Kotitaide 9, 1907
Kysymys, millä kuparikaton saisi vihreeksi sen sijaan kun se useimmiten muuttuu mustaksi, on monasti pannut ajattelemaan päänsä ympäri jokaisen tämän aineen käyttäjän, josta tuo kuparin kaunis vihreä patina on todella haluttu ornamentti-aine rakennustaiteessa. Erään berliniläisen Hasak:in tekemien havaintojen mukaan kestää kokonaista kaksikymmentä vuotta ennenkuin kuparin vihreä ruoste puskee alta ja työntää pois mustan ruosteen. Mutta viheriöityminen ei tapahdu tasasesti kautta koko pinnan, vaan ensiksi kaunistuvat ne kohdat, jotka ovat enemmän sateiden puolella, ja tällöin havaitaan jopa 3—4:n vuoden ero tämän ja vähemmin sateesta kostuvien osien välillä. Syy tähän on epäselvä. Mutta nähtävästi vaikuttavat tuulen ryöpsyttämät sadepisarat fyys[i]llisellä voimallaan patinan muodostumiseen kiihottavasti.
Miten saada nyt tuon epämieluisan mustan muodon pois ensimäisen kahdenkymmenen vuoden aikana? On koetettu patinoida kuparia keinotekosesti. Virtsaa on siihen käytetty. Mutta ajaksi se kyllä aikaansai vihreän värin, mutta vain ajaksi, sillä pian oli kupari taas musta ja kaiken päälle vielä sangen harmittavan pilkukas. Keski-aikana näytään käyttäneen paremmin käsillä-olevaa ja yksinkertaisempaa keinoa ja hyvällä onnella ja menestyksellä. Braunschweig'in P. Andrean kirkon kauniista myöhä-goottilaisesta tornista tavattiin v. 1835 sen huipussa pitempi kertomus kirkon rakentajalta Barwardt Tafel-maker'ilta v:lta 1559, missä hän m. m. kirjoittaa: "Darnae Anno dusent fyff hundert und sete und fertych doleten de heren den torne sparen und myt kopper decken, und groyn anstriken . . .", joka vanha saksalainen teksti suomeksi käännettynä kuuluisi: Noin vuonna tuhat viisisataa ja neljäkymmentä kuusi varustettiin tämä torni parruilla ja peitettiin kuparilla, ja maalattiin harmaaksi . . . Tuollainen väri pitää kyllä kaksikymmentä vuotta. Ja sen alla muodostuu aivan samaan tapaan kuin mustan ruosteen alla vihreä patina, mistä se vähitellen tulee näkyviin. Näin voitaisi tuo ilkeä musta väri välttää ensimäisenä kahtenakymmenenä vuotena, arvelee mainittu Hasak tätä kysymystä koskettelevassa kirjotuksessaan "Deutsche Bauzeitung'issa."
Kirjotuksen johdosta ryhtyy pari muuta kirjottajaa lyhyesti antamaan muutamia lisätietoja samassa lehdessä. Toinen ilmoittaa että 18:nnella vuosisadalla tunnettiin tapa maalata kuparikattoja vihreällä värillä, kuten eräässä kertomuksessa v:lta 1785, koskeva paria uutta Berliniin rakennettua tornia, kerrotaan: Endlich koemt die Kuppel. Sie ist von Holz, mit Kupfer gedeckt, grun angestrichen, und mit vergoldeten Rosen geziert" (suomeksi: Sitten seuraa torni. Se on puusta, kuparilla katettu, vihreeksi maalattu ja kullatuilla ruseteilla koristettu). Kuparin patinoitumisen edistämiseksi käytetään nykyaikaan, tämän kertojan mukaan, sillin suolavettä, mutta millä menestyksellä, sitä hän ei mene "arenteeraamaan".
Toinen kirjoittajista taas tekee selkoa patinan muodostumisessa tapahtuvasta kemiallisesta prosessista. Puhtaassa ilmassa yhtyy siinä löytyvä hiilihappo kuparilevyn kuparioksidin kanssa hiilihappoiseksi kuparisuolaksi, tuoksi kirkkaan vihreäksi, aivan riippumatta kuparin kemiallisesta puhtaudesta, kun myöskin kuparilegeraukset saavat patinaa. Suurkaupungissa aina löytyvä epäpuhdas, rikkipitoisia happoja sisältävä ilma aikaansaa rikkikuparia tuota mustaa kuparin pinnalla. Kun edellinen muodostuma pysyy kirkkaan vihreänä, muuttuu jälkimäinen väriltään hiukan tummemmaksi, rikkihappoiseksi kupariksi ei sisältä ulospäin, vaan päinvastoin. Näin syö rikki ei vain kuparia, vaan myöskin graniittia.
Tätä syöpymistä vastaan ei ole minkäänlaista yrttiä vielä keksitty. Jonkinlainen elektrolyyttinen menetystäpä lienee kyllä olemassa, mutta jotta siitä jonkaanlaista hyötyä tulisi, tulevat virta- y. m. kustannukset niin suuriksi, ettei sitä edes ajatella uskalla. Muut konstit ovat vielä kerrassaan tehottomia.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti