Itsenäinen Suomi 6, 20.6.1928
Seuraavassa lehdeilemme hyväntahtoisesti myöntämässään haastattelussa kertoo valtioneuvoston asettaman lippukomitean jäsen, ylijohtaja V. M. J. Viljanen siitä monivuotisesta työstä, mitä lippumme värien vahvistaminen vaati.
Heti Suomen lopullisen itsenäistymisen jälkeen ratkaistiin lippukysymyksemme erittäin kiireisesti, aloitti haastateltavamme. Vapaan Suomen siniristilippu liehui nimittäin jo 16 p:nä kesäkuuta 1918 ensimmäisen kerran valtioneuvoston linnan katolla. Tähän näin pikaiseen toimintaan antoi epäilemättä aihetta itsenäisen valtakunnan mukaisen symboolin tarpeellisuus eitenkin ulospäin esiinnyttäessä. Kysymyksen liian nopeasta järjestelystä johtuikin, ettei asiaa näin pikaisilla toimenpiteillä saatu lopullisesti ratkaistuksi. Jo värien sovitteluun nähden voidaan asettaa kyseenalaiseksi, eikö valkea risti sinisellä pohjalla pelkästään paremman näkyväisyytensä vuoksi olisi ollut nykyistä lippuamme soveliaampi. Valtioneuvoston ensimmäinen asetus Suomen lipusta oli siinäkin suhteessa epäonnistunut, ettei siinä tarkemmin mainittu, minkäsävyistä sinistä, punaista ja keltaista väriä oli käytettävä.
Ultramariinia, joka määrättiin sinisen väriksi, on hyvinkin monta eri vivahdusta ja tästä johtuukin, että ensimmäisinä vuosina lipuissa esiintyvä sininen väri oli joko liian vaaleata tai tavallisemmin liian tummaa, niin että risti kauempaa katsottaessa näytti melkein mustalta.
Tarkemmin en lippumme synnyn alkuvaiheita tunne, jatkoi haastateltavamme, mutta epäilemättä juuri se seikka, että sininen — lippumme pääväri — esiintyi käytetyissä lipuissa niin monenlaisena, antoi valtioneuvostolle aihetta erityisen komitean asettamiseen tohtori R. Hausenin johdolla tarkasti määräämään lippuun kuuluvat värisävyt sekä laatimaan asianmukaiset normaali- 1. standardimallit.
Monien kokeilujen jälkeen ratkaisi komitea lopulta vaakunaan ja lippuun kuuluvien värien säyyn. Tässä mielessä oli haastarteltavammekin m.m. tehnyt matkan Saksaan neuvottelemaan sikäläisten väritehtaiden kanssa sopivista värilaaduista. Täkäläisessä Teknillisen korkeakoulun laboratoriossa tehtiin myös silloisen lehtorin, tohtori S. V. Hintikan opastuksella kokeilta eri värilaatujen pesu- ja valokestävyydestä. Erinäisiä Tampereen kutomatehtaita käytöttiin kankaiden värjäykseen nähden apuna. Pitkäveteisten kokeilujen jälkeen valittiin lopulta se punainen, keltainen ja sininen väri, joka nykyään esiintyy valtio-, kauppa- ja kaikissa muissakin käytännössä olevissa lipuissamme. Sininen on kauniin, helakan taivaansininen, jonka sinisyys näkyy verrattain kauas, mikä siltä täytyy vaatiakin erottuakseen selvästi lipun valkoista taustaa vastaan ja näkyäkseen kauas.
Komitean ollessa päättämäisillään työnsä ja sen ehdittyä jo painattaa näytemallitkin eri lippulaaduista ja siis myös vaakunalla varustetuista lipuista sai se odottamatta valtioneuvostolta määräyksen järjestää asia siten, että vaakunassa oleva kruunu voitaisiin poistaa. Esteettiseltä kannalta ei tämä ollut niinkään yksinkertaista ratkaista, mutta muutamien kokeilujen jälkeen pääsi komitea yksimielisyyteen siitä, että vaakunalle oli annettava mahdollisimman neliömäinen muoto elikkä se, mikä sillä nykyään on valtiolipussa. Kysymys leijonan päässä olevan kruunun poistamisesta ratkesi komiteassa kielteisesti, koska vaakunan katsottiin silloin menettävän sille ehdottomasti kuuluvan heraldisen vaikutuksensa.
Päätettyjen värien mukaan laadittiin sitten toistamiseen eri lippulaaduista täydelliset näytemallit, joita asetuksen mukaan tulee säilyttää valtioneuvoston kansliassa sekä maaherranvirastoissa kaiken kansan nähtävinä ja tarkastettavina. Samalla painatettiin erikoinen kokoelma valtio-, kauppaa, merenkulku-, posti- y.m. lippulaatuja virastoja, konsulaatteja ja muita julkisia laitoksia varten, jolta näillä olisi selvillä lipun miuoto, suhteet, oikeat värit j.n.e. Tämänjaikeen huhtikuussa 1923, siis yli viisi vuotta sitten, komitea luovutti kauppa- ja teollisuusministeriölle monivuotisen työnsä tulokset.
Kuitenkin vasta senjälkeen, kun Itsenäisyyden Liitto on ottanut lippukysymyksen ohjelmaansa sekä siihen liittyvän yleisen lippukulttuurin kohottamisen huolekseen ja saattanut kauppaan kaikissa suhteissa oikeita standardilippuja, ovat oikeat, v. 1925 asetuksen mukaiset liput tulleet yhä yleisempään käytäntöön ja tästä voidaankin olla liitolle kiitollisia, sillä mikään ei ole kansakunnan arvoa enemmän alentavaa kuin väärä ja huonosti käsitelty lippu.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti