuivat sähkömiehet, ja upottivat seiniin uudet sähköjohdot. Siihen sitä syntyi kaunis pinta maalattavaksi. Maalarille niin tutut pullollaan olevat kipsipaikkaukset risteilivät rasvaisessa seinässä kuin mitkä Mars-tähden kanavat.

Ensinnä nyt tietysti raaputin juustot pois seinien vanhoista osista, sekä huuhtelin sitten runsaalla vedellä muut liat niistä. Sitten jätin seinät kahdeksi päiväksi yksikseen. Sitten tein taas pohjustukseni ohuella sikkeliliima- ja grundin-värillä.

Toisena päivänä tämän jälkeen toin kaikki mieheni ja vielä toisilta mestareilta miehiä ja joutavia naisiakin lisää, sillä pinta-alaa oli useita satoja neliömetrejä, ja koska työ oli tehtävä tulisella nopeudella, jos tahtoi saada värin kuivumaan tasaiseksi. Väri oli ultramariini-viheriä. Tasainen siitäkin tuli.

Eräässä talossa mieheni penslailivat sikkeliliimapohjustusta kun menin töiden kulkua katsomaan. Tiesin, ettei kukaan sikkeliäni maksaisi, joten seisautin työt ja ryhdyin panemaan töitä toisenlaiseen kulkuun. Näin vielä rappauksen olevan haurasta ja sitoutumatonta, ettei se olisi tavallisen liimapohjustuksen avulla pysynyt koossakaan. Siis grundiinia taas väiriin. Sitten huimalla kiireellä väri seiniin, ettei se ennättänyt missään kohdin yhdestä paikkaa päästä yksikseen kuivumaan. Ja pinta oli kuin pilvetön taivaan kupu.

Ja lopuksi tapaus itsepäisimmästä seinästä, joka tuli viirukkaaksi, vaikka sen ääressä olisi itkenyt. Maalasin hyvässä uskossa grundin- pohjustukseni (puhdas liimaväri-alusmaalaus vain aiheuttaa, että valmis maalaus helposti alkaa kiskota). Mutta mitäs näinkään: seinät kuivuivat viirukkaiksi aivan kuin olisin joka toinen kerta pistänyt sivellintä mustaan ja joka toinen siniseen purkkiin! Koetin maalata uudelleen, mutta viirut eivät yhtään vähentyneet. Natroonipitoinen seinäpinta näytti saippuoineen öljyainekset väristäni, joka synnytti viirut. Hakkasin seinät tasaiseen yli kostutetulla sienellä, jolloin vasta sain pinnan siedettävään asuun.

Deutsche Malerzeitungista.