Turun Sanomat 6454, 10.5.1925
Mitenkä kemiallinen teollisuus on kehittynyt kotoisesta tarwetyöstä suurteollisuudeksi ja sen mahdollisuuksista meillä.
Kemiallinen teollisuus käsittää kaikki ne eri teollisuusalat, joissa tuotteiden walmistus tapahtuu kemiallisten prosessien awulla. Kemiallisen teollisuuden alaan kuuluwat niinmuodoin esim. metallien walmistus malmeista eli metallurgia, selluloosateollisuus, lasi-, saippua-, sementti- ja käymisteollisuus, wärjäys, nahkateollisuus, kemikalioiden ja kaikenlaisten kemiallisten preparaattien walmistus, kiwihiilen, ruskohiilen, puun y.m. kuiwatislaus, samoin sokeriteollisuus, wäriaineiden walmistus, kiwennäiswesiteollisuus y.m. Näin laajaksi ei yleisessä tietoisuudessa kemiallista teollisuutta sentään monastikaan käsitetä, ja esimerkiksi meidän teollisuustilastomme tekee teollisuusjaoituksensa kokonaan tästä poikkeawasti. Teollisuustilaston jaoitus saattaa olla wääräkin, mutta huomattawa on, että sitä woidaan myös hywillä syillä perustellakin. Niinpä lienee oikeutuksensa esim. sellaisilla ryhmiin sijoituksilla, että selluloosateollisuus luetaan puunjalostusteollisuuksiin, sokeriteollisuus
nautintoaineteollisuuksiin j. n. e.
Wähän historiaa.
Kemiallinen teollisuus on ikiwanhaa, yhtä wanhaa kuin ihmiskunnan kulttuuri. Jo wanhassa Egyptissä oli kemiallinen teollisuus kehittynyt korkealle. Tämän saamme selwille sekä säilyneistä hieroglyyfikirjoituksista, joita jo on wuosikymmenien ajan pystytty tulkitsemaan, että säilyneistä muistomerkeistä ja esineistä, joissa on kemiallisen teollisuuden jälkiä.
Egyptin kemiallisista teollisuuksista mainittakoot esimerkiksi käymis-, purkitus- ja öljynpuristusteollisuudesta sekä kosmetiikka, osittain kemiallista teollisuustuotetta oli kai myöskin papyrus, sen ajan kirjoituspaperi, joka kylläkin tehtiin papyrusruo'osta, mutta jonka muokkaamiseen kaikesta päättäen tarwittiin joitakin kemiallisia prosesseja. Oluen keksimisen kertowat hieroglyyfit Osiriksen ansioksi. Myöskin etikkaa osasiwat muinaiset egyptiläiset walmistaa. Wärjäys kaswiwäreillä oli werraten korkealla kannalla. Tämä on todettu m.m. haudoista löydettyjen muumiositeiden amulla. Indigoa käylettiin jo 1,000 wuotta ennen Kristuksen
syntymää. Purppurawäriä eiwät egyptiläiset wielä tunteneet. Koulujen historian oppikirjoissa on
meille opetettukin, että se olisi foinikialaisten keksimä, mutta uusimmat tutkijat owat tulleet toisiin tuloksiin ja wäittäwät, että purppura olisi keksitty Kreetan saarella, mistä foinikialaiset sitten oppiwat tämän taidon.
Egyptin kosmeettisesta teollisuudesta kertowat papyruskääröt, että menettelytawat siinä oliwat sangen kehittyneitä. Niinpä sowellutettiin esim. öljyihin nähden keittoa, puristusta, kirkastusta y.m.
Kun Egyptissä ei tunnettu purppuraa, jäljiteltiin sitä useiden kaswiwärien seoksilla. Egyptin kemiallisen teollisuuden kiistämätön keskus oli Aleksandria, jolla oli tärkeä asema koko silloisen tunnetun maailman teollisuuskaupunkina. Niinpä sieltä wietiin papyrusta niin paljon, että sillä tyydytettiin koko maailman tarwe. Egyptin merkitys kemiallisen teollisuuden maana kesti aina turkkilaisten walloitukseen saakka.
Kreikan ja Rooman myöhäisempi kemiallinen teollisuus ei jaksanut saawuttaa sitä korkeata tasoa, missä Egyptin wastaawa teollisuus oli. Kreikassa se ei kohonnut juuri lainkaan käsiteollisuusasteen yläpuolelle, ja tuotanto pysyi siis werraten mitättömänä. Roomalaiset eiwät taas esim. wärjäyksessä kyenneet pääsemään omawaraisuuteen, ja esim. painettuja kankaita ostettiin Egyptistä. Purppurawäri taas ostettiin Tyruksesta Foinikiasta, joka tuotti parhaan laadun. Tyruksessa sijaitsi sitäpaitsi suuri roomalainen keisarillinen wärjäämö. Näitä keisarillisia wärjäämöjä oli muuten muillakin paikkakunnilla ympäri Rooman waltakuntaa.
Muinaisajan kemiallisesta teollisuudesta puhuttaessa ei sowi unohtaa alkemiaa, jonka kullantekoyrityiset käyttiwät kemiallisia menetelmiä.
Arabialaiset, jotka waltasiwat Egyptin, eiwät suuriakaan kohottaneet kemiallista teollisuutta, ja wasta venetsialaiset, jotka arabialaisten jälleen alkoiwat harjoittaa kauppaa Wälimerellä, antoiwat alun itsenäiselle kemialliselle teollisuudelle Europassa.
Näin olemmekin jo ennättäneet keskiaikaan, jonka alussa kemian teollisuus oli pesiytynyt pääasiassa luostareihin, joissa sen tarkoituksena oli ensi sijassa kirkollisten tarpeiden tyydyttäminen.
1200-luwulla alkoi Europan kemiallisessa teollisuudessa uusi ajanjakso, ja warsinkin Flanderi ja saksalaiset hansakaupungit tuliwat tunnetuiksi sen keskuksina. Mainittakoon esim. mineraalihappojen käyttö ja apteekkien kehittyminen pieniksi teollisuuslaitoksiksi. Saksa oli 16:nnelle wuosisadalle saakka metallurgian päämaa, mutta esim. saippuan, preparaattien ja tuontitawaroiden jalostuksessa oli ensi sijalla Italia, etenkin Venetsia. Mutta sitten menetti Italia wuorostaan waikutuksensa. Sitä eiwät heikentäneet europpalaiset tapahtumat, waan Amerikan löytö. Waikuttawia tekijöitä oliwat myös meritien löytö Intiaan ja Egyptin walloitus. Myöskin Saksan kemiallinen teollisuus kärsi näistä tapahtumista, jotka lamauttiwat warsinkin Saksan wuoriteollisuutta ja siihen liittywiä kemiallisia teollisuulsia.
Mutta tämä europpalainen kemiallisen teollisuuden ajanjakso, joka tunnetaan kemian historiansa italialais-saksalaisen waltakauden nimellä, oli perin wähän tieteellistä, ja wasta seuraawana ajanjaksona, joka luetaan 30-wuotisesta sodasta ja joka tunnetaan hollantilais-ranskalais-englantilaisen waltakauden nimellä, joutuiwat kemia ja teollisuus läheisempään kosketukseen. J1600-luwulla syntyiwät myös ensimmäiset warsinaiset kemialliset tehtaat. Useat kuuluisat tiedemiehet, m.m. ranskalaiset Lavoisier ja Leblanc tekiwät suuria palweluksia kemian teollisuudelle, mutta warsinaisesti Englanti jaksoi pitemmän ajan waikuttaa tämän teollisuuden hywäksi ja wiedä sitä eteenpäin. Englantiin nähden oli asia jo suuressa määrässä raaka- ja tarweainekysymys, ja niin onkin jouduttu siihen, mikä sittemmin on warsin huomattawassa määrässä eri maissa waikuttanut siihen, miten suureksi ja elinmoimaiseksi kemiallinen teollisuus on woinut kohota.
Puhtaasti tieteeseen perustuwaa organis-kemiallista teollisuutta ei wielä 1700-luwulla ollut. Sen sijaan oli epäorgaaninen teollisuus paljon enemmän kehittynyttä. Kemian teollisuuden muutti suurteollisuudeksi ja asetti järkiperäiselle pohjalle tieteellisyys. Edistysaskeleet owat olleet suorastaan suurenmoisia esim. puhtaasti tieteellisesti kiwihiiliterwan tutkimusten johdosta. Tätä raakaainetta koskewat teoreettiset työt juuri owat olleet pääasiallisena syynä siihen, että Saksa on nyt muutamia wuosikymmeniä ollut hywinkin määrääwässä asemassa yleensä kemian tekniikkaan nähden.
Kemian teollisuuden kehityksestä Suomessa.
Kemiallinen teollisuus on Suomessakin ikiwanhaa. Tahdomme wain mainita terwanpolton, jota meillä jo wuosisatoja on harjoitettu ulkomaille myyntiäkin warten. Saippuan keittämistaito on myöskin tunnettu meillä jo ammoin.
Wasta wiime wuosisadan alkupuoliskolla alkoi kemiallinen teollisuus muuttua meillä warsinaiseksi tehdasteollisuudeksi, ja aiwan wiime wuosikymmeninä on kehitys käynyt muuttamaan sitä suurteollisuudeksi. W. 1909 nousi kemiallisen teollisuuden - siihen ei silloin luettu esim. selluloosa- ja sokeriteollisuutta - tuotannon bruttoarwo 10,000,000 markkaan ja w. 1913, wiimeisenä rauhanwuonna, 12,600,000 markkaan. Wiimemainitusta summasta tuli saippua- ja kynttiläteollisuuden osalle 3,600,000 markkaa, öljyteollisuuden 2,400,000 mk., tulitikkuteollisuuden 1,100,000 mk., kloraatti-, hiilihappo- ja soodateollisuuden 1,100,000 mk., wäri- ja wernissateollisuuden 1,000,000 mk. j.n.e.
Kun maailmansota merkitsi suunnatonta rajoitusta kemiallisen teollisuuden tuotteiden tuonnissa, tapahtui maamme kemiallisessa teollisuudessa silloin melkoinen nousu. Uusia aloja alettiin walloittaa. Näitä walloituksia on sittemmin ulkomaisen tuonnin taas wapauduttuakin jatkettu, ja näin kehitys edistynyt sikäli että edellisessä kappaleessa mainittujen teollisuusalojen tuotannon bruttoarwo w. 1922 nousi jo noin 200,000,000 markkaan ja m. 1923 noin 310,000,000 markkaan.
W. 1923 oli maassamme 147 kemiallista tehdasta, joiden yhteinen työläismäärä oli 3,344. Näistä oli saippua- ja suopatehtaita 17, ja niiden työntekijämäärä oli 183. Raaka-aineita käyttiwät nämä tehtaat kaikkiaan 147,165,900 markan arwosta. Siitä oli kotimaisia raaka-aineita ja puoliwalmisteita 52,210,300 markan ja ulkomaisia siis lähes 95,000,000 markan arwosta. Kuten nähdään, näyttelee ulkomaiden osuus raaka-aineen muodossa werraten tärkeätä tekijää kotimaisessa kemiallisessa teollisuudessamme. Saippua-, suopa- ja kynttilätehtaat esimerkiksi käyttäwät melkein yksinomaan ulkomaisia raaka-aineita. Sama on asian laita maamme ainoan kumitehtaan, Nokian kumitehtaan, jonka wuoden 1923 tuotannon bruttoarwo teki kokonaista 48,472,000 mk.
Kemiallisen teollisuutemme uusimmassa kehityksessä on mainittawa puun kuiwatislauksen, tärpätin, metyylialkoholin, etikkahapon, hartsin y.m. tuottamisen, kehitys. Tällä alalla on muuten meillä suuria edellytyksiäkin, ennen kaikkea huokean raaka-aineen wuoksi. Muuten on waltion osuus tällä alalla melkoinen. Wielä huomattamampi on waltion osuus kuitenkin eräillä muilla kemiallisen teollisuuden aloilla. Se omistaa nimittäin kolme suurta erikoistehdasta, kuten Lappeenrannan rikkihappotehtaan ja Kotkan superfosfaattitehtaan, joiden yhteinen
tuotanto jo w. 1923 nousi yli 21,659,000 markan. Siitä lähtien on näiden teollisuuslaitosten tuotanto huomattawasti kohonnut, niin että superfosfaattitehdas suuresti lisääntyneestä menekistä huolimatta pystyy tyydyttämään suurimman osan kotimaista tarwetta. Näiden tehtaiden merkitys on sitäkin suurempi, kun niissä pyritään mahdollisimman paljon käyttämään hywäksi kotimaista raaka-ainetta. Niinpä Lappeenrannan tehdas käyttää kotimaista kiisua, joka on wasken ja rikin yhdistystä. Kotkan tehdas taas käyttää sen tuottamaa rikkihappoa.
Saippuateollisuuden ohessa on kemiallisen teollisuuden aloista meillä kehittynyt todelliseksi suurteollisuudetsi myöskin tulitikkuteollisuus, jonka saawutuksista äskettäin teimme laajalti selkoa.
Kemian teollisuuden mahdollisuudet.
Kemiallinen teollisuus ei kuitenkaan ole wielä päässyt saawuttamaan erikoisen suurta merkitystä. Wesiwoiman runsas saanti ei esimerkiksi ole wielä kyennyt luomaan meillä kuten Sweitsissä ja Norjassa kukoistawaa sähkökemiallista teollisuutta. Woitaneen pitää tähän kehityksen wiipymiseen ratkaisewimpana syynä sitä, että meillä owat useimmat sen tarwitsewat raaka-aineet tuotettawat ulkoa. Meillä on nimittäin kiinnitetty aiwan liian wähän huomiota monenkin raaka-aineen hankkimiseen. Kuwaawana esimerkkinä mainittakoon, että Suomen kaltaisessa karjatalousmaassa ei saada kunnollista talia saippuateollisuutemme tarpeisiin, waan että se on tuotettawa ulkoa. Kemiallisen teollisuuden kehitystä haittaa myöskin tuntuwasti se seikka, ettei tällä alalla ole wielä yleisöä saatu aina kysymään kotimaista. Tämä juuri on niitä teollisuusaloja, joilla meillä tuodaan maahan suunnattomia määriä sellaista tawaraa, mikä woitaisiin walmistaa kotimaassa. W. 1923 esim. nousi kemiallisen teollisuuden walmisteiden tuonnin arwo noin 260,000,000 markkaan.
Kemiallisen teollisuuden tulewaisuuden suhteen meillä ei pitäisi olla epäilyksiä. Sen mahdollisuudet ja edellytykset owat kieltämättömät. Woimakysymys on huokeasti ratkaistawissa, ja raaka-aineitakin meillä on runsaasti, kunhan wain opitaan tekemään ne käyttökelpoisiksi. Suomalaiset kemistit owat myöskin tehokkaalla tawalla arwokkailla keksinnöillä ja kokeiluilla edistäneet tätä alaa. Kaikkein selwintä kieltä puhuwat loppujen lopuksi luwut, jotka kemiallisen teollisuuden eri aloilla lyhyissä ajoissa owat moninkertaistuneet.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti