Suomen Sosialidemokraatti 168, 22.6.1928
Vihamielisyys punaista väriä kohtaan osittain määräsi sen muodon. Sen johdosta, että näinä päivinä on kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Suomen lippu otettiin käytäntöön, antaa hra E. v. Wendt Svenska Pressenissä muutamia mielenkiintoisia tietoja tämän lippukysymyksen vaiheista.
Kysymys omasta Suomen lipusta tuli tapetille perustuslaillisuuden uudestisyntymisen aikana 1860-luvulla. Huomautettiin, että varsinkin sodan aikana olisi turvallisempi, jos suomalaiset laivat voisivat käyttää omaa suomalaista lippua. Eri ehdotuksia tehtiin: Helsingfors Dagbladin ryhmä ehdotti lippua, jossa olisi vaakunan värit punainen ja keltainen, sininenkin siihen lisättynä, ja tällaista lippua jossakin tilaisuudessa käytettiinkin, mutta Z. Topelius ehdotti sinivalkoista lippua, joka paremmin ilmaisisi Suomen luonnon ominaisuuksia. 1890-luvulla polemisoitiin asiasta paljon ja ylipäänsä suomenmieliset kannattivat sinivalkoista, ruotsinmieliset punakeltaista lippua. Poikkeuksia kuitenkin oli: punakeltaista lippua kannattivat m.m. Gallén-Kallela ja Santeri Ivalo, sinivalkoista Aug. Schauman ja hänen poikansa Georg.
Venäläinen tsaarivalta ei sallinut Suomen ottaa käytäntöön omaa lippua. Vain suurlakon aikana v. 1905 käytettiin Helsingin julkisilla rakennuksilla punakeltaista leijonalippua.
Vuoden 1918 alussa antoi hallitus eduskunnalle esityksen, jonka mukaan Suomen valtakunnan lippuna tulisi olemaan punakeltainen leijonalippu; kauppalippuna olisi punainen lippu, jonka keskellä olisi sinivalkoisella reunalla varustettu keltainen risti.
*) Niinpä perustuslakivaliokunnan toukok. 23 p:nä antamassa mietinnössä sanotaankin: "Valkoisen merkeissä on punainen hirmuvalta äskettäin kukistettu."Mutta kun eduskunta (tynkäeduskunta) kansalaissodan jälkeen kokoontui, olivat mielipiteet muuttuneet. Santeri Alkio y.m. huomauttivat, ettei punainen väri saisi olla määräävänä Suomen lipussa nyt, kun punainen kapina oli juuri voitettu; se olisi muka veristä ivaa. Jotkut tosin olisivat tahtoneet antaa kauneusnäkökohtien määrätä, mutta enemmistö seurasi tässä Alkiota.*) Vihamielisyys punaista väriä vastaan määräsi. Tosin useat, jotka alistuivat enemmistön tahtoon, eivät olleet siihen mitenkään innostuneita, niiden joukossa taiteilija Eero Snellman, joka viime kädessä piirsi Suomen lipun. Olisivat mielellään nähneet värikkäämmän ja eloisamman lipun.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti