Uusi Suometar 8, 8.1.1918
Lähetettyjä kirjoituksia.
U. Suomettaren Toimitukselle.
Sekä senaatti että sen asettama lippukomitea ovat yhtä mieltä siitä, että leijonalipun tulee olla virallinea valtiolippumme, ja toteavat niinollen että sen tekijät, punanen ja keltanen, ovat maamme värit. Luonnoksessa kauppalipuksi on komitea noudattanut johdonmukaisuutta ja ehdottanut lipun muodoksi keltasen ristin punasella pohjalla sekä lisäksi, välttääkseen sekaannusta Tanskan lipun kanssa, sijoittanut ylempään sisänurkkaan Suomen vaakunaan kuuluvat yhdeksän ruusua. Ikävä kyllä, ei senaatti ole yhtynyt tähän kauniiseen ja hyvin perusteltuun ehdotukseen, vaan on sen sijaan esittänyt erään uuden mielikuvitelmallisen luonnoksen. Senaatti näet ehdottaa, että keltanen risti reunustettaisiin kahdella juovalla, joista sisempi olisi sininen, ulompi valkonen, ja väittäen että nämä juovat täyttäisivät saman tarkoituksen kuin ruusut komitean lipussa, ehdottaa, että jälkimäiset jätettäisiin kokonaan pois.
Jos kerran tunnustetaan, kuten senaattikin ehdotuksessaan valtiolipuksi on tehnyt, että Suomen värit ovat punanen ja keltanen, tulee niittten esiintyä kauppalipussa samassa suhteessa kuin valtiolipussakin, s. o. keltanen suorastaan punasen rinnalla. on niin ollen paheksuttavaa täydelleen erottaa yhteenkuuluvat päävärit sijoittamalla väliin toisarvoisia värejä, ja on se sitäkin suurempi virhe, koskapa se kaunis hehku, minkä keltanen väri saa ollessaan välittömästi punasen vierellä, heikkenee, jos näitä värejä toisistaan erottaa joku juova, olkoonpa se sitten minkä värinen tahansa. Tarkastelemalla senaatin ehdottamaa lippua etäämpää (esim. Waseniuksen kirjakaupan ikkunaan asetettuja lippuluonnoksia kadun toiselta puolen tai Esplanadin keskestä) voi jokainen saada vakuuden siitä, ettei sinivalkosta reunaa lainkaan voi erottaa; se ainoastaan samentaa ristin keltasta vaikutusta. Olettaen että sekä keltanen että punanen väri kummassakin luonnoksessa on aivan sama, vaikuttaa risti senaatin lipussa vaaleammalta kuin täyskeltanen risti toisessa, riippuen siitä, että sitä punasta vastaan rajoittaa valkonen, siis vaaleampi kuin keltanen. Läheltä katsoen on sinivalkonen reuna silmää loukkaava, etäämpää se taasen tekee ristin värin määräämisen vaikeammaksi eikä niinollen ole miksikään hyödyksi, tuottaa päinvastoin suoranaista vahinkoa. Kun edelleen otetaan huomioon, että mainitut havainnot voi tehdä puhtaita, haalistumattomia värejä tarkastettaessa, joista saadaan edullisempi vaikutus kuin haalistuneista ja tahraisista havaitaan helposti kuinka mahdoton senaatin ehdotus on.
Verrattaessa toisiinsa molempia yllämainittuja ehdotuksia niitten yksinkertaisuuteen ja valmistamishelppouteen nähden, täytyy tässäkin tärkeässä suhteessa epäilemättä asettaa komitean ehdotus etusijaan, koskapa senaatin luonnosta vielä vahingossa vääriä mittasuhteita käyttämällä voi helposti huonontaa.
Ainoa peruste, mikä on voinut olla senaatin ehdotuksen pohjana, on toivomus saada mukaan sinivalkoiset värit, joita muutamat henkilöt edelleenkin tahtovat asettaa etusijalle. Tämä seikka olisi ollut niin esitettävä, ettei luonnos esiintyisi sellasiten perustelujen tukemana, mitkä eivät kestä asiallista arvostelua. Luonnos on siis sovitteluehdotus, joka nojautuu mieskohtaisiin makuvirtauksiin ja käytännössä olleisiin väriyhtymiin. Ne aivan uudet olosuhteet, joihin me olemme joutuneet, vaativat kuitenkin luopumista katsantotavoista ja muodoista, jotka ovat menneinä aikoina olleet selitettävissä. Hallituksen ehdotuksen hyväksyminen olisi varsin valitettavaa, sillä sen kautta me avoimesti ja ikiajoiksi itsellemme ja koko maailmalle osottaisimme täydellistä yksimielisyyden puutetta sellaisena aikana, ja sellaisessa kysymyksessä, jossa sen olisi tulllut olla helposti saavutettava. Senaatin lippu ei sovi meille, koskapa se muistuttaa aikoja, jotka, kuten toivomme, eivät milloinkaan palaa, sen sijaan että se viittaisi eteenpäin uusiin pyrkimyksiin ja parempiin olosuhteisiin.
Koskapa puheenaoleva lippuehdotus voi antaa aihetta siihen, että sinivalkoiset värit jälleen otetaan puheeksi, lienee paikallaan antaa niistä kansallisväreinämme sekä niitä pääväreinään käyttävistä kauppalippuehdotuksista yleispiirteinen arvostelu. Ainoa syy, mikä voidaan esittää sinivalkosten värien hyväksi, on että osa kansaamme on muutamien vuosikymmenien kuluessa käyttänyt niitä mielikuvituksen luomissa lipuissa. Tämä ei voi yksinään oikeuttaa ni saamaan sijaa maamme lipussa. Jos sinivalkoset värit olisivat vastakohtana muille maille jotakin Suomelle erikoisen tunnusomaista, voisi käsittää sen itsepäisyyden, mitä muutamat niitten puoltavat osottavat. Mutta kaukana siitä: sinivalkoset värit ovat päävärejä Kreikan, Baierin sekä lisäksi Argentinan, Guatemalan, Honduraksen, Kuban, Nikaraguan, Salvadorin ja Uruguain lipuissa. Punakeltaiset värit yksinään esiintyvät sitävastoin ainoastaan Espanjan lipussa.
Siirtyessämme sitten niihin lippuehdotuksiin, joita on tehty käyttämällä sinivalkosia värejä pääväreinä, esimerkiksi valkonen risti sinisellä pohjalla, vaakuna lipun keskessä, tai leijonalippu pienennettynä yläkulmassa, havaitsemme että keltanen väri esiintyy näissä luonnoksissa niin aliarvoisena, että valkosinipunaset värit muodostavat päävärit. Yksinomaan jo tämä tosiseikka on niin painava syy ei ainoastaan viimemainittua ehdotusta vaan vieläpä kaikkia neliväriyhdistelmiä vastaan, että on suorastaan hämmästyttävää, että hallituksemme on voinut tehdä ehdotuksen, joka nojautuu sellaiseen yhdistelmään.
Tehdyistä punakeltasista lippuluonnoksista lienee syytä kosketella muuatta, jota useampia kertoja on ehdotettu, nimittäin punanen risti keltasella pohjalla. Huolimatta siitä, että värit tässä ehdotuksessa esiintyvät väärässä järjestyksessä, saattaisi se kuitenkin olla harkitsemisen arvoinen, jos se olisi kauneussuhteissa edullisempi kuin oikea värijärjestely, nimittäin keltanen punasella. Mutta ettei asianlaita lainkaan ole niin, voi jokainen itse kokeilemalla havaita; verailu Espanjan kauppa- ja sotalipun välillä on myös valaiseva. Edellisellä on nimittäin keltainen, jälkimäisellä punanen pohjaväri.
Ylläolevan selvitykse ntulokset osottavat, ettei mitään muuta ehdotusta edes jossain erikoisessa suhteessa voi asettaa komitean tekemän ehdotuksen tasalle. Siinä yhtyvät yksinkertaisuus ja arvokkuus, mikä onkin todellisen lipun ihanne, se nojautuu historialliselle pohjalle ja on kauneuden kannalta epäämättömästi muita patempi sekä on lisäksi, ruusuja lukuunottamatta, tullut verrattain yleiseen käytäntöön. Ainoa muistutus mitä sitä vastaan on voitu tehdä, on että ruusut muka vaikeuttaisivat valmistusta, mutta koskapa melkein kaikki muut ehdotukset ovat tuntuvasti monimutkaisempia, täytyy tämäkin huomautus jättää sikseen.
Tankan lippuun sekoittamisen vaaraa on suuresti liijoiteltu, etenkin jos otetaan käytäntöön komitean ehdottama voimakas keltanen väri. Jokaisen tulee näet pitää kunnia-asianaan, ettei hän käytä sellaisia lippuja, joitten luonnolliset värit ovat käyneet mahdottomiksi tuntea. Jos pidetään silmällä, tätä, sekä että ruusut eivät ole lipulle erikoisesti olennaista, vaan ainoastaan toisarvoinen motivi, joka yksinomaan johtuu yllämainitusta syystä, voidaan niiden säilyttäminen vielä ottaa harkinnan alaiseksi. Puhtaasti kauneuskannalta katsoen eivät ne vaikuta häiritsevästi, vaan päinvastoin ja aikaansaavat vielä lisäksi sen, että ristin keltanen hohto yhtä enemmän tulee näkyviin.
Selvittämällä itselleen ne näkökohdat, joitten tulee olla määrääviä tämän asian ratkaisussa, ehkäisee jokainen, joka kykenee asiaan vaikuttamaan, puolestaan tuloksen epäonnistumista. Pääpaino on pantava sille, että aikaansaadaan maallemme arvokas tunnusmerkki, joka ollen ulkonäöltöön moitteeton samalla on niin yksinkertainen, ettei sen valmistamisen monimutkaisuus voi estää sen yleistä käytäntöä.
- Runar Eklund.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti