Hämeen Sanomat 92, 16.11.1888
Eras sorwari maaseudulta käwi hiljan meille näyttämässä "Hämeen wisasta" tehtyjä teoksia, jotka hän oli wärjännyt n. s. "pakettiwäreillä" wiheriöiksi. Ukko oli menetellyt hywin yksinkertaisesti siten, etta hän oli liuottanut wiheriää pakettiwäriä weteen ja sillä siwellyt puuta. Teoksien muodossa ei ollut mitään erinomaista; ne oliwat jotenkin kömpelöä kuosia, sitä siewyyttä ja jaloa muotoa kokonaan wailla, jota waadimme siwistyneessä ja taiteellisiin pyrintöihin heränneessä kodissa käytettäwiltä tarwekaluilta. Mutta niissä oli kuitenkin jotain omituista wiehätystä. Wisan omituiset syyt ja solmuiset suonet paistoiwat näet lakeerauksen läpi ja antoiwat puun pinnalle ulkonäön, jota pikemmin woisi werrata malakiittikiween. Epäilemättä woidaan muitakin kuin wiheriöitä "pakettiwärejä" käyttää tähän tarkoitulseen, ja siten saada muunlaisiakin wäriwaikutuksia näkywiin.
Mieleeni pisti kohta, että tuossa on aine, johon woisi perustua siewä laji kotiteollisuutta. Wisasta woitaisiin tehdä lukemattomia sekä pieniä etta isoja tarwe- ja koristekapineita, ja tuon Hämeen ukon tekemät teokset todistawat, etta niihin woidaan wärjäämällä saada omituinen hohde, joka tuntuwasti lisää niitten sekä kauneutta etta arwoa.
Koiwun wiwaa, semmoista kuin sitä kaswaa Hämeessä, ei löydy laajalta. Se on Suomen maalle omituista puuta ja siis ihan omiansa olemaan kotimaisen pikkuteollisuuden raaka-aineena. Wisa-teollisuudesta woisi pian tulla jotakin meidän maallemme omituista, ja sen tuotteet saattaisiwat lewitä kau'aksikin, oman maan rajojen siwu. Muistaa sopii, tätäkin, etta huwimatkustajat joita joka kesä tulee Suomeen kaukaisistakin maista yhä isommin joukoin — mielellään ostawat moisia pikkukapineita muistoksi matkaltaan, warsinkin jos teokset owat jotain omituista paikkakunnalle. Kuinpa esim. matkustaisi Schweitsissä tahi Norjassa ostamatta siellä walmistettuja ja kaupaksi pidettyjä puuweistoksia? Kuka käwisi Böhmissä ostamatta muistoksi kiwiteoksia tahi lasiesineitä, joita sen puolen maakansa walmistelee? Tahi Wenäjän hopeaseppäseuduilla, ottamatta mukaansa, jonkun rintaneulan tahi rasian, joka kantaa paikkakunnalla tawallisia "niellokoristeita?" Ja kun eiwät ihmiset osaa muistokapineita walmistaa, niin ottaa matkustaja edes jonkun luonnontuotteen, jota hän woi muistina säilyttää. Kuka olisi esim. käynyt Imatralla pistämättä moniaita n. s. "imatrankiwiä" taskuunsa!
Myöskin tuohi on ainetta, josta woidaan walmistaa monenlaisia pieniä tarwe- ja korukapineita. Sitä onkin ruwettu Iywäskylän tienoilla walmistamaan myyntiä warten; olemmepa kuulleet että ne henkilöt, jotka tähän elinkeinoon ovat ruwenneet, owat saaneet siitä työnalan semmoisen, ett'ei heidän tarwitse muuta työtä ja työnasioita ajatellakaan.
Kotiteollisuuden harrastajoita kehoitamme kiinnittämään huomiotaan näihin seikkoihin. Jotta päästäisiin alkuun olisi ehken sopiwata, että yhdelle tahi useammalle käsitöitä tuntewalle henkilölle annettaisiin apua mallien kokoomiseen ja että hän tahi he sitten welwoitettaisiin soweliaasti palkkiota wastaan antamaan opetusta. Mitä myyntiin tulee, niin ei luullaksemme pitäisi olla mahdotonta saada sitäkin soweliaalla tawalla järjestetyksi. Kun waan somaa ja kelwollista tawaraa osataan walmistaa, niin ne kyllä löytäisiwät halukkaita ostajiakin. Paljon woisiwat m. m. myydä kirjakauppiaat , rautateillä sekä asiamiehet isompien liikewäylain warsilla. — Parhaiten tulisi tama asia tietysti menestymään, jos joku warakkaampi henkilö ryhtyisi siihenkäsiksi kustantajana. Tarwitaan noihin pieniin lukemattoman monenlaisiin pikkuesineisin, joita myydään ylöllisyystawarain kaupoissa, myöskin kaikenmoisia pieniä solkia ja muita metallikoristeita, ja niitten hankkiminen olisi soweliaimmin kustantajan asia.
(Suom. T. L.)
[Alunperin Suomen Teollisuuslehdessä julkaistu artikkeli on julkaistu myös Päivän Uutiset -lehdessä 250, 25.10.1888]
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti