Suomi 15, 1882
Seuran yhteisessä kokouksessa Tuorstaina 30 p. Kesäkuuta luki tohtori Eliel Aspelin seuraavan esitelmän:
Pohjola ja Kalevala.
Katsahdus suomalaisen taruston maantieteesen.
Pohjola ja Kalevala ovat ne kaksi maata, joissa kansallisepopeiamme henkilöt rauhallisissa ja sotaisissa toimissa liikkuvat. Pohjolan ja Kalevalan sekä maat että kansat esitellään toistensa vastakohtina: alituinen riita ja vihollisuus vallitsee niiden välillä. Kun kerran Ilmarisen häät Pohjan neidon kanssa ovat rakentamaisillaan pysyväisen rauhan, niin on lieto Lemminkäinen kohta valmis mitä törkeimmällä tavalla sotalepoa rikkomaan. Se mahdottomuus rauhalliseen sopuun Pohjolan ja Kalevalan välillä, joka runojen kertomuksista käy ilmi, on saava täyden selityksensä, kun ryhdymme tarkastelemaan, mitä esi-isämme näillä kahdella maalla oikeastaan tarkoittivat.
I.
Pohjolan tavallisin toisintonimi on Pimentola s.o. pimeyden pesä, pimeyden maa - samaa tarkoittava kuin Pohjolan yleinen epiteetti pimeä. Alituinen pimeys peittää Pohjolan helmoihinsa, eikä kukko siellä konsanaan ilmoita päivän nousua. Niinpä loitsija sanoo manatessaan ihmistä rasittavaa pahaa:
Tuonne ma sinun manoan
Pimeähän Pohjolahan -
Kuss' ei kuuta, aurinkoa,
Eikä päiveä ijässä -
Kuss' ei kuulu kukon ääntä,
Eikä kanan kaakotusta!
Pohjola on siis yön maa.
Sen vuoksi sanotaan Pohjan neitoa yön tytöksi, hämärän neidoksi; sen vuoksi mainitaan häntä myös mustaposkeksi ja Pohjan ukkoa ja akkaa mustiksi; sen vuoksi vihdoin ovat kaikki kolme umpisilmiä, sokeita. Musta väri ja sokeus tarkoittavat näet yleiseen kansojen taruissa yötä, pimeyttä. Tavallisesti käytetään näitä epiteettejä erikseen; joskus ne yhdistetään, niinkuin esim. säkeissä:
Oi sie musta Pohjan akka
Ulomalan umpisilmä.
Mutta mustia ovat ei ainoastaan Pohjolan hallitsijaperheen jäsenet; mustia ovat myös Pohjolassa eläjät. Pohjolan koirasta sanotaan:
Pohjan Musti, musta koira,
Rakki rauan karvallinen -
Ja eräs loitsuruno kertoo, että kun koira, hepo, lehmä, lammas, kilo, sika, kasi ja kana poikivat Pohjolassa, syntyi kullekin raudan karvainen sikiö. Raudan karva on sama kuin öisen taivahan karva, sama kuin musta väri - pimeyttä tarkoittava.
' Joll'ei tämä olisi kylläksi todistamaan, että Pohjola ennen kaikkea edustaa yön valtaa, niin esiintyypi se vastustamattomasti siinä tarullisessa tosiasiassa, että Pohjolan valta ryöstää kuun ja päivän Kalevalan mailta ja sulkee ne vuoreen. Siitä synkkä yö maita, meriä peittämään. Ainoastaan pakosta Pohjan akka päästää kuun ja auringon Pohjolan kivimäestä. Yötä, joka itse on valoton, pitävät kansat valon, päivän vihollisena.
Pohjoisilla mailla on yö talvella pisin. Pimeyden valta on silloin mahtavimmillaan. Täällä ovat talvi ja pimeys yhtä tarkoittavia sanoja, joten huolellinen voi laulaa:
Niin on mieleni polosen
Kuin syksynen yö pimeä,
Talvinen on päivä musta.
Sen vuoksi näemme toiseksi yön maan ja vallan myös esiintyvää talven maana ja valtana.
Pohjan akka synnyttää kolme sikiötä, joille hän antaa nimet: Tuuletar, Viimatar, Pakkanen. Syyspuoleen kylmä viima, rajut tuulet alkavat käydä, pilvet peittävät taivaan kannen, ilma muuttuu sumuiseksi. Silloin myös pakkanen, joka kesällä on lähteissä ja kallion koloissapiillyt, astuu sisartensa jäljissä päiviin. Pakkanen käy maat ja manteret, purren
Puut - - lehettömiksi,
Heinät helpehettömiksi,
Ihmiset verettömiksi.
Niin valloittaa Pohjola alaa; mutta kuulkaatte, kuinka Pohjolaa talven maana kuvataan:
Paljo on hyytä Pohjolassa,
Jäätä kylmässä kylässä:
Hyyss' on virrat, jäässä järvet,
Ilma kaikki iljenessä,
Kaljamassa kaikki paikat,
Laaksoset lumen väessä,
Miesten parta huutehessa,
Hallassa hevosten harja;
Hyiset hyppivät jänikset,
Jäiset karhut karkelevat
Keskellä lumimäkeä,
Lumivaaran liepehellä,
Hyiset joutsenet joluvat
Keskellä lumijokea,
Jäisen kosken korvaksella.
Jos mikään, niinon tämä mahtava kuvaus pohjoista runoutta!
Talven pesänä sanotaan Pohjolaa yleisesti kylmäksi kyläksi, toisinaan Palentolaksi; talven hallitsijana annetaan Pohjan akalle epiteetit kylmäkulkku ja hyinen, jota jälkimäistä usein käytetään myös muista Pohjolan asujamista.
Pimeys ja kylmyys ovat pidettävät Pohjolan pääominaisuuksina, koska, niinkuin alempana saamme nähdä, paikkakunnan muut ominaisuudet molemmista mainituista voi johtaa. Sen vuoksi sopii jo tässä kysellä, missä yö ja talven maa ajateltiin olevaksi?
Luonnon mukaan ei yölläeikä talvella ole varsinaisia rajoja, eikä Pohjolakaan ole maantieteellisesti rajoitettava maa. Vaikka kertomarunot yleiseen esittävät maata kaukaiseksi, niin todistavat toiset laulajain lauselmat, että Pohjolan samalla ajateltiin käsittävän laulajien kotimaankin. Siten esimerkiksi käytetään usein lauselmaa:
Näillä raukoilla rajoilla,
Poloisilla Pohjan mailla,
tarkoittamatta etäisiä seutuja. - Tämän käsityksen alkuperäisyyttä luulisin myös itse Pohja nimen todistavan. Pohja merkitsee perustusta, alapuolta, alapintaa jostakin avaruudesta, se on kannen vastakohta. Kun sanoja käytetään näkyvästä maailman rakennuksesta, niin tarkoittaa luonnollisesti pohja maata, kansi taivasta ja samoin kuin taivaan kannella vielä käsitetään koko näkyvää taivasta, on epäilemättä "pohjalla" alkuansa käsitetty koko näkyvää maata. Sittemmin on sanojen merkitys muuttunut: Pohja tarkoittaa nykyään etelää vastakohtaista ilman alaa (ei ainoastaan maata) ja kansi sanaa käytetään paitse mainitussa laveammassa merkityksessä myös erittäin pohjoisesta taivaasta. Useasti näet tapaa runoissa, joissa kerrotaan Pohjolaan tulosta, lauselman: kirjokansi, kultakansi ("kannet kulta") kiimoittavi tulijaa vastaan. Mikä se voisi muu olla kuin pohjoisen taivaan kansi? - Eräs laulaja on hra Borenius'elle kertonut, että Karjalassa ei koskaan olisi halloja, jollei kirjokantta olisi Pohjolassa - tietääpä jokainen meistä aivan hyvin, että halla on tulossa, kun kesäillalla pohjoinen taivas selkenee ja hellästi kiimoittaa. Että taivaan kantta kirjokanneksi sanottiin, näkee myös tulen syntyrunosta, jossa kerrotaan tulen pudonneen:
Päältä laivahan yheksän,
Halki kuuen kirjokannen
samalla kuin toisinnossa sanotaan:
Ilmalta yheksänneltä,
Kaheksannen kannen päältä.
Mutta kuinka on ylempänä mainittu sanojen merkityksen muutos selitettävä?
Arvattavasti on muutos sen johdosta tapahtunut, että yö ja talvi luonnollisesti ovat saattaneet esi-isiämme vertaamaan näkyvää maan ja taivaan piirtä pohjalla ja kannella varustettuun astiaan. Yöllä ja talvella, jolloin maassa on kylmä ja pimeä, mutta taivaan kansi tähtinensä kiimoittaa, voi näet luonnon ihminen pikemmin kuin kesällä, jolloin maa ja taivas ovat valoisat, ajatella itsensä ikäänkuin astian pohjassa asuvaksi. Mutta koska yö ja talvi etelää vastaisella ilman alalla on pisin ja ankarin, niin on noita, sanotusta käsityksestä johtuneita, nimityksiä ruvettu pääasiallisesti käyttämään pohjoisesta maasta ja taivaasta.
Runoissa käytetään alinomaa Pohjolaaja Pohjaa sekäPohjan maata vieretysten samassa merkityksessä. Se osoittaa, että Pohjolaa käsitettiin maaksi, niinkuin ylempänä on otaksuttu; mutta nimen muoto ilmaisee kuitenkin, että sillä myös ajateltiinjotakin pohjassa olevata asumusta, Pohjan vallan asuntoa. Se käsitys esiintyy varsinkin maineissa Pohjolan kylästä, linnasta, talosta, tuvasta. Ett'ei näitä kuitenkaan saa todellisina käsittää, sen huomaa toisista runopaikoista, joita nyt käyn tarkastamaan.
Usein mainitaan Pohjolan portti (portit), veräjä (veräjät) eli uksi (ukset) yksistään, pars pro toto. Semmoisia lauselmia ovat esimerkiksi:
Portit Pohjolan näkyvi,
Kannet kulta kuumottavi,
Paistavi pahat veräjä -;
- - näkyvät Pohjan portit,
Rauta-ukset ärvöttävät -;
Pohjan on ponneton veräjä,
Saranaton ilman salmi -:
Rikonpa ukset unen riihen,
Taitan taivosen saranat.
Näiden lauselmien merkitys ei ole epäselvä, kun pysyy sillä selityskannalla, jolle edellisessä olen asettautunut. Pohjan portti, veräjä, rauta-ukset on pohjoisen taivaan ranta, joko kulta s. o. illan tahi rauta- s. o. yönkarvassa paistavana. Tätä vahvistaa epiteetti ponneton, jota todellisesta veräjästä tuskin käytettäisiin, sitä todistavat myös toisintolauseet kultakannet, ilman salmi, taivosen saranat. Viimeiseen on verrattava lause: päivän saranat tuntuu, joka merkitsee, että aurinko koittaa s. o. itäisen taivaan ranta alkaa ruskoittaa (Lrt, Sanak.). Mutta kun taivaan ranta on Pohjolan portti, on itse Pohjola sen toisella puolen, ulkopuolella näkyvää maan piiriä. Siitä käsityksestä ovat Pohjolan toisintonimet Ulkola ja Ulomala syntyneet. Että siellä ei kuitenkaan ajateltu toista maata olevaksi, kuin juuri samaa yön maata, Pohjaa, sen todistaa muun muassa, että Pohjolan tupa sanotaan raudasta rakennetuksi - häärunoissa kuvataan sitä toisin, mutta se kuvaus ei kuulu tähän jaksoon.
Katsokaamme vielä mitä runo Lemminkäisen Pohjolanmatkasta sisältää tähän kuuluvaa.
Pohjolan rajana esiintyy tulinen joki, jota samaamyös tulinen kuoppa tarkoittanee, sillä semmoinen saman käsitteen toistaminen uudessa muodossa on tunnettu tarujen kehkeytymisen ominaisuus. Tulinen joki eli kuoppa, täynnä palavia paateroita,
Itähän iäti pitkä,
Luotehesen loppumaton,
on ilta- tahi aamurusko taivahalla. Sivumennen mainitsen, että kun toinen runo kertoo joesta:
Juomari on joen takana,
Kuivakulkku Pohjolainen,
Tuopa joi joen tulisen,
Säkähisen järven särpi,
niin sitä tuskin voi muuten selittää kuin pitämällä Pohjolaista yönä, joka aina nielaisee tulisimmankiniltaruskon. -Kosioimis- ja samporunot kertovat toisin, että nimittäin merta myöten Pohjolaan kuljettiin, ja useat toisinnot sanovat merta punaiseksi: ruskoittavan taivahan peilinä kuultaa meri punaiselta tänäkin päivänä.
Joen yli päästyänsä tulee Lemminkäinen tuliselle aidalle, joka on raudasta pantu, maan emästä ylös taivahasen ja käärmeittä vitsastettu:
Ulos suin suhajamahan,
(Pääkesrot kehajamahan)
Ulos hännin häilymähän.
Pohjolan tulisen aidan on jokainen nähnyt, kun talvella revontulet palavat. Käärmeiden kehajanta ja häntien heilunta tulisessa aidassa ovat erinomaisen sattuva kuvaus mainitun luonnonilmiön omituisesta rätisemisestä ja leimuamisesta. Aidan sisäpuolella on uros jo ainakin Pohjolassa. Siellä on hirveän vahva satasilmä käärme vastassa tiellä. Se on öinen taivas tuhansin tähtösin katseleva.
Johtopäätös tästä tarkastuksesta on seuraava:
1. Pohjola tarkoittaa koko pohjoista ilmanalaa, semmoisena kuin se yöllä ja talvella on nähtävänä;
2. Pohjolaa ajateltiin myytillisen Pohjan vallan asuntona kaukaiseksi paikkakunnaksi joko pohjoisen taivaan rannalla tahi sen
ulkopuolella.
Varsinaisena maana kuvataan Pohjolaa äärettömän laajaksi, autioksi, jota nimi Ulappala erittäin tarkoittanee. Yleiset ovat
lauseet: Pohjan pitkät perät, laakeat, laajat maat, laajat salot. Pohjolan avaruutta vastaa sen kolkko erämaan luonne. Pahat
pedot asuvat sen metsissä, eikä siellä
--käyne karjan kynsi,
Hypänne hevosen varsa.
Tarkasteltuamme Pohjolaa yön ja talven maana on jo aika huomata niitä Pohjan ominaisuuksia, joita voi pitää tuosta peruskäsityksestä johtuneina.
Pimeys ja pakkanen ovat ihmisen pahimmat viholliset näillä poloisilla Pohjan mailla. Eipä siis ole oudoksuminen, että täällä pidetään yön ja talven valtaa kaiken pahan syntynä. Mitä vahingollisia, inhoittavia eläviä löytyy, sudet, käärmeet, sammakot, kaikki ovat ne Pohjolan sikiöitä. Mitä tautia, tuskia voi ajatella, ihmis-parkaa rasittavia, kaikki ovat Pimentolasta lähteneitä: Pohjan akka tai tyttö ne on synnyttänyt. Sieltä ovat paha ja pahat tulleet ja sinne ne jälleen mahtavin sanoin manataan. Itse noita ja arpoja on myösPohjolassa syntynsä saanut; siellä on noidantaito suurin ja Lemminkäinen tapasi Pohjolan tuvan täynnä tietäjiä, laulajia. Muinoiset suomalaiset kunnioittivat tietäjän viisautta ja laulajan taitoa, koska heidän etevimmät urohonsa niiden avulla toimittivat vaikeimmat tehtävänsä; mutta Pohjolan asukasten noidan- ja laulutaitoa voi hyvällä syyllä pitää semmoisena, jota ylimalkaan pahaan tarkoitukseen käytettiin ja ainoastaan pakosta tai hyvästä maksusta hyvän matkaan saamiseksi.
Tämä käsitys Pohjolasta kaiken pahan kotina ja synnyinmaana selittää jälleen useita sen asukasten epiteettejä, niinkuin: portto Pohjolan emäntä, kierosilmä, vääräleuka, raani, rupinen, paha akka, pihkakynsi, paha valta, paha parvi, häijy joukko j. n. e. Aivan luonnollisesti yhdistää ihminen pahan matkaan saamisen sekä mielen ja hengen pahuuteen että myös ruumiilliseen rumuuteen. Vaarallista oli semmoista maata lähestyä. Tuho ja surma siellä ihmislasta uhkasi. Pohjolan tupia sanottiin
Miesten syöjiksi sijoiksi,
Urosten upottajiksi-
ja paikkakunnan toisintonimenä esiintyy muun muassa Surmola (surman koti) ja akkaa nimitetään myös Syöjättäreksi - nimi, jota tarinoissa yleiseen käytetään ilkeästä vaimonpuolisesta olennosta, joka viattomia ja turvattomia vainoo.
Edelliseen katsoen on minusta mahdoton panna epähuomion syyksi, että laulajat usein käyttävät Tuonelaa Pohjolan toisintonimenä. Sillä olipa se vaan luonnollinen täydennys, että yön, talven ja kaikenlaisen pahan maata pidettiin myös kuoleman asuntona ja maana. Tuonelan toisintonimi on jälleen Manala. Runojen mukaan on Manala sama kuin Maan ala, maanalainen paikka ja Castren pitääkin todistettuna, että Tuonelaa aina ajateltiin maan alaiseksi. Kuitenkin katson minä epäilemättömäksi, että Pohjolaa ja Tuonelaa alkuansa ajateltiin yhdeksi ja samaksi paikkakunnaksi. Sen näet todistaa se asia, että Tuonelaa kuvataan samankaltaiseksi kuin Pohjolaa. Tuonelan tuvat ovat kuun kumottamattomat, päivän paistamattomat - musta väri on Tuonen karva; samoin kuin Pohjolan, on Tuonen ukko sokea, niinkuin Pohjan, synnyttävät Tuonelan asukkaat kipuja ja tauteja sekä ilkeitä eläviä ja petoja. - Mutta jos tämä yhteys on selvillä, niin johtuu siitä luonnollisesti, että myös Tuonelaa on alkuansa ajateltu maanpäälliseksi.
Tämä viimeinen päätös käy vielä todennäköisemmäksi, kun huomaa, että Pohjolakin myöhemminmuuttuu maanalaiseksi. Sen näkee muutamista toisinnoista, joissa Pohjolaa sanotaan Untolaksi ja joissa erinäiset sivukohdat todistavat vaikutusta suorasanaisesta tarinasta. Pohjolan neitoa sanotaan siten väkivuoren vunnukoksi (tyttäreksi), Pohjolan isäntää vuoren vanhimmaksi, vuoren ukoksi. Pohjolan valta asuu nyt siis vuoressa. Mutta vuoresta kävi tie syvään maan alle; Pohjola ja Tuonela yhtyvät maan alla, niinkuin kerran olivat olleet yhtä maan päällä. Niin kertoo Tuonelassa käyneen tarina samoin kuin Virolaisten Kalevin pojan runoelma, että sankarin, joka lähti aarretta ja neitoa pahalta vallalta valloittamaan - Lemminkäisen, Väinämöisen ja Ilmarisen Pohjolamatkat uudessa muodossa - täytyi etsiä vihollistaan maan syvyydestä. Virolaisten käsityksessä on tämä maanalainen paikka helvetti ja siksi muuttuu Pohjola vihdoin Suomalaisillakin.
Tämä viimeinen Pohjolan käsitteen muodostus on tietysti Eristin opin vaikutuksesta syntynyt. Sen edellä kävijänä voi mainita sitä katsantotapaa, jonka mukaan Pohjola on par préférence pakanuuden maa, ristimätön, papiton maa, niinkuin esimerkiksi säkeissä:
Pimiäsen pohjosehen
Maille ristimättömille,
Paikoille papittomille,
Kuss' ei kuu kumota j. n. e.
Pohjolan asukkaita sanotaan sen mukaan pakana kansaksi. Kertomarunoissa ei vielä Pohjolaa helvetiksi sanota, mutta usein loitsurunoissa, joihinka myöhäisempiä käsityksiä runsaammin on kiintynyt. Niissä mainitaan Pohjolaa helvetiksi ja pirulaksi sekä sen hallitsijoita johdonmukaisestipirun isännäksi, pirun emännäksi.
Nyt olemme tarkastaneet tarustomme vaihtelevaa Pohjolan käsitettä: Yön ja talven maa on kaiken pahan synnyinmaa sekä myös kuoleman, Tuonen maa ja vihdoin helvetti. Tätä vaihtelevaisuutta vastaa vaihteleva käsitys maan asemasta: alkuperäisintä käsitystä edustavat ne lauseet, joidenka mukaan Pohjola joko on pohjoinen ilman ala taikka sijaitsee etäällä pohjoisen taivaan rannalla ja maan tunnusmerkkinä ovat pohjoisella taivaalla näkyvät luonnon ilmiöt; toinen aste on Pohjolan esitteleminen luonnolliseksi maaksi; kolmas Pohjolan maan alle muuttaminen. Mutta tässä kertomukset Pohjolasta eivät suinkaan ole lopussa. Jokainen Kalevalan lukenut tietää, että tuosta tarunomaisesta maasta mainitaan paljon semmoista, joka on aivan päinvastaista siihen mitä tähän saakka olen esiin tuonut. Voidaksemme sitä ristiriitaa selittää on kuitenkin välttämätöntä ensin saada selville, mitä esi-isämme ajattelivat vastakohtaisesta maasta Kalevalasta.
[---]
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti