Savolainen 20, 20.2.1912
Näihin aikoihin, jolloin eri osissa maata on innostuttu wanhoja paikkakunnallisia pukuja tutkimaan ja käytäntöön saattamaan, kysywät sawolaisetkin: mitä on meillä esi-isien perua?
Karjalassa tapaamme iloisen wallattomiakin wärejä, leikkisää raidoitusta ja kuwitusta. Pohjanmaalla myös reippaan ja raikkaan ulosannon ohella iloisuutta, Hämeessä hywin järjestettyä ja selwää wäriwalintaa. Ei meillä sawolaisilla ole muuta kuin körttiläispuku, kuuluu yleiseen huokaistawan. Mutta on sitä täälläkin, kun wanhojen muorien muistojia lähdemme kuulostamaan.
Sywästi painoi Paawo Ruotsalaisen wakawa maailmankatsomus leimansa täkäläisen kansan, eritoten naisten, pukuparsiinkin, Sitten wiime wuosisadan puoliwälin muuttui mekko ja hame koruttoman suoraksi ja koristeettomaksi, wäri synkäksi, itseensä sulkeutuwaksi ja raidoitus wain waatimattomana ilmenewäksi. Kansallspukua se on kaikessa yksipuolisudessaan ollut tämäkin. Kansan omaa luomaa on sekin ollut. Enin osa on siinä kuosissa ajan hengen omaa, mutta paljon aikaisemmistakin oman puolen kuoseista waikuttimia saanutta.
Noin sata wuotta sitten käytettiin Sawossa wielä tykkimyssyä. Osa oli sametista helmikoristeilla ympäröitynä. Oli niissä pitsikin ja kutsuttiin sitä "siiriksi." Talwilakkia taasen, jolk oli täytetty (topattu) kutsuttiin "prollaksi."
Hame oli jo aikaisempana aikana jotenkin niin tummaa kuin harakan sininen. Se oli "meltapohjaa" ja "lyysirannullista." Raidat oliwat joko waaleansinistä, walkoista tai jopa punaistakin. Ne oliwat kapeita ja tiheässä.
Reunuswinen "wolliröijy" oli samasta kankaasta ja muodoltaan kuin kimonopusero. Helma oli kuitenkin leikattu eri kankaasta ja siinä raidat poikittain. Takana oli kolme laskosta. Kauluri oli melko awonainen ja edestä kaksinkerroin. Täten tuli kiinnitys melkein wasemman kainalon alle.
Kaulassa pidettiin meltapohjaisia huiweja, isolla nuppineulalla kiinnittäen. Arkipäiwinä ei pidetty röijyjä, waan oli tämmöinen huiwi walroisea paidan päällä. Arkihameetkin kudottim wähän karkeampia rohtimia ja karwoja lankoihin sekottaen.
Sarka ei ollut harwinaista naistenkaan röijykankaana, arki-oloja warten se kotona wanutettiin, mutta pyhäpukimiksi tehtiin "ewerseerattua" sarkaa, mitä Kuopiossa wärjättiin ja prässättiin semmoiseksi, että se oli toiselta puolen kiiltäwää tuin werka.
Hameet tehtiin niin awarat, että leweyttä pantiin 7—8 tyynlärää. Niitä oli "jparaeis" ja "laitaeus" kuosia. Joka kylässä oli joku erikoinen taituri, joka osasi hameet sowittaa kauniisiin laskoksiin. Näitä tehtiin ainakin neljää eri lajia. Sywimmät laskokset tietenkin sowitettiin taakse aina wähin erin etupuolelle päin niitä pienentäen.
Nauhojakin on käytetty, sekä sileitä että koristeltuja. Niilläkin on ollut nimenä "mytkä."
Olkoon tässä mainittuna miestenkin pukimista se, että sarka on ollut tawallisimpana waateaineiksena. Yhtä torutonta on ollut kuosikin. Hillerin nahkainen hattu on talwella ollut mieleisin, kesällä taasen "nyörimyssy."
Kansallistieteellisessä museossamme olen Sawon waateparsista tawannut etupäässä ainoastaan waatetilkkuja. Tässä esittämiini muistoselostuksiin alen saanut ainekset etupäässä Muuruwedeltä ja Rautalammilta.
Suotawaa olisi, että wanhoja waatekuoseja alettaisiin kaikissa muissakin Sawon pitäjissä muistiin merkitä. Kuopion kotiteollisuusyhdistyksen johtokunta, joka on alkanut kiinnittää huomiota tähänkin puoleen wanhan kansan käsiteollisuutta, ottaisi kertyneitä tietoja kiitollisuudella wastaan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti