Myrkyllisistä wäriaineista seinäpapereissa ja kankaissa

Uusi Suometar 45, 23.2.1883
Maanviljelystä ja taloutta. Myrkyllisistä wäriaineista seinäpapereissa ja kankaissa
(Suomen teollisuuslehdestä.)

Tuon tuostakin kuulee yksityisessä seuraelämässä kertomuksia, toinen toista kamalampi, myrkyllisten wäriaineitten tekemistä tuhoista. Kokonainen perhekunta woi sairastua, kitua kitumistaan, eikä tiedetä syytä. Wihdoinkin, kentiesi kuin moni on jo haudan reunalla, moni joutunut kuoleman saaliiksi, keksitään jostakin sattumuksesta syy. Tulee selwille, että milloin asuinhuoneen seinäpapereissa, milloin makuuwaatteissa, milloin missäkin huonekalussa on myrkky-wärejä, jotka owat tuhon syynä. Waikeata on päättää, onko kaikissa näissä tämmöisissä kertomuksissa perää, warma on kuitenkin, että yleisöllä on täysi syy lewottomuuteensa. Warsinkin wiime ajoilta woisimme nimittämällä henkilöt ja kertomalla itse tapahtumat luetella koko joukon esimerkkiä täänkaltaisista myrkytyksistä, joidenka todenperäisyyttä ei käy epäileminen. Niinpä laskettiin aiwan hiljakkoin erään täkäläisen kouluhuoneen seinäpapereita keemillisten tutkimuksen alaisiksi; tuli ilmi, että niissä oli niin suuri määrä arseniikkia, että täytyy otaksua siitä olleen haittaa oppilaitten ja opettajien terweydelle.

Waikka kysymys siitä, mitenkä terweydelle wahingollisten, wieläpä hengenwaarallistenkin tawaroitten wapaa kaupitteleminen on katsottawa lain kannalta, ei kuulu Teollisuuslehden warsinaiseen alaan, on toimitus kuitenki katsonut aihetta löytywän ottaa asia puheeksi. Eräs lähettäjä pyytää näet Teollisuuslehden 2:ssa numerossa selwikettä kysymykseen, "onko Suomessa lakia, joka kieltää myymästä myrkyllisillä wäriaineilla painettuja seinäpaperia y. m. ja woiko se, joka tietämättään on saanut semmoisia tawaroita, pakoittaa myyjää ottaman niitä takaisin ja korwaamaan wahinko, jos sitä rahalla woi korwata." Surkeata tosiaankin olisi ellei semmoista lakia löytyisi.

Kauppakaaren 1 L. 4 S sisältää yleisiä määräyjksiä, joita oikeus, lain hengen mukaan tulkitsemalla, epäilemättä sowittaisi puheena olewaan tapaukseen. Siinä näet säädetään: "jos joku myypi tawaraa, jossa hän tietää olewan wikaa, ottakoon omansa takaisin ja jättäköön hinnan osatajalle; wetäköön sen ohessa 10 taaleria sakkoa ja korwatkoon kaiken wahingon". Waan harwoimpa woitaneen täyteen toteen näyttää, josko ja mihinkä määrin myrkyllinen tawara on ollut syynä sairauteen, joka siitä on todennäköisenä seurauksena. Apu ja lohdutus, minkä ken woi saada siitä että hän terweytensä menetettyänsä woipi oikeuden kautta hankkia korwausta, on muutenkin sangen epäiltäwä. Mielestämme lähettäjä ei ole osannut asian sydänkohtaan kysyessään, woiko myyjä saada edeswastausta ja ostaja korwausta wahingon tapahduttua. On paljo enemmän syytä kysyä: onko yleisöllä minkäänlaisia takeita siitä, että semmoiset surkuteltawat wahingot jääwät tapahtumatta. Sanalla sanoen: eikö ole yhteiskunnalla waltaa edeltäwillä keinoilla estää tuommoisten waarallisten tawarain wapaata liikkumista kaupassa.

Tässäkään suhteesa ei woi moittia lainsäädäntöä aiwan puutteelliseksi. Löytyy polisisääntöjä, jotka nimenomaan kajowat tähän asiaan. Niinpä esimerkiksi: Uudenmaan kuwernörin wahwistama sääntö 19 p. maaliskuuta 1878, joka koskee polisijärjestystä Helsingin kaupungissa. Sen 34:n S:n 3:ssa kohdassa kielletään nimenomaan kauputsemasta arseniikkiwärisiä tapetteja tahi kankaita, sellaisilla tahi muilla myrkyllisillä wäriaineilla maalattuja leikkikaluja y. m. Sakkomäärä ei ole suuri. Se on sama kuin wahingollisten juomain myymisestä: wiidestä wiiteenkolmatta markkaan. Suuremmasta merkityksestä on määräys, että myyjä menettää tawarat, joita hawaitaan myrkyllisiksi.

Huolimatta tästä ja muista kielloista kaupitellaan täällä Helsingissä joka päiwä aiwan wapaasti ja julkisesti tawaroita, joita kaupitsijat warsin hywin tietäwät wärinsä puolesta myrkyllisiksi.

Muutama päiwä sitten käwi eräs henkilö eräässä täkäläisessä tapettimyymälässä waatimassa, että hän saisi waihtaa toisiin ostamansa seinäpaperit, joissa tutkittaessa oli huomattu olewan arseniikkia. Tähän suostuttiin: keskusteltiin mitä tapetteja ostaja mielisi entisten sijaan. - "Entäs jos ostaisin nuo", arwelee ostaja. -"Nuo? Mutta" - lausuu myyjä tosiaankin kiitettäwällä ystäwällisyydellä, - "mutta sanottehan että te ette pidä arseniiki-wäreillä painetuista tapeteista".
-"Niinpä tosiaan sanoin....entäs nuo?" -"Myöskin arseniikiset!" Myönnettäwä onm että kun hiukan etsittiin niin löydettiin kuin löydettiinkin semmoisia tapetteja, jotka oliwat tuolle arkamaiselle ostajalle mieleen. Kertomani pikku kohtaus on toki warsin walaisewa. Näyttää siltä kuin puheena olewan asetuksen rikkominen olisi käynyt kauppamaailmassa niin jokapäiwäiseksi tawaksi ja tottumukseksi, ettei enään edes johdu asianomaisten myyjien mileenkään että he harjoittawat luwatonta kauppaa. Olemme jo huomauttaneet, ettei sowi odottaa parannusta ainakaan yksinomaan sen kautta, että yksityiset rupeawat kannetta nostamaan. Tulisipa muita asianhaaroja lukuun ottamatta jotenkin liialliseksi rasitukseksi yksityisille jo - mitä jo moni tekeekin - täytyisi joka kerta kuin jotakin wärjättyä paperia tai kangasta eli muuta semmoista ostaa, käyttää tawaraa laboratoriossa tutkittawana ja joka tutkimuksesta suorittaa hywät maksut.

Mielestämme tässä jos missään on täysi oikeus waatia yleisen turwallisuuden suojelemista niiltä wiranomaisilta, joiden tulee walwoa, että polisijärjestystä tarkoin noudatetaan; ja koska polisilla ei näy olewan mitään itsenäistä tointa tässä asiassa noudatettawana, kääntyy yleisön waatimukset sitä suuremmasta syystä siihen uuteen kunnalliseen wirastoon, jonka erityisenä tehtäwänä on yleinen terweyshoito ja sitä koskewien asetusten woimassapitäminen. Terweyslautakunta on äsken julaistujen ohjesääntöjen johdosta welwoitettu muun muassa ilmiantamaan polisille semmoisia epäkohtia, jotka yleiselle terweydelle woiwat olla turmiollisia ja jotka polisin toimesta woiwat tulla poistetuiksi.

Sopisihan terveyslautakunnan pyytää - epäilemättä waatiakin - asianomaisilta kauppamiehiltä näytteitä heidän tawaroistaan ja tutkituttaa ne laboratoriossa. Näin woitaisiin saada werraten pienillä kustannuksilla selkoa suuerstakin tawaralajistosta. Jos tämmöisiä tarkastuksia pidettäisiin silloin tällöin ja tutkimuksen päätös annettaisiin polisin tiedoksi, olisi, otaksumalla että polisi tekisi tehtäwänsä, seuraus ehdottomasti se, että suuri osa esim. seinäpaperijalistoista, mitä tässä kaupungissa löytyy kaupan, joutuisi takawarikkoon. Heidän menetettyänsä muutama kerta melkoisen määrän kauppatawaroita ja saatuansa sitä paitsi suorittaa sakkoja, luulisi herroissa kauppiaissa syntywän parempi halu noudattaa sitä asetusta, jota nyt julkeasti poljetaan aiwan arastelematta.

[Tämä alunperin Suomen Teollisuuslehdessä julkaistu juttu on julkaistu myös: Ilmarinen 22, 22.2.1883]