Itä-Suomen Sanomat 150, 28.12.1895
Lappeenranta 27 p. jouluk. 1895
[---]
Eskon antama "Taiteilijain joululehti" on edessäni. Olen sitä selaillut, sen kuwia katsellut, kumminkaan tuntematta erityistä waikutusta. Kuwat ja piirustukset woiwat nykyajan taiteilijan silmillä katseltuina olla suurestakin arwosta, mutta jos minä mielipiteeni lausun, niin olisin odottanut taiteilijoiltamme arwokkaampaa teosta, kuin minkä he täksi jouluksi owat antaneet. Itse kansikuwakaan ei minua suuresti miellytä. Onhan tuommoista töherrystä, jota ennen muinoin jokainen koulupoika osasi tuhertaa. Mutta ehkäpä se siinä lieneekin se "knappi", joka antaa tuommoisen "schwungin" koko laitokselle. Ainoa hauskutus teoksessa on tuo wiime aikoina puheeksi tullut kysymys, "mitkä owat Suomen kansalliswärit". Mutta ennenkuin tähän kajoan, tahdon lukijakunnalle antaa lyhykäisen referaatin tästä seikasta.
Kuten tunnetaan, on 1860:ltä wuosiluwulta saakka opittu Suomen kansalliswäreinä pitämään sinistä ja walkoista. Wähitellen owat nämät wärit tulleet rakastetuiksi kansankin kesken niin, että kaikissa huweissa koetetaan saada koristukset niin paljon kuin mahdollista sopusointuun näiden wärien kanssa. Naiset, pääasiallisesti siwistyneimmistä luokista, pukeutuwat kesäiseen aikaan pukuihin, joissa siniwalkonen wäri on woitolla. Sama on laita, kun Suomea tahdotaan edustaa ulkomailla, että kukkawihkojen ja seppeleiden nauhat owat sinisen walkoiset.
Kun siis tämä tapa kerran oli tullut yleisesti käytäntöön, kun kansa kerran oli oppinut näissä wäreissä rakastamaan maansa lippua, niin ei kenenkään mieleen olisi luullut juolahtawankaan näiden wärien poistaminen. Niin wi kumminkaan ollut. Kuni kirkkaalta taiwaalta sinkosi wiime syksynä pommi ruotsalaiselta taholta, uhaten kerrassaan tuhkaksi polttaa siniwalkoisen lippumme. Waltion arkistonhoitaja, tohtori R. Hansen, oli kirjastokomeroissaan tutkinut Suomen heraldiikkaa, awakunatiedettä, ja tullut siihen päätökseen, että Suomen kansalliswärit eiwät suinkaan ole sininen ja walkoinen, waan keltanen ja punanen. Tämän keksintönsä julkaisi hän sitten pääkaupungin sanomalehdissä ja hywällä sekä tyytywäisellä mielellä odotteli, minkä waikutuksen tuo "mainio" keksintö aikaan saisi.
Warma hän woitostaan lienee ollut, etenkin kun ruotsinmieliset kilwan kiiruhtiwat omakseen omistamaan nuo wärit. Suomenmieliset paneutuwat wastaan, niiden joukossa maltillisempia ruohikkojakin, ja seurauksena oli, että tästäkin asiasta tehtiin kielikysymys.
Wähitellen laimeni kumminkin kysymys, sillä puolueet oliwat sen jo ratkaisseet siten, että suomalaiset pitäwät wäreinään siniwalkosen ja ruotsikot punakeltaisen. Tosin tiedettiin, että taiteilijayhdistys oli tässä asiassa kääntynyt Suomen mahtimiesten puoleen, saadakseen kuulla näiden mielipidettä, mutta tuo usean mielestä oli turhamaista, sillä mitä kerran on kansaan juurtunut ei sieltä niin pian häwiä.
Joululehdessään julkaisee nyt taiteilijayhdistys nämät pyytämänsä wastaukset. Niitä onkin kokonaista 28. Näistä puolustaa siniwalkoista 17, punakeltaista 7, kelt. pun. ja walkoista 1, ruskeaa ja wiheriää 1, walk. sin. kelt. ja punaista 1 ja siniwalk. ja harmajaa 1. Siis mitä näihin tulee, on siniwalkoinen woitolla ja owat sitä puolustaneet maamme tunnetuimmat henkilöt, kuten esim. professorit E. Aspelin, O. Donner ja E. G. Palmen, waltioneuwokset Th. Rein ja Z. Topelius. Muista mainittakoon hrat A. Kihlman, K. Krohn, ja A. Meurman. Owatpa muutamat ruotsikotkin puolustaneet siniwalkoista, niinkuin hra G.
v. Numers ja "Åbo Tidningin" tunnettu toimittaja G. Cygneus.
Mitä taasen wastausten sattuwaisuuteen tulee, on minusta E. G. Palmén'in paras ja enin walaisewa. Se kuuluu: "Siniwäri on meillä karoliinein ajasta asti kansallinen, ja tällä wuosisadalla Suomi on paraat ilonsa wiettänyt siniwalkoisen lipun suojassa. Sellaista todistusta ei pysty kumoomaan heraldiikki, jos onkin helmalapsena tuoreesta kilwestä riemuitsewille sekä niille, joilla on tulewaisuutensa takanaan. Yhtä hywin sopisi muodostaa käsitteemme luonnonkauneudesta - teaatterikulissien mukaan".
Puuakeltaisen puolustajat omat puhtaita wiikinkejä. Niiden joukkoon on lyöttäytynyt pari taiteilijoistamme, jotka wastauksen owat antaneet, nimittäin hrat A. Edelfelt ja A. Gallén. Edellinen wetoaa hra Hansenin tutkimuksiin sekä siihen, että siniwalkoinen wäri ei lainkaan sowellu, koska sininen ja walkoinen lippukangas näyttää etäälle katsottuna melkein mustalta ja walkoiselta. Tuo on muka pätewä syy siniwalkoisen hylkäämiseksi. Yhtä pätewä minusta olisi punakeltaisen kankaan hylkääminen, sillä se kaukaa katsottuna ehdottomasti näyttää punaiselta. Mutta se tietysti ei tule kysymykseenkään, kun kerran on kysymys ruotsittojen mielipiteestä!
Mitä minua enin on ihmetyttänyt on se, että tohtori Santeri Ingman on antautunut tähän leiriin kysymystä ratkaistessaan. Häneen näet waikuttaa siniwalkoinen "laimentamasti ja kylmästi; punakeltainen taas wilkastuttawasti, lämmittäwästi". Juhani Ahokin kiertelee kysymystä, ehdoittaen ruskean wihreää, joka wäritys mielestäni on jotensakin surkean näköinen.
Olkoonpa miten tahansa tämän kysymyksen laita, pauhattakoon ruotsalaiselta taholla waikka kuinka paljon, sinimalkea se kumminkin tulee olemaan kansalliswärinämme. Ainoa ikäwä tässä wain on, että siinäkin asiassa, jossa koko Suomen kansa, niin suomalaiset kuin ruotsalaiset, on yhtä mieltä, nyt on hajaannus aikaan saatu. Kiittäkäämme ruotsikkoja siitä ja antakaamme heidän liehuttua lippuaan siksi, kunnes sekä lippu että sen liehuttajat katoowat yhteen hautaan. Aiwan kaukana tuo ei liene, sillä kowin horrostilaan on tuon puolueen toiminta joutunut wiime ajoilla.
[---]
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti